Tein tässä taannoin jotain mitä en oo tehny pitkään aikaan: tartuin mattoveitseen ja rankaisin itteeni. Rankaisin itteeni siitä, miten kuvottava, oksettava, vastenmielinen ja ruma oon. Siitä, kuinka oon kaikille ympärilläni pelkkä taakka, rasite ja erittäin haitallinen. Siitä, kuinka oon niin viallinen, että en kuulu minnekkään – en mihinkään yhteisöön, en mihinkään piiriin, en kenenkään syliin, enkä kenenkään vierelle. En pysty tosiasioita hyväksymään vaikka oon yrittäny. Valhe taas on kestämätön konstruktio, illuusion harvaan punottu kudos särkyy toistuvasti. Buddha opetti että elämä on kärsimystä ja kärsimyksen syy on halu. Halusta pääsis eroon hyväksynnällä, mutta se ei ole mahdollista. Olis ihana, kun vois sanoa, että se ei ole mun oma vika.. että se johtuu kaikesta mitä on kokenu vasten omaa tahtoaan.. mutta sen enempää kun mulla ei ole oikeutta mihinkään, ei ole siihenkään. Kun oma mieli on itsensä pahin vihollinen – tehden kaikista ympärillä myös vihollisia, elää ikuisesti toistuvassa painajaisessa, josta ei pysty heräämään kuin yhdellä tavalla.

 

Mä en kuulu transihmisiin: Transihmisillä on parantumatonta kehodysforiaa, joita pyritään lievittämään hoidoilla. Niillä on ristiriitasia sukupuolikokemuksia pienestä lapsesta saakka – tai vähintään viitteitä niiden transsukupuolisuudesta. Mä oon ollu ihan tavallinen poika. Tai en ihan, koska oon ollut just sen verran viallinen, etten kuulu myöskään siihen joukkoon, eli en kuulu cispoikiin.

 

Mä en kuulu cisihmisiin ylipäätään: Cisihmiset on sinut oman kehonsa kanssa. Mä en ollut sinut sen kanssa että mulla ei ollut tissejä. Tissit on kivat. Mutta en oo trans siltikään, koska ei oo mitää viitteitä siitä, eikä mitään oikeutusta sille että voisin niin sanoa olevani. Jos jotain voisin olla, niin träppi. Mutta en kuulu träppeihinkään, koska ne ei ees halua että mitään leikeltäis, mitä mä taas ajoittain (useinkin) toivoisin. Mutta kuitenki kaipaisin ajoittain munaani, jotta voisin yhtyä pimppi-ihmisiin. Cistyttöihin, joihin en kuulu taas siks, että en oo geneettinen tyttö. Oon geneettinen uros, mutta epäkelpo sellanenki.

 

En kuulu muunsukupuolisiinkaan, koska ei mun sukupuoli oo mikään ”astralgender” tai muukaan salmiakkiruutu. Oon ihan tietonen siitä mitä oon; geneettinen uros, jonka biologia on sekotettu ihan vituiks anti-androilla ja estroilla, jolla on XY-kromosomit (ei mitään syytä olettaa toisin).. joka ei kuitenka pysty mitään sellasta hyväksymään, niin siks on muokannu kaikkee.

 

Mä en kuulu psykoottisiin ihmisiin: Mulla ei oo aistiharhoja. Jos jotain, niin korkeintaan psykoosityyppistä näköalattomuutta tai vainoharhoja, mutta nekin menee aina ohi ajan kanssa, joten en kuulu vainoharhaisiinkaan.

 

Mä en kuulu lapsiin, vaikka toivoisinkin elämän olevan yhtä huoletonta ku sillon. Mun fyysinen säiliö on sen ikänen, että oon epäkelpo lapsijoukon alkio. Mutta aikuisiinkaan en kuulu, just koska en pysty hyväksymään niitä vastuita ja velvollisuuksia mitä sen mukana tulee. Konventiot, traditiot ja etiketit ei koske mua – mä saan tehdä mitä mua huvittaa. Moni asia olis tulkittavissa ainaki jossain konteksteissa rikokseks.

 

Mutta mä en kuulu rikollisiinkaan: Kaikessa moralistisessa nihilistisyydessänikin mulla on kaikesta huolimatta vielä sen verran inhimillisyyttä että monesti en pysty tekemään pahaa kenellekään. Mutta monesti kuitenki haaveilen siitä. Oon haaveillu ihmisten kiduttamisesta melkein toista vuosikymmentä. Eli en kuulu kyllä hyväntekijoihinkään, siitä huolimatta että jokusen aikaa sitte itkin monta tuntia lukiessani / luettuani yhtä lasten toivelistaa. Jotenki ku on oma lapsi, nii se tuli viel enemmän iholle.

 

Lapsesta huolimatta esn kuitenkaan kuulu äitienkään joukkoon, koska en tiiä vittuakaan synnyttämisestä, menkoista tai mistään muustakaan. Mulla ei tuu koskaan olemaan äidinvaistoa, kuten oikeilla äideillä. Mutta isienkään joukkoon en kuulu, koska mulla on tissit, käyttäydyn ku tyttö ja en pysty omaksumaan sellastakaan roolia. Ja edelleen, en kuulu ylipäätään vanhempien joukkoon lainkaan, koska en pysty mitään aikuisuutta vastaanottamaan ja vanhemmuuden edellytyksenä taas olis se. Eikä teinimäinen käytös oikein sovellu siihen.

 

Teinien joukkoon kuuluminen taas vaatis samaa asiaa ku lasten joukkoon kuuluminen; fyysisen säiliön tiettyä ikää. Varmaan oon eronnu teineistä jo sillon puoltoista vuosikymmentä sitten – tai ainaki kuvittelen (ja toivon?) niin. Harva teini varmaan lueskeli netistä mustasta magiasta ja saatananpalvonnasta?

 

Kaikesta okkultistista ajatuksistani huolimatta en kuulu saatananpalvojien joukkoon, koska en jaa useitakaan taas niistä näkemyksistä, sen enempää ku wiccojen, satanistien, okkultistien, kristittyjen, juutalaisten, islamislaisten, shintolaisten, buddhalaisten, hindulaisten, zeniläisten, taolaisten, helluntailaisten, mormonien tai minkään muunkaan.

 

Ihmisen voidaan sanoa olevan laumaeläin, joten muodostetaan ystävyyksiä ja kumppanuuksia. Muttä mä en kuulu ees niihin, koska ensinnäkin oon haitaks kaikille – jota ystävät / kumppanit ei oo – ja toiseks, jokainen on kuitenki yksilö. Kumppanuus / ystävyysporukka voidaan ajatella alkioiden joukkona, mutta mua ei yhdistä keneenkään mikään niin paljoa, että olisin kelvollinen minkään joukon alkio.

 

Lauma-, heimo- ja klaaniajattelusta huolimatta jotkut ihmiset on erakkoja, yksineläjiä, introverttejä, ym., joten olis tietysti ihan fine että on yksinäinen susi. Mutta en kuulu ees omaan individualistiseen joukkooni, koska tarviin ympärilleni laumaa validoimaan mua, kantamaan (vastuu mun elämästä ja) mua, etc..

 

En kuulu vasemmistolaisiin, koska monet ajatukset on ristiriidassa niiden kans, en kuulu oikeistolaisiin samasta syystä. En kuulu transaktivisteihin, en transgendereihin, en setalaisiin, en homoihin, en bi-seksuaaleihin, en panseksuaaleihin, en karhuliigaan, enkä mihinkään muuhunkaan seksuaali- / sukupuolivähemmistöön. En myöskään kielivähemistöön.

 

Vaikka pelaan jonkun verran, niin en kuulu pelaajiin, koska en pelaa niin harvoihin että olisin kasuaali, mutta oon niin paska että en voi olla hooceekään. Ja lisäks oon niin paska kaikessa niissäkin, että en oo ees kasuaali.

 

En kuulu gootteihin, koska puuttuu se elämäntyyli ja kiinnostuksen kohteet, en kuulu kybergootteihin, koska en jaa klubitusskeneä ym. niiden kans, en kuulu punkkareihin, koska arvoristiriidat. En kuulu skineihin, uusnatseihin, rockabillyihin, hoppareihin, rokkareihin, poppareihin, taviksiin, akateemikkoihin, luonnontieteilijöihin, humanisteihin, teekkareihin, kerrostaloyhteisöön, taiteilijoihin, muusikkoihin, runoilijoihin, kirjailijoihin, sossupummeihin, työväenluokkaan, porvareihin, kepulaisiin, marxilaisiin, hobbesilaisiin, rationalisteihin, relativisteihin, empiristeihin, fundamentalisteihin, konservatiiveihin, liberaaleihin, jonneihin, codittajiin, sateenkaarikansaan, transkansaan, demiseksuaaleihin, fruittareihin, futaajiin, lätkäfaneihin, penkkiurheilijoihin, boomareihin, suomalaisiin, japanilaisiin, kielivähemmistöön, etniseen vähemmistöön, trubaduureihin, kuninkaallisiin, dualisteihin, panteisteihin, ateisteihin, agnostikkoihin, tietoteoreetikkoihin, kosmonautteihin, miljonääreihin, mensalaisiin, narkomaaneihin, alkoholisteihin, uusavuttomiin, marsilaisiin, tai mihinkään muuallekaan.

 

Mulla ei ole kotia. Mulle ei ole paikkaa. Mä en kuulu tänne. Mä en koskaan kuulunutkaan tänne.

 

Kun oma mieli tekee itestä pahimman vihollisen ja muista sen liittolaisia, on elämä jatkuvaa painajaista, josta voi herätä vain yhdellä tavalla. Kun mitään mitä on, ei voi olla. Kun millaseksaan mitä toivois / haluais / tuntee olevansa, ei voi tulla. Kun mitään mitä on ei hyväksy. Kun mikään mikskä voi tulla, ei riitä. Kun mikään ei tunnu miltään. Kun ei ole toivoa, lohtua, eikä pelastusta. Kun koskaan ei kelpaa, riitä tai ole mitään.

 

”Minä olen yksin junassa

ajamassa seinään satasta

ei muita matkustajia

ei kohtalotovereita

 

Kuolema istuu olalla

maailma ei tarvitse minua

ei ole enää huomista

päämääränä umpikuja”

 

Mitä muuta voi enää tehdä?

 

★Tähtisimmu ★