[Tästä tuli niin helvetin pitkä että mietin että julkasen kahdessa osassa.. mutta toisaalta tää on yks kokonaisuus, niin en osannu pilkkoo sopivasta kohtaa. Yritin tehdä väliotsikkoja lukemista helpottaan tai että muistaa mihin jäi jos ei jaksa kokonaan lukee.]

Internet

Matkataanpa hiukan ajassa taaksepäin ja ajatellaan edes sitä aikaa internetissä kun olin joku ala-asteikänen: Tyypillinen internetin käyttäjä soitti puhelinlinjaa pitkin operaattorin palvelimelle, siirtäen digitaalisia bittejä [koettakaa hahmottaa että kaikki mitä koneidenne sisällä tapahtuu, on vain helvetinmoinen jono ykkösiä ja nollia; jokainen ohjelma, kuva, video, ääni, nettisivu, käyttöjärjestelmä, näppäimen painallus, kursorin liike – aivan kaikki] moduloituna sähkösenä signaalina kuparijohtoa pitkin, määritteli keskusteluun osallistuessaan itselleen nimimerkin – ikään kuin semanttisen osoittimen (ajatelkaa taas sitä C-kieltä), jonka sisältö oli hän itse – eikä kukaan tiennyt missä hän oli, kuka hän oli, minkä värinen iho hänellä oli, mitä hänellä oli haaroissa, oliko hän vegaani / juutalainen / ex-vanki ... tai mitään muutakaan. Hän saattoi kirjotella julmaan sävyyn ”neekereiden” lahtaamisesta, tuomitsevasti natsien suorittamista teloituksista, kiihkeästi ”ryssien” tunkeutumisesta suomeen, intohimoisesti eläinten oikeuksista, ehdottelevasti toisille käyttäjille, houkuttelevasti kristinuskosta, häikäilemättömästi homoista, aggressiivisesti viranomaisista, halveksuvasti ”manneista”, hyökkäävästi ”transuista” (jotka siihen aikaan tarkotti sekä nykystä transsukupuolista että transvestiittiä) tai ihan miten vain mistä tahansa muustakin. Kukaan ei syyttänyt häntä vihapuheesta, missään ei räjähtänyt pommeja, kukaan ei tehnyt rikosilmoitusta uhkauksesta eikä kenelläkään ollut paha mieli. Eikä jotkut ehkä ees uskonut että se <nimierkki tähän> oli ees tosissaan kaikessa mitä se kirjotti.

Mikä on muuttunut? Monikin asia. Internetissä on enemmän käyttäjiä.. joka väkisinkin tarkoittaa että siellä on enemmän kusipäitä. Sekä niitä kusipäitä, jotka puhuu halveksuvasti tietyistä ihmisryhmistä, mutta myös niitä kusipäitä, jotka uhriutuu ja tahallaan loukkaantuu kaikesta mahdollisesta. Näiden lisäks on taivaspaikan ostajia, jotka puolustaa mielestään sorrettuja ja halveksittuja kuvitellen olevansa yhtä urheita ja kunniallisia kuin keski-aikaset ritarit. Näiden seassa on myös myötä- / sijaisloukkaantujia, jotka loukkaantuu ihmisryhmään kohdistuneesta mielestään halveksittavasta sisällöstä joko sen myötä kun halveksitut loukkaantuu – tai sen sijasta. Aiemminki oon kirjottanu että koska tyhmiä ihmisiä (ryhmä, johon opin kuuluvani kun tein Mensan epävirallisen ÄO-testin, saaden tulokseks säälittävät 110) on aina vain lisää, ei vain siks että populaatio kasvaa kokonaisuutena tai että vain ne lisääntyis keskenään, vaan siks että niitä myös muodostuu joskus-älykkäitä-olleista -ihmisistä. Joskus ehkä vielä kauemman aikaa sitten kun millon modeemit skulas 28.8kbps nopeudella, journalismi oli informatiivista, (mahdollisimman) objektiivista ja hyödyllistä. Koska sekin on nykyään pelkkää sensaatiokuraa, (huomionkipeiden julkkis)ihmisten yksityisyyteen tunkeutumista ja muuta – kirjaimellisesti! – älytöntä, aivoja mädättävää ripulikeittoa, tyhmentää sille jatkuva altistuminen. Koska altistuminen on jatkuvuutensa lisäks myös massiivista, ku sitä samaa sontahälyä sataa joka sivustolla kuutiotolkulla silmille, höystettynä kaiken lopunkin anonymiteetin ja yksityisyyden tuhoavilla evästeillä ja skripteillä, hukkuu fiksukin ihminen siihen hyvin pian.

Nykyinen ihminen on monesti myös hauras sitä tietämättään tai sen kiistämisestä huolimatta ja siks myös altis.. indoktrinaatiolle, mutta myös muullekkin aivopesulle – kattokaa kuinka hyvin kristinuskolla, juutalaisuudella ja islaminuskolla menee! Sen takia älykäskin ihminen, halutessaan vain yhden asian selvittää jostain lehden (nykyää iha sama onko ”oikee” lehti vai ei) paskasivuilta, ajautuu herkästi klikkaamaan täkyotsikkoa (clickbait) kuin ahven haukkaamaan uistinta.. ja ennen pitkää joskus-niin-fiksua yksilöä kelataankin jo sätkivän kalan lailla läpi sen kaiken lopunkin älykkyyden murentavan kuran, tarjoten aina vain ”kiinnostavampia” ja ”houkuttelevampia” täkyjä, joihin tarttua. Tää on se kohta kun kuvitteelliselle aivojen kuvaruudulle ilmestyy teksti *HACKED*. Päätoimittaja myhäilee tyytyväisenä, alipalkattujen naisten sukiessa sen majesteettisia palleja ja moloa; markkinointipäällikkö ja -psykologi hyväilee toisiaan, nuoleskellen toistensa petollisia lettuja; editoija onanoi tietokoneensa näytölle muhkeat mällit innostuksesta; ja viimesenä toimittaja kävelee jo ulos seuraavan uhrin ovesta huorattuaan itsensä jälleen uudelle tyypille, pumpaten hänestä orgasmin lisäks yksityisiä tietoja ja herkkäluontista materiaalia julkaistavaks kaikkea tätä paskaa lukeville aivottomille haaskalinnuille, jotka jo silmät kiiluen ja kuola valuen kärsimättömästi hakkaavat äfvitosta, täristen sekä odotuksen innosta että hälynpuutoksesta, kuin narkki vailla pävittäistä fiksiään. Eikä ne häikäilemättömät sopulit ole yhtään sen vähempää haaskalintuja – nehän ne vähä-älyset verenimijät tuo haaskat ne nokittavaks muille.

Ai mitenkö tää liittyy mitenkään otsikkoon, sananvapauteen tai mihinkään? Siten, että kaikki tää mahdollistaa sen mitä koko netti on.. mitä koko helvetin ihmiskunta on! Tää kaikki on se kulminaatiopiste sille, miks nykyään ulistaan vihapuheesta, loukkaannutaan kritiikistä, kielletään tosiasioita, vaiennetaan tilastoja / tutkimustuloksia ja myös sille miksi yhtäkään noista on olemassa. Mä en tiiä, että onko jengi ollu oikeesti älykkäämpää netin alkuaikoina, kun ei ollut sellasta aivotonta puuroa sen enempää se kommentointi kuin siihen reagoiminenkaan, mutta varmaa on että jälkimmäistä ei olis, jollei ensimmäinen sitä aiheuttais. Let me elaborate.

 

Internet kuin ihminen

en todellakaan puolusta rasisteja, rikollisia, radikaaliterroristeja, pedofiileja tai uusnatseja, mutta ... jos viherpunikkivassareilla, eläinoikeusaktivisteilla, rikollisholhoajilla ja muilla suvakkisekopäillä on oikeus ladata koko netti täyteen omaa aivo-oksennustaan, niin sitten on kaikilla edellisilläkin. Se on sit ihan sama kirjottaako sinne  ”vääräuskosten tappamisesta”, ”himostaan tappaa jokainen vastaantulija”, ”mieliteostaan naida yläastelaisia”, ”homotuksen laittamisesta takas kaappiin” tai ”mamujen muiluttamisesta”  — vai ”eläinoikeuksien puolesta tehtävästä terrori-iskusta”, ”maahanmuuttajataustaisen raiskaushimon ymmärtämisestä”, ”sarjamurhaajan tekemästä parannuksesta perusteena vapauttamiselle”, ”sukupuolierojen uhraamisesta monimuotoisuudelle”, ”cisheteromiesten vihapuheesta” tai ”syrjitystä viidennestä sukupuolesta”. Tietysti kaikilla on yhtä suuri oikeus oksentaa aivojensa sisältö ulos – etenki sillon jos mesotaan samaan aikaan jostain tasa-arvosta. Internet on paha paikkakoska ihminen on paha! Internet on ihmisen suvaitsemattomuuden, epä-älykkyyden, ahdasmielisyyden, itsekeskeisyyden, ajattelemattomuuden, välinpitämättömyyden, antipaattisuuden ja yleisen .. diskordanssin materialisoituma. Mä en todellakaan väitä, että olis hyväksyttävää levittää lapsipornoa (lapo), pomminteko-ohjeita, palkkamurhapalveluita tai yllytystä teloittaa kokonaisia ihmisryhmiä perustuen sen enempää ihonväriin, uskontoon, seksuaalisuuteen ku sukupuoliseen ilmaisuunkaan, vaikka selkeesti on hyväksyttävää halveksua cisheteroja ... normaaleja ... tilastollisesti keskivertoja, genitaalidysforiattomia, hyvin voivia ja asiallisesti tienaavia, sekä vaientaa (rikos)tilastoista, tutkimustuloksista tai ihan vaan konkreettisista lähimenneisyyden tapahtumista kirjottavat. Mä väitän, että ongelma ei ole se että sitä sisältöö on netissä, vaan se että sellasia ihmisiä on olemassa. Pari esimerkkiä:

Se, että joku viaton, syytön, sivullinen delaa rikollisten prätkäjengien luoteihin, ei johdu siitä että aseita on olemassa, vaan siitä että niitä ihmisiä on olemassa. Ongelma ei siis ratkee sillä että kielletään kaikki aseet, koska sitten se sivullinen kuolee kivien viskomiseen → ongelma ei ole se millä ne nahkaliivit sotii, vaan se että ne sotii ylipäätään. Se että joku toimii mielitekonsa pohjalta.

Se, että jostain viattomasta, haavoittuvaisesta lapsesta otetaan alastonkuvia tai videoita kun sitä hyväkskäytetään / raiskataan, ei johdu siitä että on netti tai vertaisverkot, jolla levittää sitä likaisille sedille, jotka runkkaa näppiksensä tahmeeks sillä, vaan siitä että niitä ihmisiä on olemassa. Ongelma ei siis ratkee sillä että estetään nettiin / vertaisverkkoihin pääsy tai edes sillä että ajetaan sellasta levittävät sivustot alas → ongelma ei ole minkään edellisen olemassaolo, vaan sen materiaalin tehtailu. Se että joku toimii mielitekonsa pohjalta.

Se, että joku yksilö räjäyttää itsensä (ja 20 muuta), ajaa rekan ihmismassaan, puukottaa jotakuta, ampuu kasan toisia yksilöitä (koulussa, kadulla tai missä vaan) tai muulla tavoin telottaa suunnitellusti tai sattumanvaraisesti viattomia, ei johdu siitä että uskontoja on olemassa, vaan siitä että se ihminen on manipuloitu sen uskonnon (oppien) varjolla tekemään niin. Ongelma ei siis ratkea sillä että kielletään kaikki uskonnot → ongelma ei oo uskontojen olemassaolo, vaan se miten niitä käytetään manipulointiin, aivopesuun tai muulla tavoin aseena. Se että joku toimii  mielitekonsa pohjalta. [Joko muiden sille istuttaman mieliteon pohjalta, jonka on tehny mahdolliseks ylempänä kirjotettu yksilön hauraus / alttius, tai sitten jostain omakohtasesta huonosta kokemuksesta tai muusta.. kuinka moni yksilö vihaa luontaisesti jotain tiettyä ryhmää!?]

Se, että joku homo, transsukupuolinen, tummaihonen, islaminuskonen, romani tai punkkari hakataan kadulla, ei johdu siitä että rockabillyjä, (uus)natseja, kristittyjä, juutalaisia, nationalisteja, hoppareita, kseno- / homo- / trans- / whateverfoobikoita tai vaaleeihosia on olemassa, vaan siitä että sellasia ihmisiä on olemassa. Ongelma ei siis ratkea sillä, että kielletään tietty vaatetustyyli, musiikki(genre), taidesuuntaus, aate, uskonto, etnisyys, ihonväri, sukupuoli, seksuaalisuus, näkemys, mielipide, perspektiivi, ajatus, tilasto, tutkimus(tulos), ”tosiasia” [lainausmerkit, koska on mun mielestä edelleen hiukan monimutkanen termi / aihe] tai mikään muukaan → ongelma ei ole minkään niiden olemassaolo, vaan niiden ihmisten olemassaolo. Se että joku toimii mielitekonsa pohjalta.

Mun pointtini on se, että kukaan ei kuole siihen että joku kirjottaa netissä ”neekerit hirteen”, ”homotus kaappiin”, ”transut on oksettavia”, ”mannet kuoppaan”, ”mamut vittuun”, ”ryssänpaska vei karjalan”, ”hurrien rapujuhlat” tai ”kinuskeja on liikaa”. Minä en kuole siihen, kun joku kirjottaa ”Tähtisimmu pitäs tappaa”. Mä kuolen siihen kun joku tappaa mut. Ja ongelma ei oo se, mitä joku kirjotti, vaan se mitä joku tekee. Se, toimiiko ihminen kyseenalaisella tavalla siks että sitä on hyväkskäytetty lapsena, se on raiskattu aikuisena, sitä on kusetettu yritys- / asunto- / autokaupoissa (tms.), se on ajautunu huumekierteeseen (jostain em. tai muusta syystä), se on paennut sotaa, se on aivopesty (lapsesta saakka tai muutoin) sakkasilla doktriineilla, sillä on omakohtasia paskoja kokemuksia jostain ihmisryhmästä ja tuomitsee kaikki edustajat sen perusteella tai ihan mistä tahansa syystä, se on se ongelma. Jos jokainen ihminen olis niin altis että tekee mitä vaan ja heti ku joku sanoo jotain, niin mä ainaki käskisin jokaisen kaduntallaajan antamaan mulle 100€ – kuinka moni kuvittelee että se toimis!? :D

Ongelmat ei ratkee sillä että ne kielletään – niin ”tehokas” kuin Päivi-metodi onkin! ;) – vaan sillä että ne kohdataan analyyttisesti; suhtaudutaan siihen kuin mihin tahansa ilmiöön / asiaan. Transsukupuolisuuden taustatekijät ym. ei ratkee sillä että kielletään ilmiön olemassaolo, estetään niitä ihmisiä olemasta omia itsejään, syrjitään, halveksitaan ja teloitetaan. Sama pätee albiinoihin, lyhytkasvusiin, cp-vammaisiin, syndaktilisiin, homoihin, tummaihoisiin, islaminuskoisiin, vasemmistolaisiin, pedofiileihin, uusnatseihin, kristittyihin, gootteihin tai romaneihin. Mutta oho..! Osahan näistä ei ookkaan mitenkään viallisia, vaan kyse on biologisista osatekijöistä nimeltään geenit, jotka on löydetty analyyttisen ja objektiivisen tutkinnan tuloksena! Osa taas on poikkeamia edellä mainituissa geeneissä, jotka on havaittu analyyttisen ja objektiivisen tutkinnan tuloksena! Osa taas olis kohdattavissa ihan täsmälleen samanlaisina tutkimuskohteina, kuin toiset, mutta jostain syystä niitä on alettu halveksimaan, syrjimään ja tuomitsemaan omasta olemassaolostaan.. joka kuulostaakin taas ihmeellisen tutulta.. hmmm.. mitenkähä tummaihosia kohdeltiin 500 vuotta sitten..? Ai niin. Just sillai! Kuviteltiin että ne on jotenki erilaisia, likasia, saastasia.. viallisia, kun ne ei oo niinku ”me muut”. Mutta kun satojen.. vai tuhansien?.. vuosien aikana älykkäät ihmiset, jotka kohtaa, tutkii, selvittää ja oppii mieluummin ku työntää syrjään, kieltää, torjuu ja tappaa tekivät paitsi erittäin valistuneen arvauksen [”tieto” ja ”tosiasia” on edelleen vaikeita asioita kirjottaa mulle, varmuuden vaikuttaessa aina kyseenalaiselta ominaisuudelta] siitä, että kyse ei oo mistään viasta, vaan ominaisuudesta, mutta myös takoivat sitä epä-älykkäiden lajitovereidensa umpiterästäkin kovempiin kaaleihin..

..vuosisatoja..

..ja asiat on jo marginaalisesti paremmin..

..jossain päin maailmaa.

Se on aika saatanan surullista, kuinka vähän on edistytty niin pitkässä ajassa, niin selkeästi ”selitettävissä” [miks jonku luonnollista olemassaolemista tarvii selittää yhtään vitun millään, oli se sitten olemassa millä tahansa tavalla] olevassa asiassa!

Jälleen nostan esiin sen problematiikan, että miten ”poikkeama” ees määritellään? Onko vasenkätisyys poikkeama ja jos ei, niin miksi homous on? Miten vedetään raja normaalivarianssin ja poikkeaman välille? Kuinka pienessä osassa koko populaatiota ilmiön täytyy manifestoitua, jotta se on ”vain” poikkeama, eikä normaalia lajityypillistä variaatiota? Ja mikä on se auktoriteetti, joka sellasen rajan voi vetää?

 

Homot, transut ja pedofiilit samalla saarella

Jotta tästä artikkelista saadaan yksinkertasempi, ettei nyt tarttis mennä taas ihan kauheesti sivuraiteille [joopajoo, mähän en teekkään ”hirveen” usein niin..! :D] niin kutsutaan homoutta, transsukupuolisuutta ja pedofiliaa poikkeamiks. Yhden eteen näistä poikkeamista on nähty kauheesti vaivaa, jotta se hyväksyttäis koko populaatiossa.. voidaan sanoa melkeinpä että uudelleen, koska mun tietääkseni antiikin aikoihin asiasta ei juurikaan ulistu, eikä se ollu monillekaan alkuperäiskansoille ongelmallinen asia, ennenku joku opetti niin. Mutta en oo historioitsija, niin en tiiä tarkemmin, enkä aio tätä artsua varten sitä selvittääkkää. Mutta pointti on, että on pyritty saamaan asiaa hyväksytyks, ilman että sitä kohdattais mitenkää ongelmana, joka kaipais analyyttistä ja objektiivista tutkimusta. Takuulla syndaktilisia, cp-vammasia tai albiinoja ei hyväksytä läheskään joka paikassa tutkimustuloksista huolimatta, joten homoudenkaan ”etiologian” [jos se on luonnollista varianssia, nii mitä selvittämistä sen kausaliteetti kaipaa, sen enempää ku vasenkätisyydenkään] selvittämien ei tod. varmistais sen hyväksyntää. Mutta onko ihmisen sitten pakko aina saada selitys, jotta voi hyväksyä? Moni tuntuu kuoleman hyväksyvän vailla selitystä. Jännä juttu. Toiset taas selittää sen kaiken päättymisellä, toiset jonkun muun alkamisella – ja kyllä ne on ihan yhtä pätevät selitykset ja yhtä todennäköset vastaukset! Yhtään sen enempää ei skeptiset ateistit ole verifioineet omaa näkemystään ku mitä ne on falsifioineet teististen kristittyjen. Deal with it or piss off.

Jos ihmisten on sit (tyypillisesti) pakko saada selitys, jotta voi hyväksyä, niin miks helvetissä pedofilia on jotenki poikkeus? Miksi niitä ihmisiä halveksutaan, syrjitään ja olemassaolo kielletään, sen sijaan että kohdattais ilmiö yhtä objektiivisesti ku transsukupuolisuus ja pyrittäis analyyttisesti selvittään mistä on kyse? Ja vielä enemmän: Miks koko aiheesta ei saa missään kirjottaa tai avata keskustelua, ilman että joku tulee syyttämään että kirjottaja on nussinu lapsia edelliset 20 vuotta? Jos joku kirjottaa, että ”miten joku voi olla niin julma että murhaa toisia”, niin miksei sillekki heitetä heti naamalle että ”Jaa oot joku sairas psykopaattimurhaaja vai!?” Tässä on jälleen yks oikein perustavanlaatunen osoitus siitä, että ongelma ei ole sen ihmisen olemassaolo, vaan joko se mieliteko tai konkreettinen teko. Ihan yhtä lailla kannattais miettiä että mistä sellanen mieliteko tulee, ku että miten voidaan suojella viattomia siltä – jostain syystä sarjamurhaajien kohdalla sellane suhtautuminen hoituu selkeesti paremmin.. joka näkyy myös siinä että jopa viattomia raiskannut, vanhuksia murhannu tai kymmeniä sattumanvarasesti tappanu haluaa listiä sen pedarisedän.. joka ei ees poikkeuksetta oo setä-ikäinen tai edes setä-ihminen. On takuulla ihan helvetin monenlaisia ihmisiä joilla on mitä mielikuvituksellisimpia mielitekoja, haluja tai himoja, paskan syömisestä (koprofilia) tyynyjen hässimiseen (objektofilia) ja kivien popsimisesta maailman ympäri matkaamiseen.. ruohonleikkurilla. Jostain syystä kuitenki yhden mieliteon kanssa elävät on heti hengenvaarassa, jos puhuvat kenellekään mitään asiasta. Jos kerran se on niin sairasta, häiriintynyttä ja epänormaalia, niin miten vitussa niiden ihmisten pitäs hakeutua apuun, jos avautuminen johtaa tapetuks tulemiseen? Moni pedari ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään, vaan elää tuskissaan ja peloissaan sen asian kans, toivoen että sille vois tehdä jotain. Tietäen että mieliteon toteuttaminen satuttais kohdetta ja mahdollisesti traumatisois sen loppuiäkseen. Ihan niinku moni transsukupuolinen elää tuskissaan ja peloissaan kaapissa asiansa kans, eikä uskalla tehdä mitään, hakea apua tai mitään muutakaan. Samoin homot. Samoin syndaktiliasta, hirsutismista tai autismista ”kärsivät” [Kelaa jossai muualla ku länsimaissa eläviä] .. kans yks pointti toi, et miks jengi aina ”kärsii” millon mistäki? Jos se ilmiö / tila / whatever ei aiheuta yksilölle itselleen haittaa, niin eihän se perkele kärsis siitä jollei ympäristö tuomitsis, halveksuis ja syrjis sitä!?

Oon kuullu sellastaki juttua että teini-ikäsiin kohdistuvat himot parikymppisillä ei ees olis mitenkään perustellusti sairaita tai häiriintyneitä. Siks, että ilman lääketieteellistä interventiota ihminen eläis joksku 30 – 50-vuotiaaks, jollon olis perusteltua lisääntyä heti kun se kyky aktualisoituu, jotta ehtii kasvattaa pentunsa aikuiseks. Ollaan edelleen vain eläinlaji muiden joukossa. Mä en osaa tohon sanoo mitään suuntaan enkä toiseen, mutta onhan se helvetin eri asia naida 18-vuotiaana 15-vuotiasta ku neljäkymppisenä yheksänveetä. Osa aiheeseen perehtyneistä tutkijoista on jo lanseeranu uudet termit hebefilia ja efelofilia just sillä perusteella. Hebefilia kohdistuu ikäluokkiin 11 – 14 (koska kehitys vaihtelee, niin tarkemmin Tannerin vaiheisiin 2 – 3) ja efelofilia 15 – 19-vuotiaisiin. Toisaalta taas joskus pedofilian yläikäraja vedetään 13 ikävuoteen, joten limittäisyyttä on enemmän ku paljon. Jos miettii omaa meininkiä just kakskymppisenä ja alle, nii kyllä mutki olis voitu tuomita useastikki, vaikka ketään ei pakotettu ja kukaan ei kärsiny ja joissain tapauksissa oltiin parisuhteessa. Kuten monet muutkin. Tunnettiin siihen asti kunnes ne oli täysikäsiä ja siihen mennessä ainaka kukaan ollu sitä mieltä että olisin tuhonnu niiden elämän, hyväkskäyttäny niitä tai muuta. Mutta oonko sit kuitenki pedari, jos mä olin 15 ja likka 13? Minä 18 ja likka 14? Minä 20 ja likka 15? Entä ne kaikki muut parikymppiset ketkä seurusteli / paneskeli yläastelaisten kans? Entäs se likka joka oli mun kans ku se oli 17 ja mä olin 14? Onks täs taas se, että ”ei tytöt voi raiskata ketään” (tai hyväkskäyttää)? Kyllä mä muistan sillonki aina ajatelleeni kuinka saatanan kuvottavaa on ajatella joku 40v+ ukko panemassa jotai 10-vuotiasta. Ongelman ydin lapossa taas ei oo se, että se ihminen on olemassa tai se että netti mahdollistaa sen levittämisen, vaan se, että joku tekee sitä. Se on se, millon se rike ja oikeudenriisto siltä lapselta tapahtuu ja millon itse mieliteko toteutetaan, oli se sitte kuvien, videoiden tai sedältä suihin ottamista. Ja kyseenalasta matskua on saattanu kuluttaa kuka tahansa.. vaikka omista läheisistäs.. joskus vuosikymmeniä sitten.. luokkatoveri, kumppani, sukulainen.. josta kukaa ei vaan koskaan oo tienny. Ehkä se ei koskaan uskaltanu hakee apua tai ees puhuu aiheesta kellekkää ku on eläny yksin ahdistuksissaan, itseinhoissaan ja peloissaan, että se tapetaan jos avautuu siitä mitä sen pään sisällä liikkuu tai mitä se joskus tekee yksin pimeässä huoneessaan ku vanhemmat on menny nukkumaan. Ehkä se on kantanu syyllisyyttä kaikesta ja halunnu lopettaa elämänsä, koska kokee olevansa niin kuvottava, sairas, vastenmielinen, oksettava ja viallinen hiriviö. Ehkä joku läheinen onkin tappanut itsensä just sen takia, eikä kerrotusta syystä. Ehkä asiat olis menny toisin, jos asenne / ilmapiiri olis erilainen, jos asioista sais puhua / kirjottaa / keskustella, jos sais tutkia, kysyä ja oppia, jos sais (pyytää) apua, ymmärrystä ja myötätuntoa. [Taas on pakko tehdä selväks että en nyt jumalauta puhu siitä lasten panemisesta, vaan siitä että on sellane mieliteko, vaikka tietäis kuinka se voi satuttaa ja kaikkee.]

Oon usein miettiny, et onko mun teiniin kohdistuneilla mieliteoilla ja transitiolla joku yhteys, koska ne mieliteot alko hälvetä heti ku identifioiduin transsukupuoliseks. Mitä enemmän aloin itse olemaan (teini-ikänen) tyttö, sitä vähemmän kaipasin naida sellasia. Ajatukset alko muuttuun aina enemmän ”olispa mullaki <kehonosa / tms.>”, ”saisinpa kokee kaiken ton” suuntaan siitä ”haluisinpa toltaki sakkolihalta pesää”. Se alko heti identifikaatiosta ja hälveni koko ajan nousten pinnalle kuitenki ajoittain aina, kunnes hormonihoidot viimeisteli sen lopullisesti. Mitä tapahtu? Voiko pedofiliasta ”parantua”? Oliko mun mieliteot koskaan määriteltävissä parafiliaks lainkaan? Oliko se oireilua siitä että ei saanut elää tytön elämää nii piti päästä mahdollisimman lähelle sitä? Onko koko transitio alitajuinen henkinen puolustusmekanismi sille? Katosko himot ku testo tapettiin? Olisko se menny ohi jokatapauksessa – että kyse oli fyysisestä iästä eikä muusta? Emmätiiä, mutta miettiny oon totaki ihan vitusti, etenki ku kotikylässä ei ollu mitenkää epänormaalia sellane kakskymppisten ja 14 – 15 vuotiaiden suhde. Mitenkähä niillä pariskunnilla menee nykyää, jotka kesti pitkälle siihen asti ku molemmat oli ollu jo vuosia täysikäsiä.. tai mitähän ne tyypit on sillo katellu / imutellu netistä ku kumppani oli viel teini..? Kuten transsukupuolisuudesta, homoudesta, tummaihosuudesta, syndaktiliasta, hirsutismista, myös pedofiliasta (olkoon se jaettavissa / eriteltävissä hebefiliasta ja efelofiliasta tai ei) vois saada informaatiota ja tutkimustuloksia, jos ensin olis sallittua kysyä, ja jotta on ketään keneltä vois kysyä, pitäs ensin olla sallittua myös olla. Mutta se ei nyt – vittu soikoon kun tarvii kaikki vääntää rautalangasta! – mitenkään tarkota sitä että niiden pitäs antaa toteuttaa itseään.

 

Ajatukset eivät tapa ketään

Palataanpa siihen listaan minkä ylempänä kirjotin [ - - albiinoihin, lyhytkasvusiin, cp-vammaisiin, syndaktilisiin, homoihin, tummaihoisiin, islaminuskoisiin, vasemmistolaisiin, pedofiileihin, uusnatseihin, kristittyihin, gootteihin tai romaneihin.] ja huomataan että sen lisäks että osa on (geneettisiä) ominaisuuksia, osa taas on aatteita tai kokonaisia (ala)kulttuureita. Yhtään sen enempää ku pedarien olemassa olo, transsukupuolisten tarve muokata kehojaan, homojen mieliteko naida samaa sukupuolta ei ole se ongelma, ei se ole muiden kohdalla se niiden maailmankuva. Kristityillä on ihan yhtäläinen oikeus ajatella että homous on jumalanpilkkaa, kuin mitä islaminuskoisilla että musiikki on jumalanpilkkaa, mitä uusnatseilla että tummaihoset on huonompia geneettisesti, mitä vasemmistolaisilla että turkistarhaus on väärin. Jos viimene saa kirjottaa kuinka ”minkkitarhaajat on tunteettomia, sairaita sikoja”, niin kaikki muutkin saa yhtä vapaasti oksentaa aivojensa sisällön nettiin. Lisäks on ihan yhtä oikeuttamatonta uusnatsin hakata homo, romanin puukottaa transua, islaminuskosen pommittaa kirkko, kettutyttöjen tuhota jonku elinkeino, kuin mitä on pedarin raiskata lapsi. Se ongelma on edelleen se käytös tai tekoei se mitä ajattelee tai tuntee. Itse asiassa transsukupuolisilla, homoilla ja albiinoilla ei välttämättä ees ole ongelmaa, koska ajatus / fiilis / tila ei kohdistu ulkopuoliseen.. niille se ongelma on se minkä ympäristö tekee niille.

Jos ihminen on rationaalinen, niin se voi samaan aikaan seurata oman uskon(ton)sa oppeja, näkemyksiä ja muuta, ilman että sen täytyy lahdata toisinajattelijat. Sama pätee siihen mitä ikinä poliittista suuntausta se edustaakaan. Samoin siihen mitä (ala)kulttuuria se edustaa. Yksilö on kokonaisuus, jonka muodostaa menneet kokemukset, ympäristö, oma itse (persoona, temperamentti, taipumukset, geenit, kaikki) ym. yhdessä. Ja yhdessä niiden kaikkien tulis myös pyrkiä elämään, sekä yksilön itsensä sisällä, että kaikkien erilaisten yksilöiden keskenään. Ei sillä ole vitunkaan väliä, ajatteleeko että kaikki tummaihoset pitää tappaa, kaikki pedarit pitää tappaa, kaikki islaminuskoset pitää tappaa, kaikki hopparit pitää tappaa tai kaikki kristityt pitää tappaa [note to self: ite aina ulisen että uskonnot pitäs kieltää.. :D] kun se on jo alun perinkin kelvoton lähtökohta. Se, että ei pysähdy kohtaamaan, ajattelemaan (itse), kysymään ja oppimaan, vaan suhtautuimnen on, että koska se ei oo samanlainen ku itse, se pitää tuhota. Se on osoitus just tasan siitä samasta suppeudesta, ahdasmielisyydestä, itsekeskeisyydestä ja kaikesta muusta omassa kuplassa elämisestä, peläten kaikkea mikä on erilaista tai poikkeuskellista tai vois haastaa jo pystytettyjä käsityksiä, mistä oon kirjottanu sata kertaa jo. Sen uusnatsin tarvis avata kuplaansa ihan yhtä paljon sille tummaihoselle islaminuskoselle, kun mitä panseksuaalin kaksisukupuolisen pitäs avata pedofiilille. → Ehkä se maahanmuuttaja ei haluakaan räjäyttää Kamppia ilmaan ja ehkä se pedari ei haluakkaan / olekkaan raiskannu jokaista vastaankävellyttä kouluaista, vaan kaipais apua mielitekonsa kans. Ehkä työttömyyteensä turhautunu maahanmuuttaja lopettaa pikkurikollisen elämänsä ku se saa itseään kiinnostavaa duunia, saa kokea itsensä tarpeelliseks, kelvolliseks ja validoiduks – jota BTW kaipaa muutkin ku maahanmuuttajat! Ja ehkä se pedari lakkaa puskissa lasten väijymisen ku sille hankitaan niin aidon ku mahdollinen tuntuinen lapsirobotti, jota saa lykkiä ihan rauhassa ilman että kukaan kärsii.. sillä oletuksella että mieliteolle ei voi tehdä mitään. Saahan sarjamurhaajatki elellä vankiloissaan kaikessa rauhassa, niiden psyykettä tutkitaan ja pyritään selvittään että mistä kaikki johtuu – miksei pedarien kans?

Ehkä se, että kirjottelee netissä kuinka ”neekerit pitäs lahdata” tai ”homot laittaa takas kaappiin” on vaan implisiittinen avunhuuto sille, että tarttis vähän kyseenalaistusta. Ehkä sellanen ihminen ei ookkaan niin vitun debiili ku miltä se vaikuttaa eka. Ehkä se on altistunu vääränlaisille vaikutteille. Ehkä sillä on helvetin paskoja kokemuksia tietyn ihmisryhmän edustajista. Tai jos se onkin sit vaan täys raasteaivo, niin siltikään se ongelma ei oo se mitä se kirjottaa tai ajattelee, vaan se mitä se tekee. Ja samoin ne, jotka on alttiita manipulaatiolle.. jotka on syystä tai toisesta niin eksyny, että tarrautuu mihin vaan, joka vähän tarjoaa turvaa ja on valmiita tekemään mitä vaan saadakseen sitä.. ne tyypit pitäs tunnistaa ja suojata niiltä aivopesijöiltä, jotka tekee niistä itelleen aivottoman zombiearmeijan.. tai henkilökohtasen seksilelun. Yllättävästi toi haavoittuvaisen, turvaa etsivän ym. kuvaus kuulostaa yhtäaikaa nuorelta, eksyneeltä, sotaa paenneelta, traumatisoituneelta maahanmuuttajalta, kuin mitä se kuulostaa nuorelta, eksyyneeltä, vanhempiaan vastaan kapinoivalta kotoa siks karanneelta, enemmän tai vähemmän traumatisoituneelta kotimaiselta lapselta / teiniltä. Ja kappas. Sellanenki yhtäläisyys että toista vedättää pedarisetä ja toista terroristitaneli, joista molemmat tarjoaa valheellista turvaa, todellisuudessa kuitenki hyväkskäyttäen haavoittuvaa, suojatonta ja altista yksilöä, saaden sen tekemään mitä vaan sen ”turvansa” eteen. Jos se lapsi on uhri, miksei se maahanmuuttaja ole? Ja kaikista eniten: ongelman ydin ei ole kummassakaan tapauksessa se uhri, vaan se tekijä! Se tekijä, ihan sama onko se uusnatsi, joka yllyttää hakkaan ”sairaita transuja”, islamradikaali, joka yllyttää tappaan ”vääräuskosia kristittyjä”, viherpunikkiradikaali, joka yllyttää hakkaan ”vaarallisia uusnatseja”, rockabilly, joka yllyttää hakkaan ”naurettavia lökäpöksyjä” tai onko se joku joka tekee niin yllyttämisen sijaan, niin se itse on se ongelma. Se tyyppi voi toimia omien mielitekojensa mukasesti, oli nettiä missä huudella ja aivopestä jengiä tai ei, joten se ongelma ei ole se mitä netissä on.

 

Internet, vapaa ja rajoittamaton — Ihminen, sairas ja häiriintynyt

Tästä päästään siihen, että nettiä ei pidä kenenkään omistaa, hallita, eikä siten myöskään rajottaa. Pitää olla oikeus surffata anonyymisti, ilman että operaattori, valtio tai naapuri tietää minne meet siellä ja millon ja mitä teet. Pitää olla oikeus kirjottaa nimimerkillä. Pitää olla sananvapaus. Netti on niin vitun kuvottavan sairas, koska ihminen on! Se on siten ihan odotettavissa että sieltä pimeistä syövereistä löytyy keskusteluja kuten:

”Chimpanzees have 24 chromosomes. Down tards have 24 chromosomes.. could.. could we breed them?”

tai:

”I’m jewish and having a son soon. What is a good jewish name for him?

- Adolf

- Ashtray

- Crispy

...

- Jews don’t have names. They have numbers.”

joille nauroin molemmille ite ihan kipeenä. :D Kuten nauroin sille Family Guy -jaksollekki, jossa transnaisen alapäätä kommentoidaan ”Wow. She must look like a casserole down there!” Edelleen: Jos ei kestä nettiä, painu vittuun sieltä. Ja jos siellä päätät olla, niin sisäistä, että et voi koskaan tietää kuka on tosissaan, kuka vedättää, kuka on naapuris ja kuka oma lapses.. tai mitään muutakaan. Lisäks, noi lainaukset ei oo ees mistää sipulilaudalta tai ees sipuliverkosta. Siellä sitä vasta sakkasta menoa onkin. Niin kauan ku on helvetin sairaita ihmisiä, jotka manipuloi, yllyttää ja kuvittelee että maailma pyörii niiden ympärillä, ne on aina oikeessa ja kaikessa, ja että kaikki ajattelee niinku ne – tai ainaki pitäis aatella, niin kauan netti on ihan helvetin kipee mesta. Toki, voi ajatella että jos kaikki sivustot olis niinku 4chan, niin netin käyttäjämäärä olis aika pieni, koska moni ei kestäis sellasta sisältöä. Joten onko se sit perusteltua että jotain reguloidaan ja jotain ei, jotta kaikilla olis jossain päin nettiä ees siedettävää olla? Jos ei pitäs rajottaa itse kirjottelua, nii pitäskö edellisten lainausten kaltaset ihmiset itessään jotenki karsia, niinku uusnatsit, vasemmistolaiset, islaminuskoset tai hopparit, jotka kirjottelee että millon mikäki väestöryhmä pitäs teloittaa kokonaan? Onko noi kaks asiaa ees rinnastettavissa? Jos joku kirjottaa ”tapetaan kaikki down-lapset” niin onko se rinnastettavissa ylempään huumoria hakeneeseen lainaukseen niiden ja simpanssien risteytyksestä? Jos joku kirjottaa ”Onko transut niin vitun tyhmiä että ne luulee että sukupuolta voi vaan vaihtaa jotenki tollai noin?? SUKUPUOLI ON BIOLOGINEN TOSIASIA!!” niin onko se sama ku ”KAIKKI TRANSUT PITÄS AMPUA!” tai ”TAPAN JOKAISEN TRANSUN JONKA NÄEN!” … Myöskin se, että kohdellaanko kaikkia väestöryhmiä tasapuolisesti? Jos tyyppi, joka tunnetusti pitää Hitleriä arvossa, ei siks mitä se teki, vaan mitä se oli tai miten se johti tjsp, kirjottaa että ”viimeisimmän tutkimuksen mukaan transsukupuolisuus on mielenhäiriö” linkaten lähteeseen, niin kohdellaanko sitä tasavertasesti? Niin tasavertasesti ku ne vassarisuvakit aina ulvoo että kaikkia pitäs kohdella? Otetaanko se vakavasti, vai leimataanko se heti transfoobikoks ja käsketään muuttaan Venäjälle, jossa otetaan jo kantaa muihinki ku vaan kohdehenkilöön, BTW. Jos monimuotoisuus-Mallaliina saa kirjottaa paitsi tollasesta tutkimuksesta [jota se ei tietenkä koskaan tekis, koska on yhtä jumissa omassa kuplassaan ku uusnatsi-Uunovertti omassaan] mutta myös siitä miten uusnatsit on rikollisia sekopäitä, niin miks ne toiset ei saa kirjottaa kuinka suvakit on ”mamuhyysääjiä” tai että pitäs tunkee ”homotus takas kaappiin”? Kuitenki taas joku itse transsukupuolinen tyyppi voi kirjottaa ylemmän esimerkin kaltaisesta tutkimuksesta tai melkein mitä vaan, etenkii omasta yhteisöstään, ja se saatetaan hyväksyä suodattamatta ja kyseenalaistamatta lainkaan sen informaation luotettavuutta!? Misinformaatiota on netti pullollaan, ja kuten jutun alussa kirjotin, niin koskee myös nykysiä ”oikeita” lehtiä – paskaa on täynnä kaikki, eikä lukija voi mitenkään tietää mikä pitää paikkaansa oikeesti ja mikä ei. Yhtään sen enempää ku voi tietää kuka on kuka, pätee myös someen, koska kuka vaan voi luoda käyttäjiä, postata kuvia ja mitä vaan. Kaikki mikä on netissä voi olla muokattu, liioteltu tai jopa keksitty.. ja oman annoksensa antaa just ne psyykehakkerointiasiantuntijat, jotka päivätyökseen kehittelee paitsi netin pimeitä kaavoja, myös epäselviä / monitulkintaisia kirjotustapoja.. journalisteille tai presidenteille. Ihan yhtä lailla voi olla misinformaatiota vassarisuvakilta se kuinka moni Odinin sotilas on hakannu homoja, ku mitä voi olla uusnatsiskiniltä se, kuinka moni maahanmuuttaja on syyllistyny seksuaalirikokseen. Vaikka molemmat olis misinformaatiota, niin jos toinen on OK kirjottaa, on toisenkin vaan pakko olla OK tasa-arvoperiaatteen mukaan. Jos suvakki saa kirjottaa ”uusnatsit vittuun suomesta” saa uusnatsit kirjottaa ”mamut vittuun suomesta”. [Tähän piti tulla joku metafora siitä miten ”jos haluat kakun, on pakko ottaa kermavaahtokin, eikä pelkkiä kirsikoita” tai ”jos hankit koiran, on se pakko myös ruokkia” tai joku muu, mutta aina joku keinonokkela keksis että ”önnönnöö, voin vaan antaa sen kuolla nälkään” niin vitut ja antaa olla. :D]

 

Huumori, komedia ja sananvapaus

Huumori on eriytettävissä kaikesta halveksinnasta ja muusta, mutta kuka senki rajan sit vetää? Onko oikeudenmukasta että on yks uskonnollinen hahmo, josta ei saa heittää mitään läppää, ilman että koko toimisto lahdataan tai koko vitun talo lentää ilmaan? Nouseeko tarve ylipäätään vääntää läppää mistään asiasta jostain? Aiheuttaako jokin sellasen mieliteon ystävällismielisesti vinoilla jollekin / jostain? Tulee mieleen se tarina ku sofisti Protagoras oli sitä mieltä että ”ihminen on kaiken mitta” ja ”kaikki on vaikuttaa-siltä-että -tietoa”.. jollon Sokrateen kerrotaan sanoneen: ”Potkaise tuota kiveä ja kerro minulle vaikuttaako siltä että sattuu.” Riippumatta tarinan todenperäsyydestä, Sokrateella oli ehkä tarve vinoilla Protagoraksen aatemaailmasta. 2 500 vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, että filosofit on vaihtunu ihmismassoihin, vinoilu aseisiin ja sanat luoteihin. Hieno on meidän lajin kehityskaari. Niin helvetin hieno, että ei mikää ihme jos jotakuta vituttaa siinä määrin että tekee mieli vetää rynkyllä lakoon kadulta liuta sattumanvaraisia yksilöitä.

Erona on kuitenkin, että edellinen esimerkki oli nimenomaan ystävällismielinen. Kuinka usein kristitty ja juutalainen kuittailee toisilleen Jeesuksen olleen naapurin alulle panema äpärä tai Mooseksen harhailleen autiomaassa koska se etti esinahkaansa?.. varsinkaan pilke silmäkulmassa.. tai miks se viimenen niistä kolmesta on sellane että edes minä en saatana uskalla siitä kirjottaa mitään!? Samaan tyyliin on vuorollaan luhistuneet poliittisesti korrektimpi Simpsonit, sekä epäkorrektimmat ja yleensä täysin vapaasti komediaa kirjottavat South Park ja Family Guy, eikä takuulla turhaan. Ja se on aika vitun kipeetä ja epätasa-arvosta. Miks viherpunikkivassarit saa huudella netissä että ”vitun uusnatsit!” mutta Vastarintaliikkeen tyyppi ei saa huudella ”vitun transut!”? Ei ole sanan- / ilmaisunvapautta, jos se on toispuoleista. Kuitenki ne samat suvakit vie sen aatteensa niin pitkälle, että transsukupuolisilta, joille monille on todella olennaista se sukupuoli ja joita olevinaan puolustetaan samalla, riistetään se sukupuoli (kuten muiltakin toki samalla) kieltämällä kaikki sukupuolierot. Eli se intersektionaalinen-kaikki-meidän-maailmassa-on-vittu-pinkkiä-ja-glitteriä-feminismi, joka on olevinaan ”transaktivismia”, kääntyy itseasiassa yhtä sen ”puolustamaa” ihmisryhmää vastaan. Samoin geneettisesti muunlaisilta kielletään omat erot. Tummaihoselta riistetään se, että sille sais sanoa tai opettaa että tyypillisesti se on tietyissä asioissa vaaleeihosta parempi. Että se sais oppia sen. Että se sais sanoa vuosisatojen sortamisen jälkeen: ”Vedä sinä kalkkiturpa sitä nököhampaista serkkuas vaan, mä lähen tienaan pikajuoksulla miljoonia.” tai ”Tuoppa ruipelo sitä lihaa pöytään ku ei tollasesta rääpäleestä muuhun oo.” Ja tiiän että on muitaki asioita missä tummaihoset saattaa olla geneettisesti tyypillisesti parempia.. vissii rytmitaju on ainaki yks, ihan oikeesti..(?) Ja mistä vitusta mä voisin tietää, kun ei sitä saa saatana sanoa! :D

Sit se ylempänä lyhyesti sivuamani mielenvikanen logiikka, että koska mä oon (mukamas) trans, niin mulle on sallittua kirjottaa pohdintaa siitä, että entä jos kaikki transtytöt on vaan jotain vinoon koulukiusattuja, turripornolle runkkivia, eristäytyneitä ja ujoja poikia, jotka joko ei kestäny enää olla nii epäonnistuneita poikia tai halus niin paljon tyttöystävän että tekivät itsestään sen, mutta jos joku.. vaikka se ei ees olis sellane, joka kirjottelunsa perusteella tai muuten voitais leimata uusnatsiks tms… kirjottais jotain tollasta.. vaikka sillä olis pätevä, parhaimpien tieteenfilosofian määrittelemien periaatteiden mukainen, todistettavasti objektiivisten henkilöiden / rahoittajien avulla, tehty tutkimus, jossa täysin riittävällä luotettavuudella olis havaittu viitteitä siihen suuntaan, niin vittu ei! Se on kaikki kiellettävä, se on väärin, se on sortoa, syrjintää, suppeaa ahdasmielisyyttä ja kirjoittaja on homofobinen uusnatsi, joka pitäs laittaa linnaan mielipiteidensä takia! Tässä on niin monta pointtia, että en ees ala luetteleen kaikkee enää tuhannenteen kertaan, mutta sen sanon, että eihän kyseessä edes olis mielipide, jos siinä olis oikeesti pätevää tutkimustulosta takana – ja silti joku ulvois että se on vaa nollapää transfoobikko. Ja sama koskee sitä, jos joku kirjottais tutkimuksesta, jossa on löydetty viitteitä että pedofilian selittäis joku synapsien kehityspoikkeama. Vittu mitä parkua siitäki tulis, että joku kehtaaki kirjottaa että pedarit olis muutaku sairaita paskoja. Ei eroa mitenkään siitä asenteesta mikä transfoobikoilla on transuja kohtaan. Edelleen, jos joku kirjottais tutkimuksesta, jonka mukaan tummaihosten keskimääränen älykkyysosamäärä olis alhasempi.. geneettisten naisten suoriutuvan heikommin tilallista hahmottavista vaativista tehtävistä.. tai muuta vastaavaa.. Paitsi jos se on miellettävissä ”positiiviseks” asiaks! Tummaihosten ylivertaisuuden jossain osa-alueella toteava tutkimus olis hyväksyttävää. Samoin maahanmuuttajista saa kirjottaa sillon ku joku on omaksunu oikein hyvin maan kulttuurin ja muun, mutta ei sillon ku ollaan rikostilaston kärjessä. Pätee romaneihin myös. Transsukupuoliset ei saa enää kirjottaa ees omilla sivustoillaan omasta yhteisöstään kriittisesti, että kuinka sukupuolen vaihtuessa minuutin välein tai sen ollessa viittä erilaista yhtäaikaa tai vuorotellen, väkisinkin alkaa kysymään iteltää et onko jengillä boltsi vähä hukassa. Mutta ei niin saa saatana tehdä! Sananvapaus takaa kaikille yhtäläisen vapauden puhua pienimmän nimittäjän sopiviks määrittelemistä aiheista.. niiden määrittelemillä ehdoilla.. ja sanoilla.. sillon ku niille sopii.

 

Taivaspaikan ostajat, myötä- ja puolestaloukkaantujat

Ja siinä kulminoituu mun viimenen pointti: uhriutuminen. Jollei joku mesoo ”neekereistä”, ”transuista”, ”ryssistä”, ”manneista” tai millon mistäki, nii sitte porukka alkaa uhriutuun ja tarkotuksella loukkaantuun asioista, jotka ei oo mitenkään tarkotettu loukkaamaan / hyökkäykseks. Myös se, että maahanmuuttaja olettaa jokaisen vaaleeihosen olevan rasisti, uhriutuen halveksituks jo ennakkoon, kuuluu tähän paskakategoriaan. Ihan samalla tavalla ku vaaleeihosen uhriutuminen ahdistelluks vain tummaihosen käyttäytyessä baariskenessä ehdottelevasti, vaikka se olis sivistyneempi lähestyminen ku yhdenkään kotimaisen räkä poskella örisevän, päälleen oksentaneen tenupetterin; eka kysyy lähteekö jatkoille ja ottaa herrasmiesmäisesti kädestä hellästi kiinni ja jälkimmäinen läimii perseelle, tuijottaa tisseihin ja kysyy että kaipaisko torttu kuorrutetta; eka saa syytteen seksuaalisesta häirinnästä ja jälkimmäinen säälipillua baarin viimeseltä pubiruusulta. Vielä taidokkaampia uhriutumisen jalossa taidossa on just ne vitun taivaspaikan ostajat, liittolaiset, myötä- ja puolestaloukkaantujat (tai sijaisloukkaantujat, jos osuvampi termi). Ne äänekkäät puuroaivot, jotka älisee pienimmästäkin kirjotusvirheestä ja siitä ku joku ei tiiä ”ajantasaisia poliittisesti korrekteja termejä” – jotka se sama ihmispaskakasa on ite kehittäny, jotta elämä olis vielä vitun paljon vaikeempaa kaikille meille! Kuitenki ne sukupuolten kieltäjät on ihan yhtä kuutamolla ja ääriajattelijoita ku transuja hakkaavat uusnatsitkin (eikä tarvii olla uusnatsi, jotta voi olla transfoobikko), mutta ne on vaan eri ääripäässä. Ja sitte sekin muute, että kuka määrittelee mikä termi onki yhtäkkii loukkaava, mitä ei saa käyttää ja kaikkee!? Ei kai ”neekerikään” olis loukkaava jos sitä ei olis koskaan alettu käyttää niin!? Mä voin rakentaa suomenkieleen millon vaan uuden sanan tarkottamaan tummaihosia negatiivisessa mielessä: kaini. Olkaa hyvä, tästä eteen päin suomenkielinen sana ”kaini” on hirvittävin loukkaus mitä tummaihoselle voi sanoo, riippumatta siitä miten sen sanoo. Ihan samalla tavalla sanoja ilmestyy vuosittain, olkoon se sit  linikka, spaddu, käikäle, kymä, määly, jolppi, metroseksuaali, ernu, ätmi, googlata, laitsa, vamppu, idari, struba, härpäke, ritsi, nappo, päkäle, löllätä, stenkku, hihhuli, etc.. Se mikä on virallista kieltä on ehkä Kielitoimiston käsissä, mutta kieli on ihan luonnostaan sellane asia ja ilmiö, että yleispätevää ylintä auktoriteettia ei vaan ole. Suomi ei perinteisesti oo sellane kieli, jossa on haldattu sellane mystinen asia ku intonaatio, joten voi vaan arvailla miten jostaki sanasta on muodostunu haukkumasana. En oo perehtyny ”neekerin”, ”ryssän”, ”transun” tai muiden historiaan, joten en osaa sanoa onko ne ollu loukkaavia alun perinkin, mutta tunnen mustia ihmisiä, joille on ihan sama miksikä kutsuu, jos painotus ja muu viestii että tarkotus ei oo loukata. Jos joku käyttää ”transua” sillai ettei tarkotus oo loukata ja joku loukkaantuu, niin eikö tähänki pitäs kehittää yhdessä joku diplomaattinen ratkasu – kuten siihen iän-vitun-ikuiseen vessaongelmaan, sen sijaan että yks huutaa ”transvihaaja” ja toinen ”sairas tätisetä”? Enkä nyt taas tarkota että pitäs tuntee syyllisyyttä jos joku sana tuntuu pahalta, mutta ei kannata olla yhtään sen tuomitsevampi sanojaa kohtaan ku mitä se on sua kohtaan, tulee vaan enemmän porua. Etenki ku jotku monimuotoisuusmellakoitsijat vetää hyväksytyt termit uusiks kerran viikossa.. jonka lisäks ihmiset joiden mielestä sukupuolia on 300 erilaista, ajattelee aivan yhtä suppeasti että koko maailma pyörii niiden ympärillä, kaikki ajattelee kuin ne – tai ainaki niiden pitäis ajatella, loukkaantuu heti jos joku vilpittömästi ihmettelee mikä on ”agender”.. joissain tapauksissa kun se just eilen oli ”pangender” tjsp. Tai jos epätietoisuuksissaan kutsuu väärin. Ei niitä pidä syrjiä yhtään sen enempää ku sukupuolipuritanisteja, mutta ei niitä tarvii yhtään sen enempää ymmärtääkkää jos asenne on sama; *plonk* ja taimenta kuulaan.

Tehtiin netille mitä vaan, niin niitä jauhopäisiä ihmisiä, joiden mielestä ”neekerit pitäs lahdata”, ”mannet on kaikki varkaita”, ”ryssät on huoria”, ”transut on sairaita”, ”homot pitäs hakata” etc., niitä on siitä huolimatta. Ei ne katoa estämällä niiden huutelu yhtään sen enempää ku pedarit katoaa estämällä pääsyä vertaisverkkoihin, palkkamurhaajat sulkemalla sipulisaitteja, prätkäjengirikolliset ratsaamalla kerhotiloja tai homot tunkemalla ne takas kaappiin. Ehkä se, että aivottomat ameebat saa laumoittain sitte huutaa niitä omia totuuksiaan netissä, kuvitellen, että maailma pyörii niiden ympärillä, että kaikki ajattelee – tai ainaki kaikkien pitäs ajatella – niinku ne ja että on perusteltua, oikeutettua ja fiksua niitä asioita huudella.. ehkä se helpottaa sitte sen verran ettei tarttis käyttäytyä yhtä vajaamielisesti? Päteeks tää niihin pärrällä ajaviin sekopäihin kans? Oma keskustelupalsta missä saa rikolliset jengit sotia keskenää nii ei tartte kylillä ammuskella? Pointti on se että se huutaja on kyrpä, se loukkaantuja on kyrpä, se miksi ei saa mistä tahansa heittää läppää on paskaa, se että loukkaannutaan kaikesta on paskaa, se että ei hyväksytä tutkimustuloksia on paskaa, se että niistä ei saa kirjottaa – ees oman yhteisönsä nettisivuilla – on paskaa, se että syrjitään on paskaa, se että halveksitaan on paskaa, se että kiusataan on paskaa.. ja siks internet on täynnä paskaa. Koska ihmiskunta on paskaa. Ja kyrpiä. Ihmiskunta on kyrvistä muodostunutta paskaa. Ja siks internet on heijastus kaikesta siitä ja siks se ei kuulu kenellekkään. Siks sitä ei saa rajottaa. Siks siellä saa olla anonyymi. Siks sinne ei kannata mennä, jos kuvittelee että maailma olis jotenki hyvä paikka, ihmiset mukavia tai vastaanotto lämmin. Koska maailma on paha, ihmiset kusipäitä ja vastaanotto pääteltävissä edellisistä.

Mä en tiiä tämänkää kirjottamisen jälkee, että oliko ennen fiksumpia ihmisiä, soveliaampaa läppää, avarampaa asennetta, enemmän välinpitämättömyyttä vai vaan vähemmän ihmisiä, mutta joku on menny vituiks ja pahasti. Ja sitä enemmän se menee, mitä pidemmälle kuljetaan. Se on ihan sama mikä sun ihonväri on, miten aattelet maailman toimivan, mitä ajattelet kuoleman jälkeen olevan, mitä haluat nussia, miten haluat pukeutua, ja ihan kaikki muukin on ihan sama, mutta älä ole se juustoaivo joka huutaa mutta älä myöskään ole se joka uhriutuu / loukkaantuu väkisin. Älä puhu homotuksesta mutta älä myöskään oo se separi, joka vetää Eiffel-tornin kokosen kurpitsan hanuriinsa siitä että joku pieni, mitätön porukka, joka vaikuttaa koostuvan lähinnä mielenterveys- / alkoholiongelmaisista työttömistä, puhuu siitä suljetuissa videokonferensseissaan. Älä ole se monimuotoisuusmikkihiiri, joka kieltää sukupuoli- ja geneettiset erot (ihonväri ym.), mutta älä oo myöskään se sukupuolipuritanistiämpäripää joka kieltää kaiken muun paitsi pillun ja kullin olemassaolon. Älä ole se, joka ymmärtää zoofiiliä mutta tuomitsee pedofiilin. [En jälleen kerran viittaa tekoihin, vaan mielitekoihin.] Älä ole se, joka ”ymmärtää” homoja niin paljon että homomaikka voi tunkee hamsterin jonku perseeseen tunnilla ja se on OK, ettei vaan nyt syrjittäis. Älä ole se, joka ”ymmärtää” transuja niin paljon, että annat niiden aivopestä lapsias niin että ne tekee vääriä ratkaisuja elämässä. Älä ole se, joka kuvittelee että se kuuluu vittuakaan sulle, jos joku tatuoi itestään liskon, pukeutuu vain mustiin tai vain löysiin kuteisiin, vetää ylleen koirapuvun, nussii samaa sukupuolta edustavia, silpoo sukuelimensä itselleen miellyttävämmäks, ajattelee että kuoleman jälkeen pääsee 70 neitsyeen luokse, ajattelee että kaikki tummaihoset on rumia, ... Älä myöskään oo se, joka luulee että jokainen trans, homo, musta, islamilainen, mikä vaan on just sitä tai yhtään sitä, mitä oot kuullu / mikä on stereotypia, millasia jokainen edellinen sellane on ollu tai mitään muutakaan. Älä ole vitun tyhmä. Älä ole suppea. Älä ole sulkeutunut. Älä silti oo myöskään sokea, yliymmärtäväinen tai suvaitse ihan mitä vaan. Mitä muiden ihmisten pään sisällä tapahtuu, ei koske sua, kunnes ne koskee sua. Get it? Ja siin vaiheessa pitää olla oikeus tehdä mitä vaan, jotta selviää hengissä. Kun fyysinen koskemattomuus rikotaan, turva viedään ja oikeus riistetään, palataan viidakkoon ja siellä selviää nopein, vahvin, ketterin tai nokkelin. Olis hienoa olla ees yhtä noista.

 

Lopuksi

Ole se, joka mieluummin kohtaa, kuuntelee, tutkii, vastaanottaa ja ennen kaikkea oppii. Ehkä uusnatsi saa rauhassa ajatella että tummaihoset on likasia – jos se kerran ei ole valmis vastaanottamaan maailmankuvaansa haastavaa informaatiota niiden biologiasta / genetiikasta – jos sen ei tarvii esim. väkisin olla tekemisissä niiden kans. Ehkä se saa ihan rauhassa ulvoa mitä huvittaa kuin aivoton susi täydenkuun aikaan? Ehkä tummaihosten ei kuitenka tarvii sen takia uhriutua ja olettaa että jokainen vastaantuleva vaaleeihonen on samanlainen kyrpä? Ehkä se uusnatsi joskus on valmis vastaanottamaan uutta infoa? Sitten ku 98% populaatiosta on sen kanssa eri mieltä ja se jää aika vitun yksin? Mitä jos se sittenki aattelee että ne pitää hakata? Tai ne transsukupuoliset? Tai se pedari et sillä on oikeus nussia lapsia?

No en minä vittu tiiä mitä pitäs tehdä! Eihä niitä nyt voi ampuakkaa sellasia tyhjäpäitä, ku nekin on yksilöitä. Pitäskö yhteiskunta sit jakaa territorioihin sen mukaan millane aatemaailma kullakin on? Miks alkuasukasheimoissa ei koskaan kuule olevan sellasta eripuraa? Miks historiaan tutustuneet aina puhuu että pakanakansoissa kaikki hyväksyttiin itsenään? Miks musta tuntuu että tää on just sellane modernin yhteiskunnan päättymätön (syöksy)kierre, että tarve syntyy oikeastaan pyynnöstä itsestään; pitää syödä seuraava annos ku edellinen laajensi masua tullessaan kuitenki sulamatta läpi ja takas uuden annoksen perään. Koko ajan syödään ku on nälkä ja masu kasvaa mutta nälkä ei tyydyty – mihin se sitte loppuu? Emmätiiä. Mitä jos se onkin minä jossa on kaikista eniten vikaa!? Mitä jos mun pitäski vaa hyväksyä se, että ei mun pyrkimys nähdä jokainen asia kaikista mahdollisista perspektiiveistä ole hyvä / tehokas / oikea lähestymistapa? Mitä jos se oonki minä joka tässä on helvetin suppee ku ajattelee että kaikkien pitäs pyrkiä samanlaiseen avoimuuteen, vastaanottavaisuuteen ja muuhun? Mitä jos se on vaan entistä enemmän lisää todisteita sen jonon jatkoks että mun pitää lopettaa elämäni? Jos mä oonki se kaikista kauhein, hirvittävin ja kammottavin hirviö?

Koska aivot on menny solmuun, niin päätän näin: Olkaa kiltisti tai ampukaa ittenne. ❤

https://www.youtube.com/watch?v=bzCQAXSBSMY

 

★Tähtisimmu ★

[P. vitun-S. Siis vittu. VITTU! Tuntuu niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin että tästä olis voinu kirjottaa vaikka kuinka helvetin monta sivua just siks että kaikki pitää vääntää rautalangasta, jokainen muotoilu pitää harkita; käyttääkö oikeita termetjä (sillon ku kyseessä ei oo joku rasismiesimerkki tms.), ”voiko joku nyt loukkaantua tästä” ja vaikka mitä muuta! Kuinka saatanan vaikeeta voi ihmisten elämä olla ku joka asiasta tehdään maailmanloppu.. – tai -SOTA!!?? Jumalauta mä en jaksa tätä maailmaa!]