Muistatteko kun oon kirjottanu siitä joskus viime marras – joulukuussa, kuinka on paha olla yksin ja paha olla varattu..? No nyt siis tosiaan oon. Oon varattu. Mutta oon varattu monelle ihmiselle. Ainaki pidempään mua lukeneet tietää etten oo kovin tuomitseva tyyppi; ystävien uskottu, koska mä en paheksu jos on vähä tehny syrjähyppyä tai jotain muuta.. ja tää pätee myös polyamoriaan. En mä ajattele että jos joillain tyypeillä on sellane järjestely, että on niinku useemman ihmisen suhde, että se olis jotenki väärin tai luonnotonta tai mitää. Mutta mun kohdalla kyse ei ookkaan siitä. Mun kohdalla kyse on siitä että oon tälläne oksettava seireeni, joka ansaitsis vain rankaisua siitä millane huora on, mutta joka sen sijaan saa kaikki rakastumaan itteensä. Mä en osaa edelleenkään sitä selittää sen enempää ku kukaa muukaa – believe me, todella moni sitä on pohtinu ja kysyny vuosien varrella.. – että mikä, mikä perkele se on, mikä tälläsessä ihmisjätteessä vetoaa niin julmetun moneen ihmiseen. Moniin yli niiden normaalien preferenssien; tyttöihin joiden piti olla vain pojista kiinnostuneita (no mut onhan mulla chickdick millä panna niitä), tyttöihin joiden piti olla vain pimpasta kiinnostuneita (joiden silmissä oon ihan täysverinen naaras, vaikka mulla on uroksen elimet), poikiin joiden piti olla kiinnostuneita vaan toisista pojista (no mut onhan mulla niilleekki toi tyttöpippeli.. ja oon biologisesti uros, ikuisesti.. tässä on jo niin monta tasoa, että heikompi sekoaa päästään.. :D) ja poikiin joiden piti olla vaan kiinnostuneita pimpasta (mut ainaha mua voi panna peppuun)... Jokaisella yllämainituista on preferenssi, johon en kuulu – ja tyypillisesti myös koko historia täynnä vain sen preferenssin sisälle meneviä petikavereita! Mutta mikä tekee musta niin erityisen, että kumoan kaikki mieltymykset, haastan kaikki käsitykset, ja murran kaikki muurit??

Sillä ei sinänsä oo väliä.. en mä oo jaksanu useempaa vuotee enää muutenkaa ettii mihinkää itsessäni vastausta, ku mitä vittua sillä kuitenka tekisin, vaikka sellasii löytäiski. Mutta pointti tossa on se, että kaiken ton takia nykynen tilanne on edes mahdollinen. Tilanne on se, että mulla on nyt kaks virallista kumppania ja ainakin kaks virallista säätöä. Yhteistä kumppaneille on se, että molemmat niistä haluaa olla mun vierellä, vaikka kärsivät suuresti kaikesta siitä ajasta mitä ei saa viettää mun kans. Kuulemma lataan akkuja, annan tarkotuksen, valaisen maailman ja vaikka mitä.. mutta kaikki kääntyy päinvastaseks kun ei ole mun kans. Ja koska oon (kierto)palkinto, jonka joutuu jakamaan, niin se tarkottaa että aiheutan siis jatkuvasti kärsimystä jollekki. Säätöjä yhdistää kumppaneiden kans se, että niiltä saa kuulla niitä samoja asioita; kuinka ei tunnu kenenkään kans samalta, kuinka oon niin ainutlaatunen, kuinka oon jotain niin erilaista, niin aito, niin sitä ja niin tätä.. ne ei kai kaipaa musta enempää, koska haluaa joko suljetun suhteen tai niillä on jo kumppani, nii riittää että mun kanssa saa paneskella, olla lähekkäin ja kaikkee muuta.

Eräs ystävä kysy multa taannoin, että tiiänkö mä miltä tuntuu sellanen rakkaus, kun ei halua muita.. kun ei saa mitään kiksejä muiden kans.. että haluaa olla aina vaan sen yhden ja saman kans. En ollu koskaan tollasta ees kelannu, mut vastaushan oli ihan selvä ja heti: En. Ei mulla oo mitään käsitystä sellasesta. Tiiän yhtä hyvin miltä se tuntuu ku mitä tiiän miltä synnytys tuntuu – ja yhtä suurella todennäkösyydellä koskaan saan kummastakaan tunteesta henkilökohtasesti empiiristä informaatiota. Siinä hetkessä tää koko kuvio alko hahmottumaan viimein.. alko entistä selkeemmin tajuamaan sen kuinka helvetin viallinen ja kelvoton onkaan. Siis ihan vittu oikeesti!

Ei se ongelma oo niinkään se, että on niin tunnevammanen että rakastaa montaa yhtäaikaa, vuorotellen, rinnakkain..? jotain.. Vaan se, kuinka silmittömän paha, ilkeä, kuvottava, häpeällinen ja saastainen olento oon siks, että satutan kaikkia. Satutan kaikkia vain sillä että oon olemassa. Jos vertaa polyamorisiin suhteisiin, niin siinä on massiivinen ero, kun ne ei kärsi siitä kukaan, eli täysin päinvastoin ku tässä tilanteessa, missä kärsii kaikki..! Eihän tässä siis sillai oo mitää uutta, mutta jotenki tää kaikki vaan käy entistä selkeemmäks mulle kokoajan. Myös se että mun on lopetettava tää kaikki. Peruuttamattomasti.

Ja sekin on sellane, minkä estämisen eteen jokainen muhun kajonnut tekee kaikkensa; osa on, saatuaan mut vähä avautumaan, pohtinu että pitäskö soittaa hullujen huoneelle että saisivat mut takas sinne suljetulle, yks vei mun käyttämättä jääneet antipsykootit ja depislääkkeet piiloon etten voi vetää yliannostusta, joku repi joskus kaiteelta alas, joku raahas autotieltä pois... Mä en voi käsittää, miks nää tyypit kattoo mun perään, pitää musta huolta ja haluaa pitää mut täällä, kun mä oon se suurin syy siihen miks ne voi huonosti!? Mä oon se syy miks niihin sattuu. Mä oon se syy miks niiden mieliala on niin usein niin paska. Mä on se syy miks ne hajoaa koko ajan enemmän. Ei tässä pyörässä oo pelkästään se vika, että sen joutuu jakamaan kaikkien kyläläisten kesken, mutta sen polkemisen jälkeen kaikkialle sattuu ja vuodat verta, koska se on täynnä kaikenmaailman piikkilankaa ja muuta, mikä repii sut hajalle joka kerta kun kosket siihe. Silti se vaikuttaa suhun ku joku voimakas päihde; haluat aina vaan palata sen kyytiin, vaikka se tekee sulle joka kerta ihan yhtä pahaa. Se olis pitäny upottaa happoon ja polttaa jo vuosia sitten, mutta kukaan ei halua tehdä niin. Vaikka se ite yrittää tehdä niin, niin sitä estetään.

Mulla on kyllä vastaus tavallaan siihen mikä selittää mun epäterveen sairaan, häikäilemättömän, ajattelemattoman ja itsekkään toiminnan. Aiemminki kirjotin, että ku mun pitää antaa olla sellanen keskenkasvunen kakara, jolle pitää olla huolehtivana, hoivaavana ja muuta äitinä ja suojelevana, turvallisena isänä ja vaikka mitä muuta.. niin jokainen näistä hairahtuneista, jotka on sotkenu kätensä tähän universumin likasimpaan paskajätteeseen, täyttää noita tyhjiöitä. Se efekti on sellane kun leffoissa näkee että avaruusaluksen (tai lentokoneen?) joku luukku aukee, niin kuinka se ilma suorastaan ryntää täyttämään sen tyhjiön, niin samalla tavalla mä imen sitä kaikkea kaikista ympäriltä. Imen sitä kaikkea hellyyttä, turvaa ja muuta, joiden kohdalla mun sisällä on musta aukko. Mutta! Se miksi sitten useampi, on se että jokaiselta saa jotain sellasta mitä muilta ei edes voi saada. Jonkun kanssa se on ne tietyt meidän väliset jutut, tietty tunnelma, jonkun kohdalla se on mun naarauden validaatio, jonkun kohdalla se on seksin intiimiys, kauneus, aistikkuus, jonkun kohdalla se on pimppi toisen kikkeli, jonkun kohdalla se on yhteinen huumori, jonkun kohdalla se on se, ku se niiiiin tietää miten mua ajetaan; mistä tykkään... Yleensä kaikkien kohdalla se on huomattavasti useampi ku vain yksi asia, mutta tossa nyt oli vaan jotain mitä tuli mieleen off the top of my head.

Silti ne saa multa puolestaan kaikki sitä samaa: tuskaa, kärsimystä ja kitumista.. riutuessaan vailla mua. Ja kaikki hokee kuinka se kaikki “on sen arvosta” ja kuinka “mieluummin niin ku että olis kokonaan ilman” Ja edelleen: mun läsnäollessanikin oon pelkkä taakka ja rasite, mitä ne ei vaan näe sen vaaleanpunaisen rakkauden harson läpi, minkä oon langettanu niiden silmien.. niiden järjen ylle. Lisäks, koska oon millane oon, niin tottakai tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä kuinka satutan kaikkia. Eli siihen “jos oon jonku kans on paha olla, jos oon yksin on paha olla” voidaan lisätä: “jos oon monen kanssa, on paha olla” jolloin päädytään taas ja edelleen siihen että mun pitää kaikin mahdollisin tavoin pyrkiä eroon siitä säälittävästä ja naurettavasta pelosta, mikä estää mua tekemästä sitä, mikä on oikein, tarkotettu ja kohtalon määräämää. Ihan niinku aiemmin kirjotin: Siihen päätyy tunteella, siihen päätyy järjellä, siihen päätyy lähesty näitä asioita ihan mistä perspektiivistä tahansa, niin lopputulos ei siitä muutu. Eikä sen pidäkkään. Kituvien eläinten, inkarnoituneiden demonien, virheellisten lihallisten manifestaatioiden, todellisuuden kudoksen vääristymien pitääkin poistua. Korjata se virhe mikä on tapahtunut. Virus, rutto, loinen.

Oon niin pahoillani... haluisin jotenki oikaista kaiken. Haluan hyvittää kaikille kaikki ne vuodet mitä ne on haaskanneet muhun kaikin tavoin ja etenki näille jotka jatkaa sen tekemistä. Haluan hyvittää kaiken sen, kuinka oon rasittanu ja painanu kaikkia. Kuinka oon satuttanu kaikkia. Levännyt niin kovin monen harteilla kuin saatanallinen ies, jota ei pysty laskemaan pois. Haluan sovittaa kaiken sillai, ettei kukaan erehtyis rakastumaan muhun ja että nykyisetkin löytäis jonkun oikean itselleen. Haluan tehdä hyvin ja oikein, mutta pelkään. Miks epäonnistuin sillon ku ei pelottanu? Miks en omista(nu) kylpyammetta!?

 

Quod me nutruit, me destruit.”

 

Voikaa ihmiset hyvin. Pitäkää huolta toisistanne. Rakastakaa. ❤

 

https://www.youtube.com/watch?v=FkyaVL07z3g

 

★Tähtisimmu ★