Sellasena mua on kuitenki näppärästi yritetty käyttää, omien näkemysten työntämisessä heikkomielisempien haavoittuvaisiin maailmankuviin, pyrkien kyseenalaistamaan jälleen koko transsukupuolisuus, vedoten muutaman yksittäistapauksen enemmän tai vähemmän ilmeisiin ongelmiin. Musta ei oo kivaa toimia sinä neulana, jolla omaa doktriinia injektoidaan vaivihkaa pahaa-aavistamattomien, omaan ajatteluun kykenemättömien laumasielujen päihin.. jota toisaalta kaikki populismi on: Massojen hallintaa. Jokaisen suuren uskonnon – tai sen kaltaisen kuten applelaisuus, (poliittisen) aatteen ja minkä tahansa muun oikein toteutetun massojen aivopesun kulmakivi. En aio kuitenkaa suostua yhtään sen enempää ku lyömäaseeks, niin siihen, että trenderkultin lailla terffi- / fundisfemakkokultti yhtään sen enempää saa jalansijaa tässä maailmassa, sillä kummankin ajamat agendat on aivan yhtä järjettömiä, polarisoituneita ja vajaamielisiä. Ne edustaa saman järjettömyysspektrin kahta ääripäätä, joissa toisessa sukupuoli voi olla mitä vaan ja perustuu henkilön omaan ilmotukseen ja toisessa sukupuolia on vain kaks ja transsukupuolisuus on poikkeuksetta mielenhäiriö, joka tulis hoitaa psykiatrisilla metodeilla hormonien ja leikkausten sijaan. Mua niin paljon vituttaa elää yhteiskunnassa, jossa joku 95% populaatiosta on pelkkiä puuroaivoisia lampaita, että järjen ääni hukkuu niiden määkimiseen, jonka takia en oo tähän asti jaksanu kauheen äänekkäästi liittyä siihen tuhoon tuomittuun yritykseen argumentoida rationaalisesti ja rakentavasti sellasten kanssa, jotka on alttiita juuri massahysterialle, -hypnoosille ja mille tahansa muullekki oikein toteutetulle massojen hallinnan keinolle. Mä en tätä alottanu, enkä aio antaa sen myöskään jatkua, sillä aivan yhtä lailla ku setalaisten trenderikultilla, tälläkin voi olla pahimmillaan kauaskantoisia ja tuhoisia vaikutuksia transsukupuolisten kannalta.

 

Oon seko, onks se jotai uutta? Ei, ja se ei ole myöskään minkään pohja.

 

Ensinnäkin, se mikä videolla saadaan vaikuttamaan niin jotenki monimutkaselta ja lähes mahdottomalta saavuttaa; yksimielisyys siitä, mitä transsukupuolisuus on. Siihen on ihan yksinkertasesti vastaus saatavilla suoraan kansainvälisen tautiluokituksen kriteereistä, joiden perusteella diagnoosi asetetaan. Se, miksi se on muutettu transsukupuolisuudesta sukupuoli-inkongruennsiks ja desmissä vissiin sukupuolidysforiaks on se, että ollaan pyritty ulos sellasesta tarpeettomasta stigmatisoinnista siinä, että sukupuoliepätyypillinen käytös olis jotenki sairasta. Tän nyt luulis olevan ihan linjassa sekä Kirjo-kultin, että Seta-kultin kans...? Tarkotuksena on ollu siirtyä sellaseen linjaukseen että sukupuoliepänormatiivisuus itessään ei ole psykopatologista, mutta ristiriidan kokeminen omasta kehosta on. Kaiken kaikkiaan tää koko kysymyksen asettelu on pyrkimys saada katselijat uskomaan ettei olis mitään yksmielisyyttä siitä ”mitä” transsukupuolisuus on – tai tutkimustuloksia sen puolesta että se ilmiönä on olemassa. En jaksa taas tehdä samaa työtä moneen kertaan, joten jos aihe kiinnostaa, nii tuolta sota-artikkeleista löytyy tutkimustuloksia. Oon luonnollisesti listannu myös niitä joissa ei löytny mitään transsukupuolisuutta tukevaa. No, olenko mä nyt sitten esim. vaihdokas sen tautiluokituksen mukaan?

Oon monesti pohtinu ihan ite tässä tän blogin matkan varrella sitä vaihtoehtoo, että oon vaan jotenki todella pahasti traumatisoitunut poju, joka ei kestäny elää poikana. Että kaikki se miten (nuorempi) isoveli kiusas mua jo ku olin 4v – 6v ilkkuen kun en osannu asioita, nimitteli ja sai tuntemaan todella huonoks ja epäonnistuneeks. Siihen päälle koulukiusaus, täydellinen sosiaalinen hyljeksintä kolmannen alusta alakoulun loppuun. Ja siihen päälle kaikki se mihin kaikki edelline johti, joka itsessään johti vaan syvemmälle. Oon monesti miettiny täällä, että koko mun nykynen identiteetti on pelkkä brändi, imago ja sen tulosta että oon oppinu manipuloimaan kaikki pitään musta ja siinä ohessa saamaan kaiken mitä haluan keneltä vaan, oli se sit pieni palvelus tai seksiä. Jos lukee kaikki mun jutut kuluneelta viideltä vuodelta (mä en ite lue koskaan omia vanhoja, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta), niin tulee takuulla selväks että identiteetti onkin ihan vitun sirpaleina, oon täysin hukassa ja ihan vitun sekasin. Siinä ei oo mitään uutta ja se on ihan sallittua sanoo. On silti kestämätöntä yleistää sillä kaikki transsukupuoliset mielenhäiriöisiks, joiden koko transkokemus on pelkkä oire kaikesta muusta; käyttää mua lyömäaseena, älkää ihmiset ottako sitä iskua vastaan – väistäkää se! Ja on muuten kiva toimia sellasena oman itsetunnon pönkittäjänä et ”mähä oon maailman normaalein ihminen ku luen ton juttuja” :D Oon itekki sortunu siihen että intoilen oman ystäväni (geneettinen tyttö) kustannuksella et ”eihä mulla oo ollenkaa nii iso jalka jos sullaki on noin iso” – en ees tajunnu olevani loukkaava, ennenku se vähä valisti mua. Tuli vaan mieleen. ;)

Se mun sekopäisyys ei myöskään jääny huomaamatta transpolilla, joka selviää lukemalla niitä potilaskertomuksia, joista oon koostanu otteita tänne. Koska epävakaalle on tyypillistä minäkuvan häiriöt ja vaikka mikä muu + mun ”toive korjauksesta ei ollu jatkunu kahta vuotta yhtäjaksoisesti” kuten sillon ainaki oli vaatimuksena, niin sain ns. hylsyn. Eli kyllä se huomioitiin. Moni läheinen on sitä mieltä, että mua on kohdeltu epäasianmukasesti, törkeästi ja hoito on typistetty yksilöllisestä hoidosta pelkän diagnoosin oppikirjamaiseen hoitoon – joka mun kohdalla on monien mielestä vain pahentanut tilannetta entisestään. Jotkut on heitelleet ilmoille jopa sellasia tuomioita ku heitteillejättö ja hoitovirhe, liittyen niihin suljetun psykiatrisen osastojaksoihin. Saa ihan jokainen sit iha ite miettii kuinka paljon oon manipuloinu ja johdatellu niitä päätymään sellaseen johtopäätökseen; sehän mä oon, pelkkä ihmisiä pikkusormensa ympärille pyörittävä psyko, eiks nii? ;) En muuten koskaan olis halunnu sinne, mutta sitten kun saivat uskomaan, että halusivat muka auttaa, niin halusin jäädä.. kunnes tulin järkiini ja tajusin että vitut ne mitää auttaa halua – ja vaikka, niin en sitä ansaitse kuitenka. Mutta toisin ku videolla yritetään, niin kolmannen kerran: sitä että oon sirpaleina ja sekasin, ei voi mitenkään käyttää yleistyksenä siihen että transsukupuolisuus johtuis poikkeuksetta mielenhäiriöstä – tai että se johtuis ees mun kohdalla. En oo normaalissa (niin) rationaalisessa (ku mihin pystyn ylipäätään) mielentilassa koskaan väittäny että se olis varmaa. Älkää antautuko sellaselle indoktrinaatiolle, vastustakaa lumousta. :)

Joka tapauksessa, oon kantanu sitä F60.3 -diagnoosia jo yläasteelta asti kun hyppäsin ikkunan läpi, vaikka en läpi asti päässykkä, koska vitun turvalasi. Joten ajallisesti kyllä, se edeltää mun kohdalla transkokemusta. Ja kuten oon aiemmin täällä blogissani kirjottanu, niin tiesin jo ennen hormonihoitojen alotusta että ei ne tuu koskaan ratkaseen mitään muuta kuin ne asiat, jotka niiden on tarkotuskin ratkasta. Mä tiesin ettei HRT olis mikään sellane taikasauvan heilautus, että kaikki mun ongelmat maagisesti katoais kun muutun etäisesti jotain naarasta muistuttavaks. Tiesin myös että hormonit ei tee ihmeitä.. en muista oliko mulla mitää kovin spesifejä odotuksia.. selviäis varmaa ku vaivautuis lukee vanhoja juttuja, mutta kuten sanoin, en jaksa vaivautua. Ihan yhtä lailla oon tienny jo ennen blogin alottamista, että silpomiselta ei kannata odottaa mitään yhtään sen taianomaisempaa. Niin ihana kun onkin kuulla / lukee niitä tarinoita itseään liukastavista neo-tussuista, parantuneesta seksistä ja muutenki lähes täydellisesti onnistuneista leikkauksista – kuvien kera jopa joskus, niin karumpi puoli paljastuu vastaavasti niissä tarinoissa, joissa se tyypin sisään tehty onkalo romahtaa tai keho alkaakin korjaamaan jotain sellasta, joka biologisen uroksen keholle on jättimäinen haava. On myös kuvia niistä, kun kaikki mahdollinen on menny niin vituiks ku voi ja lopputuloksena on hermopäätteiden täydellinen tuhoutuminen, vakava tulehdus, huono arpeutuminen tai jopa kuolema.

Se on vain yksi syy miks oon lykänny sitä leikkaukseen menoa nii pitkään, että loppujen lopuks.. en oikee tiiä ees mitä tapahatu.. se vaan jotenki ”jäi ilmaan leijuun” se kysymys ja sit se vaan jäi.. mutta se nyt on erinäisistä syistä emergoitunu uudestaa taas tässä viime kuukausina, mut siitä joskus toiste... Mut kuitenki, siks just en oo menny ite ”loppuun asti” kuten videolla sanotaan, koska mä en oo varma olisko mulle mitään siellä. Oon siitä niin paljo skriivannu tän blogin alkuaikoina etenki, että en koe tarvetta mennä siihe tässä sen enempää, voi lukee vanhemmista postauksista, ketä kiinnostaa. :) On niin ihanaa, kun ei oo kiirehtiny asioiden kans. Kyllä sellane harkinta ja itsetuskiskelu palkitaan, suosittelen kaikille transsukupuolisille. ;)

 

Ihanaa kun ei ole kiirehtinyt leikkausten kanssa :)

 

Kuitenki, kaikesta siitä pitäs olla tietonen, sillä vaikka kukaan muu kuin koulutettu ja opiskellut ammattilainen ei voi – eikä kuuluis ees voida – tehdä transdiagnoosia, niin ihminen on ihan vittu ite vastuussa siitä mitä keholleen tekee. Vittu jos minäkin pystyn ees jossain asiassa sanomaan tän!? :D Ja lisäks, niillä ammattilaisillaki se johtopäätös on parhaimmillaankin analyyttiseen mutta subjektiiviseen arvioon perustuva valistunut arvaus – kuten on ihan eksakteissakin empiirisissä tieteissä, saati sit psykiatriassa, joka ei mitenkää voi ees olla kovin eksaktia, koska tieto ihmisaivoista ja ihmisestä ylipätään ei oo kovin eksaktia. Jos nyt otetaan vastuusta esimerkiks se, että oon genitaalit ja peppu poisluettuna viiltoarpien peitossa, niin en mä niiden tekemisestä syytä ketään – ees niistä parista mitkä on humalahauskan seurauksena syntyny jonku muun kädestä :D Vaikka kuinka – epätietosesti tai tietosesti – hakisin huomiota, toivoisin tiettyjä reaktioita, käytöstä tai mitä vaan, niin en oo koskaan syyttäny koulukiusaajia, iskää tai ketään muutakaan siitä, että ”vittu nää on SUN syytäs!” Tainnu lähinnä syyllistää itteeni ylipäätään kaikesta. Mutta samoin myös, vaikka osastolle onki menty useempaan kertaan, niin pääsääntösesti pakkolääkitään vain jos asiakkaan oma tai henkilökunnan turvallisuus sitä vaatii. Eli ees mielisairaalassa ei varsinaisesti pakoteta hoitoon. Tää huomioon ottaen, niin ei transhoitoihin ainakaa kukaa oo pakottanu – iha itte niitä raksuja mussutetaa, piikitettäväks mennää tai lappuja lätkitään. Ja ennenku mitää sellasta tekee, nii kannattais valistaa (itse) itseään kaikista potentiaalisista sivuvaikutuksista, vaaroista ja muusta, eikä vaan tuijottaa niitä positiivisia kuvia tyypeistä, jotka transition tuloksena on paremman näkösii ku vittu biologiset työt / pojat.. :P Älkää ihmiset antako uhriutumisen omien asioidensa kusemisesta vedota myötätuntoonne, se on ansa.

Jälkimmäinen onki sellane, josta – jos jostain – transpolia / hormonipolia pitäski kritisoida. Niiden jakama informaatio on todella painottunutta niihin negatiivisiin vaikutuksiin ja kaikesta veritulpista, leikkauspöydälle kuolleista tai siltä vihanneksena poistuneista muistetaan kyllä kertoo! mutta sitten niistä positiivisista vaikutuksista ja tarinoista ei jostain syystä muistetakkaa kertoo. SeKIN oli yks syy miks perustin tän blogin alun alkaen: Koska halusin levittää tietoa asiasta, vastata kaikkiin niihin tunkeilevimpiinkin kysymyksiin mitä jengi aina haluu kysyä vaihdokkailta, antaa jonkun niille jotka painii asioiden kans yksin ja antaa toivoa niille jotka sen on jo menettäny. Siks kaikki tissikuvat ja muu – jotta kaikki vois ja jaksais uskoo siihen että transitio voi onnistua. Selkeesti mun oma muiden mielenhäiriöiden voimistuminen ja psyykkisen voinnin taantuminen on alkanu vähän vuotaa liikaa mun juttuihin. Mutta! Eikö sekin oo sit osa sitä mun prosessia transsukupuolisena? Otsikkokuvassa lupaan kertoo kaikesta mikä vaan liittyy transtytön elämään, ihan sama kuinka karua, ihanaa, intiimiä tai hirveetä se on. Jos siihen mun kohdalla liittyy se että oon epävakaa, psykoottinen, huomionhakunen ja masentunu hullu.. nii minkäs sille voi.

Toisin ku terffikultin kotisivuille linkatuissa luotettavuudeltaan erittäin kyseenalaisissa ja monen kohdalla virheellisestä metodologiastaan kritiikkiä kohdanneissa tutkimuksissa pyritään houkuttelevasti esittämään, ei transitio tyypillisesti johda olon huononemiseen, vaan päinvastoin paranemiseen. Mun olo ei oo huonontunu siks koska transitioiduin, vaan siitä huolimatta. Varmasti moni muukin kokee sen kummallisen uutuuden viehätyksen ja uuden elämän jännityksen ja sellasen ikäänku second chance -tyyppisen euforian kun muutoksia alkaa ilmestyyn. Ei se oo mun mielestä mitenkä kummallista, koska monelle, jotka (toisin ku minä) on lapsesta saakka kokenu tuskaa kropastaan, elämä alkaa sillon vasta. Sen jälkee ku homma arkistuu, nii tyypillinen transihminen on viimeistään ihan valmis opiskeleen / töihin / mitä nyt sit ikinä. Ei keskiverto transu päädy suljetulle koska epäonnistu ittensä tappamisessa. Enkä mä kelannu mitenkää epäonnistuneisuuttani tyttönä ku tapoin itteeni, vaan sitä samaa mitä läpi koko vitun elämäni oon kelannu: Että oon ylipäätään niin vitun kuvottava, hirvittävä, oksettava, epäonnistunut ja viallinen, että mun pitää kuolla ja kaikkien on parempi ilman mua. Se, miks mulla on paha olo transitiosta huolimatta, johtuu ihan niistä samoista ongelmista, mistä ne samat asiat johtuu kaikissa muissaki konteksteissa! Ihan yhtä lailla on parkunu täällä sitä ku en oo osa mitää muutakaa joukkoa (muusikko, taiteilija, akateemikko, gootti, ...), nii ei se oo yhtään sen erilaisempi se vähemmyyden, kelvottomuuden ja viallisuuden kokemus transtyttönä. Se alemmuuden tunne on osa mielenterveysongelmien repertuaaria, ei identiteettiä. Just siks hormonihoidot on helpottanu mun oloo merkittävästi, nautin tyttönä elämisestä ja kaikesta mikä siihen liittyy ja mitä se on tuonut mukanaan; yhtä lailla muutoksista kehossa, fysiologiassa, biologiassa, kuin sosiaalisestikki, oli ne sitte ”negatiivisia” (kuten itkuherkkyys, voiman heikkeneminen tai ettei mua kuunnella äijäporukassa juuri lainkaan tai oteta tosissaa ja nähdää jotenki herkkänä ja haavottuvaisena) tai ”positiivisia” (kuten rintojen kasvu, rasvan uudelleen jakautuminen, lantion leventyminen (ei luista) tai se että saan kuulla kohteliaisuuksia mun ulkonäöstä useemmin ja mua ei tuomita siitä niinku ennen). Enkä oo päässy läheskää kaikista uroksen piirteistä eroon, mut monista selkeesti oon. :)

 

Koskaan en oo katunu hormonihoitoja, tissejä tai muuta niiden vaikutusta

 

Siitä huolimatta se yhdistetty kelvottomuuden kokemus sekä tyttönä että transtyttönä on ajanu mut siihen että yritän nimenomaan kovaa vauhtia takoa kallooni sitä että oon just tasan se: vitun oksettava, vastenmielinen, iljettävä, itteensä tyrkyttävä ja huoraava, arvoton, kelvoton, viallinen ja epäonnistunu ihmisjäte, jonka kuuluu kuolla. Samoin sitä että oon iso, maskuliininen raamikas, ruma, vankka, jäntevä ja monella muullakin tapaa ihan vitun urosmainen (siitä huolimatta millasessa illuusiossa saan monet lähelläni elämään ja että meen läpi oletettavasti 24/7 kaikkialla) ja että vaikka millasia vitun leikkauksia tehtäis niin se pillu on silti ”vain” tekopillu. Ihan kuten videollakin lypsetään oman kehonsa hyväksymistä. Sit on jotenki vitun koomista että toisaalta taas jotkut syyttää että ei voi olla oikeesti trans, jos elelee ”oireettomasti” (jota mä nyt en oo.. tai ainakaan aina (ollut), mutta joillekki siihen syytökseen riittää kyky elää ees näin siedettävää elämää) vehkeensä kans.. eli.. jos koen olevani tyttö ja että se pillu on ihan fine, mikä mulle rakennetaan, nii se otetaa vastaan hyvin toisella puolella mut ei toisella, jos taas koen että en oo tarpeeks, jotta voisin koskaan olla tyttö ja se pillu on synteettinen, niin oon naista larppaava mies..? :D ja sit ihmiset miettii miks oon niin misantrooppinen ja kaikee? :D no koska eihän ihmisten kanssa voi tulla toimeen!?

Just siks, koska en koe olevani osa transyhteisöä, transtyttöyhteisöä tai mitään muutakaan, kuten oon ruikuttanu, että en oo kelvollinen minkään joukon alkio, niin en edusta transaktivisteja, vaikka videolla tavallaan annetaan niin ymmärtää kun puhutaan harhaanjohtavasti samassa yhteydessä musta ja jostain helvetin Twitter-aktivisteista.. en ees ole missää vitun somessa haaskaamassa elämääni ja vaikka olisin nii, enhän mä nyt ees kelpaa mitenkää siihenkään porukkaan, just siks, että ensinnäki saatan oikeesti olla vaan pelkkä mielipuoli ja tehny kaiken ”vain” siks, mutta myös koska mä sanon että se on ees mahdollisuus. Mä seison siinä terffien / fundisfemakkojen ja trender- / *genderarmeijan välissä ristitulessa ja yritän tykittää järjellä vuorotellen kumpaanki suuntaa! :D Mut eihä siitä mitää tuu ku lampaat syö jo kulttien johtajien käsistä. Jos joskus vielä kadunki – johon ei oo mitään indikaattoreita että niin tapahtuis, ja oon BTW tätäkin käsitelly täällä kyl aiemmin – liityn katujakulttiin ja sorrun siihen että syytän systeemiä sen sijaan että haukkaisin paskaa ja myöntäisin että iha ite tuli vedettyä vituiks, nii voiko joku please takoo mua pari kertaa kuulaan [vaik varmasti nytki olis jo siihen halukkaita tarjolla.. :D] että en tee itestäni sellasta pateettista uhria ja sääliä sekä myötätuntoo hakevaa uikuttajaa – etenki ku oon sellane jo ihan tarpeeks monessa muussa asiassa ja vihaan / ruoskin itteeni jo siitä yksistään ihan tarpeeks. Enkä nyt kohdistanu tätä keneenkään yksittäiseen, viittasin kulttiin en henkilöihin, mutta en vaan ite haluu olla sellane. Lisäks jäin miettii että kun jälleen tuollaki videolla mainitaan se, minkä tekijä muistaa aina mainita, että on dissosiaatiohäiriö, niin onkohan se jotenki ”tyyppivika” näille katujille? Sitä sietäis tutkia, että onko sellaset alttiimpia ”läpäseen seulan perusteetta” kuin muut alkiojoukot. Tai mitä jos se onki se dissosiaatio, joka aiheuttaa sen detransition? Lisää perspektiiviä, var så god.

Ainakaan mä en yritä houkutella ketään leikkeleen elimiänsä, muuttamaan sukupuolta salmiakkiruuduks tai rakenna mitään muutakaan kulttia ympärilleni, vaan päin vastoin kehotan jengiä kelaan omilla aivoillaan kaikkee – kuten videoita, joissa

 

”semmosia tyyppejä, keillä on niinku jopa olemassa olevaa niin diagnoosia jostakin niinku vakavistakin häiriöistä ja sen lisäks he on niinku, niinku kuutamolla.. ihan niinku täysin siitä että keitä he on, mitä he on, heidän niinku koko identiteetti.. on ihan.. täysin niinku säpäleinä.”

 

käytetään neulana, jolla injektoida vaivihkaa omaa maailmankuvaansa toisten subjektiiviseen havaintokuplaan. Kommenttien perusteella ainaki hyvin tuntuu lampaat syövän kädestä. Voi voi..

Eihän niitten transhoitojen pitäs ees kuvitella hoitavan mitää sellasta, johon ne ei oo kohdennettu, jumalauta! Siis eihän kukaan nyt voi olla niin palikka, että aattelee, että juomalla laksatiivia saa helpotuksen tenniskyynärpäähän!? :D Jos on, nii ansaitseeki sit sen väärän vaikutuksen! >:D Mutta ei se oo transhoitojen kohdalla yhtään sen erilaisempi asia: Ne on täsmähoitoja! Täsmäisku, täsmälliseen viholliseen ja mun ja monen muun kohdalla se on osunu ku israelilainen sotilas palleihin, tuloksen ollessa saman suuntasta ku uhrin huuto; menty korkeella ja kovaa. Kontrastina jos aattelee kaikkee psykiatrista hoitoo, jota videolla kuvataan että transseille pitäs tarjota, niin mun kohdalla on käyty läpi suurin piirtein kaikki mahdollinen ku on ollu mielisairaalaa, lääkitystä, persoonallisuushäiriöön kohdennettua terapiaa, liikkuvaa psykiatriaa, pakkolääkitystä / -hoitoa ja vaikka mitä.. ja tuloksethan on ollu ihan ylivertasia ku oon nykyään niin hyvässä kunnossa ja ihan terve. Mikä saa kenenkään kuvitteleen, että samaisesta psykiatrisesta hoidosta olis sitte apua siinä mihin se ei ees oo täsmäisku ku ei ollu ees sellaseen johon sen piti olla. Mutta ku suomessa toimitaan niin, että DuoDecim -kyrpätohtoriseura kirjottaa miten pitää toimia ja oma pää ja ajattelu pitää työntää perseeseen. Lisäks, jos niin ei tee, vaan pyrkii ajatteleen ite ja toimiin ite, nii lähtee vittu lääkäriluvat ku et too toiminu niinku Isoveli määrää. Tästä johtuen esimerkiks transtytöille ei anneta progesteronia, koska ”ei ole hyötyä rintojen kehityksessä” vaikka tiietään että niillä on biologisten kohdalla merkittävä tehtävä siinä oikean muodon muovaamisessa. Samoin ohjeistetaan nielemään estropilleri, vaikka kielen alle sulattaminen on turvallisempaa ja tehokkaampaa. Ja jos kundit ei tienny, nii menkat loppuu ku seinään progesteronilla – sitä on biotyttöjen e-pillereissä siks, että jos ei kestä nuppi ootella sen verisirkuksen loppumista, nii progella helpottaa… näistä enemmän kans joskus toiste.

Siitä taas, miks siitä vaikuttaa tulevan elämän keskipiste transseilla, että pitää saada hoidettuu se sukupuoliristiriita, nii olisko mahdollista, että koska meiän yhteiskunta ja koko vitun maailma on melkosen sukupuolittunutta ja pyörii seksuaalisuuden (tai seksin) ympärillä, niin sellane ihan tavallinenki arkinen toiminta ja vuorovaikutus vaikeutuu ja syntyy konflikteja ympäristön kans, kun kohdistetaan stereotypioihin / normeihin / ym. perustuvia odotuksia, asenteita ja muuta? Se nyt on ihan perussettiä oikaista, jos joku sukupuolittaa väärin esim. ovee avatessa sanoo ”olkaa hyvä neiti” tms. ku ootki kundi tai huutaa kadulla ”hei jätkä” ku oot friidu, varmasti jokainen cissekin oikaisee tommoset. Ero vaan on se, että ku transsi (tai muusu) tekee niin, nii siitä nousee ihan vitunmoinen paskahaloo! :S Joka on ahdistavaa, vielä sen lisäks että nähtiin väärin.

Ja ahdistukseen liittyen: on ihan vitun ylimielistä paskaa mennä kenenkään päteen mistään että koska joku toimii jollain, että se olis niin kaikkien kohdalla. Ihavitusama, onko kyse sit mentalisaatioharjotuksista, meditaatiosta, kiitollisuusharjotuksista, joogasta, viiltelystä, päihteistä, urheilusta tai nussimisesta. Se että väittää että ”tunteitaan voi hallita” ihanku jotenki tietäis millasta on olla BPD tai jotain muuta, on ku väheksyis tourettelaisen tic-oireita, että ”iha helppoo se on; et vaan kiroile”. Jossain dokkarissa (YLEn Perjantai?) ku haastateltii tyyppii jolla on tourette, nii se selitti, et sitä oiretta voi ikäänku lykätä ja lykätä, mut paine kasvaa samaa tahtia ja sit jossai vaihees kansi vaan lentää helvettiin siitä purkista ja se tulee. Mulle tulee tästä kuvauksesta huomattavasti mieleen oma impulssi”kontrolli”. Mutta kenenkään ei kannata kuvitella tietävänsä miltä jostakusta toisesta tuntuu; se sieltä hullujen päiväkerhosta jäi mieleen, että hyvää mentalisaatiota on erottaa se, että oma mieli on erillinen muista — muut ei ajattele ja koe samoin ku ite. Älkää sortuko huonoon mentalisaatioon. :)

Ja sit viimeseks ennen otosta kommentoinnista videon alta: Mäkin oon miettiny tätä trender & *gender meininkiä ja oon ihan yhtä huolissani nuorista, jotka transbuumin mukana – kuten aikanaan goottibuumin, hopparibuumin minkä vaan -buumin – identifioituvat siihen ihmisryhmään etsien paikkaansa maailmassa, sekä itseään. Se ei kuitenka eroa ilmiönä mitenkään edellä mainituista, joten on suorastaan törkeetä kylvää massahysteriaa ihmisten keskuuteen, jotka olis huolissaan teineistään ja konfliktissa niiden kans jo muutenki koska se nyt vittu vaan on niin. Älkää ihmiset nyt jumalauta haukatko tämän kultin omenaa, taivas tietää mitä siinä on! Ainoo mikä eroo nyt transtrendissä, on se mitä ne nuoret tahtoo tehdä itelleen, kuten siihen ihmisryhmään kuulumiseen kunkin mielestä vaaditaan. Teinigootit värjäs 2000-luvun alussa tukkansa mustaks ja alko lukee Anne Riceä, hopparit alko pitään neljä kokoo liian isoja vaatteita ja boustaan, etc., kun taas nyt teinivaihdokkaat tahtoo hoitoja. Ero on se, että hiukset kasvaa takas oman väriseks ja vaatteet voi vaihtaa, koskien niitä jotka ei löydäkkää itteensä sit siit alakulttuurista, kun taas jotku HRT:n vaikutukset on pysyviä ja leikkausket varsinkin. Mutta herkkien ja haavottuvaisten nuorten (ja heidän vanhempien) johdattelu ja houkuttelu Kirjo-kulttiin ja sen oman doktriinin istuttaminen niiden päähän ei kuitenaan mitenkään eroa siitä mitä ”vastapuoli” tekee niiden safe space-, <whatever>gender, mies- / naisoletettu, ym. kulttiajattelullaan.

Päinvastoin Kirjo-kultissa on merkittävästi samanlaista piirrettä siinä, miten vedotaan ihmisten myötätuntoon uhriutumalla, pyritään hämmentämään nuorta ehdottelevilla kysymyksillä kuin radikaaliuskontokulteissa, rakennetaan keinotekoisesti ”transsukupuoliset = sankareita, me vain pimentoon jääneitä tuhkimoita” -asettelu, syytetään vastapuolta ”uskonnoksi, joka lupaa paratiisia” verhoten se että itse pyritään samaan, työntämällä se uhri ajattelu omasta päästä sen todellisen uhrin päähän; lukijan päähän, väitetään virheellisesti että ”transsukupuolisuus ei perustu tieteeseen” vaikka siitä on tehty lukuisia tutkimuksia etiologian selvittämiseks ja vielä yllyttämällä ettimään vaihtoehtoja vaikka olis jo varma siitä mistä on apua. Kaikki tollane manipulaatio ja massahypnoosi ei vaan oo yhtään sen enempää ratkasu, ku se minkä seurauksena tämä ääripääajattelu on syntyny: Seta-kultti. Seta-kultti tekee ihan samaa, mut se on sit taas jo toinen juttu... Se, että jonkun 14v – 18v biotyttö ilmottaa kokevansa sukupuoliristiriitaa, haluavansa testoa / leikkauksia / binderin, ei tarkota että se on juolahtanu sen päähän edellisenä iltana Tumblr:ssa eikä myöskään etteikö se olis aito se kokemus. Mutta saattaa olla että asiat on just päinvastoin. Ei tää nyt vaan voi saatana olla taas niin mahdoton aihe! Toimintaperiaate on sama ku kaikkien muidenki asioiden kohdalla: tarkastellaan, tunnustellaan, keskustellaan – otetaan ihan rauhassa. Ei se nyt perkele sentään eroa mitenkä siitä jos haluaa tatuoinnin, ihan samalla tavalla sellasenki (ilman suuria poisto-operaatioita) pysyvän jutun kanssa otetaa rauhassa ja tutkaillaan itteensä / jälkikasvuaan. Ei sitä leimaa tarvii rynnätä hakee yhtää sen isommalla kiireella ku sitä kyrpäänsä. Ei lapset oo tyhmiä – mä tiiän sen, mulla on yks! Teinit on vielä vähemmän aliarvioituja sen kans kui fiksuja ja itsetietosia ne on. Häitköidä ei silti pidä, ei Sinun juuri itsensä tarnssukupuoliseksi identifioinut, eikä Sinun asiasta housuunsa paskonut huoltaja. Vittu nyt ihmiset! :D

Jälleen yks tarkotus, jonka aattelin aina että mun blogilla toivoisin olevan: se että olis ees yks paikka, josta sais puolueetonta, latautumatonta, vilpitöntä ja suodattamatonta informaatiota transsukupuolisuudesta, kaikkine ihanuuksinensa, mutta kaikkine kamaluuksinensakki. :) Ja mä en kokenu että videolla olis irvailtu mulle, hyökätty mua kohtaan, vähätelty mua, mitätöity mua tai mitään muutakaan. Mutta mitään ”aitoa huolta” ei välittynyt mulle tänne ruudun toiselle puolelle yhtään sen enempää ku vilpittömyyttä kolmannen minuutin jälkeen, kun äänensävy muuttuu ja tapa jolla katotaan kameraan, joka tälläselle tärähtäneelle, jota hullujen huonella sen toisen epävakaan hullun kanssa käytetttii arvioimaan hoitajia; kuka on vihollinen ja kuka liittolainen.. sellaselle se äänensävyn ja katsekontaktin sekä kasvonliikkeiden ajotuksen ja ihan kaiken muutos viestii ihan selkeää yritystä saada injektoitua ne omat ajatukset tehokkaammin altistuneen aivottoman lampaan tajuntaan. Kuin markkinointipsykologit omalla osa-alueellaan hakkeroi asiakkaiden aivot tuotesijoittelulla ja pakkaussunnittelulla – it’s a pretty fucked up world out there people! :S En silti tarkota että se olis ees tietosta; enhän mäkää tajua koskaan tilanteessa käyttäväni sellasii taktiikoita, paitsi sen kerran ku toinen epävakaa – ja siten immuuni meidän omille aseille(?) – käräytti mut siitä. [Sekin tarina on jossain täällä blogissa.]

Ja siihen trender- / Seta-kulttiin liittyen, mä en myöskään kaipaa mitää vitun safe space -paskaa. Oon FAQ:ssakin tuonu sen esiin, että julkasen kyllä niitä asiattomimpiaki kommentteja, jos joku niitä haluu heittää – nehän on vittu vaan sanoja – mutta mä en ota sit vastuuta siitä jos Fobba tulee koputtelee oven taakse että ”mitäs oot kuule uhkaillu tota yhtä sekopäätransua..” että ”ei meitä sillai kiinnostais ja sais se meidänki puolesta kuolla, mut eiköhän se siitä ittensä saa kylmäks ku annetaa sille hetki aikaa. ton kommentin takia meiän on nyt kuitenki syytettävä sua laittoamsta uhkauksesta.” nii iha itte oman kuses oot sitte keittäny ja saat juoda kans. :D Oon todella otettu kyllä jos joku tulee puolustaan mua<3 :) ja jos taustatukee löytyy, mut ei kannata ampua ekana – sillä toisin ku fyysisten luotien kans, verbaaliset iskee lujempaa kakkosena. Enkä kaipaa mun vierelle mitää vitun taivaspaikan ostajia tai muuta vajukkeja puolesta loukkaantujia.

Mut onha mullaki nyt tietty joku raja, että ku alkaa osotteen kera tulee tappouhkauksia tai postiluukusta tunkee jotai kirjepommeja nii on eri asia, mut joku huutelu netissä on ihavitusama-osastoa. Jos joku kuvittelee että omaa oloo helpottaa, nii antaa tulla. Ja muutenki, ei mulla oo ongelmaa koko videon kanssa muuten ku se, että MÄ EN SAATANA OLE MIKÄÄN LYÖMÄASE TOISIA TRANSSUKUPUOLISIA VASTAAN! Oon ihan tarpeeks haitallinen jo muutenki ympäristölle ja kaikelle. Mutta sitä en vaan voi sallia, enkä myöskään sitä että kumpikaan, sen enempää terffiarmeija ku trenderarmeija marssii Finlexiin saakka – se on pysäytettävä!

 

Lopuks kiitän Samettia vielä tän blogin mainostamisesta. \,,/ >:D ❤

https://www.youtube.com/watch?v=N6GnolqLgkk

 

★Tähtisimmu ★

[EDIT: Fiksailin muutamii kirjotusvirheitä ja lisäilin yksittäisiä sanoja selventään joitain kohtia. Niiden merkitseminen mun perus värikoodauksella tekis tekstistä todella sekavan luettavn ku seassa olis joku viis - kuus eriväristä sanaa, joten jätän väliin tällä kertaa, lisäks koska sisällön merkitys ei olennaisesti muuttunu. Isoin edtiointi oli: ” - - jos elelee ”oireettomasti” (jota mä nyt en oo.. tai ainakaan aina (ollut), mutta joillekki siihen syytökseen riittää kyky elää ees näin siedettävää elämää) vehkeensä - - ”]

Mulla ei oo Tube-kannua, nii en voi suoraan keskusteluun osallistua, mutta luin kaikki eiliseen mennessä tulleet kommentit ja tässä koontia niistä mitkä nyt eniten pisti simmuun. :) Pahoittelut cappien laadusta, koettakaa tihrustaa pikselihelvetistä huolimatta...

20190826-12.jpg?1566887766

Kiitos tästä validaatiosta.

20190826-11.jpg?1566887769

Mieluummin oon vatipää kuin narussa vietävä pässi. :) Kai tiedät että se omena on myrkytetty? Lisäks, suljetulla on oltu ja kunnon mömmöjä oli mitä pakaraan meni ku muistiki lähti suurelta osin. Pitää varmaa ens kerralla olla suurempi annos, ku oon edelleen ihan yhtä sekasi ja luulen olevani joku tyttö. ;D Malliesimerkki sellasesta mitä aina mesoan misantrooppisesti että suurin osa ihmiskunnasta, korostetusti viel suomalaisista, on: käkkäräperse, jonka kanssa on täysin turha yrittää keskustella mistään mistä ei oo sen kans samaa mieltä, koska sitä pelottaa ja ahdistaa kaikki mikä on vierasta ja haastaa sen jo pystytettyä maailmankuvaa, jonka seurauksena se käyttäytyy uhkaavasti, halveksuvasti tai jopa vihamielisesti kaikkea sellasta kohtaan, sen sijaan että olis vastaanottavainen, avoin ja halukas oppimaan maailmasta. Vastaanottamisen ja oppimisen sijaan se sulkee muun maailman oman pienen kuplansa ulkopuolelle.

20190826-10.jpg?1566887772

Tässä on malliesimerkki siitä, miten terffien ja muiden transvihollisten propaganda puree kuin hermostunu hai. Altis ja haavoittuvainen ihminen on saatu jälleen uskomaan, ettei transsukupuolisuutta oo tutkittu, vaikka neurologia, endokrinologia, fysiologia sekä (kehitys)biologia (= LUONNONTIETEITÄ, kuten vaadittu) on tutkinu aivoja, kromosomeja, luustoa, sikiön kehitystä etc. Monissa tutkimuksissa on löytynyt todella mielenkiintosia tuloksia (ihmisistä, jotka EI ole olleet altistettuja ristihormoneille), mutta sen sijaan että puolueettomasti asiasta informoitaisiin, ylläpidetään väärää uskoa tavoitellen omaa etua; että valheen verho ei hajoa. Samoin tuossa jälkimmäisessä korostuksessa: Muiden suomalaisten bloggaajien ja lukuisten kansainvälisillä areenoilla blogaavien / vlogaavien tarinoihin sisältyy monesti psykiatriset hoidot / eheytyshoidot tai jokin muu ”vaihtoehto” — eli vastaanottavaisuutta on. Onko videon uppaajalla sitä? Vai onko hän asioita pyöriteltyään niinkin paljon ku aina muistaa mainostaa, sulkenut oman havaintokuplansa vaihtoehtoisilta perspektiiveiltä ja jumiutunut vanhan gramofonin lailla toistamaan samaa raitaa uudelleen ja uudelleen?

20190826-9.jpg?1566887776

Mäkään en usko että lemmikit oikeesti on hyödyllisiä ihmisille. Mustakin on ihan tyhmä ajatus että kortisolitasot pulpahtais laskuun niiden johdosta. Mun mielestä lemmikki-ihmiset kaipais nuppitohtoria. Mutta en voi elää valheessa ja kiistää sitä, että empiirissä tutkimuksissa on saatu tuloksia siitä, että lemmikit laskee stressiä ja on psyykkisesti hyödyks monille. Mun oma uskomus ei paina mitään sen rinnalla. Yhtään enempää ku tän tyypin uskomukset transsukupuolisista saatujen tutkimustulosten rinnalla.

20190826-8.jpg?1566887778

Tässä on esimerkki siitä miten uhriutumalla vedotaan alttiin mielen myötätuntoon ja lisäks saadaan ihmiset uskomaan, että transitioituja on jotenki ikäänku pakotettu vetää hormoneja ja leikkeleen itteensä. Onko joku huumannut transitioituja ja sen ollessa tiedottomassa tilassa, injektoinu siihen testoa ja leikelly sen genitaaleja?

20190826-7.jpg?1566887781

Vaikka kuinka olis omalle kohdalle hoito ollu sopimatonta, voiko sen perusteella sekä väittää että se sama hoito on kaikille muille väärä ja väittää että on edelleen avoin pohtimaan asiaa muistakin perspektiiveistä?

20190826-6.jpg?1566887783

On surullista, jos saa kamalaa kohtelua ilman että on tehnyt mitään sen ansaitakseen, mutta jos — ja mä en edelleenkää tiiä paskaakaa mitä somessa mesotaan mihinkä suuntaan — itse hyökkää ensin, niin ainoastaan idiootti ei nouse puolustaan itteensä. Mutta edes ad hominem -virheeseen ei pitäis vastata samalla, vaan sen sijaan pätevällä tavalla. :)

20190826-5.jpg?1566887786

En tiedä kehen tämä viittaa mutta vaikka kitisen monesta asiasta, niin en ainaka kitise siitä, mitä hormonihoidot on tehnyt mun kropalle — vaikka myöhemmin detransitioituisin, niin ihan itte niitä pillereitä oon silti popsinu. Lisäks, vaikka pyrkimys auttaa olis vilpitön, se ei vielä itessään tarkota että keinot on myös. Edelleen, siitä että itselle kävi <näin> jonku <asian> kans ei voi induktiolla johtaa pätevästi siihen, että kaikille <T> käy samoin, jossa T on mikä tahansa alkiojoukko.

20190826-4.jpg?1566887789

Taaskaan en tiiä viitataanko tässä muhun, mutta en elä keijukaismaailmassa [vaan PONImaailmassa.. :D] ja en ole hyökänny videon tekijää kohtaan henkilönä mielestäni koskaan. En myöskään pyri tunkemaan omaa ideologiaani (mikä helvetti se mulla sit ikinä onkaan(??)) kenenkään kurkusta alas. Se, jos leimaa kaikki ”transsukupuoliset mielenhäiriöisiks” ja pyrkii syöttämään sitä kuin myrkytettyä omenaa Lumikille taas vähintään muistuttaa vahvasti oman ideologiansa tyrkyttämistä.

20190826-3.jpg?1566887792

TERF = Trans Exclusionary Radical Feminist, jos joku ei ”kelpaa porukkaan”, meinaako se, että sitä ei hyväksytä? Toki, saa olla joukkoja, jotka koostuu vaan tietyn tyyppisistä alkioista, mutta suomenkielessä monesti jopa käytetään ilmaisua ”ei hyväksytä jäseneksi” — hyväksytäänkö silti niiden olemassa olo? Hyväksyykö uppaaja, että kaikki ei ole kuin hän? Hyväksyykö hän, että hormonit / leikkaukset auttaa monia? Hyväksyykö hän näiden ihmisten erilaisuuden? Mulla ei ole ongelmaa terffien kans, niin kauan ku ne ei käytä mua lyömäaseena muiden hakkaamisessa tai tunkeudu sellasten ihmisten asioihin, jotka ei niitä vitullakaan kosketa.

20190826-2.jpg?1566887794

Tässä on (ehkä nimierkin derReiter ohella) yks harvoja sellasia ihmisiä, joiden kanssa vois todennäkösesti ihan aidosti käydä rationaalista, argumentatiivista, rakentavaa ja hedelmällistä keskustelua. Eikä oo mitään jalansijaa alkaa väittämään, että oon sitä mieltä koska se puolustaa transseja; kuten näkyy sellasta ei esiinny koko kommentissa. Mutta kommentti on asiallinen, keskusteleva ja rakentava. Tän kaltasten tyyppien kans on ihan loistavaa keskustella siitä, onko transsukupuolisuus mielenhäiriö, poikkema, normaalivarianssia.. onko sen etiologia kehitysbiologinen, neurologinen, endokrinologinen.. ja se voi tarjoa huikeesti perspektiiviä ja rikastuttaa molemminpuolin maailmankuvaa. :)

20190826-1.jpg?1566887800

Naaraan merkki sinällään ei oikeuta johtopäätöksiin, mutta (radikaali)feministit usein ylitsevuotavasti sitä heittelee jokapaikkaan. Tasa-arvo on hieno asia, mutta seksismi koskee molempia sukupuolia: sexism, as insukupuoli-ismi”. En oo seurannu uppaajaa juurikaan. Monellako videolla esitetään mahdollisuus että muidenki kokemukset on ”oikeita” — joka itessään on vähä outo sana käyttää tässä...? Kyseisen videon lopuks ainaki ilmottaa olevansa aina vaan vakaammin sitä mieltä, että transsukupuolisuus johtuu muista mielenhäiriöistä, eikä mitenkään ilmaise oman erehtyväisyytensä mahdollisuutta.

20190826.jpg?1566887797

Tästä on tutkimuksia sekä puolesta että vastaan: Joisaakin on huomattu et komorbiditeetti.. öö.. ”yhteisesiintyvyys”?.. on suuri psykiatristen häiriöiden ja transsiuden kans, kun taas joissain on havaittu että vaihdokkaiden joukossa ei oo yhtään sen enempää psykopatologista prevalenssia.. esiintyvyyttä?.. kuin koko populaatiossa. Näitä on sota-artikkeleiden osassa V-II.