perjantai, 5. toukokuu 2017

Estrogeenipäiväkirjat: 579. päivä ”2v hormoniverikokeet”

Nää tulokset tuli tosiaan joskus useempi viikko sitten jo [nyt on e-päivä 618] mutta en oo kiireiltäni ehtiny julkistamaan näitä ku nyt vasta, mutta tässä ne on taulukossa toiseks alimpana:


pvm

follitropiini
(S -FSH)

lutropiini
(S -LH)

estro
(S -E2)

prolaktiini
(S -PRL)

testo
(S -TESTO)

male0.7 - 11.11.8 - 8.60.03 - 0.2
10 - 38
26.08.152.24.50.1331723.7
26.02.160.83.90.374584.2
19.08.16ei mitattuei mitattu0.28ei mitattu0.4
23.04.170.10.10.42ei mitattu0.4
female2.8 - 11.31.1 - 11.60.08 - 0.3
0.4 - 2


[Follitropiini ja lutropiini on matalalla, joka on ihan oikein tässä tilanteessa, koska mun biologia ei saa toimia normaalisti.. kuulostaa aika hurjalta muotoilla se noin, mut niinhän se perkele on koska se on väärä biologia! :D Muutenki oli veriarvot hyvät, eli K: 4, Na: 138, kokonaiskolesteroli: 4.8, HDL: 2.35, LDL: 2.5 ja trigly: 1.11 ... lapun mukaan kaikki on hyvällä tasolla, mutta en tiiä miten toi kolesterolien suhde. Ennen kokonais oli 5.5 mutta suhde oli HDL 2.93 LDL 2.3.. nyt kokonaiskolesteroli on pudonnu melko paljonki vissii (tupkka pois, liikunta, ym., ihan oikeesti) mutta suhde on päinvastanen.. en tiiä onko toi nyt sit suvereenisti parempi...]

Tossa huomaa sen aivan selkeesti kuinka paljon se oikeesti voi vaikuttaa, kumpaa käyttää: estradioli-valeraattia vai estradioli-hemihydraattia. (tarkemmin noista on hormonihoitoja koskevasssa jutussa) Koska toi tiputus 0.37 → 0.28 on pelkästään siitä kiinni että kun Estradiol Sandoz, jota käytin alun perin, äkillisen odottamattomasti lopetettiinki, niin mulle annettiin sitten Progynovaa. Ja se on just sitä valeraattia ja sillä toi mun E2-arvo sitte putos. Ja joo, olihan ne sitä mieltä alkuu että se muka olis tarpeeks korkee, mutta ku tarpeeks selkeesti sanoin että musta tuntuu ettei se imeydy ja musta tuntuu että hikoilen enemmän, haisen enemmän, päässä heittää (= hormonitasapaino päin helvettiä), ym. osittain liiotellumpii syitä osittain taas ei.. niin viimein ne sitten hiffas että kannattaa sitä potilastakin tosiaan kuunnella ees vähän. Mutta naurattaa se, niinku marttyyri-tyylinen ”uhriutuminen” sitte.. :D ..ku mä olisin ollu ihan tyytyväinen ku olisin saanu hemihydraattia vaan – en mä ees kuvitellu että annostuksen nostaminen oli vaihtoehto, mutta tekivät sitten senkin! Mutta kyllähän se mulle sopi, kun ei mitään – siis todellakaan mitään – komplikaatioita tai muutakaan ollu ollu koko vuoteen, niin hey, what the hell!? → Miksen sitten tosiaan söis tykimpää annosta. En edelleenkään ihan täysin sulata etteikö sillä jotain vaikutusta olis lopputulokseen, mutta joo ei varmaan paljon / kaikilla.

Jos katon itteeni retrospektissä, niin olin aivan paineessa sillon ku hakeuduin hoitoihin ja luin paljon meidän hoitamisesta (lähinnä jenkeissä – ylläri ylläri! – kun siit löyty eniten tietoo..) ja muutenki hain kaikkee matskuu; tutkimuksia, artikkeleita ym., mihin yliopiston kautta vaan pääsi käsiks. [sillon ku kanditutkielmaa kirjottaa nii ei kinosta ja vittu mitään ei ees löydy, mut kyllä sitte ku johonki omaan juttuun, niin johan on koko maailma täynnä tietoo taas!.. :D] Mähän oon tunnetusti sellanen tyyppi että voin niin sanotusti kuolla painovirheeseen lääkärikirjassa. Lapsena ku luin sitä niin kyllä mulla oli kaikki mahdolliset rokot, struumat, silmänpainetaudit ja AIDSit... BTW, muistan ku mulle tuli eka vesirokkorakkula, niin itkin ihan paniikissa varmaan tunnin, koska pelkäsin niin helvetisti että kuolen siihen.. vaikka toisaalta taas olin halunnu kuolla jo useemman vuoden. Mutta just sen takii voi osittain sivuuttaa sen kuinka kauhuissani minä nimenomaan olin.. toki voi muutkin olla, mutta se mun pointtini tässä just onkin. Että älkää olko. <3 :)

Siis ensinnäkin, musta tuntuu niiiiin siltä että tässä on vähä samaa ku päihteissä ja ”huumeissa”.. tupakka on kaiken pahan alku ja juuri, niiden polttaminen tarkottaa että oot vastuussa tuhansien viattomien ja suloisten kissanpentujen murhaamisesta, sademetsien katoamisesta, sote-uudistuksesta, Turun olemassaolosta, Laihian penninvenyttämisestä, savonmurteesta, Karjalan menettämisestä, mahoista lehmistä, jokaisesta hurrikaanista, ilmaston lämpenemisestä, Syyrian kriisistä ja siitä että aurinko joskus sammuu. Se on pahempi synti ku heitellä vastasyntyneitä vauvoja talonkatolta automurskaimeen. Olut ei saa mitään muuta aikaan ku kaikki kadut haisee kuselta, kaikki vessat haisee kuselta, kaikki housut on kusessa, kaikki asiat on kustu, pää täyttyy kusesta (tunnetaan myös nimellä: Sipilän - Grahn-Laasosen -syndrooma) ja kahvin sijaan ostat kusta pullossa, toisin ku Hemuli. Ja samalla tavalla demonisoidaan kaikkee muutakin. Ei, se ei ole mitään ”puolueetonta faktojen kertomista” se on paskapuhetta! Jos joku olis mun kouluaikana tullu luokkaan pitämään rehellisen esitelmän että kun vetää piriä (ja viinaa), niin pysyy hereillä helposti pitkälle yli 30 tuntia (vaikka haluiskin nukkua), selittää läsnäoleville koko elämänsä alusta loppuun 10 tunnissa.. ja kun vaikutus lakkaa, niin puskee aivan jäätävä määrä kylmää hikeä, sydän hakkaa pulssilla jotain 160 (not even kidding!) ja et pysty nukahtamaan vaikka yrittäisit juoda korjaussarjaa.. niin ehkä multa olis itseltä jääny tosiaan se kaikki väliin?

Sama juttu kaikkien kans – kun demonisoidaan ”pikkusen” niin saadaan hallittua; ettei nyt ihan jokainen tohon harmaaseen, määkivään massaan kuuluva apinan ajatustasolla oleva jamiperttuli ja sarijannali menis ottaa sitä ensimmäistäkään kannabispiikkiä ku siihen tosiaan voi kuolla – jo ensimmäiseen. Jotenki tuntuu että sama mentaliteetti on vähä noissa hormoneissa. Kyllä muistetaan kertoo kuinka monta prosenttia keuhkoveritulpan todennäköisyys nousee, kuinka isosti vaatii psyykkisiä resursseja, kuinka monelle kasvaa ja kuinka pienet tissit ja vaikka mitä. Jos lukee tota paperia, minkä mäkin aikanaan transpolilta sain, niin siinä ei ole yhtäkään asiaa tuotu mitenkään positiivisessa valossa esille! Mitä vittua!? Näiden paskatekstien ja hoitojen ja ihmisten ennenkaikkee pitäis antaa meille toivoa, tukea ja ymmärrystä, eikä murskata kaikkea toivoa, repiä psyykettä hajalle ja talloa maahan!

Rehellisesti, voin sanoo – minkä tietysti voi lukeakin varmaan ku lukee vaan vanhempii tekstejä – että kyllä mulla on päässä alkanu flippaan hormonien jälkeen.. just niinku pitääki. Ehkä mulla ei ole kuukautisia ja ehkä se kuka sano että käyttäydyn kuin mulla olis – kuukausittain on sellane ajanjakso että oon ihan hullu – tiesi että toivoisin kuulevani jotain sellasta, mut so fucking what!? Mutta jokatapauksessa, niin kyllä, kyllä sellasii ”ihme kilsuja” on tullu vedettyy niin että moniki on ihmetelly että mikä mulle tuli ja mistä nyt vedin herneet. Tosin mun tapauksessa sellasta käytöstä oli – varmaan sen niin kutsutun persoonallisuushäiriön takia – jo ennenkin, mutta se oli erilaista. Mutta se poisluettuna, mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa hoitojen vaikutuksista. Mulla ei ole kuivunut kroppa (oon kuullu pariki tarinaa että spiro loi sellasen ongelman), mulla on kasvanu tissit (niit kuvii tulee kyllä taas uusia, kunhan ehdin..), mun kehon mitat on marginaalisesti muuttunu, oon tasapainoisempi (hormonisekoomiset poisluettuna ;D), herkempi, aistikkaampi, .. ylipäänsä kaikkea mitä voi kuvitella että miten tytöt ja pojat (stereotyyppisesti) eroo toisistaan. Ja mun suvussa nimenomaan on sydän- ja verisuonisairauksia, joten se on sukurasite.

Mutta mun pointti on se, että ei kannata oikeesti liikaa ajatella sitä kuinka niihin hormoneihin voi kuolla veritulppaan ja jotain muuta – sen sijaan kannattaa ajatella sitä kuinka paljon ne auttaa. Unohtaa ne vaarat sillai ettei päällimmäisenä jatkuvasti kelaa että herääkö seuraavana aamuna, vai onko stirbannu johonki tromboosiin. Koska jos kelaa sitä toista vaihtoehtoo, että jatkaa sitä ristiriidassa elämisen helvettiä niin se on [ainakin mun mielestä] vielä pahempi vaihtoehto – siitä tuskin kukaan selviää hengissä! → Hormonihoidoista se on sentään mahdollista. Ja joo, on se totta että kaikki ei oo niin onnekkaita ku minä – jotku on vielä maskuliinisempia kehonmuodoiltaan, mutta musta tuntuu että sekin on liiottelua että kuinka monella hoidot auttaa sillai vähemmän. Oon toistaseks törmänny yhteen kohtalotoveriin, jolla tissien kasvu oli jääny tosi vähäiseks.. mutta se taas oli muuten nätti. Taas se sama juttu että ihan niinku biologisilla tytöillä, niin meillä transtytöilläkin on jokaisella omat kirouksemme – mutta myös siunauksemme. Toisilla on luontaisesti hyvä perse, toisilla isot tissit, toisilla sievät kasvot, toisilla siro kroppa.. kaikissa on takuulla jotain feminiinistä ihan niinku on jotain maskuliinista – kuten valtaväestössäkin. Koska ne sukupuolirajat ei edelleenkään ole niin tiukat ku mitä iso osa harhaisina kuvittelee.. mutta se on se sama iso osa, josta oon tilittänyt kuinka syntisen tyhmää ja persoonatonta se jengi on, joten eipä yllätä.

Anyway, jos oot tutkimusvaiheessa / pohdit hormonihoitoja, niin ota ne – ota ja juokse. Pääset sentään viimein juoksemaan – omana itsenäsi. <3 :) Siinä matkalla voit sitte tunnustella että huomaatko jotain epäilyttäviä olotiloja kehossa ja samalla huomaatkin kuinka muutoksia alkaa tapahtua. Sitten voit vaan nauttia. Suurimmalle osalle ei tuu mitään negatiivisia vaikutuksia ja kaikki menee yksinkertasesti ihan putkeen. Tuskinpa se olo paranee ilman hoitojakaan? Kumpi on pienempi paha: Uupua väärin sukupuolittamiseen, toisten sulle asettamiin odotuksiin ja kaikkeen, luovuttaa ja pistää ittensä puskeen horsmaa vai delata siihen että yritti selviytyä? Jos oot palavassa talossa ja ainoo ulospääsy on ikkuna samassa huoneessa jossa oot liekkien vankina. Ikkunan ulkopuolella on puu, mutta se on kolmen metrin päässä ikkunasta; yritätkö hypätä ja jäädä eloon, vai luovutatko ja antaudut ateriaks? Antakaa oikeesti tilaa selviytymisvaistolle – ei tää ole järjen eikä tunteiden asia.. tää on selviytymisen.

Voimia siihen kaikille ❤ – ja muutenki elämään. Muistakaa ettei tarvii alistua, eikä kärsiä eikä kokea epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä tai mitään muutakaan! :)

[En muista oonko aiemmin jo käyttäny biisin / bändin mutta tulkoon vaikka uudestaan, koska on niin *rok rok* öitä immeiset<3]

https://www.youtube.com/watch?v=qRQlBjRF420


★Tähtisimmu ★

torstai, 27. huhtikuu 2017

Kilpiruston hionta, Osa IV

[EDIT 27.04.17: Just joo.. että nykyään on sitten roskakommentteja niinku roskapostiakin. Oli yön aikana ilmestyny kommentti, joka oli varmaankin niin pitkä ku Vuodatus antaa skriivaa, jossa oli ”ystävällisesti” listattu joku ( [3 × 107] × 4 + 6)2 erilaista Niken kenkiin ym. keskittyvää sivua. Joopajoo, takuulla oliski varmaan vieny jollekki asialliselle sivulle ku niitä olis seurannu.. :D Lisäks koko komentti oli muuten ranskaa poislukien URL:t, että sellasta. Ihan niinku infona ja varotuksena IT:stä vähemmän tietäville <3]

[Edelliset: Osa I, Osa II, Osa III – :) jos jäi lukematta]

Kello oli jotain kahden jälkeen kun astuin toipumispaikkani ovesta sisään. Pakko myöntää että en muista mitään seuraavista hetkistä muutaku että olin ihan helvetin väsyny. Eka konkreettinen muistikuva seuraavaks on se että herään sängyltä. Mulle on käyty kaupasta hakemassa erilaisia keittoja ja kaikkee<3 <3 :) Kello oli siin vaihees siis jotain kaheksan illalla – olin siis nukkunu joku 6h. Kurkkuun alko sattua heti kun vähän heräs paremmin. Lisää särkylääkettä vaan. Mietittiin siin hetki just sitä että voinko mä nyt ottaa niinku kumpaakin; sekä Buranaa että Panadolia vai vaan toista, ku kummassakin purkissa tosiaan oli että ”1 – 4 kertaa päivässä kipuun tarvittaessa” päädyttiin siihen että ehkä pärjään kuitenki yhdellä kuussatasella Buranalla koska mulla on aina kaikki lääkkeet toiminu super-hyvin.. ja hämmentävästi vastaavasti ei oo mitää yliherkkyyksiä, sen enempää ruokaan ku mihinkään muuhunkaan. [helvetti, jotain positiivista tässäki kropassa..!]

Sitte oli vuorossa se että piti yrittää syödä jotain. Ja joo! Sepäs se olikin julmetun hauskaa toimintaa..! :S Kaulassa oleva kilpirusto oli kuitenkin just telottu ihan huolella – siis silvottu yksinkertasesti tervettä kudosta.. jotta mun elämä olis edes mahdollista ilman että meinaa kuolla ahdistukseen [tai sen seurauksena tehtyyn itsemurhaan]. Tollai niinku taas perspektiivinä, että olen varsin vitun tietoinen kuinka kipeetä on silpoa tervettä kehoa, mutta se kun on jumalauta ainoa keino, jolla minä ja monet muut mun kaltaiset voi elää edes etäisesti siedettävää elämää. On hassua että me joudutaan perustelemaan kaikkee tätä jatkuvasti, mutta tupakoitsijoiden ei tarvii perustella keuhkojen siirtoa, alkkisten maksan siirtoa, raajoja menettäneiden proteesejaan, sokeina syntyneiden synteettistä näköään.. ja kaikki vain sen takia, että meillä se ”ongelma” / ”sairaus” on sellanen ”immateriaalinen”, jota ei voi empiirisesti mitata tai kouriintuntuvasti konkretisoida? Mitä jos olis mahdollista irrottaa mun aivot mun päästä ja tökätä sellanen cocktail-lippu siihen kohtaan missä on se transsukupuolisuus, että ”Tossa! Tuo kohta selittää miksi tämä henkilö kokee että hänellä on tissit ja pillu, vaikka fyysisesti näin ei olekaan.” Sittenkö se kaikki terveen kudoksen korjaaminen minäkuvaa vastaavaksi olis jotenki helpommin ymmärrettävää / perusteltua?? !? Perkele... No mutta, oon aiemmin jo selittäny kuinka me tiedetään olevamme synteettisiä, ei siitä siis enempää. [cocktail-lippu.. :D ..!! cock tail → kullin häntä = nyytit?]

Mutta tosiaan, siis kun kelaa että mitä mulle oli just tehty, niin tuskin tulee ihan jättimäisenä yllätyksenä että pelkästään keittojen – siis lämpimien, täysin homogeenisten keittojen – niidenki syöminen oli.. sanotaan nyt vaikka että työlästä. Siis ihan sellasii tyyliin teelusikallisii jouduin ottaan sillä (ruoka)lusikalla ja sillonki tuntu jotenki vähä oudolta se nieleminen ja kaikki. Kiristi kurkkua.. en tiiä oliko ompeleet, haavateipit vai se haavataitos.. mutta todella friikkiä oli. :O Vielä kauheempaa oli se, kun tajusin että en voi haukotella vaikka väsytti.. tai nauraa, yskiä, aivastaa, venytellä (normaalisti), taittaa päätä taakse enempää ku et leuka on suoraan eteenpäin (= 90 astetta?), nukkua normaalisti, pestä hampaita kunnolla, kaivella kielellä hampaiden välistä pinaatin tai kasvisten palasia (keitot..), purskutella vettä suussa hampaiden pesun jälkeen, tai tehdä muutenkaan lähinnä mitään mikä vaati vähänkään kaulan lihaksia.

228_411.jpg?1493247595Siis käytännössä seuraavat päivät oli sillai että nukuin sohvalla sängyn sijasta, koska sohvalla sain itteni tarpeeks pystyyn ja pään tarpeeks ”etukenoon” että kaula ei venyny ja siten sattunu siihen haavaan – tai ettei se ylipäänsä venyny, koska niin sanotaan noissa ohjeissaki. Mutta ei kyllä ollu mitään ongelmia sillai saada unta, kyllä toi yllättävän rankka kokemus on jotenki – jos ei fyysisesti ”voi” olla niin henkisesti sit, koska sellasessa puoliks istuma-asennossa ei ollu mitään ongelmii nukkuu seuraavat kolme yötä tuosta. Kyllä nukutti – kerrankin! :D Mua, jolla on usein vähintään lievää insomniaa... Noh, jotain hyvää kaippa tässäki sit.. ;) Mutta siis hereillä ollessa, ei mitään äkkinäisiä liikkeitä, ei aivastelua tai muutakaan mitä luettelin. Ei voinu kattoo mitää komedia pätkiä ku nauraminen sattu helvetisti ja tuntu ihan järjettömän friikiltä ku se kiristi just sillai ja kaikkee.. Eikä voinu ees kattoo sivulle normaalisti, ei todellakaan!.. Vähän pysty kattoo sivulle, ylös ei yhtään. Pelailtiin sit Diablo kolmosta Xboxilla, josta mun sisäinen HC PC gamer on edelleen katkera.. ;P ..vaikka oonhan viimeaikoina kyllä päätyny enemmän ja enemmän siihe että oon nykyään enemmän casual ku hardcore.. :) Mut silti; PC Master Race FTW! ;)

Periaatteessa siis mun leuka oli kokoajan korkeintaan suoraan eteenpäin, yleensä katoin hiukan alaspäin, koska niin oli jotenki helpompi olla. Ekana päivänä leikkauksen jälkeen otin heti aamulla spiron kanssa samaan aikaan särkylääkkeen ja sain syötyy jotain jogurttia tai jotain aamupalaks, mutta ennenkaikkee se, että sain kahvia! <3 :D Se oli jo ihanaa ku edellisenä aamuna en ollu saanu. Sitte se päivä meni ihan oikeesti aika pitkälti maatessa sohvalla ja pelatessa sitä Döblöö. About kuuden tunnin välein alko selkeesti nieleminen sattua ja muutenki tuntuu helvetin ikävältä siin kurkussa, niinku sellanen pakottava tunne (tai se mitä mä ymmärrän että sillä tarkotetaan ku jossain tuntuu pakotusta).. kuitenki vaikeesti kuvailtava ja jäätävän ikävä tunne. Jota tietysti usein seuras ahdistus komplikaatiosta, odottamattoman huonosta lopputuloksesta tai siitä että se ei koskaan enää tuntuiskaan normaalilta – että nieleminen ja kaikki olis ikuisesti jotenki sellasta oudon ja friikin tuntuista.. :S

Tai oikeestaan. Jossain vaiheessa tuli sellanenkin havahtuminen, että mun keho on nyt pysyvästi muokattu siltä kohtaa – vanhaan ei ole mitenkään paluuta enää! :O :S Siis, jos vaikka katuisin transitiota, tatuointia, läväreitä tai mitä vaan, niin kaiken voi korjaa (edes jotenki): estrot pois niin lähes kaikki palautuu (tissit voi mastektomisoida pois), tatskat voi laseroida ja läväritki voi plastiikkakirurgisoida kuosiin (jos ajattelee mun muodottomaks venynyttä alahuulta esim.) mutta tää.. Tää on pysyvää. En voi saada mun aataminomppua takas ikinä koskaan. Ja se lopullisuus iski yhtäkkii.. Ja nyt en todellakaan meinaa että olisin katunut tai mitään – ei edelleenkään se, vaan se, että oon mielestäni täälläki aiemminkin selittäny siitä että kun mulla on ongelma asioiden lopullisuuden ja peruuttamattomuuden kans. En oo koskaan osannu erota – koska se on niin lopullista. En oo osannu jättää, aina oon pettäny (tosin siihen on ollu monia mahdollisia syitä, joita on kans tullu käytyy läpi..) Oon ihan rikki aina ku joku päättyy; olkoon se sitte yhden illan bileet, asuminen jollain paikkakunnalla, se kun ystävä muuttaa kauemmas musta, abiristeily, lukio, festarit (= viikonloppubileet tavallaan).. aina pelkkää ahdistusta ja itkua vähintään yks päivä. Sama juttu siinä että meni vuoteen 2011.. tai 2012 että uskalsin / pystyin kattoon sen Frendien viimesen jakson, ja sillonki tolkuttomassa kännissä ja itkien. Myöhemminhän ylitin itseni kattoessani sen selvin päin ja yksin... itkien yhtä paljon edelleen, mutta voittaen pelkoni ja ahdistukseni.

Mutta niin, se lopullisuus siin siis iski. Tajusin ettei oo paluuta enää! Sit alko ahdistaa se että jos joskus tuliski siihen tulokseen että koko transitio tosiaan olikin virheveto; etten olekkaan tosiaan trans, vaan oon vaan niin traumatisoitunu isoveljen ja koulukiusaamisesta ja muusta.. että kehitin itselleni tytön identiteetin ja kaikkee muuta mikä oli sen kaiken kiusatun tyypin ”vastakohta” monessa mielessä... No, se jää nähtäväks, mutta tää on nyt ainaki pysyvää! :D Ei oo kilpirustoa enää.. tuskinpa sitä kaipaisin vaikka vastoin kaikkea logiikkaa ja järkeä paljastuiskin että en oo trans todellisuudessa. [luulis että olisin alkanu jo oireilee jos muutokset ei täsmäis psyyken kans..] Se ahdisti hetken mutta onneks oli hyvää seuraa ja sellanen ihminen joka ymmärtää ja osaa tukea<3 Se ajatus ei oo häirinny enää ton päivän jälkeen. Siis se lopullisuus. :)

Hampaat pystyin kyllä pesemään jotenkuten ekana ja toisenakin päivänä, mutta tokana päivänä olikin sitten vielä pahempi – piti se haavataitos irrottaa. Voi juma-vitun-lauta että se oli friikkiä touhua.. siis kun sen alla oli ne haavateipit, joiden alla puolestaan se pari päivää sitten auki ollut tikattu haava. BTW, ne tikit ainaki mitä mulle laitettiin on sulavia. Kaikilla ei käytetä niitä, en tiiä millä sen päättävät. Alla on kuvia siitä, mitä sieltä alta paljastu. Jos on ns. heikkohermoinen niin ei kannata ehkä (ainakaan kaikkia) kattoo (ainakaan kovin tarkkaan) – viimesenä on makro-kuva, eli helvetin läheltä ja tarkka.. näkyy se haavakin osittain sieltä teippien alta.

[Joutu myös normia enemmän muokkaileen, koska muidenki ku mun yksityisyys kyseessä..]

228_403.jpg?1493247568228_404.jpg?1493247570228_405.jpg?1493247572228_407.jpg?1493247575228_406.jpg?1493247573228_408.jpg?1493247577

[Pakko sanoo, että yllättävän vähän toi oikeesti näky(y)! Noi on viel melkein pelkässä luonnonvalossa otettu, joten ku kävin esim. siel apteekis nii tuskin jengi tota kohtaa sen erityisemmin tuijotti ku mitä mua mun meikkien, hiusten ym. takii tuijotetaa... :D]

Muuten se toka päivä meni aikalailla samalla tavalla ku ekaki, sillai et just tasan niitä keittoja kykeni vetämään ja sekin vaati sen että oli tosiaan särkylääkkeen vaikutus päällä ja huipussaan – eli ateriat ajoittu aika tarkasti tunti pari sen jälkee ku Burana oli kietastu huiviin. Ja niitä meni aamusta saakka sen 6h välein. Yhtään enempää ei voinu toimia normaalisti, ei mitään. Ei sillä että olis ees jaksanu – monesti meinasin nukahtaa siinä jo pelkästään ku pelattiin... En oikein tiiä että miks en sitten ottanu niitä päikkäreitä.. kai pelkäsin etten sit yöllä nukkuis, vaikka olin todellakin niin kuitti koko operaatiosta [tai sitte jatkuvasta särkylääkkeiden huumauksesta..] että unensaanti ei kyllä ollu mikään ongelma, vaikka joutuki nukkumaan sohvalla ihan pystyssä.

Kolmantena päivänä alkoi olemaan kaikki mielekkäät keitot kokeiltu; pinaattikeitto, hernari, kasvissosekeitto ja tomaattivuohenjuustokeitto.. melkein kaikki loput oli sit heterogeenisiä.. tai ei ainaka keksitty yhtäkkii kauheesti muita ihan täysin tasalaatuisia. Vedin siis eineskeittoja, koska en tod. jaksanu alkaa duunaa mitää safkaa tossa tilassa..! Eikä se muutenka oo kovin hohdokasta kiskoo samoja safkoja monta päivää putkeen.. mutta jotenki – vaikka hampaiden peseminen ja kaikki muu oli samaa helvettiä ku siihenki asti – tuntu että vois jo yrittää syödä vähän ees kiinteetä, joten pilkoin nakkeja sinne mun kasvissosekeittoon kaveriks. Ja siis ne palat oli todellakin siis sen kokosii mitä me syötettiin kinkkua meidän Vintiölle pari vuotta sitte... Siis niin sellasta pientä piiperrystä ku vaan voi olla, kunhan nyt vähän sais ees jotain. Hiffasin jälkeenpäin myös että juustosta ku leikkaa kuutioita kuumaan keittoon, nii nehän kivasti sulaa ja saa silti makua, joten sitäki tuli sit käytettyy. Kolmantena päivänä alko olemaan jo sillai että ei ollu tukala olo enää oletuksena, siis että vaikka liikkeet oli ihan yhtä rajotettu ja kaikkee, niin ei enää jotenki tuntunu niin kurjalta – en tiiä oliko se jonkunasteinen henkinen askel ylöspäin siitä operaation aiheuttamasta psyykkisestä uupumuksesta?

Neljäntenä päivänä uskalsin kokeilla jo spagettia fetalla ja lihapullilla (nuudeleita taisin syödä jo kolmantena päivänä..?.. ei muista.. vähän on huuruista kaikki..) – mut feta pehmenee lämmössä ja sulaa suussa ja lihapullat oli taas 2-vuotiaan kokoseks pilkottu, niin meni ihan kivasti alas. Särkylääkettä meni edelleen kuuden tunnin välein – en ees ajatellu että olisin pidempään.. sen huomas heti ku vaikutus alko laantua! Hampaiden pesu oli hiukan helpompaa, mutta se juuston kaivelu hampaiden välistä kielellä oli täysin mahdotonta edelleen. Joutu vaan venttaileen että se sulaa siellä.. :D Vittumaista ja inhottavaa, mutta jälkikäteen naarattaa sekin. Viides päivä leikkauksen jälkeen lähdin sit jo himaan ja kuudes päivä oli jo yllättävän normaali. Söin siis jo ihan normaalia kiinteetä safkaa [ei perse..! ihanku olisin oikeesti joku kaksvee..! :D :D] eikä ollu juurikaan ongelmallista. Viidentenä päivänä meni vielä särkylääkettä neljä tablettia mut kuudentena pysty menemään jo kolmella → tarve yksinkertaisesti väheni. Otin kuudentena aamulla yhden ja päivällä yhden ja ennen nukkumaanmenoo sit viel.

Viikko kun oli kulunu, niin olin edelleen ihan sika väsyny kokoajan. Siis mun piti käydä hakee uudet pilsut ja olin siitäki reissusta ihan poikki, ja se ei tod. oo mikää pitkä matka. En tiiä johtuuko se sit siitä että jotenki palauduin hitaasti siitä leikkauksesta vai se jatkuva särkylääkkeiden vetäminenkö mua sit uuvutti, mutta ihan loppu olin. Siis lähinnä söin ja nukuin, kun en kirjottanu tänne mitään / muokannu kuvia tätä varten tai muuta. Seittemäntenä päivänä heräsin siihen että se ihana hoitajalikka soitti mulle ja kyseli vointia. Kerroin että ihan hyvin on alkanu paranee, mutta sanoin että väsyttää kokoajan. Se oli sen mukaan ihan normaalia, ja että joillain kuulemma voi jatkuu paljon pidempäänki se väsymys. Kysyin sit että millon haavateippejä pitää alkaa kiskoon irti, ku ei ne ollu juurikaan mihinkään siitä irronnu vaikka olin käyny suihkussa normisti ja pessy kasvoja normisti.. Niin se sano et sen 10 päivää ne vois maksimissaan olla, että muutaman päivän päästä pitäis alkaa viimestään kiskomaan niitä irti jollei lähde.

Ei vittu että hätkähdin..! :O Ne oli nimittäin lujempaa kiinni ku verottaja suomalaisten rahoissa. Sanoin että oon yrittäny kyl suihkutella ja vähän kokeilla nyppiä, muttaku skitsottaa niin helvetisti se, että ku tuntuu että sieltä tulee tikit ja ruokatorvi ja koko kurkunpää mukana.. tiesin tietysti ettei niin oo, mutta se on niiiiiiin friikki tunne ettei voi käsittää jollei oo kokenu. Se on jotenki niin ”haavoittunu” se alue, että tuntuu todella epämukavalta koskee edes lähelle sitä, saati sit että niitä teippejä pitäs alkaa houkuttelemaan siitä irti..! :S Voi perse ja paska! Se mimmi yritti rauhotella vaikka kyllä sen tirskumisesta päätellen se bonjas etten nyt ihan tosissani ollu kauhukuvieni ja pelkojeni kans, mut sillä oli empatiakykyä niin rajattomasti että ymmärsi sen ahdistuksen ja epämukavuuden, niin se yritti sit rauhotella ja sano vaan että pikkuhiljaa niitä siitä ottaa pois ja ettei se iho veny eikä mitää. Se sano että lääkäri soittaa viikon päästä ite, niin voin tarkistaa mm. että annoinko pamipäissäni oikean mailin minne se sen linkin lähettää siihen videoon mun koko operaatiosta. Alla olevat kuvat siis kuudennelta päivältä.

228_409.jpg?1493247579228_410.jpg?1493247591

Syöminen, aivastaminen ja yskiminen on ihan fine ollu kuudennesta päivästä eteenpäin.. se hampaiden pesu – siis veden purskuttelu lähinnä – vielä siinäki vaiheessa tosi vaikeeta ja ei tunnu ”normaalilta”.. samoin nauraminen aiheuttaa toooooooosi vaikeen ja ahdistavan ja kiristävän ja pakottavan tunteen kaulaan edelleen. Mutta jatkuvasti parempaan päin. Seuraava osa ei tuu ihan yhtä pian, koska tää on niin tuore juttu. Tulee sitten ku about kaks viikkoo on kulunu leikkauksesta – kuvien kera tietysti. ;) Haavateipit on sitten pois ja jälki näkyvissä, jo ennakkovaroituksena taas kaikille. Jatketaan tästä *rok rok* :) ❤

https://www.youtube.com/watch?v=z1BOMLhfaTA


★Tähtisimmu ★

[Suoraan Osaan V :) olkaa hyvät]

keskiviikko, 26. huhtikuu 2017

Kilpiruston hionta, Osa III

[Osaan I tai Osaan II tästä]

Heräsin ekan kerran jo pari tuntia sen jälkeen ku alunperin olin nukahtanu, enkä tietenkä meinannu saada unta millään enää. Oli kyllä siin vaihees viel onneks seuraa.. mutta enpä meinannu vaan nukahtaa senkään jälkeen ku jäin yksin hereille. Koko yö meni sellasena jokseenki blur että ei oikein osaa sanoo että nukkuko ton jälkee enää ollenka ja jos niin kuinka paljon. Jossain vaihees ainaki huomasin että ulkona alko kirkastumaan ja ahdisti jo se että ei ehdi enää takuulla nukkuu kunnolla ennenku herätys soi. Ja enhän mä missään unessa ees ollu sillon. Ihme kyllä, ei alkanu ees isommin väsyttää ku herätys oli soinu. Torkutin vissiin kerran ja nousin. Oli sinänsä tosi helppo lähtee, ku ei voinu meikkaa, syödä tai juoda ees aamukahvii (joo se 2dl olis sallittu mustana, mutta mieluummin sit kokonaan ilman ku rajatusti :D nimim. kofeiininarkki) nii ei menny valmistautumiseen käytännössä yhtään aikaa. Vähä laitoin hiuslakkaa ettei olis simmuilla kokoajan toi sivuotsis.. en tiiä olisko saanu laittaa, mut... :D

Sitte kävely ensimmäiselle etapille, josta julkisilla seuraavalle, vaihto toiseen julkiseen ja olin perillä jotain kymmentä yli seittemän.. hihittelin sille tiskin tätillekki että en oo varmaan ikinä ollu näin ajoissa missään! :D :D Sain siltä ihan hyvät ja selkeet ohjeet että piti seurata sinistä viivaa lattiassa.. yritin olla kävelemättä samalla ketään (tai mitään) päin, ku olin vähä kuutamolla jo siin ku se univaje..mutta vähänpä arvasin kuinka kujalla tulin olemaan hetken päästä! :O :D

Mut tultiin noutamaan siit aulasta, sellanen tosi symppiksen oloinen kundi, jolla oli kahvikuppi kädessä. Sen nimi oli Jouni vissiin. Aivan ihanaa poikkismatskua jollekki tyypille hän. <3 :) Ei mun makuun kyllä sillä tavalla, mut takuulla jonkun makuun. Se vei mut seuraavalle hoitsulle, joka otti mut ihan älyttömän lämpimästi vastaan.. jotenki kaikki oli niin ihania – mutta palaan siihen myöhemmin. Se ohjas mut pukkariin (joka BTW on sukupuolineutraali – siellä käy kaikki samassa :) Siis siellä on erilliset kopit sit sen pukkarin sisällä, missä saa kyllä ihan yksityisyydessä vaihtaa ne ah-niin-ihanat sairaalakuteet, mutta siis se ite huone on sama kaikille, oli haaroissa sitte mitä tahansa. ;) hihi..) Sitte tuli se vittumaisuus ku piti ottaa kaikki lävärit pois. Olin jo ennakkoon varottanu että on sellasii mitä en oo saanu koskaan auki.. enkä saanu tälläkään kertaa. Joten menin pyytämään sitte apua. Mut ei ollu mitää pihtei tai mitään. Sanoin että kyllä tän takii saa vaikka voimapihdeillä leikkaa poikki, kunhan saan sen mukaan että osaan ostaa saman kokosen tilalle, ku en ees muista kuinka paksuja / isoja mikäki on.. :D Mutta hoitajat pääty yhdessätuumin sit siihen et leikkaavat salissa pois tai teippaavat tai jotain, jos kokee tarvetta.

Sitten menin kattelee telkkua hetkeks siihen ”odotus- / toipumistilaan” ja jonku ehkä.. vartin?.. päästä se ihana ja lämmin hoitaja tuli sit siihen. En voi uskoo etten muista millään sen mimmin nimee.. Sini? Suvi?.. jotain siltä linjalta. Miks se kundin nimi jäi hei päähän, mut sen tytön ei!? :D No, anyway, koska olin taas tilanteenkin takii outattu jo, niin tietysti kysyin siltä että olisko se arvannu mitään, jos ei olis nähny HeTusta. Se vastas ihan rehellisen ja vilpittömän olosesti että ei todellakaan olis. Selitti että se ku katto mua ja sit vasta ku alko koneelta tsekkaa sen jälkee mun tietoja ku se alko noita rannekkeita tulostaan, niin havahtu et on miehen HeTu. Niillä oli siis edelleen järjestelmissä se vanha tunnus. :( Mutta siitä se mun ihastelu sitä lämmintä kohtelua, ja hellää hoivaamista ja niin jotenki.. huomaavaista, välittävää, kaikkee.. kohtaan alkoki; se hoitsu kirjotti kynällä noihin mun rannenauhoihin sen uuden HeTun sen vanhan alle, joka oli printattu. <3 <3 :) Että voi tulla pienestä hyvä mieli! <3 [olikohan taas joku estropiikki meneillää..? :D] Ja sit viel se kuinka ihanasti se suhtautu koko vaihdokkuuteen: kyseli kaikkee että kauanko oon ollu hormoneilla ja miten on menny, miten kaikki on suhtautunu ja kaikkee.. juoruttiin siin alussa varmaan vartti ihan muita asioita ennenku alettiin ees läpikäymään kaikkee tulevaa ja sitä esitietolomaketta (taas, jo kolmannen kerran.. :D Mutta hyvähän se on olla varma kaikesta..) 228_20.jpg?1493157970Noi rannenauhat muistuttaa mua ikuisesti maailman ihanimmasta hoidosta, huolehtimisesta, hoivaamisesta ja kaikesta mitä sain osakseni siellä.. jättimäinen kiitos kaikille siellä jo tän tekstin tässä vaiheessa.

Siinä oli sit joku puol tuntii aikaa ennenku se meinas et tuo mulle esilääkityksen. Meinasin eka hakee sen mun ämppärin siihenki, mut päädyin loppujen lopuks kattoo vaa telsua. Kun se mimmi sitte toi sen lääkekipposen, niin siinä kohtaa mulle valkeni, mihin oon menossa! Kun jos mulle syötetään ennen operaatiota 2g parasetamolia ja 7.5mg diapamia, niin voi vittu arvata että ei saa ihan tajuissaan olla..! :O Siis ku 1g on niinku vahvin mitä saa vissii ilman reseptii (oisko joku Paramax nimeltään tai jotain?) ja siis vakavaan paniikkihäiriöön käytetään 5mg – 10mg 2 – 4 krt päivässä[1], niin antaa vähän perspektiiviä... :D Siis tietysti se nyt naurattaa mutta sillon ei kyl..paitsi sitte vartin päästä ku ne nousi hattuun ihan kunnolla! :D Se oli niinku *pim* ja kaikki oli ihan helvetin hauskaa. :D Siis vähänku olis ollu pajakännissä tjsp. Tsiigailin vaan seiniä ja kattoo ja hymyilin ja tirskuin itsekseni.. varmaan näytin just niin mental case -tapaukselta ku vaan voi [tai ku mitä oonkin.. ;P]...

Siinä sit jonku 45min jälkee alko vähä hiipua se ensihuuma niistä pillereistä. Siin oli pari muutakin potilasta venailemassa, joku nuorempi tyttö, joka oli menossa kitarisaleikkaukseen (tai nielurisa-?) ja sit joku vähä vanhempi nainen, jolta muistaakseni oltii laajentamassa nenäonteloita.. -käytäviä..? tjsp. Se vanhempi siis jossai vaihees kysy meiltä että minne ollaan menossa. Sit ku sanoin että oon menossa kilpiruston hiontaan niin ne vähä ihmetteli ja sit selitin että oon trans. Ja jälleen – täysin meikittömänä yms. – sain hämmentyneitä katseita siitä että en ollutkaan (bio)tyttö. <3 :D Saatoin ehkä pikkusen siinä lääkehuuruissa puhua biologisella äänelläni.. :D ..kai jotenki kuvittelin että piti ”todistaa” että oon biouros tai jotain.. en vittu tiiä tälläi in retrospect että mikä helvetin järki siinäki oli taas!! :O ..mutta tehty se on nii turha rutistaa ku paska on jo housussa. :D Sit se kirurgi tuli juttelee mulle, kertomaan leikkauksesta ja kaikkee. Seki kysy että jännittääkö, niin tirskuin vaan että ”ei enää.. :D :D” olin oikeesti ihan kujalla niistä lääkkeistä. Sen jälkee vein luurin pois taskusta ja jäin odotteleen että ne tulis noutamaan mut saliin. Sain sentään käveltyy sinne ite sit ku hetki koitti, aika pian sen jälkee ku kirurgin kans oli juteltu. No turning back, not anymore! :O Siinä kohtaa iski sellanen ahdistus ja jännitys että voi perkele!..

Leikkaussalissa oli liuta ihmisiä valmiina, kaikki ihan oikeesti sillai samalla tavalla verhoutuneena sinisiin essuihin ja kaikkeen, niinku aina näkee kaikissa sarjoissa ja leffoissa.. :D Mutta se ei kauaa jaksanu naurattaa kyl. Kipusin siihen leikkelypöydälle. Yks hoitaja kiristeli siteitä.. siis mut todellakin sidottiin kiinni siihen pöydälle, kuin joku oikeesti hullu. Syyks kerrottiin että joutuvat kallistelemaan mua.. mut en tiiä oliks oikee syy se etten paniikissa heilu tai jotain.. :O Oli vähä ahdistavaa. Toinen hoitaja alko teippailemaan näköestettä ja muutenki ”eristämään” mun kaulaa, samalla ku kolmas tökkäs mulle kanyylin kyynärtaipeesta sisään. Kirurgi asetteli päänuppia sillai että kaula olis mahdollisimman paljastettuna. Kyseli ihanasti että jaksanko olla pari tuntia siin asennossa. Pari kertaa paranneltiin sitä ja sit totesin vaan että ei se sen paremmaks mee, että enköhän mä kestä. En tiiä yhtään mitä mun pulssi oli todellisuudessa, mut oma fiilis oli että sydän tulee pihalle rinnasta.. mullahan oli ties mitä sensoreita siis rinnatki täynnä ja kaikkee, nii kai se sedaatiohoitsu näki pulssista että mulla pettää psyyke, joten se ilmoitti ystävällisesti ja ihan oikeesti tosi ymmärtäväisellä ja huolehtivalla äänensävyllä että voi antaa mulle rauhottavaa suoraan suoreen sieltä kun tuntuu siltä, että haluisinko nyt. Sanoin jotain suunnalta: ”Joo! Olis aika hyvä..” Sen verran ahdistava tilanne nimittäin. :S

[Wow. Vittu millasta tätä on muistella ees..! :O :D Huhhhuh.. ei muuten varmaan ikinä unohdu tällänen kokemus, ei helvetissä!.. uuuhhh..]

Sitten tuli kirurgi tuli takas jostain, missä ikinä olikaan käyny, ja kertoi että kohta tulee se ikävä osuus [ai sekö ei oo ikävää ku alat hommiin!?] kun se laittaa puudutuspiikin mun kaulaan. Ja joo, kyllähän se pisti vähän vitusti enemmän ku muualle mihin oon saanu piikkejä! :S Mutta pian se oliki jo puutunu. Rauhottavaa lisää suoneen. Kirurgi ilmoitti alkavansa hommiin... unohdin aiemmin mainita sen, että se kuvas koko toimenpiteen, mun luvalla tietysti, ja se lähettää mulle linkin siihen tiedostoon, niin saan sen itelleni. Ajattelin jakaa sen täällä niille, jotka sen haluaa nähdä.. en tiiä vielä miten, ku Tube-tilin tekeminen vaarantaa liikaa yksityisyyttä ja anonymiteettiä mut ehkä kehittelen jotain... Mun tavoite on ollu koko tän blogin ajan tarjota vastauksia ja tietoo sellasistakin osista transitiota, joita muut ei uskalla tai tahdo jakaa, ja aion pitää kiinni periaatteestani tässäkin kohtaa. :) Lukijoille, kohtalotovereille, suppeuden kaatamiselle, ennakkoluulojen murtamiselle, ilmiön kohtaamisen helpottamiselle ja kaikelle muullekki. <3 Niin.. se kirurgi siis selosti kai osittain sen kuvauksen takii, osittain sen takii että tietäisin mitä se duunaa ja osittain sen takii että sillä kai oli joku opetuslapsi siinä myös, niin selosti ku se tekee viillon. En tuntenu mitään. Jotain meni kaulalla. Homma oli alkanu. [Vittu kun tekee pahaa ajatella mitä mun kaulalla on ollu meneillään tossa kohtaa..! Ja mä en tosiaan oo mikää herkkä ku voin kattoo normisti kaikkee leikkauksii ja muuta..] Mä en tiiä että laittoko se jonku sellasen puristimen siihen ympärille, että se rusto nousis paremmin esiin, mut silt se ainaki tuntu, ku se niinku puristi jotenki. Sit alko vaan kuulumaan sellanen saksimisen ääni. Siinä sitten olin; pää taakse kenossa, kaula auki ja kaikki mitä näin oli yks niistä hoitajista siinä leikkauspöydän päädyssä. Välillä kirurgi aina kysy että ”Miten potilas voi?” Vastasin kipulääkkeiden ja rauhottavien sumentamalla äänellä vaan aina jotain että ”ihan hyvin...” Mutta ihana ku se tarkisti aina välillä! <3 <3 Siis ne oli jotenki kaikki niin hoivaavia ja ihania ja lämpimiä ja välittäviä ja ihan kaikkee!! Se hoitaja siin päädyssäki kyseli aina välillä ku kurkisti mun simmuihin vähä lähempää että oonko ihan OK<3 Samoin se sedaatiohoitsu kyseli että haluunko lisää rauhottavia. <3 Ei tohon olis saatana ”selvin päin” kyenny, ei sitten millään! :O Pulssi (ja ahdistus) pysy aisoissa ihan oikeesti vaan sillä.. ja sekin oli just sillai et silti jännitti koko ajan ja kaikkee.

Sitten se eteni poraamiseen. Kuulosti ihan tarkalleen samalta ku hammaslääkärin se pora. Tuntu vaan ku jotain painautuu kurkkua vasten. Ei kipua. Mutta sitten! Yhtäkkiä kirpasee!! Inahdan siitä lääkehuuruistani jotain ”AU!” tjsp.. kirurgi keskeyttää sillä sekunnilla ja kysyy että sattuko. Vastasin että joo, niin se laitto vaan lisää puudutusta. :D Homma jatku. Mutta se meinas mennä vissiin liian pitkälle sen poran kans – porata äänihuuliin? Koska se kipuilu jatku, jolloin se sit vaihto kohtaa. Musta on siis todella ihana että se teki kaikkensa että tulis mahdollisimman silee! En todellakaan valita pikkusesta kivusta tuossa tilanteessa, kunhan omppu lähtee helvettiin! Mutta se jossain vaihees kai sano sille oppipojalleen jotain mun äänihuulista.. en nyt pysty muistamaan kauheen tarkkaan – jostain syystä.. :D Sitte se alko ihan huolella murjoa sitä kaulaa; nosteli paremmin esiin sitä rustoa, paineli kaulaa ja siirteli koko henkitorvea ylös ja alas, ja vasemmalle ja oikeelle. Jossain vaiheessa totes jotain että oon ihannepotilas tai jotain.. en tiiä meinasko se sitä kuinka rauhallisena onnistuin pysymään ja kommunikaatiota vai sitä että mun rusto oli ihannetapaus.. eikä se ikinä selvinny mulle ku en tajunnu höyryissäni sitä kysyy – siis myöhemminkään. Sit se siirty siihen mun aataminompun alempaan osaan – se oli jo aiemmin mulle maininnu että se on jotenki kaksosanen.. nyt se selitti sitä sit sille oppilaalleen vielä. Siinä se mun mielestä siirteli mun kaulaa kaikista eniten ja puristeli sitä esiin. Musta tuntu että olin ollu jo sen kaks tuntia – yliki – siin pöydällä mut samalla kelasin päässäni että varmaan oikeesti on menny joku vitun puolituntia.. että olis ihan helvetisti viel jäljellä. Onneks tuli tosiaan tasasin väliajoin se: ”Mä annan täältä sulle vähän rauhottavaa taas” ilmotus <3 <3 Joka kerta helpotti ihan tajuttomasti se.. siis sekä ilmotus että se aine ite.

Yritin miettii vaan että kuinka voisin mennä ulos.. kauppaan, opistolle, bileisiin, baareihin.. kaikkialle!.. ilman että on pakko laittaa jotain kaulan peitoks. Mut samalla oli jotenki ihan tyhjä pää siitä kaikesta huumauksesta.. välillä olin jo nukahtaa – ehkä sen takii ne joutu pitämään sen rauhottavanki rajallisena, että en nimenomaan nukahtais, ku tossa pitää olla hereillä. Tuntu että se oli jatkunu jo ikuisuuden. Se vaan vaihteli poran ja saksien välillä ja mä vaan olin. Niijoo! Ja siis nieleskely oli siis oletuksena ihan sallittu! Se siis erikseen kerto aina kun ei saanu nielasta. Ja siis aina kun pyysin viel erikseen, niin aina sain luvan, että sitä ei tarvii hei pelätä, kohtalotoverit! <3 :) Tosin nielin aika harvoin, koska siitä kaikesta kivunlievityksestä ja muusta, plus pään asennosta johtuen, mulla oli suu aika pitkälti auki kokoajan, joten ei kauheesti tullu nieleskeltävää. Jossain vaiheessa tuli kauhee mielikuva, että entä jos kurkku kuivuiski silla tosi ahdistavasti et sinne jää sellane tavallaan kuiva ja hankaava kohta – mitä vittua sitten tehtäis!!? Jos alkaisin vaikka yskimään tai jotain..! :O Entiiä, mut onneks ei tarvinnu ottaa myöskään selville! :S

Just ku olin ajatellu että ”vittu tää kestää ikuisuuden..” niin kirurgi ilmotti että: ”Potilaalle tiedoksi: ollaan ihan kohta valmiita.” Päässäni olin ihan innoissani mutta suusta en saanu huumattuna juuri muuta ku: ”Okei. Kiva..” :D Sit se ilmotti hetken päästä että alkaa ompelemaan kiinni sitä. Lopputulos oli kuulemma sen mukaan ”todella hyvä” ja kysyin vielä että ”Saitko tehtyä parhaan mahdollisen vaikka uikutin välillä?” Se Ahmed naureskeli vaan ja sanoi että kyllä se sai. Ja siis kyllä, se tosiaan oli Ahmed Geneid se kirurgi. Ihan loputtomat ja ikuiset kiitokset sille ihanalle miehelle, joka mulle antoi ison osan mun uudesta elämästä tuolla operaatiolla! <3 <3 <3 <3 Pakko myöntää että alkuun pelkäsin nimen perusteella että se olis joku stereotyyppinen ulkomaalainen halpa puoliammattilainen, mutta onneks oon aina avoin ja valmis tarkistamaan kantani; kun se tuli jutteleen ennen operaatiota, niin kaikki pelko ja ennakkoluulo meni sileeks sillä sekunnilla ku se avas suunsa ja puhu virheetöntä suomee. Ja muutenki, niiiiiiiiiiiiiin ihana ihminen ja samalla tavalla lämmin ja hoivaava niinku kaikki siellä, että vaikka se olis puhunu pelkästään englantia, niin olisin sellasen miehen käsiin luottanu kaulani millon vaan! <3

Takas aiheeseen taas.. :D Mut siis sitte ommeltiin kiinni ja kärrättiin hetkeks heräämöön lepään. Se kirurgi tuli sit sinne ja mä en muista muuta kun sen että sanoin sille että ”Halaisin sua jos vaan pystyisin!” <3 :) Olin ihan oikeesti niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen! <3 Siinä sit hetken makoilin ja yritin saada ees hetken nukuttuu, mutta se oli vähän vaikeeta, ku oli se kanyyli ja muutenka osaa oikein selälläni nukkua. Ehkä joku 20min – 30min päästä kuljettivat mut sitte sinne odotteluhuoneeseen. Samaan tuotiin ne mun keskustelukumppanitki hetken päästä. Siellä oltiin kaikki muijat selällään ja huumattuna rivissä sit.. :D

Se ihana hoitajatyttö toi mulle sit vettä ja mehua. Kehotti että yrittäisin levätä ja vaikka nukkuu, ettei oo mikään kiire.. tunti ainaki ihan rauhassa siinä, eikä tarvii ees yrittää nousta tai mitään. No, yritin tosiaan nukkuu, mut vitut siitä mitään tullu. Se tuli sit jossain vaihees kyselee vointia taas ja kyseli kivun tuntemusta asteikolla yhdestä kymmeneen.. sanoin että seittemän, koska juominen oli aika helvetin tuskallista. Se toi mulle 2g Panadolia lisää. Helpotti, ainaki hetkeks. Uskalsin sit alkaa jo nousemaan istuun. Hoitaja kyseli että pystynkö käveleen, vai pitääkö huilata vielä. Sanoin että ajattelin yrittää, mennä sinne jääkaapille kattomaan valikoimaa. Pysyin jopa pystyssä (toisin ku yks toinen leikkauksesta tullu, joka meinas pyörtyy ku se kokeili omii jalkojaan..) ja laahustin hakemaan proteiinijuomaa ja jotain muuta.. en ees muista mitä.. Sain ne alas ihan OK sen kipulääkkeen voimalla. Ai jumalauta että oli ihanaa kun sai niin pitkästä aikaa jotain ees masuunsa! <3 :)

Seuraavan kerran ku se hoitaja tuli niin keskusteltiin jo lähdöstä. Mikä oli mulle ihan fine sillai ku se rauhottava alko olemaan jo sen verran haihtunu ja halusin muutenki johonki muualle makoileen tavallaan ettei tarttis sit missään vaihees liikkua / lähtee enää mihkää.. Kanyyli irti, mutta neula jäi viel paikalleen ja sain mennä pukemaan. Oli tietysti vähä haastavaa sen kans siin kyynärvarressa mut oon näppärä tyttö niin onnistuin kuitenki. Kuvan otin heti ekana ku pääsin omalle kaapilleni. Tietenki! :D Dokumentaatio ennen kaikkea. ;) Sitte se ilmotti että saan ehkä uudella HeTulla jo saikkutodistuksen (vaikka oonki opiskelija, niin otin sen..) ja KELA-taksia varten sen lapun.. ne ei siis saa päästää sieltä missää julkisissa tai muuten – pitää joku tulla hakee tai sit tolla KELAn korvaamalla taksilla, eli omavastuu on 25€. Se oli mun leikkauksen aikana ilmotellu tekniikan puolelle että vaihtaisivat sen HeTun. <3 Menin siihen odotustilaan ja yritin epätoivoisesti saada lävistyksiä takas paikoilleen. Siitähän ei nyt tullu vittuakaan. Tai siis sain mä ne reikiin mutta mitään palloja tai muuta en kyllä tod. saanu paikalleen.. Vaikka yritin koko sen ajan ku venailin taksia. Se ihana hoivahoitsu kävi viel kerran kysyy vointii ja sano että voi antaa mulle kipulääkkeitä mukaan; 2 x Burana 600 ja 2 x 1g Panadolia sain. Mitä enempää en kuulemma sais sit enää ees ottaa. Reseptin sain kans noille samoille. Siis kuussataselle Buranalle ja grammaselle Panadolille. Sit otettiin kanyyli pois ja mä kiittelin vaan vuolaasti ja puoliks liikuttuneena kaikesta siitä ihan silmittömän ihanasta, lämpimästä ja hellästä hoidosta ja hoivasta mitä kaikki oli oikeesti tarjonnu. <3 <3 <3 Ihana kokemus sinänsä, jos ei tota kurkun telomista itseensä oteta huomioon. Nii, ja se yritti tarjota mulle vielä että hakisin pakastimesta itelleni jäden tai jonku mehujään tai muuta.. <3 :) ..mutta sanoin että en vaan kehtaa enempää ottaa... ja oon siis ihan tosissani. Jotenki oli syyllinen olo siitä.

Taksimatkalla vissiin juttelin aika paljonki sen kuskin kans.. olin niin kipulääkitty että en muista kauheesti siitäkään.. muutaku että sillekki paljastin mistä oli kyse ja sekin sano että ei se musta olis ikinä arvannu etten oo biologinen tyttö<3 :) ..ja taisin paljastaa sillekki biologisen ääneni.. mikä vittu mua vaivaa oikeesti ku oon huumattuna!?? :D :D Stna. Ajettiin apteekin kautta, kävin hakee lääkkeet ja mentiin mun toipumiskotiin. Reseptin mukaan oli kumpaakin muuten ”1 – 4 kertaa päivässä kipuun tarvittaessa” → En tiiä meinasko toi että olisin voinu ottaa molempia yhden vaikka kerralla vai että toista vaan.. ihan sama, koska vitusti niitä ainaki kulu siitä eteenpäin. Se taksikuskikin oli niiiiiiiiiiiiiiiin ihana.. jotain höpötin sille omiani, niin se totes olevansa varattu :D Nojoo.. tuskin nyt olisin oikeesti syttyny ees koko kundille, vaikka se oliski ollu vapaa ja pyytäny ulos – ei se ollu todellisuudessa mun tyyppiä, kunhan olin ihan huumeissa vaan. Hihi.. :D

228_21.jpg?1493157972Tää näköjään menee niin pitkäks että parempi katkoa tähän ja jatkaa lisäkuvien kera sitten Osassa IV – millasta oli se eka viikko tuon telomisen jälkeen.. Se oli nimittäin aika raskasta se.. :O :S Mutta niiiiiiiiiiin sen kaiken arvoista! <3 :) Jatketaan huomenna, pysykäähän sekä tutkalla että ihanina immeiset! Loppuun vielä haluun lähettää jättimäiset ja lämpöiset kiitokset koko hoitohenkilökunnalle; hoitajille, kirurgille, lääkäreille, siivoojille jotka pitää paikat kunnossa ja kaikille muillekki! Teitte todellakin yhdestä fyysisesti tuskallisesta ja henkisesti tosi ahdistavasta päivästä älyttömän paljon ihanamman kokemuksen kaikella hoivaamisella ja huolenpidolla. ❤

[Ollu taas tänään jotenki tosi tunteikas päivä (katoin 5D-dokkarin brittiläisestä transparista.. ehkä vaikuttaa osittain..?) niin tuli itku tästä biisistä.. siksi se. Koska liikutti<3]

https://www.youtube.com/watch?v=mKG8BR292oo

 

★Tähtisimmu ★

 

[1]https://www.drugs.com/diazepam.html

[Osa IV :) olkaatte hyvä, samoin Osa V]

tiistai, 25. huhtikuu 2017

Kilpiruston hionta, Osa II

[Osa I tässä :) jos jäi lukematta ]

[Meni taas sitte melkein kaks viikkoo yhtäkkii edellisestä julkasusta. Enkä ehtiny ”ajoissa” ees kirjottaa siitä ku se kirje tuonne hiontaan tuli – ja se tuli sitte vähä helvetin lyhyellä varotusajalla; nimittäin about viikon! :O Eihän se nyt päätoimiselle opiskelijalle ollu mikää ongelma mut entä sellaset, jotka käy vaikka vuorotöissä tai jotain.. :S No, mut se on siis nyt jo takana, joten kirjotan taas vähä niinku menneestä, mutta mun piti kirjottaa uus juttu ku oon 75% valmis kohti 1.9b versiotani, joten teen sen perkele vieköön, vaikka oliski yli viikon myöhässä! :D Lisäksi, anteeksipyyntö jälleen lukijoiden odottamattomasta pettämisestä ja julkaisujen viivästymisestä – mutta tällä kertaa oli sentään ees puolet ajasta hyvä syy.. kunhan kolmannessa osassa pääsen kertomaan (huomenna?) että millasta se aika oli.. ja on.. leikkauksen jälkeen..!!]

Eli kutsu on tässä, nimi ja muut on ”yllättäen” muokattu, exif-data pyyhitty ja muokkauspäivät vääristetty jälleen, mutta muuten täysin autenttinen itseni ottama kuva samana päivänä. :)

227_10.jpg?1493071156

Ja tietysti tuli hirvee nippu kaikkee muuta tuon ”pääpaperin” lisäks:

227_11.jpg?1493070036227_12.jpg?1493070038227_13.jpg?1493070040

Voitte kuvitella mun ensinnäkin hämmennyksen kun kaivoin tuon postin seasta..! :O

>wtf_so_soon.jpg

Mutta totta kai olin myös ihan silmittömän innoissani ja iloinen – pääsisin viimein eroon tosta kirotusta myhkystä mun kaulassa mitä saa aina peitellä kuristimilla, kaulahuiveilla, kaulapannoilla ja kaikella muullakin rojulla – jota tietysti saattaisin tehdä muutenkin, koska mun tyyli.. mutta on ihan eri asia peittää kaula pakosta ku menee pihan poikki tien toiselle puolelle kauppaan ku että ihan omasta vapaasta laittautumisen innosta ja nautinnosta tekis saman. [tosin.. viimeaikoina oon tainnu mennä useinki kauppaan ilman mitään kaulaa peittävää.. hmmm... itsetunto? välinpitämättömyys muista..? jaa-a...] Sanohan ne tietysti (kuten ykkösosassa kerron) että aika saattais tulla jopa loppukeväälle, mutta pidin sitä ensinnäki sellasena turhana ylioptimismina ja kuvittelin että se olis ennemminki alkukesää ku loppukevättä.. olin siis valmistautunu että joskus toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Mutta että nyt jo, ihan oikeesti!? <3 :)

Tietysti intoilin heti useemmallekki läheiselle asiasta, niin tuli heti kaikkee kyselyy että jännittääkö ja kaikkee.. mut ei mua oikeestaan ees jännittäny. Siis jotenki.. mietin vaan tulevii bileitä (oli siis muutama päivä ennen tota yhdet kemut.. niistä ehkä jossain toisessa artikkelissa.. ;D) ja jotenki odotin sitä että on monta päivää ”vapaata” vaikka ei oikeesti tietysti olis sen enempää ku ”arkenakaan” – ei ne tenttikirjat katoa mihinkää oli sitte arki tai pyhä. Mutta sellasta aikaa että saa / osaa antaa itsensä levätä ihan rauhassa. En sit jotenki kelannu niin paljon sitä leikkausta ollenka.

Lähinnä suunnittelin että mitä otan mukaan mun matkalle, kun oli tarkotus jatkaa siit bileistä eteenpäin vielä ja olla siellä tokassa paikassa sitte toipuilemassa sen leikkauksen jäljiltä. Olisko ollu sit jo heti seuraavana päivänä ton kutsun postissa tulemisesta ku ne soittiki jo sieltä sit kaiken lisäks niitä lisäohjeita..

Ensinnäkin, mun piti olla ilmottautumassa 7:30 ihan vaan varoituksena kaikille, jotka on kans menossa tohon.. että voi olla että jää yöunet lyhyeks, vaikka olis yöpaikka ihan lähelläki. Niin jäi mullaki.. mutta siitä lisää seuraavassa osassa. Sitten se toisti tuon että kynsilakat tosiaan pitää ottaa pois. Se ei mua sillai haitannu – vähä harmitti ku menee sit ”hukkaan” se mitä bileisiin laittaa ku ei voikaan pitää niitä ”loppuun asti”.. mutta paaaaaaljon enemmän kimmastutti se, että pitää kaikki lävistykset ottaa pois – ja kuten minäkin, niin nekin laskee korvienki reiät läväreiks. Jälleen ihan niinku FYI vaan kaikille. Eli kaikki pitäis ottaa pois. En maininnu mitää siitä että mulla on koruja mun kehossa mitä ei oo saanu auki vuosikymmeneen tai mitä ei saa enää pois ku leikkaamalla poikki ku oon kasvanu..ku vaikka se oliki tosi ihanan oloinen se täti siellä luurin toisessa päässä, niin vaikutti just sen verran natsilta, että olis tullu kaikille vaan paha mieli, ku olisin sen kans alkanu keskustelee tommosesta aiheesta. Ja jos en olis osannu nii olis ollu valmis auttamaan siinäki kertomalla että mm. sporan numero 10 päättäri on siin klinikalla ja dösällä pääsee 24 linjaa pitkin. Muuten se sit vaan kävi läpi sitä ennakkotietopaperia ja kyseli kaikkee.. ja taas kuten naisilla aina niin kyllä siin 20min puhelun aikana tuli lääryttyä aika paljon muutaki.. :D ”akkojen lässytystä” kuten kundit aina russuttaa.. ;)

No sitten oli tosiaan ne bileet ja sen jälkeinen päivä meni aivan tajuttoman hirveessä darrassa.. jäljellä oli enää pari päivää ennen leikkausta. Edeltävänä päivänä se sit vasta alkoki iskemään että mihin oon menossa..! Siis että multa ihan oikeesti siis leikataan kurkkua! Holy mother of crap mä ajattelin.. :O :O Alko sillai tasasesti mietityttään enemmän ja enemmän päivän mittaan.. mutta jotenki kuitenki oon oppinu vaan luottamaan itteni aina terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. → Toisin ku monilla, mulla on aina ollu pelkästään hyviä ja hommansa loistavasti handlaavia hampilääkäreitä, samoin ihan tavallisiaki lekureita. Sillon lapsena ku multa leikattiin hammas nukutuksessa, niin kaikki meni ihan moitteettomasti paitsi se ettei se rähmätassuhoitsu osunu nukutuspiikillä suoneen ekalla ja huusin niin vitusti ku keuhkoista lähti ku se joutu lykkään sen neulan täysin puuduttamattomaan pikkuihmisen käsivarteen sen puudutetun kohdan sijaan. Ja vanhempana yhdessä päiväkirurgisessa operaatiossa, niin kaikki meni ihan samalla tavalla putkeen ku aina. Niin ehkä siitä on tullu jotenki sellanen luotto tavallaan noihin.

Tietysti mulla oli ihan loistava yöpaikka ja hoivaaja siihen toipilasajaksi, kiitos hänelle<3 :) Vaihtoehtoja olis ollu useempiki samoilla nurkilla mutta mun valinta oli ehdottomasti paras. Mietin siinä maanantaina sitäki että pitäiskö mun ajaa ”mun parta” – se mitä siitä on nykyään enää jäljellä. Mutta päädyttiin siihen että se tarkottaa sitä jos kasvaa ihan huolella parta, että ei mun.. hmm.. tyttöhaituvat enää mee parran luokitteluun. <3 ;) Onhan noita tos kyllä silti viel.. varsinki nytku ei oo pystyny ton kaulan takii nyppiin ees kunnolla... Oli vielä muuten niinkin paska homma että mun ämppäri oli jääny sinne bilepaikalle.. :( Olis ollu vähän jäätävän ikävää ja tylsää matkustaa julkisissa ja venailla leikkausta, jos mun Äiti ei olis maailman paras ja tuonu sitä mulle (voi arvata että välimatka ei nyt ollu mikää miljoona kilsaa..) Mutta äitit onkin parhaita..! <3 <3 ..tiiänhän mä kun itekki oon. ;P Yritin siin sit vaan jotenki ottaa rennosti ja pelailtii jotai Xboxia ja jotai hengailtii vaa ja jauhettiin paskaa. Yritin mennä nukkuun jo joskus kasin – ysin aikaan, mikä on mulle siis ai-VAN täysin luonnotonta, mutta pakko oli vaan ku oli niin aikanen herätys ja sit ku se unensaaminen on muutenki mitä on, niin sit viel ku kelaa kokoajan että jos se tulehtuu kuitenki se koko haava tai jos jotain muuta komplikaatioita.. ne poraa äänihuuliin tai jotain.. sellasten kauhukuvien ja ahdistuksen siivittämänä yritin saada sit unta...

...tästä on hyvä jatkaa osassa III, vai mitä? ;) Ootte immeiset ihania ja rakkaita, ja kiitos että ootte jälleen malttanu odottaa uutta juttua multa, vaikka ollu taas vähä pitkä tauko.. kyllä se vielä vakiintuu takas se mun rytmi – haluun sitä itse. Hyviä öitä<3 :) *purrrr* ❤

https://www.youtube.com/watch?v=oxd421NYPVg

 

★Tähtisimmu ★

[Osa III :) kätevästi tässä, samoin Osa IV ja Osa V]

torstai, 13. huhtikuu 2017

ACHIEVEMENT UNLOCKED: A BOY CAME ON TO YOU!

Vaikka kehodysforia sinänsä ei ole helpottanut, niin kuitenkin sosiaalinen dysforia on – koska vaikka kuinka epäilen ja tyyliin aina kun vaan on mahdollisuus kysyä sen takia että tilanne itsessään outtaa mut, niin kysyn että jos ei tietäis niin meenkö läpi.. kaikesta epävarmuudesta huolimatta.. meen läpi. Ihan niinku oon kuvitellu meneväni koko tän pari kolme vuotta. Joten on ollut tosiaan mahdollista palata baareihin, julkisille paikoille, hengaa enemmän opistolla ja vaikka mitä, koska mut yksinkertaisesti nähdään tyttönä. Useimmiten vieläpä useita vuosia nuorempana. :P → Eihän kukaan 28v voi näyttää siltä ku minä ku vaan teineillä on niin radikaaleja tyylejä kuten cybergoth. ;) Vitut.

Olin kerran jo aikaisemmin baarissa, niinkin mielenkiintosta ja outoa ku se saattaa joistain ihmisistä olla, niin Exän kans. :D Ja meillä oli aivan älyttömän hauskaa ja tosi ihanaa<3 Siis ei ”sillai” – en mä edelleenkään kuvittele mitään tai toivo tai oo mitään fiiliksii enää siihen suuntaan. Ei ainakaan sen henkilön itsensä takia. Tosiasia on että tahtoisin perheen sen ainoan lapsen ympärille, joka on mun maailmani ja ainoa jonka voin enää ikinä saada... but since that went to hell, nevermind... Mutta oli siis sillai ihan toisella tavalla tosi ihanaa. Se oli ensinnäkin mun ihan eka ”täysilta” baarissa uudella kehollani<3 :) Ja siis meillä oli niiiiiiiiiiiiiin ”tyttöjen kesken” meininki. :D Exä oli aiemmin paikalla ja sen yks ystävä piti tulla myöhemmin mut se jäi jonnekki matkan varrelle koko illaks, mut kun tulin ite paikalle, niin sen pöytään oli liimautunut jo joku (luvallisesti kylläkin) kundi. Hain juotavaa ja istuin seuraan tsekkaileen illan ekaa bändiä. Se kundi ei vaikuttanu oikein tietävän että kumpaa meistä yrittää tai sitten sillä oli takaraivossa fantasia kolmen kimpasta.. :D Mutta se jutusteli meille aika lailla vuorotellen ja kyseli perusjuttuja mitä tehdään yms.. Meistä se muistutti yhtä meidän yhteisen tutun exää ihan hirmusti. Naaratti. :D

Jossain vaiheessa toinen meistä sitten iski silmänsä yhteen kundiin – ei tod. siihen, joka meille tarjos useempaanki otteeseen. Joka, BTW, on ihan oikeesti kuin kaikissa jenkkileffoissa ja -sarjoissa, joilla oon hajottanut todellisuudentajuani ja kaikkee, kaikki nää vuodet. Take for example the movie 'Hot Chick' missä teinityttö ja kriminaali vaihtaa kehoja taian seurauksena. Ennen sitä se mimmi siis käyttää niin paljon hyväkseen sitä naisen seksuaalisuutta ku vaan voi; niinku menee jätskimyyjälle ja ottaa sormellaan sitä jädee ja imeskelee sen siitä sexysti niin saa jääkermansa ilmaseks. :P Mutta meiän ei tarvinnu siis ees tehdä mitään – ehkä ollaan vaan niin vitun nättejä? *reps* joopajoo.. :D :D Exä on, minä en. Mutta niin, siis toinen meistä iski simmunsa yhteen sellaseen kundiin. Ja siis sit se oli tiiättekö sellasta tyttöjen meninkiä että kumpikin kyttäs missä se menee ja että oltais aina ”mystisesti” oltu samassa paikassa että voi tsekkailla ja katella et onks sil ketää vai onko se yksin liikenteessä... Jäätävän paljon sillä ainaki porukkaa pyöri sen ympärillä kokoajan – vissiin aika tunnettu ”piireissä”. :o Mutta se ilta oli siis ihana senkin takia että kukaan ei ees vilkassu mua mitenkään ”epäilevästi” tai muuten mimmien vessassa eikä mitään muutenka. Poket heitti läppää ja ihmiset jutteli tasan niinku muillekki tytöille. <3 :) Tosin goottipiirithän nyt ei muutenkaa oo todellakaan mitään sulkeutuneita. Also, oli jännää nähdä niin paljon lateksia, korsetteja ja yksinkertasesti seksuaalisuutta samassa paikassa yhtäaikaa. :D → Ai mikä stereotypia? :D Pitää kyllä näköjään paikkansa. Mut siis ei mitään tosiaan. Vessassa tuli meikkiä tsekatessa / korjaillessa juteltuu useammanki mimmin kans – ja se vessa oli just sellanen ”sosiaalinen tila” millaseks se kans on maalattu mun mieleen, kiitos sen että oon pääni mädättänyt jenkkihömpötyksillä. Mutta puhuttii mun säärystimistä ja että mistä ne on saanu ja kaikkee. Ja siis paikalla oli muitakin ihan selkeesti biouroksia / transnaaraita.. tai osa saattoi olla tiittejäkin, koska ei esim. tehny ääntä tai mitään.. mut anyway. Nekin intoili mun loxeista ja kaikkee.

Sieltä ku lähdettii sit eri suuntiin Exän kans, nii olin menossa yhteen toiseen baariin viel jatkaan yksinäni, mut poke tuliki ovelle vastaan ja kerto että eivät ota ketää enää sisään, ku pilkkuki tullu ja kaikkee. Olin oikeesti menossa vessaan mut en sitte lähteny vääntään ku se vaikutti tasan niin mulkulta että ei päästäis tyttöjä ees pissalle pilkun jälkeen. No, menin sit venailee julkisia himaan ja siin seisoskellessa ilmesty jostain tooooosi humalainen kundi, joka vaikutti suoraan sanottuna melko nödeltä. :D Mutta se hehkutti sitä kuinka siistii oli nähdä kybergootti, kun ollaan kuulemma kuolevaa lajia – siis gootit ylipäänsä ja etenki kybergootit, joita kuulemma suomessa se ei oo koskaan aiemmin nähny. Sit se kyseli mitä teen ja yms. ja sit se ehdotti juomaa. Sanoin et kaikki on kiinni, niin se jätkä kaivoi sen oksennuksenvihreestä repusta jonkun kusenlämpimän.. vittu Pirkka-kaljan. Ajattelin vaan et ”noniin! näin teet vaikutuksen tyttöihin, ikiaikaisella Pirkka-kaljalla mikä on viel hölskyny sun repussa koko illan..” :D Mut koska oon ”juoppo” niin totta kai avitin häntä sen tuhoomaan. Sit se tuli perässä ku menin istumaan julkisessa ja oikeesti kysy että saako istuu viereen. No, ajattelin lähinnä sitä bissee ja annoin luvan. Sit se kyseli pidemmän matkan jälkee että missä oon jäämässä pois. Kerroin, niin se sano jäävänsä aiemmin *whew!* :D

Mutta tää saavutus tuli varsinaisesti yhdellä paljon tuoreemmalla baarikerralla. Tällä kertaa menin yksin, ihan yksin siis sinne. Mutta ajattelin että säärystimet, loxit ja kaasunaamari hoitaa sen yksinäisyyden pian mun paikalle saapumisesta. ;D Ja tietysti niin kävi. Menin sisälle ja kävin vessassa, kävin ostaa röökiä ja menin pihalle, niin heti tuli yks kundi heittää läppää. :D Mutta ei kyllä iskumielessä. Tunsin sen muutaman linkin kautta kyllä.. tai siis tiesin. Mut se tuntui muistavan mut tosi selkeesti jostain. Se alko sitä hokemaan että ”ollaan ihan varmasti nähty aiemmin jossain” Jotenki oon jo tottunu siihen ”kaikki tuntee apinan mut apina ei tunne ketään” koska se on käyny niiiiiiiiiiiiiiiiiiin monta kertaa. :D Mulla ei ollu siis pienintäkään haisua että missä oltais törmäilty sen tyypin kans. :o Mut siin hetki juteltii sit ja mentii sisälle. Etsiskelin paikkaani vähän niinku että minne helvettiin menis istuun tai ees hengaan. Varsinaisesti ketään en oikeesti tuntenu.

Menin sit yhden ison pöydän ääreen yhdessä vaiheessa ja sain viimein takkini pois, paljastaen täyteen viillellyt käsivarteni.. en tiiä johtuiko se niistä vai siitä kireestä, pinkki-mustasta lateksitopista, mutta musta tuntu että mimmit tuijotti niinku niiiiiin väheksyen ja halveksuen. Oikeestihan mun päässä oli jatkuvasti ajatus että ne näkee mun läpi ja on sillai ”vitun transuhuora, tulee tänne viemään meiän miehet, vaikka ei ees oo oikeesti tyttö! ja noin huomionhakuinenki vielä ku vetää tollasen topin ja on kädet viillelty täyteen, vitun itsesäälinen paska!” No, se jää arvoitukseks mitä ne katseet todella tarkotti. Mutta kun menin taas tupsulle, niin se sama kundi tuli taas perässä ja tavallaan oikeutti mun koko parin kolmen vuoden ajan epäilykseni että mun läpi näkee. Se nimittäin jatko hetken sitä että ollaa takuulla tavattu jossain.. kunnes se katteli hetken ympärilleen ja sano: ”Hei anteeks.. tää on varmaan tosi törkeetä, mutta ootsä ollu aina samaa sukupuolta?” Mulla ei yksinkertasesti pitäny pokka kun joku kysyy sen niin jotenki arkaillen ja viattomasti mut samalla niin suoraan ja murskaavasti, repesin ihan totaalisesti. Kun sain itteeni kasattua vähän, niin sanoin että eihän toi nyt kai törkeesti ollu, vaan suoraan. Sit se kysy: ”Mutta kysymys oli siis relevantti?” Myönnyin ja sanoin heti että ei oo mikään julkinen tieto kuitenka.

Sitte kysyin että jos se ei tietäis entuudestaan niin menisinkö läpi. Se alko jotain sopertaan että hän kattoo nykyään niin tarkkaan kaikkia ja että jos ei kattois niin... Mikä tietysti mun korvaan kuulosti siltä että ”vittumitäpaskaa.” Jätkä yrittää vaan let me down gently... Aloin sit ehdottelee kaikkee.. voimakkaat kulmaluut, voimakas leukalinja, leveet hartiat, ja koko sen listan mitä mun omasta mielestä (tai joidenkin muiden) on mussa vikaa mitkä outtaa mut. Se vaa pyöritteli päätään ja kiisteli samaa tahtia. Sit se tuumas hetken ja sano: ”Joku.. se on joku sun olemuksessa.. sukupuolinen epävarmuus.” Taas nauroin, koska se oli jotenki niin käsittämättömän yllättävää, koska sen kuvittelin korjaantuneen jo kauan sitten. Mutta saatana! Olen siis tosiaan läpinäkyvä biouros, joka vaan yrittää epätoivoisesti näyttää tytöltä ja jolla on tissit. Oksettava vikasikiö. Noh, se ei tuntunu kuitenkaa häiritsevän immeisiä. Tyttöjen vessassa kaikki meni edelleen putkeen ja sekä mimmit että kundit jälleen intoili mun tyylistä. :) Ja yks kundi tuli siis sisällä jotain selittää et ”saako tähän viereen istuu?” ja kun annoin luvan nii se hetken jotain heilu siinä, kun ei meinannu ees istumassa pysyä.. sit se alko silittelemään mun olkapäätä. Olin vaan et ”pidäs nyt ne kädet hei omalla puolellas!” Sen jälkeen se hetken päästä pyysi anteeks ja sano että sen kannattaa lähtee meneen ennenku se tekee jotain taas. :D Hyvä päätös, jätkä. Myöhemmin sit kessulla tuli toinen kundi, joka alko juttelee ja tuli puhe bändeistä ja mainostin että oon soittanu rumpui 14.. eiku nykyään 15..? 16? .. vuotta kuitenki. Ja mentii sit samaan pöytään istumaan, niin sekin vittu ensimmäisenä alkaa silitellä olkapäätä!? :D :D Hei nyt vittu miehet! Ei tytöt, oli sitten pillu tai kulli, niin käy mitenkään täydellä lämmöllä teitä kohtaan minuutin jälkeen – put a little effort in it, and contain your goddamn dick! :D :D Perkele. Sanoin sillekki että ”ei me lähetä tolle linjalle..” Se ymmärsi kyllä kerrasta sitte. Se kyseli Facebookia ja sanoin että en oo olemassa internetissä (ainakaan itsenäni siis, onhan mulla pseudonyymejä kuten tää Tähtisimmuki) niin se pyysi sit luurinumeroo. Annoin sen, en niinkään sen takii että se itte jätkä olis ollu millään tavalla kiinnostava, mutta viimein mulla on mahdollisuus rakentaa sosiaalinen piiri – omana itsenäni, tässä kropassa. :) Plus, se oli kitaristi, ja suhteet on tärkeitä jos ikinä kuvittelen tekeväni rahaa jollain taiteensaralla. Sit se lähti meneen, ku sen kyyti lähti.

Sen jälkeen istuin baaritiskillä yksin. Siinä kävi joku vanhempi goottirouva juttelees hetken ja sit siihen tuli sielt yllämainituista bileistä se meidän kyttäämä kundi. Se veti kyl pelkkää jaffaa ja kuvaili porukkaa, oli kuulemma yks tapahtumajärjestäjistä. Se ja baarimikko yritti saada mua juomaan absinttiä ja jallua ja vaikka mitä, mutta otin vaan lonkeron. :D Tiiä et olisko se halunnu musta vielä ”edustavampia” fotoja ku mitä sai mun senhetkisessä kunnossa... Mutta sitten tuli jotenki todella ylimääränen olo. Olin istunu jonku 10min – 15min yksin siinä ja tuli epäusko läpimenoon, epäusko siihen että ketään kiinnostais mun seura koskaan missään tilanteessa ja millään tavalla. Kietasin sen lonkkuni huiviin ja lähdin meneen. Pakko myöntää että tuli fiilis viiltää ittensä hajalle taas. Päätin että kun pääsen himaan niin tuhoon taas kaikki raajat. Mutta kotimatkalla tuli yhtäkkiä nukkumatti ja joku ritarillinen kundi herätti mut ja kyseli että missä jään. Se on niin pienestä kiinni millä mut saa lämpiämään, että olisin varmaan menny sen kämpille ainaki yöks jos se olis pyytäny.. tiiä sit olisko ollu hyvä idea. Mut se jäi toisella pysäkillä. Kiitin sitä hirmusti ku se oli niin ihana ja se toivotti hyvää illanjatkoo. :) Tytöistä tosiaan pidetään huolta, tuntemattomatki paljon paremmin. <3 Olin niin kuitti ku pääsin himaan että ku sain loxit ja kaiken muun pois niin nukahdin suoraan, eipä tullu viillettyä. Hyvä kaiketi niin.

Mutta sellasia baarireissuja ja iskuyrityksiä mulla tässä ollu nytten. :) Tää on kaikki taas sitä että haluun näyttää muille kohtalotovereille, niin kundeille kuin mimmeillekkin, että me vaihdokkaat ihan oikeesti voidaan elää normaalia sen sukupuolen edustajan elämää mihin meidät korjataan. Uskokaa vaan itseenne ja olkaa aitoja, kyllä teitä rakastetaan ja aina löytyy joku jokaiselle! Voimia kaikille ja näyttäkää maailmalle taas keskisormea ja huutakaa: ”Haista vittu! Minä olen tällänen ja sillä hyvä, oon täydellinen just omana itsenäni ja jos ei kelpaa niin painukoon helvettiin!” :) *purrr* ❤

[Hyppäsin ystävällisesti yli sen intron, joka päätyy silmittömän lujaan vinkuääneen..]

https://youtu.be/dJnLhDWiB9Y?t=19


★Tähtisimmu ★