tiistai, 6. marraskuu 2018

Mun pitää kuolla.

[EDIT 07.11.2018 Mulla oli aikaa miettii koko yö tän julkasun jälkeen, kun oon taas näemmä lopettanu nukkumisen ja korvannu sen itkemisellä ja kelaamisella. Mutta mikäs siinä, ku työkyvyttömyyseläkepäätöstä odottelee nii voi nukkuu sit millon vaan... jos saa unta. Nii. Seki. Moi vaan kaikille niska limassa duunia puskeville: tälläsiä nollasuorittavia ihmisjäte + kustannuspommeja sitte elätätte. Jälleen yks argumentti lisää otsikon puolesta. Lisätyt kappaleet on alempana tällä samalla värillä.]

Tän vois ajatella olevan suoraa jatkoa eiliseen. Tuntuu entistä enemmän siltä että sekoon ihan vitun totaalisen lopullisesti! :’( Mä en... siis vittu mä en vaan tajua! Mulla pyörii mielessä kaikki menneet suhteet, panosuhteet, ei-panosuhteet, ystävyyssuhteet, bileet, elämä... kaikki. Mä oon seurustellu ne ekatkin yläastesuhteet laskettuna 6kk, 4kk, 2v, 2v, 2v, 4v, 2v, eli seittemän kertaa ja noin pitkät ajat. Ekasta viidenteen elin siinä Disney-maailmassa, että ”he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka”, oikeesti ajattelin niin ja intoilin siitä toisesta ja kaikkee. Mutta silti mielenkiinto muita kohtaan heräs aina jossain viimestään vuoden tienoilla. Sitte se tapahtu ja suhde oli sen jälkeen kestokriisissä kunnes päätty. Kahdessa viimesessä oli jo niin leipääntyny omaan hallitsemattomaan käytökseensä ja menettäny toivon siihen että pystyis koskaan olemaan kenenkään kans oikeesti, niin vaan odotti sitä että millon se päättyy, millä tavalla ja mistä syystä. Aina se mielenkiinto toista kohtaan on kadonnu tyylii kokonaan siin vuoden kohdalla. Siihen asti on näennäisesti voinu hyvin. Paino sanalla ”näennäisesti”. Kuitenkin idealisoinu itsemurhaa ja harkinnu sitä, kokenu olevansa vastenmielinen, kuvottava, saastainen, oksettava, likanen, iljettävä, hirveä ja kamala olio, johon kenenkään ei pitäs sekaantuu, johon kenenkään ei pitäs ihastuu / rakastuu ja jota ilman kaikki voi paremmin. En siis voinut koskaan hyvin suhteissa.

Kun oon ollut sinkku (kuten nyt) mun elämän on täyttäny yhtä lailla läheisyys ja seksi, mutta ystäviltä, tai sen tapaisilta ihmisiltä. Aina ollu useita kerrallaan, joilta hakenu sitä samaa hyväksyntää, omanarvontuntoa, lämpöä, tyydytystä, kaikkee, mikä sit suhteissa on kaatunu sen yhden ihmisen niskaan aina. Ja joka kerta oon kelannu, että en mä mitää parisuhdetta ees kaipaa. Että sehän vaan rajottaa mun elämää, kun en voi hakee sit jokaiselta sitä tarjoovalta, sitä kaikkee mitä pitää sit siin tilanteessa hakee vaan kumppanilta. Kuitenki [epävakaus astuu kehiin?] mun tunteet on leimahtanu jokaista sellastaki kohtaan niinku yhden panokerran tai jonku muun halailun tms. jälkee, ihan samalla tavalla ku suhteissaki. Suhteissa, jotka on muute paria poikkeusta lukuunottamatta alkanu kännissä naimisesta. Yks alko selvin päin naimisesta ja yks alko känni-illasta, mut ei pantu. Kuulemma ei ollut valmis neljän kuukaudenkaan jälkeen viel menettään neitsyyttään.. jooooskin se anto seuraavalle kumppanilleen ekalla viikolla. No, whatever, mitä se mulle kuuluu. Mutta siis aina ku tulee joku uus ihminen kehiin, niin aina sama: mä kyttään puhelinta ja muita viestimiä ku joku OCD, että ”lähettiks se viestii?”, toivon että törmään siihen sattumalta jossain, toivon että se yllättäis ja ilmestyiski yhtäkkii nurkan takaa.. niin eespäin. Joka kerta ku jonku kans jotain on tehny sit, nii jossain vaiheessa ku se lähtee tai mä oon lähteny sen luota, niin riippuen jostain mitä en ees vaivaudu yrittään selvittämään päässäni, voi kestää tunnista yhteen vuorokauteen, hajoon. Ihan totaalisen sirpaleiks. Aiemmin tulkitsin sen monesti että mua oli käytetty. Enää en ajattele niin. Mä en vaan haluu että se lähtee. Mä en haluu erota. Mut en mä haluu seurustellakka. En mä haluu että ei olis mahdollista olla muiden kans. Ja samoin, ei mulla oo tarvetta rajottaa sitä toistakaa säätämästä ja sekstailemasta kenen kans vaan. Mut siis tavallaan mun tunteet on heti yhtä syvät, alettiin seurustella tai ei.

[EDIT 07.11.2018:] Mä ajauduin kelaamaan sitä, että mikähän mun päässä erottaa ystävä+ suhteet ja parisuhteet.. onko niillä mitään eroo!? Oonko niin vitun tunnevammanen lehmä kyrpä, että en joko rakasta ketään tai sit niin vammane että rakastan kaikkia? Siis ku... haenko mä ihan samoja asioita kaikilta? Toivonko vaan, että on ihmisiä, jotka suostuu mulle isäks ja äidiks, jotka validoi sen että oon ollu kiusaamisen ja monen muun asian uhri (jota en osaa itse sallia itelleni), antaa läheisyyttä, lämpöä, hellii ja pitää sylissä, sanoo kauniita ja imartelevia asioita mun kropasta ja luonteesta ym., jotka pitää huolta musta, katsoo perään ku oon ihan pleksit ja hakkaa jokaisen joka aikoo mulle pahaa, ahdistella tai muuta, jotka antaa mun olla sellane vastuuton, huoleton ja puolustuskyvytön teinityttö, jotka osaa joskus olla dominoivia, paiskata mut sängylle ja repii vaatteet mun päältä ja antaa kyytiä kuin jollekin arvottomalle räsynukelle mutta jotka osaa myös olla todella varovaisia ja helliä koska pelkää että saatan särkyä kuin joku kristallista valmistettu prinsessa, joiden kans voi hengaa ihan muuten vaan lähekkäin, söpöillä ja hiplailla toisiaan ihan ei-seksuaalisessa mielessä, joiden kans voi käydä kaupungilla pyörii, shoppailee, nörtittää jotai videopelejä, lorvimassa kahviloissa tai baareissa, tai ihan vaan kattoo leffaa kietoutuneena lämpöisesti toistensa ympärille... Juttu on se, että en mä tarvii parisuhdetta mihinkään noista.. kai..?.. mä oon tehny kaikkee noista ystävien (plussalla tai ilman) kans. Joten... mitä vittua mä sitte haluun!? Mä oon nii saatanan sekasin ja eksyksissä, että jos pitäs osottaa etelään, nii leikkaisin mieluummin käteni irti ku ees yrittäisin! Kuitenki haaveilee aina kaikesta tollasesta tiettyjen ihmisten kans, jos on sinkku nii niit ystävii saattaa olla useita, joiden kans noista tekemisistä haaveilee. Eikä kukaan oo mitenkä ”parempi” ku joku muu.. joskus ku ollu viis ystävä+ ihmistä yhtäaikaa, nii en mä priorisoinu sitä että kenen kans on jotenki parasta olla tai miettiny ees, että onko jonku kans parempi olla ku jonku muun. Jokaisen kans oli ihanaa omalla ainutlaatusella tavalla. Jokainen oli yksilö. Mut jos se menee seurusteluks, nii sit se mielenkiinto lakkaa... on ystävii, joiden kans on paneskeltu tai säädetty vuosia sillon tällön ja se on aina yhtä loistavaa — mukaan mahtuu jopa yks exä ja se oli aivan tajuttoman ihana ilta. Sit se alkoki viikon päästä seukkaa jonku kaa.. ja vaik se tuntu pahalta ”menettää” se.. nii jotenki sitä kai kelas että ensinnäki ihan oikein mulle ja toiseks ihana että se löysi jonkun ja kolmanneks, että ei mua saa sattua se; ei siinä ollu mitää lupauksia mistään. Mutta siinä näkee sen, että jos ei seurustella nii mun mielenkiinto säilyy loputtomiin(?)... Mä en vittu tiiä. En saatana yhtään mitään! Nytkin on ihmisiä, monta, joiden kans on ihan usko-vitun-mattoman ihanaa<3 vaikka en mitenkää pysty käsittää niitäkää, et mikä niiden päässä on vikana ku tykkäävät musta niin kovin... mut en mä pysty kai tarjoomaan niille muuta ku just sellasen lelun ja viihdekeskuksen. Näennäiskumppanin. Olis ihanaa olla vaikka pidempiäki aikoja putkeen yhdessä, ettei sattuis se että joutuu luopuun, mut sit jossain kohtaa tulis se piste että haluis ite et se toine lähtee himaa...? Emmä tiiä. Sit sillä aikaa se vois naida ihan kenen kans huvittaa, käydä treffeillä, syömässä, mitä nyt sit ikinä haluukaa ja vastaavasti mä voisin olla taas jonku muun kans. Sit vois taas hetken päästä olla sen ensimmäisen kans. Tollasii suhteitako mä nyt sit kaipaan? ”Kaikki joukolla tekohengittään, tekohengittään, tekohengittään...” Ei vittu... on niinku joka hetki entistä selkeempää että otsikko pitää todellaki paikkansa. Minäkö se vitun hyväkskäyttäjä tässä nyt oonki!? Onko ihmiset mulle vaa jotain saatanan hyödykkeitä? Miks mä olen näin helvetin kuvottava ja kauhee otus!? Nousee jälleen mieleen sellane vanha ajatus, että mun ei kuulunut edes syntyä.. oon joku bugi, virhe todellisuuden kudoksessa. Kosminen entropia on perseellään niin kauan ku oon täällä.. en tiiä. Vitun ihmisjäte, waste of skin and flesh. Kyllä jokainen ahdistelija ja pahoinpitelijä on ollut oikeessa siin mitä mulle on tehny.

Sit ku tohon laskee mukaan sen, että koska en oo fiksannu itteeni ja ajaudun impulssieni mukana hallitsemattomasti, nii jos oppii / osaa aiheuttaa niitä impulsseja mulle, nii muthan saa tekeen ihan mitä vaan. Just se, että vaikka kuinka yritän pitää muurit ja kilvet korkeella, nii — kuten todistettiin taas pari viikkoo sit — jos vetelee oikeista naruista, mut saa purettua osiin ja pääsee käsiks siihen ytimeen. Mut saa kertomaanki yhtäkkii että mitä mun päässä oikeesti liikkuu, kuinka huonosti voin ja samalla laukasee ihan hillittömän turvan tarpeen, josta voi sitte ottaa kaiken irti. Siin tilassa kaikki se kassakaappiin säilötty häpee ja syyllisyys vuotaa kankaalle kuin veri kaikista niistä haavoista mitä mulla on hoitamatta. Siin tilassa koko psyyken rakenne pettää, koko illuusio, imago(?), brändi(?) murtuu ja oon niin avuton, paljas ja haavottuvainen, että annan mitä vaan siitä että pääsen jonnekki turvaan, joku validoi mut, huolehtii, hoivaa ja hellii. Siitä eteenpäin voi sit kysellä mitä vaan, vaikka kuinka intiimiä ja vastaan lapsenomaisella rehellisyydellä, voi tehdä mulle mitä vaan ja annan tehdä (vaikka ”normaalitilanteessa” en haluis). Toki toi kaikki voi tapahtua pienemmässäki mittakaavassa. Ei mua tarvii purkaa osiin asti, voit vaan iskee siihen kilpeen halkeeman ja ujuttaa itses siitä sisään. Efekti on sama muuten, teen ja kerron mitä vaan, mut ilman että häpeän ja syyllisyyden kassakaappi aukee ja tulee jumalaton poru. Järjettömintähän tässä kaikessa on se, että oon ihan aidosti kykenemätön vaikuttamaan mihinkään tästä. Vaikka voin sanoo asioita ennakkoon, vaikka voin analysoida niit jälkikäteen.. mut vaikka joku tekis niin, että ohjailis mun impulsseja sillai että ajaudun tohon paljaimpaan tilaan ja sit se sanois että ”muistatko kun oot puhunu tästä, näätkö mitä tein sulle, tajuutko mitä tässä tapahtu — sä oot ite sanonu...” nii kiistäisin kaiken, syyllistäisin itteeni että oon täyspaska, suuttuisin sille toiselle että mitä vitun paskaa se selittää tai jollain muulla tavalla ohittaisin yksinkertasesti kaiken. Ja tästä todellaki on kokemusta. Monta kertaa on ollut niit tilanteita et ”etkö muista ku ite eilen sanoit...” ja vittu sitä huutoo minkä siitä saa multa niskaansa. Joku mun ystävistä joskus ehdotti kieli poskella, että musta pitäs kirjottaa sellane sivusto, [Tähtisimmu].info, mistä vois lukee miten mua ajetaan ja käsitellään. Ei yllättäne että tyypistä, joka kokee olevansa esine ja kokee että siten pitäs myös kohdella, niin idea kyllä viehätti. Olisha se tietysti näppärä tietopaketti niille, jotka musta tykkää ja mua haluaa ajaa...? Ajaa kylänpyörää... Jumalauta mä haluun viiltää... pitkään ja syvään... nähdä kuinka se saasta pakenee musta, vaikka se ei ikinä lopu... Mut kaikesta huolimatta, yks tosiasia on ja pysyy ja se on tiivistettynä jo otsikkoon...

Oon aiemminki monesti kuvaillu sellasta tilannetta, kuinka oon jossain junassa, bussissa tai jossain ja alkaa hajottaan aivan helvetisti. En osaa sanoo miks, mutta tulee vaan ihan hillitön itkukohtaus. Ja piiloudun hiusteni taakse, tuijotan ikkunasta pihalle.. yritän pitää sen kovan kuoreni kasassa, yritän muistaa että en mä tarvii / saa tarvita ketään, mä selviin / mun pitää selvitä yksin.. mut samalla toivon sisimmissäni että joku mua paljon voimakkaampi hahmo näkis sen kivun ja tuskan, tulis mun viereen, laittais käden mun ympärille ja sanois: ”Hei, mä nään kuinka paha olo sulla on. Haluutko lähtee vaikka kahville?” Pelastaja. Kuin joku vitun Jeesus konsanaan, se tulis, kaappais mut sen turvalliseen syliin, jossa mulla on oikeus olla hauras, heikko, haavoittunut.. uhri? Mutta kun ei mulla oo oikeutta! En mä saa olla mitään noista! Haluun samaan aikaan työntää sen tyypin pois, sanoo että ei muhun kannata koskee, eikä saa koskee, mä oon likanen, saastanen ja oksettava. Että mua pitää lyödä, potkia ja raiskata. Hyväkskäyttää ja heittää pois. Kertakäyttötavaraa. Mutta samalla en kuitenkaan haluu että se tekee niin. Samanlaisii skenaarioita rakentelee siitä, kuinka joku tekis jotain Ilonan tyylisiä biisejä mun kuoltua. Vittu todellaka. Eikä oikeesti pitäskä. Tai joskus vuosia sit siitä, kuinka oon just kuolemassa verenhukkaan, myrkytykseen, tukehtumiseen tai johonki ja joku viime hetkellä tuleeki ja pelastaa mut.

Ensinnäkin. Onko vähä epärealistista taas rakennella tollasii toiveskenaarioita päässään, mitä on tuijottanu Buffysta, Frendeistä, ja kaikesta muusta millä oon mädättäny aivojani videopelien lisäks koko elämäni? Toiseks. Onko vähä ristiriitasta? Kolmanneks. Toi on täsmälleen se mitä oon tehny / teen parisuhteissa, panosuhteissa, ystävyyssuhteissa. Sitäkö mä oon tehny kaikille ja aina!? Etsiny pelastajaa. Mut on kerran dumpattu ystävänä, kun mulle todettiin että vaikuttaa siltä että etsin pelastajaa ja että hän ei siihen kykene, että parempi ettei tavata enää koskaan. Mut kaikki ne muut, joka vitun ihminen koskaan mun elämässä.. nekö on olleet pelkkiä pelastajakandidaatteja. Kyllähän kaikki ystävät (plussalla tai ilman) on hokenu koko yläasteen ja lukion, että ”Miks sulla, [Tähtisimmu], on noin paha olla?” Ja mä en oo siihen koskaan osannu vastata. Sit kaikki on ilmottanu kuinka ne haluis auttaa. Mutta ei kukaan voi! Sitä pelastusta ei oo, kukaan ei voi sitä antaa, kukaan ei voi sitä tehdä. Eikä kukaan voi myöskään muuten auttaa tai muutenka tehdä mitään. Mun pitäis tehdä se. Mun pitäis hoitaa itteni kuntoon. Mun pitäis luoda oma pelastukseni. Terveisiä sekä Jumalalle, että Saatanalle: Fuck you guys! Niiltä ei ainaka oo kuulunu apua koskaan ja mihinkään.

Mutta siis sitäkö tää kaikki on kans? Ei pelkästään sitä että epävakaa tyyppi hakee hetken mielihyvää, tunnekuohua, jännitettä, hyväksyntää, läheisyyttä, ym., vaan mä haen myös pelastajaa. Ja isää. Ja äitiä. Kukaan ei voi olla sitä mitä mä kaipaan kaikilta, ystäviltä (plussalla tai ilman), koska mun tarve on yhtä pohjaton ku se tyhjiö mikä mun sisällä on! Siihenkö se viehätysvoima perustuu? Manipuloin ihmiset haluumaan pelastaa mut? Senkö takii tuhoon itteeni? Jotta saisin jonkun reagoimaan niin, että se silittäis mun arpia ja päivittelis että ”kulta pieni mitä oot menny itselles tekeen..!” Mikä saatanan häiriintyny seireeni mä oikeesti oon!? Ja miks ihmiset tykkää musta!? Mitä vittua mussa on tykättävää? Mä en tee mitään muuta ku imen kaikkien energiat tyhjiin, käyttäydyn ihan helvetin arvaamattomasti, häiriintyneesti ja sekotan kaikkien pään – ja seksuaalisen suuntautumisen!

Mulla pyörii kaikki menneet parisuhteet ja muut päässä. Sellane filmi kelautuu edes takas... kuuntelen kaikkia sellasii ”meidän biisejä” mun historiasta.. ja mietin. Sitäkö mä oon vaan. Syöjätär. Isoveljen ja koulukiusaajien hajottama, ujo, vetäytyvä, introvertti, arka, epävarma poika, joka kehitti itselleen uuden identiteetin, brändin, imagon. Sellasen joka oli (näennäisesti) rohkee, ulospäin suuntautunu, ekstrovertti, rohkee, itsevarma tyttö. Tytöt saa muuten olla hauraita ja heikkoja. Sekin vaikuttanu? Ja se sama vitun syöjätär nyt sitte on 15v keränny niitä himoitsevia katseita ja kosketuksia, ristiriitasesti etsiny pelastusta ja työntäny samalla pois, sekottanu lähes jokaisen johon on tutustunu... Ei sellasen olennon kuulu olla olemassa.

Ratkaisu löytyis itsestä sisältä, mukamas. Käsittelis ongelmansa, eheytyis, muuttuis tasapainoseks, vakaaks, lopettais häiriökäyttäytymisen ja vakiintuis parisuhteeseen etc.. Ei muute löytyny. Ei vähä reilu kymmenessä vuodessa, joten pariin viime vuoteen ei oo enää vaivautunu yrittään. Jos kerran on niin helvetin fucked up, niin sitten on just niin helvetin fucked up.

Lopputulos on siis se, että en voi hyvin parisuhteessa, en voi hyvin sinkkuna, en voi hyvin yksin, en voi hyvin muiden kans, työnnän kaikkia pois mutta vedän kaikkia puoleeni, haluan kaikkia mutta en haluu päästää ketään lähelle, haluun avautua mutta en haluu avautua, haluun pitää muurit korkeella ja kilvet ylhäällä mutta haluun että joku riisuu mut niistä paljaaks ja validoi mun heikkouden haurauden ja muun, haluan suhteen missä ei oo mitää velvotteita tai sidoksia mutta en haluu luopua siitä toisesta koskaan, en haluu asuu kenenkään kans mutta yksin ollessa pää hajoo, haluun kuolla mutta pelkään tietoisuuden päättymisen mahdollisuutta, koen olevani tyttö mutta on niin kova päähän pinttymä menkoista ja muusta että en voi koskaan kokee itteeni yhdenvertaseks cistyttöjen kans. Mä oon niin infernaalisen ristiriitainen vikasikiö, että tällänen tuote pitää oikeesti poistaa markkinoilta, ennenku se saastuttaa enää enempää ympäristöä.

Kaikella tolla käytöksellä luon loputonta kuormaa ja taakkaa ystäville (plussalla tai ilman), jotka pitää mua hengityskoneessa laukoen mulle kauniita asioita itsestäni, jotka mun pää kumoo heti kun ne on sanottu, mutta joka kuitenki antaa hengityskoneelle virtaa taas muutamaks hetkeks. Samoin on sen läheisyyden ja muun kans, että se on vaan haavojen ompelua, jotka ei silti lakkaa vuotamasta. Mä en pysty olemaan yksin, en kenenkään kans, en pysty rakastaan, en pysty vastaanottamaan rakkautta, en mitään. Mua ei voi kukaan muu pelastaa ku minä ite, ja mä en sekä jaksa että koe että mulla olis oikeutta tulla pelastetuks vaikka joku yrittäiski. Haen ympäriltäni jatkuvasti sitä mitä mulla ei oo sisälläni ja vaikka joka kerta kun sitä saa, on ihan silmittömän ihanaa tuntee olevansa haluttu, himoittu, pidetty ja muuta, saada sitä läheisyyttä, lämpöä, seksiä, validaatiota, turvaa, tuntee kuinka toinen on niin kiimassa että sen seisokki vie kaiken veren sen muusta kehosta tai sen alapää on niin märkä että sillä vois pestä henkilöauton, tuntee se kosketus, fritsun imeminen kaulaan, nännin pureskelu, kaikki<3, niin kuitenki tulee paha olo. Joko siks että tulee käytetty olo tai siks että toinen lähtee pois tai siks että se ei lähdekkään pois (parisuhde). Kaikki mitä teen, tuhoaa mua hetki hetkeltä lisää. Hajottaa. Aina vaan pienemmiks ja pienemmiks sirpaleiks. Ja kukaan ei kestä sitä tarvetta mikä mulla on kaikelle validaatiolle ja muulle. Kukaan ei kestä sitä tarvetta läheisyydelle, kauniile sanoille.. sille tekohengitykselle! Kun niitä ihmisii on monta, niin taakka per yksilö on matemaattisesti kai periaatteessa pienempi, mutta nälkä kasvaa syödessä ja mun tyhjiö pystyy nielemään kenen tahansa elinvoiman kokonaisuudessaan. En mä tiiä mitä kaipaan, en mä tiiä mitä haluan kaikilta, mutta vaikka saisinki mitä vaan – pelastus mukaan luettuna – niin se ei kuitenkaan riitä ja mulla ei oo siihen oikeutta. Kulutan vaan loputtomasti muiden resursseja. Turhaan.

Ja kuten edellisessä oon jo selittäny, niin terveydenhuollossa on jo tajuttu tää. Ne on tajunneet sen että kaikki voi paremmin ku mun annetaan tappaa itteni, ehkä jopa hiukan rohkaistaan siihen, ku kerrotaan kuinka vitun vinoon kasvanu oonkaan. Ja ystävät ja muut. Ne tajuu sen hetken päästä mun kuoleman jälkeen. Tiiän sen. Kun kaikki ne järjellisen ajattelun hämärtävät tunteet on poissa, niin totuus paljastuu. Varmasti sellaset ihmiset, jotka on jääneet menneisyyteen, on sen tajunneet, ja siks eivät vastaa enää mun yhteydenottoyrityksiin.

Ei mun elämä voi jatkua. Se on mahdotonta. Mun ei kuulu olla elossa. Mä en pysty olemaan kenenkään kanssa, missään tilanteessa ja millään tavalla. Aina vaan hajottaa, eri asiat mut aina hajottaa. Mun koko saatanan olemassaolo on mahdottomuus. Ei se oo pelkästään se, että kaikki kuorma ja taakka loppuu niiltä, jotka mua on ommellu kasaan ja puhaltanu happee keuhkoihin 15 vuotta, vaan myös se että en mä voi olla olemassa. Jos ei voi olla itsensä kans, ei muiden kans, ei vastaanota, ei anna, kuluttaa muilta, ei sinkku, ei varattu, ei mitään.. niin miten mun pitäis ees voida olla olemassa!?

Jotenki huvittavaa..?.. ironista..?.. että vähä reilu viikon päästä tulee vuosi siitä ku olin kylpyammeen päässä onnistumisesta. Siitä kun en pelänny, en odottanu pelastajaa, en halunnu pelastajaa. Kun vaan hymyilin ja odotin viikatemiestä. Ei tässä oo enää kyse siitä että oon loppu tai en jaksa, että en näe tulevaisuutta tai että mun pitää purkaa se kaikki kuorma ja taakka läheisten harteilta. Tässä on jo kyse siitä että ei se oo mahdollista. Mun elämä on mahdoton yhtälö. Ja tää elämä on kuitenki ainoo mihin pystyn ja minkä tiedän ja minkä osaan. Mun itsemurha ei oo pelkästään oikein, se on myös ainoo mitä voi tehdä (enää). Ajattelu sattuu. Tunteminen sattuu. Eikä kumpaakaan pysty lopettamaan ku yhdellä tavalla. Järjellä päätyy siihen ratkaisuun. Tunteella päätyy siihen ratkaisuun. Ja mikä ikinä onkaan kolmas vaihtoehto, niin silläkin päätyy siihen. ❤

 

https://www.youtube.com/watch?v=yujseiSglQo

 

★ Tähtisimmu ★

maanantai, 5. marraskuu 2018

Viihdekeskus? Leikkikalu? Psykoosipotilas? Huora?

Siis ei vittu! Vittu musta tuntuu että mä sekoon! [ha. onks se mahdollista enää?] Mä en oo hirveesti avannut mun parisuhdetilannetta (vissiin?) tässä blogissa, siis että oonko varattu vai vapaa vai jotain kummallista siltä väliltä... Mutta tän aiheen käsittely nyt vaatii vähä sitä. Oon selittäny siitä häiriökäyttäytymisestäni niin paljon että en mee siihen sen syvemmälle, mutta jos tää on eka teksti mitä luet (siitä aiheesta), niin pikainen kertaus: Lääkärien mukaan mulla on erittäin vaikee epävakaa persoonallisuushäiriö (ja lisäks neljästä muusta täyttyy lähes kaikki kriteerit), joka ajaa mut mm. hakemaan hyväksyntää, huomiota, läheisyyttä ja omanarvontuntoa muilta, koska mulla itselläni on jokaisen kohdalla sisällä loputon tyhjiö. Vaikka ajattelen, että mun pitää selvitä yksin, enkä haluu tarvita ketään, eikä se toisaalta oo muiden vastuulla ”pitää mua elossa”, ja muita syitä, niin pyrin aina pitään itteni emotionaalisesti suljettuna, niin isot muurit ja kilvet mun ytimen ympärillä, että kukaan ei pääse siihen käsiks. Pätee fuck buddy suhteisiin, parisuhteisiin, kaikkeen mihin liittyy läheisyyttä, lämpöä tai seksiä. Mutta koska oon niin vinoon kasvanu, niin ajaudun huomaamattani, avuttomana omien impulssieni mukana mihin vaan, olkoon se sitten tavaroiden paiskominen tai antautuminen jonkun pantavaks. Jos niitä impulsseja osaa ohjailla, niin mun muurit on aika vitun helppo riisua ja päästä sisään. Ajaudun siitä impulssista, kuinka ihanalta tuntuu kun joku pitää sylissä, missä on turvallinen olo ja saa luvan olla hauras, haavoittuvainen ja heikko, jota en todellisuudessa ikinä salli itselleni. Ja niin ajaudun tilanteisiin, missä kuka tahansa saa multa mitä tahansa, vastineeks siitä että mä saan hellyyttä, hyväksyntää ja seksiä.

[Kertaus päättyy tähän]

Okei. Yllä mainittu kuvio ja kontrollin puute omasta käyttäytymisestä päätti jälleen yhden parisuhteen mun elämässä, samasta syystä ku aina; menin tarjoilemaan itseäni jollekki muulle. Homma meni niin, että olin aika naamat (olipa shokki) ja yks ystävä alko kyselemään kovin että mitä mulle ihan oikeesti kuuluu. Asia mitä en yleensä kerron ystäville, koska tiiän kuinka vitun raskas taakka ja kuorma oon, kun jos sen ytimeni paljastan, niin ei se oo mitää muuta ku helvetin synkkiä ajatuksia itsestä, itsemurhan suunnittelua päivittäin ja kaikkee muuta. Joten vastaan yleensä ”ei mitään erikoista” tai ”sitä samaa” tai jotain muuta tolta linjalta. Mutta kuten aina, niin kun osaa käsitellä mua ja ohjailla mun impulssikäyttäytymistä, jota humalatila helpottaa entisestään, niin äkkiäkös mun kilpi taas putos ja aloin vaan parkumaan ihan hillittömästi. Sitä kuinka hirvee ihminen oon, kuinka kaikkien on parempi sitten kun oon tappanu itseni, kuinka oon huora ja niin eespäin. Tottakai kyseinen ystävä otti mut syliin ja lohdutti. Vähemmän yllättäen päädyttiin nuoleskeleen ja se riitti siihen parisuhteen päättymiseen. Me ei pantu kuitenka, koska se tyyppi on tuntenu mut kauan ennen transition alkua ja se ei päässyt yli siitä että ”oon poika”. Ainakaan vielä. Mutta se koko ajan kovasti vakuutteli, että se ei halua käyttää mua. Mä en tiiä sekö sen ratkas, että mulle ei tullut lainkaan käytetty olo siitä. Mä sain osakseni voimakkaamman hahmon [isäongelma? ai että onko vähä saatanan stereotyypistä translikalle??] siipien suojan, turvallisen sylin, missä mut riisuttiin paljaaks kaikesta siitä kuoresta missä normaalisti asustan, hetken joka oli älyttömän ihana ja toinen sai.. no emmä tiiä mitä se sai, mutta kaiketi oli tyytyväinen kuitenki siihen. :D

Nyt olin tilanteessa että olin taas sinkku. En tilivelvollinen kenellekään, en vastuussa kenellekään, en mitään. Toki, se tavallaan tekee mut myös turvattomaks, koska kuten Bestis joskus sano: ”Mä tiiän tasan yhden ihmisryhmän, joka käyttäytyy noin. Teinitytöt.” Se kykenemättömyys huolehtia itsestään (koska ei tunne itsellään olevan mitään arvoa) ja ajautuminen kaikkeen mahdolliseen, missä tilannesokeus tekee ajattelun mahdottomaks, koska kaikki mitä näkee on se hyväksyntä, syli ja läheisyys mitä on tarjolla. Tietenkä toi yllä oleva ei jääny ainooks kerraks, vaan sitten tuli toinen. Ja kovasti tämäkin ystävä sanoi samaa, että ei tahdo käyttää mua, ei halua että mulle tulee paha mieli – siitäkään että käytän chick dickkiäni vaginapenetraatioon. Siis ettei kehodysforiat iske päälle sitte ku se kiima on ohi... No, tehtiin se silti. Eikä tullu käytetty olo, eikä paha olo. Päin vastoin, jälleen oli aivan järkyttävän ihanaa ja hyvä olo, sellanen että on jonkun voimakkaamman hahmon kannattelema, hyväksymä yms.. Myös oikeesti tuntu että se on totta mitä se sano jälkeen päin, että näkee mut edelleen tyttönä – jolla vaan on erilainen värkki ku sillä. <3

Eli kaiken pitäs siis olla ihan kondiksessa. Mitä mä sitten itken taas, vai mitä? No vittu en minä tiedä! Mä vaan makasin tänää aamulla pari tuntii sängyssä kelailleen kaikkee tätä koko kuvioa. Eron jälkee hug buddyja ja fuck buddyja on tullu ovista ja ikkunoista. Taas. Niinku viimeset 15v. Mä en tiiä oikeesti mihin se viehätysvoima perustuu mikä mulla on, mutta tuntuu että se on jotenki sairasta. Pyrinkö mä miellyttämään vaan kaikkia ja siks kaikki ihastuu / rakastuu muhun? Manipuloinko mä ihmiset yksinkertasesti lankeemaan itseeni? Lähetänkö mä jotain signaaleja jatkuvasti kaikkialle, että ”tulkaa hakemaan, täältä saa!” Mikä vittu mua vaivaa!? Siis eihän siinä kai sinänsä mitään. Mut miks mä menetän mielenkiinnon heti ku se on vakaa ja tasapainoinen se homma. Parisuhteessa mun mielenkiinto pysyy yllä tasan ensihuuman ajan. Sen ajan mitä ilmassa on sähköä ja jännitettä. Mutta ystävä+ suhteissa arkistumista ei tapahdu koskaan. Se ei oo itsestäänselvyys, vaikka olis paneskeltu sillon tällön vuosiakin, että ens kerralla ku ollaan samassa paikassa, mitään tapahtuis. Se on se mikä tekee sen sähkön ja jännitteen joka kerta siihen ilmaan.

Epävakaaseen häiriökäyttäytymiseen kuuluu myös se, että hakee hetken nautintoja, ei osaa suunnitella pitkällä tähtäimellä mitään.. ja myös se että elää siten ku volume olis kaakossa, kokoajan. Mietin sit että silläkin varmaan on tekemistä sen kans miten käyttäydyn. Koska se on tunnenarkkaamista! Saan niin vitusti kicksejä siitä jännitteestä ja muusta mitä on just ystävä+ suhteissa, mut mikä parisuhteista katoo, sitku se arkistuu ja toinen on tavallaan itsestäänselvyys, tollai hellyys- / seksimielessä. Ei enää suuria tunteita → ei enää tunnenarkkaamista → ei enää mielenkiintoo. Sitte alkaa hakee vaan seuraavaa kynttilää mitä polttaa. Kaiken tän takii yläasteelta asti mua on sanottu huoraks. Toki sillon olin mieshuora, mut huora kuitenki.

Mutta rupesin kelaan että onko se mun oma vika että mulle on tullut usein käytetty olo? Ehkä vika on mun asenteessa. Jos kerran tää todella on mun elämää, ainoo elämä mitä tiedän, mihin kykenen ja minkä osaan, niin miks mä sitte ruikutan siitä? Miksen vaan anna kaikkien ystävien naida / halia mun kans, ota sitä hellyyttä ja muuta vastaan ja anna niille, mitä kukin nyt sit tahtoo. Tai miksen vittu ala kirjaimellisesti huoraks? Sais pimeesti rahaa, vois tavata ihmisiä, joista tulis vaikkapa ystävä+ suhteita ku aikansa on pannu saman tyypin kans. Mulla ei oo yhdyntäkumppaneita ollu ku 10, joka on monen mielestä aika pieni luku, suhteessa siihen kuinka käytetyks tunnen / oon tuntenut itseni. Piti oikein laskee, että jos jokainen jätkä aikanaan ei olis pysähtyny vyötäröön, koska olivat heteroita (kun näytin / kuulostin viel ihan pojalta), jos jokainen kännipano olis onnistunu, jos kukaan ei olis muuttanu mieltään joko kumin puuttumisen takia tai muuten ja jos kukaan ei olis pidättäytyny koska ei halunnu menettää neitsyyttään ei-parisuhteessa, niin luku olis 23. Ei sekään oo mikää iso, ku mä tiiän ainaki yhden jolla se on 40+. Tosin pimpillä on helpompaa ku kikkelillä. Ja varsinki helpompaa ku kikkelitytöllä. Seksiduunissa olis seki, että kun kerran tosiasia on se että oon ihan vitun arvotonta ihmisjätettä, niin saattais löytyä ihmisiä, jotka kohtelee niin; lyö tai raiskaa. Mun mielestä mulla ei olis oikeutta tuntee yhtä pahaa oloa ees siitä ku biotytöillä – eihän peppu oo yhtään sama ku pimppi. Tai kai sitä vois ajatella että on mahdollista raiskata mun pippelinki kautta, en vittu tiiä.

Mutta selkeesti kaikki tää elämä on se, mikä samalla pitää mut hengissä, mutta samalla vie mua lähemmäs kohti itsemurhaa. Nytki ku oon yksin, nii mietin vaan että laatikossa on monta levyä Valdoxania ja Risperdalia edelleen. Siitä vaan nappia huiviin, levyllinen Asperiiniä verta ohentamaan, kyynärvaltimot auki ja aufwiedersehen. Mä en vaan tiiä... oikestaan mitään. Mikä vittu mä oikein oon!? Mikä mussa on vikana!? Miks kaikki muut tykkää musta ihan hillittömästi, mutta mä en pysty näkemään mitään hyvää itsessäni. Paitsi että petikavereiden palautteen mukaan pitäs ainaki nähdä itsensä hyvänä panemaan, jos ei mitään muuta. Mutta jokainen orgasmi on voinu olla feikki, vitustako minä sitä tiiän! Paitsi niiden kans, keneltä tulee tavaraa pihalle...

Sit kaiken lisäks mun terapeutti ja lääkäri on taas sitä mieltä että mä oon pyskoottinen. Mulle tarjottiin vapaaehtosta lähetettä takas hullujen huoneelle ekan kerran jo syyskuun lopussa. Ja viime viikolla taas. Sanoin että en mä lähde enää leikkimään sinne, että jengi oikeesti muka ei haluais että mä tapan itteni. Sit ne vittu soitti mulle psykiatriselta! Siis se helvetin eukko oli menny laulaan sinne että mut pitäs ottaa ineen! Mä tiedän että kaikki voi paremmin mun kuoleman jälkeen. Nyt mä tiedän sen. Ja mä hyväksyn sen. Koska mä en oo mitää muuta ku kuorma ja taakka. Sen takii ne lähetti mut sillon sieltä viikonloppulomillekki, ku ne halus tarjota mahdollisuuden mulle lopettaa tää kaikki. Kaikki räpiköinti, kituuttaminen ja muu. En mä mee sinne takas kuuntelemaan niitä valheita ja paskanjauhantaa siitä kuinka mua halutaan muka auttaa ja muuta. Sit kuitenki samalla halutaan mahdollisimman äkkiä pois sieltä osastolta ja kerrotaan ettei kukaan voi estää mua tappamasta itteeni, että ”pitää ottaa vastuu omasta elämästä”. Ei kyse oo todellakaa siitä että ei vois estää, vaikka senkin voi ajatella pitävän paikkansa, mutta ne on tajunneet sen saman minkä mäkin oon: Mun pitää kuolla. Se on vaan oikein, eikä siinä oo mitään pahaa, vaan se on kaunis asia, että voin vapauttaa kaikki itsestäni. Ei tarvii kenenkää enää lohdutella, tarjota syliä, kuunnella itkua, kysellä kuulumisia, pelätä mun itsemurhaa, ei mitään! Kaikkien elämä helpottuu! En mä tajuu miks ne juoksuttaa mua terapiassa kun sekin on vaan pelkkää samaa teatteria.

Taas alko mietityttään, että onko tää kaikki vaan jotain teatteria. Se helvetin Truman Show! Jos en olis ikinä kattonu sitä, en ees hiffais että se olis vaihtoehto. Mitä jos kaikki, kaikki lukijat, kaikki ystävät, perheenjäsenent, kaikki on vaan teatteria. Mikä sen tavoite olis? En mä tiiä? Ihmiskoe? Tarjota ihmisille viihdykettä ku kattoo miten hajotan itteeni jatkuvasti enemmän ja luisun kohti hulluutta ja itsemurhaa? En mä tiiä. Ihmiset kattoo outoja asioita telkkaristaki.

Mutta kaikki se läheisyys, mitä kaikilta saa, se saa mut hetkeks kellumaan. Ne positiiviset kommentit mun ulkonäöstä, luonteesta, kaikesta. Kaikki sellanen muodostaa ohuen kalvon mun ja sen synkkyyden ja mustuuden välille, joka on syleilly mua aina. Vaikka mun mieli kumoaa jokaisen kauniin sanan heti, niin silti senkin päällä pystyy hetken leijumaan. Eli ihan kirjaimellisesti mun henki on muiden varassa. Mitä enemmän on läheisiä ystäviä, hug buddyja ja fuck buddyja ympärillä, antamassa positiivista kommenttia, hellyyttä, läheisyyttä, lämpöä, turvaa ja seksiä.. sitä enempi on inputia minkä päällä voin leijua. Oon siis ihan kirjaimellisesti ollu tekohengityksessä jo viistoista vuotta! Onko tällästä vitun häiriintynyttä vikasikiöä mitään järkee pitää elossa!? Miks muut haluaa pitää mut elossa? Koska se brändi ja imago minkä luon, on jotain ihan muuta ku mitä oon sisältä. Se on se mitä kaikki rakastaa? Eihän mun sisällä oo mitään!? Mä oon pelkkä brändi!? Siis vittu mä ihan oikeesti sekoon!! Eikö tää vois vaan loppua!

Mua pelottaa kuolla taas. Mä haluun tehdä sen mutta se ahdistaa, että tietoisuus päättyis. Mä haluun takas siihen mielentilaan missä olin sillon jo kerran! Mä haluun siihen huumaan uudestaan. Siihen ku mikään ei ahdista, vaan on iloinen siitä että kaikki tää vammanen ja epätoivoinen taistelu loppuu. Kuivuneen veren haju muistuttaa siitä. (Huomasin ku viiltelin vähän aikaa sitte.) Se oli niin ihanaa! Mä vaan katoin niitä kaikkia haavoja ja mitä enemmän päässä alko tuntumaan kevyeltä, sitä paremmaks fiilis meni, sitä enemmän hymyilin ja sitä rauhallisempi mun mieli oli. Se oli ihan mahtavaa odottaa viikatemiestä, kun tiesi että se tuo helpotuksen mulle ja kaikille muillekki!

Mut en mä tiiä. Mä en tiiä enää mitään. Tekis mieli vetää lärvit tänäänki taas, koska mä en jaksa ajatella, mitään. Vittu ku kaikki on niin sekavaa ja ihan saatanan vaikeeta, epäselvää... ei mulla oo mitään muuta ku kysymyksiä kaikesta. Eikä kukaan osaa vastata niihin. Mä en ihan oikeesti jaksa. Mä haluun vaan että tää loppuu. :’( Tehdä palveluksen itselleni ja muille. ❤

 

https://www.youtube.com/watch?v=y1t7_dwEQ7o

 

★Tähtisimmu ★

perjantai, 26. lokakuu 2018

Nimet ja sukupuoli

[Mä en oo selkeesti mikää maailman paras – ainaka enää nykyää – suunnittelee tota ajankäyttöö. Ollu inspis skriivaa uutta matskuu niinku joku kaks viikoo, ja nyt vasta oikeesti onnistuu tässä. Vittu että menee huonosti. :D En oo yhtää tyytyväinen enää tähä julkasutahtiin. Muta kai tää vaan sit on paras mihi nykyää pystyy. Hip hurraa mielenterveysongelmat.]

Oon miettiny tätäki aihetta jo melko pitkään, varmaan jostain vuoden takaa vähintää on toi idea tossa luonnosvihkossa. Jossain vaiheessa oli jopa järjestetty kyselyitä, että tulisko suomessa luopua nimien sukupuolittamisesta. Luonnollisesti konservatiivit, joita oli 43%, (tyypillisesti yli 60v) oli taas ja jälleen sitä mieltä että ei tietenkä[1], ja varmaan jälleen ainoalla perustelulla että kun ”niin on aina ollu”.. joka on niin moneen kertaan osotettu induktion ongelman kautta vääräks, että sille ei oo tässä jälleen tarvetta. :D Mutta olin jopa ite yllättyny että 49% vastaajista oli sitä mieltä että nimien sukupuolisidonnaisuudesta voitais luopua[1]. Samaan kyselyyn sisälty huikeesti muitaki kohtia, joista yks oli se, että olisko avopuolisoiden mahdollista saada toistensa nimet tai antaa ihmispennulleen omien nimiensä kombo.

Tässä näkee sen kuinka mediapimennossa elän, ku en oikeestaan seuraa mitään ja en oo somessa, koska kaikki on paskaa paitsi kusi. Jokaisessa uutislähetyksessä, riippumatta kanavasta, on aina sitä samaa kuvottavaa kuraa, siitä miten maailma on menossa helvettiin; ilmastonmuutos, sodat, murhat, vallasta korruptoituneet johtajat, syrjintä, ahdistelu, luonnonvarojen loppuminen, ekokatastrofit, epidemiat, syövät, uskontojen mielivalta, viranomaisten mielivalta, rahan valta, väkivalta, tasavalta, Koskenkorva, Carillo, Leijona, Tapio, Ahti, Hiisi .. eiku..! Kun mulla on siis kokonaan näemmä menny ohi se, että meidän ikioma valtionmediakin oli uutisoinu aiheesta. Jälleen ihan loistava osoitus siitä, miten demokratia ei vaan vittu toimi. Jos olis ollu mikä tahansa muu asia, niin noinkin pieni prosentuaalinen ero vastaajien mielipiteissä olis voinu ihan helposti kallistaa lakimuutoksen siihen enemmistön suuntaan. Mutta koska eduskunnassa on (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) vain itsekkäitä, rahanahneita, korruptoituneita kusipäitä, ei ne toteuta kansan tahtoa, vaan omaa tahtoaan. Kyllä mä siis ymmärrän sen, että kolmen prosentin [vai onks se nyt taas sit prosenttiyksikön??] erolla ei tyypillisesti tehdä päätöstä kohti enemmistön näkemystä, mutta! oon ihan varma että jossain toisessa tilanteessa ja asiassa, jossa se kolmen prosentin enemmistön näkemys olis ollu yhteneväisempi niiden valtaa käsisään pitävien mulkvistien kans, ne olis päättäny sen mukasesti. Sitä paitsi kansan tahto on aina sama ku aivottomien lampaiden tahto, terveisin misantrooppi. Fook Yu.

Nimilaki siis uudistuu 2019 alusta ja sallii neljä etunimee, sukunimikombot avopareille tietyin reunaehdoin ja vähä muutaki, mutta sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuttu[2]. Kun tsekkasin Edilexin kautta tammikuun alussa voimaan tulevaa lakia, lukee sen kakkospykälän ykkösmomentin kakkoskohdassa ”on vakiintunut samalle sukupuolelle”[3]. Kuitenki jos nimi on jo käytössä vähintään viidellä samansukupuolisella henkilöllä, voidaan se hyväksyy – myös kulttuurisista ja uskonnollisista sekä muista ”erityisistä syistä” voidaan hyväksyä[3]. Eli sukupuolisidonnaisuuteen tuli periaatteessa joustoa, mutta sitä ei poistettu. Väestörekisterikeskuksen nimiarkistosta pystyy sitte tsekkailee että mitä nimee on ja milläki sukupuolella ... eiku kummallaki sukupuolella – mähän unohdin että suomi on edelleen dikotomian vallassa, ettei vaan konservatiiveilla tuu migreeni siitä ku Kuuralla on sukupuoli ”X”. :D Siis oikeesti. Jos taas niinku jonkun elämän suurin ongelma on se, että vaikkapa samassa työpaikassa, missä on esim. 200 henkee, työskentelee vaikka eri osastolla joku, jonka sukupuolta ei pysty tunkemaan habituksen perusteella lokeroihin ”tyttö” tai ”poika” ja kaikenlisäks sen virallinen sukupuoli olis X, nii kandeis ehkä tarkistaa omat elämänarvot. Joku random ihminen, jota ei ikinä tapaa tai kenen kanssa ei oo interaktiossa, niin miten helvetissä se voi olla ongelma!? Kaikki ihmiset kuvittelee olevansa oman leffansa päähenkilöitä, niin ei nyt ainakaan sivuhenkilöiden tai ekstraajien pitäis häiritä sitä omaa roolisuoritusta vitunkaan vertaa. Etenkään, kun kukaan ei todellisuudessa oo päähenkilö, eikä omassa leffassaan; todellista pääroolia näyttelee jokin paljon suurempi, jossa jokainen miestä on mitätön paskatahra – universumin loputtomalla kankaalla. Fintelligensin sanoin: ”Kelaa sitä!”

Oon paljastanu omasta nimestäni sen verran että se on ulkomainen. Se itseasiassa perustuu ikivanhaan nickiin mikä oli käytössä mulla joskus ku ”IG” tarkotti IRC-Galleriaa Instan sijasta. :D [hyi vittu kun tuli vanha harppu -fiilis...] Ja joku mun silloisesta sosiaalisesta piiristä sen siitä sitte sievensi kutsumanimeks, joka tuntu heti omalta. Siitä päivästä eteenpäin vaadin kaikkii alkaa käyttään sitä ja lakkasin vastaamasta kastenimeen enää. Tietysti oli vittumaista sit ku meni lukioon uudelle paikkakunnalle, et vaikka esitteli ittensä ihan muuks, nii virallisesti oli viel kastenimi. Joten marssin maistraattiin ja pyysin paperit sen vaihtamista varten. Tartti hakee vaa porukoiden nimmarit ja se oli siinä. Myöhemmin ku olin kesäduunissa samassa mestassa missä iskä oli töissä, nii kuulin juttua että se oli menny sinne sen lapun puumerkattuaan ja todennu aika äkäsesti: ”Ette arvaa, perkele, mitä se poika nyt keksi!” :D Mutta silti sillä oli kummallinen kunnioitus mun tahtoa kohtaan, vaikka olin vasta 16v, nii se kuitenki anto tehdä sen muutoksen. Mun onnekseni se nimi tosiaan sit sattu olemaan sukupuolineutraali, nii ei tarvinnu enää sit transition myötä vaihtaa uudestaan. Tai se ei ehkä oo nii yksselitteinen se asia. Mua on siis vaivannu jo vuosia se, että ajatteleeks ihmiset mun nimen olevan pojan nimi. Joten, oon yrittäny asiaa selvittää aika moneen kertaan. Oon kahlannu varmaan pari – kolmekymmentä nimisivustoa ja foorumia läpi.. ja se mitä on jääny käteen on että isompi osa ihmisistä mieltää sen pojan nimeks, mutta ei merkittävästi suurempi osa. En mä osaa mitää prosentteja heittää nyt tähän kohtaan, mut siis yleisempää on mieltää se pojalle sopivaks ku tytölle. Monet on ollu foorumeilla sitä mieltä että ei viralliseks nimeks tytölle, tai ei ekaks nimeks. Mut ei se näytä mua outtaavan ku ei kukaan oo nimen perusteella alkanu kyseenalaistaan mun sukupuolta. Onks tässä jälleen se, että ku näyttää friikiltä nii nimiki menee läpi vaikka olis vähä epätyypillisempi? ;) Väestörekisterikeskuksen mukaan mun nimi on alle 60 miehellä ja alle 25 naisella suomessa.

Mutta tästä vasta päästäänki itse aiheeseen. Helpoin esimerkki, minkä moni saattaa myös jopa tietää, on Mythbusters-sarjan Kari. Aivan hirmu nätti ja suloinen likka, jolla on suomalaisen miehen etunimi. Nyt, ihan rehellisesti: kuinka montaa se häiritsee ku kattoo sitä sarjaa? Aivan. Tuskin kovin montaa. Koska sen mieltää jotenki ”etäiseks” koko asian, kun kyse on jostain toisesta kulttuurista. Mutta taivas varjele jos joku yrittäis tunkee Kari-nimee suomessa jolleki tyttölapselle! Jos oon ymmärtäny termin oikein, niin tässä on kyse kompartmentalisoinnista, jonka nyt vois vapaasti suomentaa vaikkapa osastollistamiseks. Eli. Kun miettii sitä nimee amerikkalaisessa ”osastossa”, se on ihan fine, mutku miettii sitä suomalaisessa ”osastossa” nii ei käy. Sama ilmiö on se kun oot vihanen jollekki, nii tiuskit sille, mutta et muille, niin sillon osastollistat sen vihas. Joka tapauksessa, kyse on kuitenki tietoisesta toiminnasta, jolloin siihen on itsellä kohtuullisen suuri vaikutusvalta. Ei tarvii muuta ku ajatella suomalaisessa osastossa samoin ku amerikkalaisessa. Ei siin oo mitää sen ihmeellisempää. Mä nyt taas kuulostan siltä ku olisin koko ihmiskunnan yläpuolella [mutta en mä oo muiden ku sen harmaan aivottoman massan yläpuolella ;)], kun sanon että individualistinen asenne helpottaa jälleen tässäkin: Jos ajattelee ihmisen vaan puhtaana yksilönä, jolle on jokin viite / tunniste. Jos ajattelee vaikka että ihan yhtä hyvin voitais viitata ihmisiin HeTulla, puhelinnumerolla tai jollain muulla tunnisteella. Mutta meidän yhteiskunnassa tunniste nyt on lähtökohtasesti nimi. Mutta sen voi ajatella vapaana kenttänä, johon voi määrittää periaatteessa minkä tahansa arvon. On siis hyvä munkin mielestä että pidetään huoli ettei tyttölasta nyt voi nimetä vaikka ”Huoraks” mutta siis jossain rationaalisuuden rajoissa kuitenki vapaasti määritellä sen kentän arvon. Taas voi mainita, että jos ei niitä kultakalan älykkyysosamäärällä varustettuja lihan ja luun haaskauksia olis olemassa, ei tarttis tollastakaa erikseen ees määritellä.

Siis pakkohan mun on myöntää, että jos tutustuisin johonki tyyppiin, joka selkeesti elehtis kuin tyttö, puhuis kuin tyttö, näyttäis ja kuulostais tytöltä mutta esittelis itsensä Jormaks, niin ehkä saattaisin nostaa silmäkulmaani. Mutta eipä siin sen enempää. Se olis yksilö ja sen tunniste / viite olis ”Jorma” → asia loppuunkäsitelty ja sitte seuraavaan aiheeseen. Se vaan on niin yksinkertasta. :D Että tässä taas ratkasee se kuuluisa asenne. Ja useimmilla ihmisillä on paska asenne, useampiin asioihin. Koska useimmat ihmiset on paskaa. >:D Mutta hei, älä kuulu niihin, vaan ihan niinku voit vetää tytön rajan johonki muuhun ku biologiseen rasiaan, niin voit vetää Jorman tai Karin rajan johonki muuhun ku XY-kromosomeihin. Tee itselles palvelus äläkä taistele tuulimyllyjä vastaan, kun maailma muuttuu vapaammaks jatkuvasti: kehonmuokkaus (lävärit, leimat, sukuelinkirurgia, implantit, ym.), nimien sukupuolineutraalius, geenien valikointi, elinten tulostaminen, keinoliha, kloonaus, post-genderismi, ja kaikki muukin yleistyy halusit sitä tai et. Osa on viel aika scifiä, mut niin oli johdoton akkujen lataaminenki sillon ku yleisin kännykkä oli Nokia 3210. Se vaan tuntuu olevan niin, että jos joku on mahdollista tehdä, se myös tehdään. [ja mille tahansa mitä käytetään alun perin hyvään, joku keksii takuulla keinon miten käyttää sitä myös pahaan... :S] Just go with the flow, fuck the world and be yourself. ❤ :)

https://www.youtube.com/watch?v=qPgMaJJDsOU

 

★Tähtisimmu ★

 

Lähteet:

[1]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75404/OMML_38_2016_Nimilaki_kysely_22sindd.pdf?sequence=1, viitattu 26.10.2018

[2]https://yle.fi/uutiset/3-9590592, viitattu 26.10.2018

[3]https://www.edilex.fi/lainsaadanto/20170946?languages[]=fi&offset=1&perpage=20&phrase=nimilaki&sort=relevance&typeIds[]=1%2C23%2C35%2C141&searchKey=680422&quickSearch=true, viitattu 26.10.2018

tiistai, 9. lokakuu 2018

Transtyttö ja armeija

[Tätä aihetta on toivottu multa jo varmaan yli vuosi sitten mutta se mielisairaalan suljetun keikka ja sen jälkeinen psykoosilääkkeiden aiheuttama rauhattomuus / levottomuus rajotti niin paljon kirjottamista että nyt vasta pääsen tähän käsiks. Pahoittelut siitä.]

Ei varmaan tuu kenellekkään yllätyksenä että mä en oo koskaan intissä ollu... tai että mua ei edes yritetty sinne laittaa. Koko yläaste ku meni käytännössä itteensä viillellessä, viinaa ja lääkkeitä sekasin – ja välillä jotain muutaki – vetäessä, niin lääkäri ei ollu kovin innoissaan ideasta että mulle annettais ase ja mulle alettais huutamaan käskyjä. En tiiä mitä olis tapahtunu; olisinko ampunu itteeni vai jotakuta muuta, mutta tuskin olisin mikään mallialokas ollu. En oo koskaan ollu mikään kauhee fani käskyttämiselle, hierarkialle, etiketeille, auktoriteeteilta tulevalle alentamiselle tai aikaisille aamuherätyksille, niin kapinahenki olis saattanu olla melko astronomista. Mutta en mä siitä tiiä kuinka paljon mun transsukupuolisuus asiaan olis vaikuttanu. Siihen aikaan en osannu kyseenalaistaa omaa sukupuoltani, vaan ”elin poikana” vaan. Siinä määrin ku nyt meikkaava, kynsiä lakkaava ja stereotyyppisellä teinitytön huomionhakusuudella varustettu [Prototähtisimmu] nyt sitten ylipäätään poikaa muistutti. En mä ehkä ollu tyypillisin poika ja nautin ihan poskettomasti siitä ku hengattiin pelkästään mimmit ja minä keskenämme, joiden mielestä olis yks niistä. Kaikki ”jätkien illat” oli vähän.. out of place.. ku muut puhu jostain mopojen virittämisestä niin mä taisin lähinnä tirvoa kaksin käsin lonkkua ja siideriä helttaan.

Inttiä ennen pitää siis käydä lekurin tarkastuksessa, ja koska ”olin poika” niin munhan oli siis pakko myös mennä sinne. Lääkäri sit kyseli kaikkee ja mittaili perusjuttuja, niinku verenpainetta ja muuta. Sit siin oli sellane lappunen, jota se täytti samaa tahtia, missä oli joku miljoona kohtaa, niinku ”sydän”, ”keuhkot”, ”näkö” etc. ja kaikissa oli kolme vaihtoehtoo: ”normaali”, ”patologinen” tai ”rajatapaus”. Muistan edelleen sen kuinka se tohtori ruksi niitä ja mun kohdalla kaikki muut oli normaaleja, paitsi kaks: ”psyykkinen tila” oli sen mukaan patologinen ja ”yleiskuva” oli rajatapaus. En koskaan kysyny mitä toi yleiskuva oikein tarkotti, niinku ulkonäköö vai mitä, joten en tiiä mikä mussa oli sitte rajatapaus. Sitte se kysy multa ihan iteltäni että mitä mieltä mä oon siitä inttiin menosta. Niin sanoin ihan rehellisesti että oon ajatellu C-papereita, että en mä tulis siellä toimeen sen pomottamisen ja kaiken muun kans. Niin lääkäri – sama joka oli katellu mun menoo koko yläasteen ja paikkaillu mua mm. sen jälkeen ku hyppäsin ikkunan läpi – sano vaan että ”joo, no sitä samaa mäkin mietin.” Sitten se kirjotti sen lausunnon ja kehotuksen että mut vapautettais vakinaisesta palveluksesta, diagnoosein F60.3 Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö ja F33 Lievän masennuksen jatkuva ajanjakso. Eli oon tota epävakauden diagnoosia siis kantanu tässä nyt 12 vuotta. Jännää kyllä, mutta masennusleimaa mun ottaan ei oo lyöty ees transpolilla, [hetken tutkimisen jälkeen paljastu et olin väärässä.] vaikka niiden psykologisten tutkimusten perusteella ” - - täyttyneet depressiivisen, epäluuloisen, huomionhakuisen sekä psykoosipiirteisen - - ” osiot. Eli ne olis voineet siis iskee muhun epävakauden sijasta minkä tahansa noista kolmesta muusta persoonallisuushäiriöstä ja lisäks sen masennuksen: F60.1, F60.4, F21. Vaikka on ihan kiva että ei nyt enää enempää ole muakin patologisoitu, niin loppujen lopuks se nyt on ihavitusama kuinka monta ”totally fucked up” leimaa sitä sitte on.

Mutta mä en tosiaan siis oo inttii käyny. Siihen aikaan sit mm. isoveljet oli sillai et ”mut sua harmittaa sit myöhemmin, ku kaikki muut kundit puhuu inttijuttuja ja sulla ei oo mitään” ... vittu, kuinka väärässä voikaan ihmiset olla! :D Ei oo muute sitte sekuntiakaan harmittanu / kaduttanu ettei ollu sielä kyntämässä sammalta, paskomassa kuoppaan, hytisemässä mettässä ja marinoitumassa hien ja pierun hajucocktailissa tuvassa 20 kundin kans. Varmasti joo, se on kokemus siinä missä anaaliseksi, naga jolokian syöminen tai koralliriuttojen näkeminen, mutta kokemukset ja elämykset on vähän subjektiivinen juttu. Edellä mainituistakaan mulla ei oo ku yhdestä kokemusta ja oon ihan tyytyväinen siihen. Jos nyt joskus sattuu päätymään tän pallon toiselle puolelle niin kyllä varmasti käyn tsekkaan ne kiehtovat eliöt. mut ei mulla nyt mikään palo oo sinne päästä sen takii. Monesti vanhemman broidin juttuja kuunnellessa miettii että se oli tähän ikään mennessä käyny jo varmaan yli 30 maassa ja tutustunu kaikenmaailman kulttuureihin ym.. Mutta mun elämykset on ollu vaan erilaisia; dokaamista isolla ystäväporukalla, räsypokan pelaamista ja otsan piirtämistä pilluun, filmin kuudeks tunniks poikki vetämistä viinalla ja lääkkeillä, raajansa täyteen viiltelyä niin että sumenee ja oman lapsen syntymisen seuraamista. Ei ne oo mun mielestä sen huonompia ku Euroopan matkailu, ne on vaan hiukan erilaisia. Tuskinpa olisin intin kokemuksista nauttinu, koska ne ei ollu mua varten – ei se anneliseksikään oo kaikkia varten. ;P

Mutta mitä sit mietin intistä yleisesti? Tietysti mulla on todella hatara käsitys, koska se perustuu lähinnä isoveljien ja ystävien tarinoihin. Mutta ainaki sieltä oli Bestiksen siistiä päästä pois, ku sen hain aikanaan mun kotterolla ja se roikku kaljapäissään ikkunasta pihalla ja huuteli vaan ”aamuja” kundeille, joilla oli viel kurkkusalaatit päällä. :D Että vissiin se on monesta se loppuminenki ihan kivaa. Mutta niiden juttujen perusteella siellä oleminenki on ollu aika hilpeää. Toki siin on ollu sit sitä mettässä rämpimistä ja muuta, mut siin on ollu myös yhteisöllisyyttä. Kuulemma se on nykyään huomattavasti hellempää se meno siellä, ku viel 20 – 30 vuotta sit. Sitä kuvittelis että samalla tavalla ku tyytyväiset työntekijät tekee parempaa jälkee.. ehkä. Että sama pätis sotilaisiin. Joten miks sen mosakauden pitää sit olla sellasta ihmeellistä rääkkiä ja simputusta? Ehkä mun ”anarkistis-sosialistinen punikkivassari mieli” ei taivu ymmärtään sitä, mutta kaiketi sillä nyt on jotain tekoo sen kans, että opitaan se hierarkia? Että alikessulle ei vittuilla, vaan sitä totellaan – ja ilmeisesti vieläpä sokeasti. Sodassa en oo ollu, joten en osaa sanoo millanen on hyvä sotilas.. mutta on helppo tajuta että saattaa tehdä puolustamisesta ongelmallista, jos jalkaväki alkaa kapinoimaan. Että kaippa se jotain asiaa sit ajaa se alistaminen ja mitätöinti. Silti, sen jälkee ku on nähny leffan Full Metal Jacket [vittu ku meinaa aina kirjottaa Full Metal Alchemist! :D] niin väkisinki miettii että millasii seurauksia sillä potentiaalisesti on. Ehkä sen mosakauden tarkotus on myös jotenki kovettaa pojut sillai että ne kestää sen sodan todellisuuden? Mutta mitä on kuullu juttuja veteraanien tarinoista, niin harva sieltä rintamalta selväjärkisenä tuli takas. On se niin vitun sairasta paskaa sellanen toistensa tappaminen, että vähemmästäki terveen nuppi lahoo, vaikka olis kuinka kovetettu tahansa :S Mut pakko sanoo, että en oo Bestistä koskaan pelänny, paitsi sen puoli vuotta ku se kotiutu intistä, etenki ku se veti lärvit. Ne jutut tappamisesta, sotimisesta ja muusta todisti, että jotain sen päähän oli tosiaan taottu siellä... onneks se normalisoitu sit ajan myötä ja oli taas mun raksu body guard<3 :)

Pitäskö sen sit olla yhtä rankkaa ku aiemmin? En tiiä. Musta tuntuu että ihmiset on ylipäätään vähän muuttunu, niin ehkä sellanen raakuus ei enää toimis nykyihmisiin? Siis takuulla löytyy niitä jotka oikein odottais sitä ja nauttis siitä, mutta suurin osa vois vaan hajoo siihe. En tiiä. Sitte jengi skitsoo, että milläs tätä maata puolustetaan, jos ”kaikki on sellasii pullamössö vihervassaripunikkihomoja, jotka vaan työntää lastenvaunuja, virkkaa sukkia ja leipoo kakkuja”... Mä en oikein nää miten nää asiat on toisensa poissulkevia – mun mielestä sellanen ajattelu on kovin rajoittunutta ja tehotonta. Kyllä luulen että vaikka uusien Gladiaattoreiden kundit tekis ite villasukkansa, niin ne olis silti yhtä bad ass ku niiden kans menis tappeleen. Se vasen suora varmasti kosahtais klyyvariin ihan samalla voimalla. Mut oon ollu siin käsityksessä että intin osallistujamäärät on laskussa ollu viime vuodet, ku enemmän ja enemmän menee sivariin ja totaaleiks. En ota kantaa siihen: mun mielestä se on henkilökohtainen valinta. Tää asia on mun mielestä moraalin ulkopuolella – tosin mua on syytetty moraaliseks nihilistiks, niin mun maailmassa taitaa kaikki olla hyvän ja pahan tuolla puolen... tai oikeestaan niitä ei oo ees olemassa.

Pitäskö sit hommaa palkka-armeija? Se menee jo niiiiiiiiiiin pitkälle yli sen mitä tiiän koko aiheesta, että mun ei kandee varmaan siihen analyysiin ees lähtee ku se olis sama ku kirahvi selostais jääkarhulle ydinfissiosta. Mutta ei siinä mitään vikaa oo maksaa puolustamisesta. Varmaan vaan valtiontalous menis hiukan uusiks sillon. Oon aina miettiny että sillon sinne menis ehkä enemmän niitä jotka haluaa sinne, mutta toisaalta taas sit siin olis sama houkutus ku nykysessä hallinnossa, joka on todistettavasti aivan suolesta; että sinne mennään tavotteleen omaa etua, eikä vittujakaan välitetä yhteisestä. Mutta ennenku on empiirisesti todistettu, että tekemällä intistä tasa-arvosesti kundeillekki vapaaehtonen, meidän puolustautumiskyky tippuis radikaalisti, ei mun mielestä oo mitään perustetta induktio-olettaa niin. Lähtökohtasesti kuitenki olis varmaan monien mielestä parasta, ettei tarvis koskaan enää sotia missään. Ihmisen historia on kuitenki täynnä tappamista – etenki uskonnon tai muun ”totuuden” nimissä. Se on aika helvetin surullista, kuinka epäonnistunu rotu ollaan.. olevinamme evoluution huippu. Koneiden valtaa odotellessa... olis kiva ku kaikki vaan tulis toimeen – ees jotenki. :) ❤

 

[Intron yli on hypätty ku se rikkoo tunnelman.]

https://youtu.be/14-JnZlLbwQ?t=35

 

★Tähtisimmu ★

tiistai, 2. lokakuu 2018

Sota transsukupuolisuuden puolesta: Osa V.II – Gender-ideologia, yhteiskunta ja terveydenhuolto

[Osa V.I]

Sanana ”gender” on viitannu vuoteen 1955 asti lähinnä ainoastaan kielessä esiintyviin maskuliineihin, feminiineihin ja neutreihin[7]. Ihmisille, jotka on lukenu vaikka saksaa, tää on tuttua. Mutta arkeologisten löydösten perustella sukupuolten sosiaalista ja käytöksellistä eroa on esiintyny varhaisimmillaan jo n. 26 000 – 30 000 vuotta sitten[8]. Vuonna 1955 seksologi John Money käytti termiä erotellakseen biologisen sukupuolen ”sex” ja sukupuolen roolina ”gender[7]. Mutta termistä tuli laajemmalle levinnyt vasta 1970-luvulla kun feministiteoreetikot otti sen omakseen[7]. [Wikipedia ei ole edelleenkään pätevä lähde, mutta siellä on itsessään puolestaan lähteet noissa kohdissa. Lisäks, tää ei oo väikkäri, joten se ei sinänsä haittaa. Ja edelleen, mulla tuli hiukan liian myöhään (lue: nyt) mieleen että olis voinu kokeilla hakee tutkimuksia ”gender” termin historiasta / käytöstä.. joten näillä mennään.]

Mitä taas tulee lääketieteen kontekstiin, niin aikainen dikotominen malli jakoi ihmiset kahtia, urosten ja naaraiden biologisten aspektien perusteella ja käsitys oli että jokainen yksilö ilmentää kyseistä sukupuolta vaihteleviin mittasuhteisiin saakka. Tässä mallissa ristiin identifioituva yksilö nähtiin vain yhtenä permutaationa potentiaalisten variaatioiden sisällä. Tällöin transsukupuolisuus ajateltiin puhtaasti fyysisenä tilana. Mutta tuon ajan psykologit ja psykoanalyytikot näki genderin tiukasti psyykkisenä ilmiönä, josta tuli vallitseva malli. Sen seurauksena ajateltiin että sellanen tila tartti psykoterapeuttista hoitoa sen normalisoimiseks. Tästä taas edelleen kehitettiin malli, että sukupuoli on muuttumattoman psyykkisen sukupuolen ja biologisen sukupuolen yhdistelmä, ja aiheeseen perehtyneet pääty siihen että gender määräytyy jonkun geneettisen tai endokrinologisen mekanismin mukaan, joka on vielä löytämättä. Koska tässä mallissa psyykkinen sukupuoli on nimenomaan muuttumaton, päädyttiin siihen että on muutettava kehoa, jotta se olis harmoniassa mielen kanssa. Tää on käsitys edelleen. Nykyset hoitosuositukset sallii, mutta ei oleta että transihminen tarvii hormoneja / sukuelinkirurgiaa.[9]

Oon aiemminkin kirjottanu siitä, kuinka on ihmiselle tyypillistä käytöstä, että vastaanotetaan vain sellasta informaatiota, mikä on yhteneväinen jo pystytetyn maailmankuvan kanssa. Jos meillä on henkilöitä, jotka on vetäneet sellasen rajan maailmassaan, että sukupuolia on tasan kaksi ja niiden välinen raja puolestaan kulkee primääreissä ja sekundääreissä sukupuolipiirteissä, niin toisenlainen rajanveto voidaan helposti kokea valtavaksi uhaksi. Kuten Osassa III referoin esimerkkiä kuningas Salomonista, joka kokisi varmasti rajanvedon että valas on lähempänä kamelia, kuin taimenta (tai mitä kalaa ikinä sitten käytettiinkään esimerkkinä), hyvinkin uhkaavana. Perinteisesti empiiriseen tutkimukseen, hypoteeseihin, deduktioon ja sitä kautta paradigmojen muodostamiseen tähtäävä tiede kuitenkin suhtautuu useimmiten vallitsevan käsityksen haastamiseen terveesti. Tää näkyy myös tässä aiheessa.

Transsukupuolisuuden ja psykoottisten oireiden, persoonallisuushäiriöiden tai muun psykopatologisen ilmiön suhdetta on tutkittu jonkun verran ja riippuen tutkimuksesta on havaittu että psykoottiset oireet ja persoonallisuushäiriö esiintyy usein transsukupuolisuuden kans, kun taas toisessa löydös on ollut päinvastainen, eikä ero cispopulaatioon oo ollu merkittävä[10]. Yleisimpinä oireina on havaittu masennus, ahdistushäiriöt, päihteiden väärinkäyttö, itsemurha ja viiltely[10]. Tämän perusteella vaikuttaa siltä että näiden välillä on jokin kytkös, mutta kausaliteetti jää epäselväksi[10][Painotus mun lisäämä]. Transihmisten monesti kokema kehodysforia lisää epävarmuutta[10], mutta voi transpoikien kohdalla johtaa jopa anoreksiaan asti, kun ne tavottelee jäntevämpää ja lihaksikkaampaa kehon muotoa[11]. Anoreksian oireet katos täysin testosteronihoidon myötä[11]. Myös transtyttöjen kohdalla on useita havaintoja siitä kuinka estrogeenikorvaushoidot nostaa elämänlaatua, mm. laskemalla stressihormonin eritystä[12]. Vastaavia havaintoja koskien sukuelinkirurgiaa on myös[10][13], mutta on myös havaintoja, joiden mukaan sukuelinkirurgia ei vaikuttanut hyvinvointiin, vaan hormonihoidot olivat keskeisempiä[10][12]. Eräässä tutkimuksessa kysyttiin, onko katunut sukuelinkirurgiaa, johon 96% vastas ”ei koskaan” ja 4% ”joskus”[13]. Samassa havaittiin myös, että transnaisten itse arvioima fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen terveys oli hyvä, eikä tilastollista eroa cispopulaatioon havaittu lainkaan[13], havainto joka on toistunut myös muualla[17]. Heterosuhteissa (= transtyttö & cis/transmies) elävien transtyttöjen seksihalukkuus, orgasmikyky ja tyydyttyneisyys vastaa cistyttöjä, vaikka osa koki ongelmia kiihottumisen, kostumisen ja kivun kans[13]. Tyytyväisyydellä omaan kehoon ja seksuaalisella tyydyttyneisyydellä on yhtä lailla cispopulaatiossa selkeä yhteys keskenään, kuin transpopulaatiossa[13].

Mutta se todellinen ongelma jää kaiken sen degeneroituneen huutelun alle, johon sekä transaktivistit, että cistraditionalistit syyllistyy. Tän hetkinen tosiasia on (perusteluna miks voin sanoo sitä todeks, on totuuden korrespondenssiteoria) että me transsukupuoliset eletään täällä, osana kokonaispopulaatiota. Joten se ongelma ei ees oo se, onko meillä psyykkinen sukupuoli, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli(rooli), sukupuolistereotypia tai olenko mä tyttö vai poika kun mulla on sekä pippeli että tissit.. . vaan ongelma on se, että mitä me tehdään nyt kun transihmisiä joka tapauksessa tulee meidän yhteiskunnassa olemaan olemassa? Yksikään vajaaälyinen ”keskustelu” vessapolitiikasta, isän synnyttämisestä, äidin siittämisestä, lasten oikeudesta vanhempiinsa tai mistään muustakaan ei tule koskaan rakentavaan lopputulokseen, jos ei alunperinkään olla valmiita hyväksymään sitä ensimmäistä tosiasiaa: transsukupuolisia on populaatiossa, haluttiin sitä tai ei.

Samaan aikaan kun ihmiset joilla on hyönteisen kokoset aivot vaahtoo toisilleen kuinka mä en sais mennä tyttöjen vessaan chickdickkini kans, joiltain ihmisiltä oikeesti jopa evätään lääkärin hoito, sen takia että ne on trans[16][17]. Yks meidän länsimaisen yhteiskunnan määrittävimpiä piirteitä on se, että kaikilla on oikeus terveydenhuoltoon (etenki tääl byroslaviassa), jolloin on aivan yhtä perusteltua, että terveydenhuollon ammattilaisten tulee suhtautua transkansaan yhtä varauksettomasti kun mustiin, islaminuskoisiin, albiinoihin tai sokeisiin. Transihmiset saattaa joutua valitseen sen välillä että eikö outtaa itteensä ja vaarantaa sen saako asianmukasta hoitoo, tai outtaako ittensä ja altistaa itsensä asiattomalle kohtelulle, asenteelle ja jopa hoidon eväämiselle[17]. Monet jopa lykkää lääkäriin menoa edellä mainituista syistä[18]. Jälleen kerran, sillä ei oo mitään merkitystä mikä on transsukupuolisuuden kausaliteetti, vaan merkitystä on sillä että se on olemassa ilmiönä ja se vaatii terveydenhuollon ihmisiltä uusien asioiden kohtaamista. Etenkin, koska on lähdetty sille linjalle, että meitä hoidetaan monessa maassa valtion rahoilla, niin on täysin perusteltua sillon, että myös valtion lääketieteellinen henkilökunta on tietoinen uusista ulottuvuuksista koskien toimenpiteitä. Joku nainen saattaa tarvita eturauhastutkimuksen tai joku mies vastaavasti gynekologisen[16]. Sen suorittavan lääkärin tulee kohdella sitä henkilöä samalla asenteella kuin muitakin vähemmistöjä, olkoon ne sitten etnisiä, fysiologisia tai kielellisiä. Tää on aivan yhtä perusteltua jokaisen vähemmistön kohdalla, jos meillä on periaate tasavertaisuudesta. Transihmiset on monesti ns. erased monesta järjestelmästä, tarkottaen että, passiivisessa tapauksessa ilmenee tiedonpuutteena transsukupuolisuudesta ja oletuksena että sillä tiedolla ei oo merkitystä hoidon kannalta, tai aktiivisessa muodossaan siten, että kieltäydytään hoitamasta tai ollaan muuten poissulkevia[17]. Terveydenhuollon ihmiset on kouluttaneet itteensä siinä mitä tulee etnisiin vähemmistöihin (huom. jotka on vähemmistöjä vain täällä), fysiologisiin vähemmistöihin tai psyykkisiin vähemmistöihin. Kouluttaneet itteensä siinä, että mustaihonen ihminen on anatomisesti ihan yhdenvertainen valkosen kans, kädet epämuodostuneina syntynyt on älyllisesti yhdenvertainen muiden kans ja että tourettelainen on ihan yhdenvertainen ei-tourettelaisen kans.

Ei kukaan kysy mustaihoselta ihmiseltä, sen tullessa vastaanotolle, että ”mikä vittu sun ihoa vaivaa?” Tai ei se vaadi ihmiseltä, jonka raajoissa on syndaktiliaa, lääketieteellistä selvitystä sen tilasta, antaakseen sille hoitoa – tai kieltäydy tutkimasta sen flunssaa koska se on ”friikki”. Kyse on siitä että se ihminen tulee siihen vastaanotolle, ja sen ammattilaisen tulee suhtautua siihen varauksettomasti ja ammattimaisesti. Eikä minkään muunkaan ilmiön (albinismi) tai tilan (persoonallisuushäiriö) kohdalla perustella että ”se on niin harvinainen, ei siitä tarvii lukee” – joten ei voi perustella transsiudenkaan kohdalla niin. Etenkään kun mun antamat esimerkit albinismi ja syndaktilia on harvinaisempia[23][24] ku transsukupuolisuus[25] ja monet lääkärit on täysin tietosia kahdesta edellisestä – ja vaikka ei olis, niin useimmiten todella valmiita lukemaan aiheesta / hankkimaan tietoa ja opettamaan itteensä. Lisäks, se että onko kyseessä marginaalinen asia on irrelevantti sen rinnalla, että etenkin niin kauan kun meillä on F-koodi sille, on täysin perusteltua että terveydenhuollon porukka on tietoinen aiheesta ja sen mukanaan tuomista ulottuvuuksista.

Kaikkien sukupuoli-identiteetti ei kuitenkaan sovi tähän tiukkaan dikotomiaan. Myöskään kaikki sukupuoliepätyypilliset [eng. gender-nonconforming, kömpelö suomennos joo, mut vaikee kääntää] ihmiset ei ees koe kehodysforiaa elämänsä aikana[14]. Ilmeisen ihmiselle sisäsyntyisen, pakkomielteisen tarpeen kategorisoida kaikki mahdollinen niin vaatiessa, on sellaset populaation jäsenet luoneet useita uusia lokeroita ja rajanvetoja, kuten agender, genderless, bigender ja pangender. Tässä kohtaa ei ole tarpeellista asian käsittelyn kannalta selittää auki yhtäkään. Nää rajanvedot haastaa vielä enemmän cistraditionalistien maailmankuvaa ja varmaan siks aiheuttaa vielä enemmän konflikteja. Mutta siinä missä harhainen, kehäpäätelmällinen ”huominen pitää olla samanlainen ku eilinenkin, koska eilinenkin oli samanlainen ku toissapäivä” -asenne estää suhtautumasta rationaalisesti ja kriittisesti asioihin, on empiirinen tiede puolestaan syleillyt monilta osin tätä muutosta. Tutkimuksissa saatetaan käyttää kieltä, jossa ei puhuta transihmisestä homona tai heterona – oletettavasti välttääkseen potentiaalista hämmennystä – vaan viitataan sen sijaan kumppaniin termillä ”vastakkaista fenotyyppiä”[14]. Lisäks, pohditaan mahdollisuutta tulevaisuuteen jossa on täysin uudenlaisia mahdollisuuksia ” - - olla [itsensä] ja olla muiden kanssa - - riippumatta [henkilön] tekno-biologisesta kehollisesta muodosta.”[9] Molemmat esimerkkejä siitä kuinka mutkatonta on suhtautua asiaan kriittisesti, joka ei ole liikaa vaadittu lääkäreiltäkään, että käyttäis oikeita pronomineja aktiivisen pyyhkimisen sijaan[16].

Tieteentekijät on havainneet myös sen kuinka pyyhkiytyminen, erasure (ks. ylempänä), vaikuttaa tilastoihin; alkoholin väärinkäyttöä tilastoitaessa saattaa olla että kaikki ei ota lainkaan osaa tutkimukseen, koska vastaus kysymykseen ”mies / nainen” ei ehkä oo niin yksiselitteinen[15]. Vaikka pääasiassa transsukupuoliset on työllistetty ja kouluttautuneita[14], niin monet ongelmat kuten päihteet ja psykopatologia nousee siitä stigmasta mitä transsukupuolisuus kantaa. Osa sen stigman ylläpitoa on tulehtuneet asenteet, joita on niillä pelokkailla ja ahdistuneilla ihmisillä, jotka ei ole informoitu asiasta – tai jotka ei tahdo ottaa sitä informaatiota vastaan. Epätietoisuus saa usein ihmisen pelkäämään, luonnollisena vaistonvaraisena reaktiona. Piirre, joka on ollut aikanaan lajin selviämisen kannalta olennaista.. ajattele hämärässä valossa jotain tikrua metsästävää aboriginaalia – aika hyvä asia jos on peloissaan siitä epätietoisuudesta mitä vaillinainen näkyvyys tuo mukanaan, koska se saattaa pelastaa sen hengen kun se tikru hyppääki puskista sen kimppuun. Mutta se mihin kaikki se stigmatisointi, syrjintä, mitätöinti, halveksunta ja pahoinpitely ajaa transihmiset on karua luettavaa:


– 41% yrittänyt itsaria, 19% evätty hoito, 28% ahdisteltu sanallisesti, 2% terveydenhuollon henkilökunta oli ahdistellu fyysisesti ja 40% väärinkäyttää alkoholia / muita päihteitä[16]

– 21.1% transtytöistä oli ahdisteltu kuluneen vuoden aikana kun cistytöillä luku oli 8.5%[19]

– 65% oli idealisoinu itsemurhaa[17]

– 80% idealisoinu itsaria, 40% oli yrittäny ja 44% oli vahingoittanu itteensä[20]

– 35.1% oli suunnitellu itsaria, 11.2% oli yrittäny; transfobian vähentyminen oli tiputtanu idealisointia 66% ja hormonihoidot n. 50%[21]

– 40% transpojista oli yrittäny ja 20% transtytöistä, viitaten toiseen tilastoon: 30% transtytöistä oli yrittäny tappaa itsensä, 35% oli suunnitellu tekevänsä niin ja 50% oli idealisoinu[22]


Mielestä ja identiteetistä on tällä hetkellä pelkkiä teorioita, eikä ole mitään aukottomasti todistettua, että miten tietoisuus tai identiteetti muodostuu. Joten on vaikea argumentoida empiirisen tutkimuksen kautta siitä. Mutta ajatellaan arkisempien asioiden kautta: Identiteetti voi olla käytännössä mitä vain, millä ihminen kokee tulevansa määritellyks. Jollekki se voi olla se että kannattaa JYPiä, jollekki se että ajaa Hondaa, jollekki se että pukeutuu muovisiin hiuslisäkkeisiin, kaasunaamariin ja meikkaa radikaalisti, jollekki se voi olla löysät roikkuvat vaatteet ja hip-hop musa, jollekki se että kaikki sisustuksessa on IKEAa, jollekki se että se on Nordean toimari, jollekki se että on taitava fiksaan autoja, jollekki se että on industrial-lävistys vasemmassa korvassa, jollekki se että on tatuoinu tribal-kuvion alaselkään, jollekki se että on blondi, jollekki se että kuntoilee ja syö hyvin, jollekki se että kokee seksuaalista vetoa antropomorfisiin susilikkoihin, jollekki se että kattoo Battlestar Galacticaa, .. . niin miksi vitussa sukupuoli ei olis osa identiteettiä? Jos se on osa yksilöä, niin miksi se ei olis osa sitä joka rakentaa sen hyvin perustavanlaatuisen kokemuksen omasta itsestä? Eikö tää nyt vaan oo ihan rationaalista? Ja jos joku kokee olevansa kissa, käyttäytyy kuin se ja tekee itsestään kehonmuokkauksella mahdollisimman hyvin sitä muistuttavan, se on ihan OK – koska miten vitussa se vaikuttaa sun elämään, saatanan dille? Ja jos joku kokee olevansa taisteluhelikopteri, niin luulis että sillon myös pitää sen mukaisia ääniä, pyrkii muokkaamaan itsestään sen näkösen ja pyrkii käyttäytymään kuin se – kuten ne jotka kokee olevansa kissoja tai lohikäärmeitä. Sekin on ihan OK, ja voin nimittää sellasta ihmistä termillä ”it” termien ”he / she” sijaan.

Kaikkia yllä mainittuja tuloksia siitä, että transihmisten elämänlaatu parantuu hormonihoitojen / sukuelinkirurgian myötä, ei voi kriittisen ajattelun nojalla kiistää tai ohittaa. Tämä puolestaan antaa viitteitä siitä, että sukupuolen rajaaminen ainoastaan primäärisiin ja sekundäärisiin kehon piirteisiin ei ole välttämättä enää tehokkain mahdollinen metodi – jos se on koskaan ollu ees. Ja juuri se on saanu tieteentekijät ettimään vastauksia kehitysbiologiasta, neurologiasta ja endokrinologiasta (ks. Osa I), löytäen jopa kiehtovia tuloksia ja edes vilauksia selityksestä koko ilmiölle. Koivulan (ks. Osa IV.I) saarnatessa kriittisestä ajattelusta, olis asiallista vaatia samaa itseltään kuin muilta, sillä muuten kyseessä on kaksinaismoralismi. Lisäks, se ei oo koko tän problematiikan avainkysymys edes että miten nyt määritellään sukupuolet ja muut, vaan ydin on se, että transsukupuolisia on läsnä populaatiossa haluttiin tai ei, joten on hedelmällisempää ja rakentavampaa miettiä että mitä nyt – aivan niinku on tehty jokaisen muunkin vähemmistön kohdalla. Takertuminen sanojen semanttisiin sisältöihin, etymologisiin taustoihin ja rajanvetokysymysten vinoutunut esittäminen faktakysymyksinä, tarkoituksenaan levittää propagandistisesti omaa maailmankuvaansa, kuin kasvainta ihmisten mieliin, välittämättä empiirisistä todisteista ja kieltäytyen vastaanottamasta omaa maailmankuvaa haastavaa informaatiota on koko sen liikkeen perusta, joka mesoo ”gender-ideologiasta”. Sitä ei ole olemassa, ihmiset hyvät. Ei ole mitään ideologiaa, vaan se on nimitys, jonka te itse olette antaneet uudenlaiselle rajanvedolle sukupuolesta, jotta voitte epäpätevin perustein ja ontuvalla logiikalla, mielivaltaisesti, hyökätä meidän kimppuun, kompensoidaksenne omaa pelokkuuttanne ja epätietoisuuttanne.∎


Jotta kaikki ymmärtäis kuinka simppeli tää aihe on, oon piirtäny sukupuoli(-identiteetti)kakkaran. Terveisiä Juha Sipilälle: Ei tarvii olla insinööri, että voi yrittää vaikuttaa älykkäältä piirtelemällä pseudo-tieteellisiä ja näennäisfiksuja havaintodiagrammeja. Tällästä paskaa voi tehdä kuka vaan. Kuvassa on alla fenotyyppien ulottuvuus, jonka joukot leikkaa kuvan keskellä ja joka on päällekkäinen sukupuoli-identiteettiulottuvuuden kanssa. Lisäks, on selkeet relaatioviivat, siitä mitkä kehonosat tai hormonit on joko tyypillisiä tai potentiaalisia tietylle kombinaatiolle kromosomeja ja sukupuoli-identiteettiä. Ei-binäärisistä identiteeteistä ei ole mainittu kaikkia, ennen kaikkea siks, että koska ne ei ole binäärijoukon alkioita, niitä voidaan vapaasti määritellä päättymättömästi, kuten muokattu piirakkadiagrammi kuvastaa. Samasta syystä niillä voi olla potentiaalisesti kumpaa tahansa hormonia ja mitä tahansa kehonosia, koska ei ole binäärijoukon tiukempia lainalaisuuksia. Transsukupuoliset on binäärin ja ei-binäärin joukkojen leikkauspisteessä, sillä ne voi olla kummalla puolella vain tai juuri leikkauspisteessä. Kuitenkin ne on tyypillisesti alemmassa fenotyyppiulottuvuudessa niissä joukoissa, joiden päällä ne kuvassa on. Kaikkien joukkojen leikkauspisteessä kuvan keskellä on intersukupuoliset, sekä mahdolliset fenotyypit, joilla voi olla potentiaalisesti mikä tahansa kombinaatio hormoneista ja kehonosista ja jotka voi sijoittua minne vain päällimmäisessä ulottuvuudessa. Cissukupuoliset muodostaa oman janansa binäärijoukossa, jossa on sukupuolellisen ilmaisun spektri, joka puolestaan on invertoitu transihmisten kohdalla. Tää ei kuitenkaan tarkoita että sellainen joka on spektrin ääripäässä, välttämättä ilmaisis itseään aina siten, vaan spektri kuvastaa nimenomaan loputonta kombinaatiota ilmaisusta, mutta jonka ääripäissä on (stereo)tyypillinen ilmaisu. Ei-binäärisessä joukossa ei ole ilmaisullista spektriä, koska se on tarpeeton, heidän ollessaan binäärisyyden ulkopuolella. Tästä kuvasta voi jokainen löytää itsensä fenotyyppiulottuvuudessa, sekä sukupuoli-identiteettiulottuvuudessa, jonkin joukon tai niiden leikkauksen alkiona. Siihen voi vaikka piirtää pisteen, edustamaan itseään.

kakkara.jpg?1538484963

★Tähtisimmu ★


Lähteet:

[9]Claudia Castañeda, Developing gender: The medical treatment of transgender young people, Social Science & Medicine 143 (2015) 262 – 270

[10]Gunter Heylens, et al., Effects of Different Steps in Gender Reassignment Therapy on

Psychopathology: A Prospective Study of Persons with a Gender

Identity Disorder, J Sex Med 2014;11:119–126, DOI: 10.1111/jsm.12363

[11]Sarah E. Strandjord, et al., Effects of Treating Gender Dysphoria and Anorexia

Nervosa in a Transgender Adolescent: Lessons Learned, International Journal of Eating Disorders 48:7 942–945 2015

[12]Marco Colizzi, et al., Hormonal Treatment Reduces Psychobiological Distress in

Gender Identity Disorder, Independently of the Attachment Style, J Sex Med 2013;10:3049–3058, DOI: 10.1111/jsm.12155

[13]Steven Weyers, et al., Long-term Assessment of the Physical, Mental, and Sexual Health

among Transsexual Women, J Sex Med 2009;6:752–760, DOI: 10.1111/j.1743-6109.2008.01082.x

[14]Alessandra D. Fisher, et al., Sociodemographic and Clinical Features of Gender Identity

Disorder: An Italian Multicentric Evaluation, J Sex Med 2013;10:408–419, DOI: 10.1111/j.1743-6109.2012.03006.x

[15]Annesa Flentje, et al., Missing data in substance abuse research? Researchers’ reporting

practices of sexual orientation and gender identity, Drug and Alcohol Dependence 147 (2015) 280–284, http://dx.doi.org/10.1016/j.drugalcdep.2014.11.012

[16]Tiffany K. Roberts & Corinne R. Fantz, Barriers to quality health care for the transgender population, Clinical Biochemistry 47 (2014) 983–987, http://dx.doi.org/10.1016/j.clinbiochem.2014.02.009

[17]Greta R. Bauer, et al., ‘‘I Don’t Think This Is Theoretical; This Is Our Lives’’: How Erasure Impacts Health Care for Transgender People, Journal of The Association of Nurses In AIDS Care, Vol. 20, No. 5, September/October 2009, 348-361, doi:10.1016/j.jana.2009.07.004

[18]Taylor M. Cruz, Assessing access to care for transgender and gender nonconforming people: A consideration of diversity in combating discrimination, Social Science & Medicine 110 (2014) 65e73,http://dx.doi.org/10.1016/j.socscimed.2014.03.032

[19]Robert W.S. Coulter, et al., Differences in alcohol use and alcohol-related problems between transgender- and nontransgender-identified young adults, Drug and Alcohol Dependence 154 (2015) 251–259, http://dx.doi.org/10.1016/j.drugalcdep.2015.07.006

[20]E. McCann, People who are transgender: mental health concerns, Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing, 2015, 22, 76–81, doi: 10.1111/jpm.12190

[21]Greta R. Bauer, et al., Intervenable factors associated with suicide risk in transgender persons: a respondent driven sampling study in Ontario, Canada,Bauer et al. BMC Public Health (2015) 15:525, DOI 10.1186/s12889-015-1867-2

[22]Carla Moleiro & Nuno Pinto, Sexual orientation and gender identity: review of concepts, controversies and their relation to psychopathology classification systems, Front. Psychol. 6:1511, doi: 10.3389/fpsyg.2015.01511

[23]https://en.wikipedia.org/wiki/Albinism_in_humans#Epidemiology, viitattu 01.10.2018

[24]https://en.wikipedia.org/wiki/Apert_syndrome, viitattu 01.10.2018

[25]https://en.wikipedia.org/wiki/Transsexual#Prevalence, viitattu 01.10.2018