[Oho.. Kokeilin että mitä tapahtuu jos laitan Vuodatuksen kadottaman artikkelin, joka ei näy tuolla sivupalkin arkistossa, luonnokseks ja uudelleen julkasen sen. No se on nyt sitten tää. Vuodelta 2014. :D Ei vittu mä vihaan tätä palvelua!! Pahoittelut tästä ja ylläpidolle terveisiä: HAISTAKAA VITTU! Hallintasivujen mukaan julkastuja juttuja on oikee määrä: yli 270, mutta edes avainsanojen kautta ei näemmä löydä lukijana YHTÄÄN SEN ENEMPÄÄ kuin tuolta arkistosta. Vuodatus on siis ihan täydellisesti kussut tän blogin! Unohda, terveisin BPD. :D]

Aloin alun perin kirjoittamaan outtaamisesta mutta kun pidin taukoa, aloin lukemaan jotain oikeusministeriön julkaisua, jonka latasin joskus aiemmin: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien perus- ja ihmisoikeudet Suomessa. (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-388-7) Luin ja itkin. Tuli jotenkin niin selittämättömän paha olo, kun luki noita tuloksia. Jos on nähnyt elokuvan The Fifth Element, niin musta tuntui lähinnä samalta ku siitä Leeloosta, kun se kirjoittaa siihen sen tietokoneen hakuun ”WAR”... (löyty näköjään YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=0WxAlIPSxlE)

Kyllähän sitä on tiennyt, että on suvaitsemattomuutta, ymmärtämättömyyttä ja kaikkea mutta en odottanut oikeasti näkeväni noin ahdistavia ja surullisia lukuja.

  • ”Kielteisiä kommentteja tai käytöstä oli kokenut 67 prosenttia”
  • ”- - selvitykseen vastanneista suomalaisista 31 prosenttia oli kokenut viiden vuoden aikana väkivaltaa tai sen uhkaa.”
  • ”Sukupuolivähemmistöön kuuluvien vastaajien osalta luku on 40 prosenttia.”
  • ”Jopa 70 prosenttia sateenkaarinuorista oli kokenut ahdistelua ja syrjintää.”
  • ”Sateenkaarinuorilla on muihin nuoriin verrattuna enemmän masennus- ja ahdistusoireita, itsetuhoisia ajatuksia ja itsetuhoista käyttäytymistä.”

Selvityksessä oli paljon enemmänkin asiaa mutta just noi jotenkin vain alkoi ahdistaa niin paljon. :'(

Multa on monesti kysytty, että miksi pelkään ihmisiä; miksi pelkään sitä että jos ”paljastun” jossain julkisella paikalla. Siinä vastaus. Se pelko on aiheellinen. Mua pelottaa, että jos vaikka joku itsensä täysin heteroksi identifioiva suuttuu mulle, kun on halunnut mua mutta paljastuukin että ei sen ”olis pitänyt”, niin mitä se tekee mulle? Tai jos ei olis edes halunnut mua mutta jos on sitä mieltä että trans* ovat vain jollain tavalla sairaita, niin mitä se tekee mulle? Entä jos kaikki ihmiset, jotka sillä hetkellä sattuu olemaan ympärillä on kans sitä mieltä, että sellaisen ”friikin” voi pahoinpidellä ihan perustellusti? Entä jos en pääse mihinkään karkuun?

Totta kai muutkin pelkää, biotytöt pelkää raiskauksen uhriksi joutumista ja yleisin pahoinpitelyn kohde on mun kuulemani mukaan keski-ikäinen mies Suomessa, joten niitten kai pitäis eniten pelätä. Mutta mä pelkään sitä että jos joku alkaa haastaan jostain, niin saan paljastuessani sen alkuperäisen vihan niskaani ja sitten sen lisäks vielä sen että ”vedätin” sitä toista ihmistä tai ”valehtelin” sille kun vaikutin joltain mitä en ole. Vähän kuten eräs toinenkin blogaaja kirjoitti.

Tuli niin ahdistunut olo ja sairaalloinen pelko liikkua mihinkään taas. Ja jotenkin sellainen yleinen epäusko ihmisiä kohtaan. Mekö ollaan joku kehityksen huippu? Voidaan vittu kloonata eläimiä ja siirrellä sisäelimiä mutta jos ei nyt toteuta sitä sukupuolta, normittuneesti ja stereotyyppisesti, johon on syntymässään määrätty kehon osalta, niin sen ”saa” hakata. Vai oikein ”pitää”, kun se on poikkeama, jonka ei pitäis olla olemassa? Jos sen ei pitäis olla olemassa, niin miten se sitten syntyi? Albiinous on mutaatio, poikkeama. Hakataanko niitä sen takia, että niiltä puuttuu pigmentti? En tiedä. Toivottavasti ei. On ihan tarpeeksi masentavaa jo LGBTQI-yksilöiden kohtelu...

Mä en vain jotenkin halua uskoa, että se on noin yleistä. Mä en halua uskoa siihen että mun täytyy koko ajan tarkkailla ympäristöä pakoteiden varalta, pyrkiä aistimaan uhkaavia katseita tai eleitä ja analysoida ihmisten puhetta, sanoja ja äänenkäyttöä. Ei ole vaikea ymmärtää niitä, jotka eristäytyy ihan täysin.

Sit jotenkin kun oon vielä sellanen että paha olo kasaantuu, niin tuli mieleen miltä kaikista niistä transpojista tuntuu, jotka on joutuneet myöntymään siihen pakkosterilisaatiojuttuun, jota pyritään nyt poistamaan koko laista.

Jotenkin koko maailma on taas yhtäkkiä ihan järkyttävän paha paikka, eikä tunnu siltä että pää kestää yhtään... Sit alkaa kelamaan jo kaikkea mikä ei edes millään tavalla liity omaan itseen, niinku jotkut sodat ja muut... Ei mua yhtään ihmetyttäis jos joku ei haluais elää tässä maailmassa ihan vain tämän maailman ja sen asukkaiden takia, oli sitten poikkeuksellinen tai ei...

Ehkä pitäis vaan katsella jotain piirrettyjä ja elää jossain haavemaailmassa, että mitään pahaa ei ole olemassakaan... Jotenkin nyt vaan kaikki ahdistaa taas... Mikä ihmisiä vaivaa? Pitääkö näistäkin asioista olla ollut olemassa joku hallitseva tieteellinen paradigma 200 vuotta, jotta ne hyväksytään / suvaitaan / ajatellaan aitoina ilmiöinä? Sittenkö transsukupuolisuus on luonnollinen poikkeama ja seksuaalinen suuntautuminen jotain muuta kuin heteronormatiivinen?

* Tähtisimmu *