Oon edelleen hengissä, valitettavasti. Miksikö? Varmaan suurin syy on se, että en oo ollut yksin yhtäkään kokonaista päivää kohta yli kahteen kuukauteen. Mutta mikään ei oo muuttunu. Ei mikään voi muuttua, koska se on tosiasia että mun täytyy kuolla. Ei se ole neuvoteltavissa oleva mielipidekysymys, se on vain se mitä mun täytyy tehdä. Se on mulle entistä selvempää jokainen päivä mikä kuluu.. se on entistä selvempää kun seuraa sitä kärsimystä ja tuskaa.. sitä kuormaa ja taakkaa.. sitä helvettiä mitä aiheutan muille. Kaikille ympärilläni. Mä olen just tasan niin hirveä, kauhea, häpeällinen, syyllinen, saastainen, likainen, oksettava ja vastenmielinen kuin mulle on osoitettu sillon ala-asteen lopulla. Ei ne kiusaajat olleet väärässä. Ne auttoi mua näkemään sen mitä todellisuudessa oon. Ne auttoi mua näkemään että mun olis kuulunut päättää ”elämäni” jo kuudennella luokalla niinku oon alun perin jo miettiny. Mä en ymmärrä miten voi pelottaa niin paljon se ajatus että lakkaa tiedostamasta itseään. Enkä ymmärrä miten voin olla niin pateettinen tunnenarkki, että jatkan täällä sen(kin) takia, että jotenki odottaa seuraavaa ja aina vaan seuraavaa massiivista tunne-elämystä.. joka mun kohdalla tietysti on oikeastaan jokainen tunne elämys (koska F60.3)...

Tunne-elämyksistä päästäänkin jälleen niihin, edelleen vaan jatkuvasti lisääntyviin, perusteluihin, miksi mun pitää kadota täältä. Aiemmassa kahdessa jutussa viittasin siihen kuinka olin onnistuneesti tuhonnut jälleen yhden parisuhteeni – ja siinä samalla jälleen yhden ihmisen, joka perusti koko elämänsä mun varaan.. kuten ne on kaikki tehneet. Koska oon oksettava syöjätär ja seireeni, joka luonnostaan / alitajuisesti manipuloi kaikki rakastumaan itseensä siten että musta tulee niiden koko maailma, ainoa asia millä on mitään merkitystä.. ja olin löytäny pari uutta ystävää joille huorata itteeni. Se mistä se alko että mulla on ollu kohta 2kk seuraa ympärivuorokautisesti oli marraskuun puolella.. en muista enää mikä päivä tarkalleen, mut kuitenki. Mun luokse tuli yks ystävä, jonka kans ollaan oltu yhteydessä pitkäänki mutta ei oltu tavattu F2F ku vaan kerran aiemmin. En mee yksityiskohtiin siitä kuinka paljon ja mitä tehtiin, mutta paljon ja vähän kaikkee. [hyvin huorattu [Tähtisimmu]..] Ja totta kai se kaikki tuntui aivan silmittömän ihanalta! Siis se sama efekti ku aiemminki; ku ajattelin jälkikäteen sen ihmisen kosketusta.. sen voimakkaiden ja turvallisten käsivarsien syleilyssä makoilua<3 .. sen käden painumista mun haaroihin.. tyyliin joka kerta tuli se efekti että kouraisee masun pohjasta sillai jännästi. Siinä on tunne-elämystä.

Silti tuntui koko sen pari – kolme viikkoo, että mun pitää työntää se ihminen pois. Että sen ei kuulu koskea muhun. Että se ei saa koskea muhun. Tahria itseään sillä saastalla mikä virtaa mun sisällä. Mun suonissa. Koska en oo mitään muuta ku just se lumoojatar. Vaikka olis ihana olla se haavoittunut, pahoinpidelty, kaltoinkohdeltu uhri, tyttö.. niin silti todellisuudessa vaan oon se arvoton, kelvoton, epäonnistunut, likainen räsynukke, jota kuka vaan saa käyttää miten vaan. Eikä se käyttämistä ollut tän kolmannenkaan ihmisen kohdalla sen omasta mielestä. Ei sekään halunnut käyttää mua. Päinvastoin, kun yritin pitää muurini korkeella ja kilpeni pystyssä, se yllytti.. se jopa pakotti osittain.. ne murenemaan.. riisu mun koko puolustuksen mikä yleensä pitää hyvin, antoi mun itkeä sen sylissä, päivästä toiseen.. sanoi että hän on nyt siinä, hän antaa sitä turvaa jos sitä kaipaan. Mut ei se.. ei se riitä.. ei mikään koskaan riitä. Se tyhjiö mun sisällä pystyy edelleen nielemään toisen elinvoiman kokonaisuudessaan. Ei kenelläkään oo antaa niin paljon sitä turvaa, tukea, validaatiota, ei kukaan jaksa olla mun isä ja äiti, eikä mitään muutakaan. Se tarve on loputon ja tyhjiö pohjaton. Se on kituvalle eläimelle, joka on jo terminaalisesti vuotanut kuiviin, tekohengityksen antamista.

Sitä en edelleenkään tajua, miten saan ihmiset näkemään virheellisesti mussa niin paljon valheellista arvoa, että ne haluaa pyrkiä pelastamaan / korjaamaan mut. Kuinka vitun pahasti oikeesti hypnotisoin tahtomattani kaikki rakastumaan itteeni, ettei ne niiltä tunteiltaan näe sitä kuinka järkyttävän hirveä olento oon? Ettei ne ymmärrä – tai ees suostu ymmärtään – että ne voi paremmin sitten kun mä en oo enää rasittamassa niitä ja niiden ei tarvii kannatella mua.

Joka tapauksessa, niitä ihmisiä tuntuu löytyvän jatkuvasti vaan lisää [no varmaa ku sä vitun huora lumoat niitä koko ajan ku oot missään!] jopa sellasista, jotka oon jo kerran hajottanu niin pahasti että pelkästään siitä oikeudenmukainen rangaistus olis vähintään kymmeniä syviä viiltoja lisää mun saastaiseen ja oksettavaan kehoon.. vaik miten se enää oksettavampaa tästä muiden mielestä tekee ku oon jo täynnä niitä arpia..? Täytyy toivoo, että jotenki se tekis, että saisin sen mitä ansaitsen oikeesti. Koska järjestelyt hiukan kusi, niin tuo yllä mainittu tyyppi ja viimeisin Exä.. olkoon nyt vaikka sit Exä 2, jotta ei sekotu meidän Vintiön synnyttäneeseen ihmiseen... niin ne oli tääl jokusen tunnin samaan aikaan. Dear fucking christ, että oli ajoittain melkosen kiusallinen tunnelma. Mulla oli kaula ihan täyteen merkattu ja se tuskin tartti ihan hirveetä salapoliisin kykyä että bonjas kukahan ne oli mahtanu duunaa. Ei taas yhtään enempää voinu olla se olo, että mun todellakin kuulu kuolla. Tiesi koko ajan että molempia sattuu; toinen kituu siitä kun sen pitää lähtee ja toinen kituu siitä kun se näkee että se edellinen ”hotellin vieras” on kähminy mua huolella, vaik erosta ei ollu ku vissii vähä yli kuukausi, jos sitäkää... Eihän se oo mun vika että se lähtijä asuu useemman sadan kilsan päässä musta, mutta se että se pitää musta niin paljon, se on mun vika. Samoin ku se että sitä seuraavaa sattu silminnähden se, kuinka joku muu oli koskenu muhun, vaikka en ollu ees viel jäähtyny sen kumppanina olemisesta.

Kuitenki tää Exä 2 oli siin sit seuraavat päivät mun seurana ja vaikka sekin alkuun vastusti sitä että tehtäis jotain, niin kyllähän se siihen kuitenki ajautu. Ja jälleen ei ole ketään muuta syyttäminen ku mua itteeni. Mun olis pitäny tässäkin tapauksessa pitää se toinen loitolla – kantaa vastuu ja estää se että tahrin jälleen lisää jotakuta. Mutta ei. Koska oon mitä oon, niin totta kai heittäydyn vaan hellittäväks, hyväiltäväks ja nussittavaks. Samaan aikaan olin lämpänny yhtä viidettä tyyppiä, jonka oon tavannu kohtalotoveripiireissä. Meillä oli yhteinen viestiryhmä ja siellä oltii heitetty vähä vihjailevaa läppää molempiin suuntiin jo pidemmän aikaa. Jälkikäteen ku mietin omaa käytöstäni, niin se tuntuu just tasan siltä ku joku lumoojatar houkuttelis jotain viatonta olentoa omaan ansaansa, jotta voi repiä sen siivet ja syöstä sen sinne pimeään ja synkkään Helvettiin, minne ite on syntynyt. Etenki ku se ihminen veti mua puoleensa heti ensihetkestä ku näin sen.. toisaalta, kukapa ei tekis niin.. huora mikä huora. Mutta en missään vaiheessa ajatellu kyl oikeesti et siin olis mitää mahiksia. Etenki ku se oli varattu..! Oon niiiiiiin kyvytön oikeesti näkemään sitä ku joku on oikeesti kiinnostunu.. ehkä siks etten halua pettyä / pelkään torjumista kuollakseni tjsp, mut kuitenki. Ajattelin et se nyt vaan on sellasta perus diipa-daapaa, mitä on monesti ollu ties kenen kans, läheisten ystävien ja ei-niin-läheistenkin. Oli aiemmin sellane tapaus ku oltii yhdessä transtyttöjen jutussa, et se pyys mua vahtiin sen kamoi ku se kävi vessassa ja ku se meni mun ohi, niin se hipas mua kylkeen.. olin hetken ihan et ”WTF!? Diggaaks toi kikkelityttö musta!?” [Se miks kerron tän niin täsmällisesti että sekin on träppi, selviää myöhemmin. Normaalisti en sellasta tekis / tee.] mut sit kuittasin sen vahinkona tai jotain. En todellakaan uskonu että se vois oikeesti tyksii mua.

Oli vähä pitkä sivuraide, mut se liittyy tähän miten seuraavaks kerrottava ilta meni. Nimittäin. Oli sovittu sellane lautapeli-ilta yhden porukan kesken seuraavalle maanantaille, ku millon Exä 2 tuli mun kämpille. Ehdotin, että jos se olis halunnu tulla sinne mukaan.. syistä joita en tässä ala luettelemaan. Mutta yks niistä oli se, että tuo mua hipaissut pippelityttö ja Exä 2 olis mun mielestä voinu kiinnostuu lujaa toisistaan, koska näin niissä (ainaki siihen aikaan, en oo viime aikoina ajatellut sen tarkemmin..) paljon samaa. Ja tunsin niin järkyttävää syyllisyyttä siitä miten olin jälleen pirstonut yhden mielen sirpaleiks, että halusin jotenki yrittää ”korvata” sen Exä 2:lle vaikka eihän sitä voi mitenkä korvata että on hajottanu toisen ja pahasti. Ei sitä ne viiltelyarvetkaan korvaa. Eikä sovita. Mutta saanpahan ees jonkunlaisen rangaistuksen siitä, että oon oksettava ja saastainen huora. Mentiin paikan päälle – !! pakko muuten todeta: oltiin kaikki täysin selvin päin, joka on mulle vähän helvetin harvinaista, etenki porukassa, jota ei vielä ihan niin hyvin tunne – ja hengailtiin eka ihan vaan siin sohvalla ja jauhettii paskaa. Sit jossai vaihees siirryttii pelaileen niit lautiksii viimein, niin tää träppi anto mulle sellasen irtaripaperipussin, jossa oli – kelatkaa! – yksi mansikkapallo. :D Sit se mimmi on sillai et ”jos oot kiltisti niin ens kerralla voit saada kaks” tjsp... Ja ei. En tod. ajatellu edelleenkää et siin olis mitää. Exä 2 teki kyllä varsin selväks sen illan jälkee että se oli sisäänastumisesta saakka täysin selvää et Träppi oli mun perään. [perään.. nojoo-o.. sinne just ku ei pillua oo!] Mut siis mulle homma alko valkenee vasta siin vaihees ku pelaamisen aikana pidin jalkaa siin Träpin tuolilla, niin yhtäkkii sen käsi ilmesty siihen silittelee mun käpälää..! Sillon mäki aloin tajuta et ”hei, tää likka taitaa tyksii mua..” Että sen hienovaraisemmasta en sitte hiffannu. No ei siin, pelattii koko ilta ja lähettii sit Exä 2:n kans mun kämpille.

Sitte tuli jälkipuinti, koska Exä 2:sta oli vituttanu melkosesti se mun ja Träpin flirttailun seuraaminen. En ihmettele yhtään sinänsä. Mutta kertonee taas siitä kuinka vitun tilannesokee oon, ku ei sellasta kelannu yhtään siin illan aikana, ku näki vaan taas sen yhden ihmisen, joka vaikutti siltä että siltä saa validaatiota, turvaa, hellyyttä ja vaikka mitä. Huomioon ottaen, että olin just monta päivää saanu kaikkee sitä Exä 2:lta ja sitä ennen vielä joltain muulta, niin kuinka saatanan ahne, ajattelematon, oksettava huora täytyy olla että käyttäydyn tuolla tavalla!!?

No, homma kiihtyy entisestään, ku seuraavana päivänä oli terapia. Sama teatteri jatku siellä, mikä ennenki: Väittivät tehneensä virka-apupyynnön poliisille että veisivät mut mielisairaalaan takas, mutta ei mukamas kukaan tullu hakemaan. Vittu mitä paskapuhetta. :D Tiiän ettei se lääkäri oo mitää tehny, koska ne on tajunnu sen että kukaan ei joudu taposta linnaan ku antaa mun poistaa ite itteni täältä. Tyrkyttivät lääkkeitä ja kaikkee muutaki taas. Sitte kysyivät että haluunko uuden ajan sinne terapiaan. Sanoin, että ei tarvii koska en elä sinne asti. Sanoivat, että selvä ja lähdin meneen. Hymyilin ja puoliks nauroin koko matkan himaan. Viimein, viimenen todiste siitä että oon ollu koko ajan oikeessa: Mun pitää kuolla. ”Vapaus vain käteen jää.” Mulla ei ollut enää hoitokontaktia, mua ei ollu viety suljetulle – kukaan ei vois estää sitä että tapan itteni. Olin vapaa tekemään sen. Järjestelmä oli luopunu valheestaan. Menin himaan ja ajattelin kai juhlistaa sitä että voin tehdä ihan vittu mitä vaan tai jotain.. en tiiä, mut hain hirveen kassin limuviinoja lähikaupasta ja aloin tirvoa niitä hyvään tahtiin yhden aikaan päivällä. Exä 2 oli selkeesti huolissaan ku katteli sitä menoa ja kyseli että onko pakko juoda niin paljon tjsp, en muista enää tarkkaan... Muistelisin edelleen naureskelleeni ja hokeneeni sitä samaa että voin tehdä ihan mitä vaan. Menin käymään Alkossa ja hain litran suomiviinaa ja kahvilikööriä ja muutaman litran mölöö. Tulin himaan ja laitoin Buried Aliven pyöriin ja aloin kittaan valkovenäläisiä. Noin puolessa välissä keikkaa mulla menee filmi poikki, kello on ollu ehkä jotain neljän ja kuuden välillä..(??) Tästä eteenpäin siirrytään Exä 2:n referointiin miten ilta jatku.

Olin jatkanu sitä viinan kittaamista hyvään tahtiin ja parkunu perinteisesti sitä enemmän mitä lähemmäs tultii Senareitten vikaa ikinä soittamaa biisiä. Sen jälkee olin tunkenu koneeseen Machinae Supremacyn Assemblyn keikan ja jatkanu alkon kaatamista kurkkuuni. Olin kutsunu Exä 2:n viereen istumaan. Hetken päästä olin yhtäkkii alkanu kuulemma ihan mielenvikaseks, olin tarttunu sitä kurkusta kiinni ja sekoillu edellee jotai et ”voin tehdä mitä vaan” mut olin kuitenki irrottanu otteen ku se oli pyytäny. En tiiä missä järjestyksessä sit oli seuraavat tapahtunu: löin käteni useaan otteeseen vaatekaapin takaseinästä läpi, heittelin niit palasii ympäriinsä ja mesosin yleisesti vaan, viiltelin itteeni kylkiin ja jatkoin mesoamista. Olin ilmeisesti aikonut sit tappaa itteni, koska Exä 2 oli sit soittanu kytät ja lanssin. Mulla ei oo mitää hajuu mitä on tapahtunu mut mustelmia mulla oli. Olivat pistäneet maihin ja rautoihin. Olin nauranu edelleen ihan psykoottisesti ja fudutellu vapailla jaloillani niit kyttiä, jonka jälkee ne oli laittanu jalkaraudatkin. Sitte lähettiin ensiapuun, jossa potilaskertomuksen mukaan olin uhannu tappaa sen vastaanottavan hoitajan – jonka itseasiassa muistan! Koska sisääntullessa se sano: ”Mikäs se täällä on?” johon vastasin just jotain linjalta ”haista vittu” tjsp nii sit se sano: ”Jaa!! Mieshän se siellä!” ja just tolla painotuksella. En ihmettele et sellasessa psykoottisessa kohtauksessa olisin käyny sen ämmän kurkkuun kiinni, jos olisin ollu vapaana, koska se täysin selvästi oli perillä kyl mistä on kyse ja tarkotuksella pyrki agitoimaan mua!

Potilaskertomuksista selviää, etten antanu mitää (veri)kokeita ottaa itsestäni ja mut oli laitettu erkkaan koska olin ollu niin väkivaltanen ja aggressiivinen. Jossain vaiheessa mulla alkaa muisti sit palailla pätkittäin ja muistan ku makoilen siel tuhdissa alkavassa kankkusessa ku lääkäri tulee huoneeseen: ”Mä tein susta nyt M1-lähetteen [mielisairaalaan]. Lähdekkö sovinnolla vai tarvitaanko - - ” huusin jo tässä kohtaa: ”En!” johon se lekuri sit vastas: ”Selvä.” ja lähti menee. Jonkun ajan päästä eristyssellin ovi sit aukes ja siellä oli ambulanssikuskit ja poliisit odottelemassa. Menin sit ihan kilttinä tyttönä siihen vaan pedille makaan ku kai sen verran ajattelin että konstaapeleilla enemmän voimaa ku mulla et turha alkaa ottaan matsia. Kuskasivat hullujen huoneelle, jossa oli eristysselli valmiina mua varten kans. Selliin tuli kolme mieshoitajaa, ulkopuolella oli yks ja kaks vartijaa ja sit viel lääkäri tuli haastatteleen mua. En muista ihan tarkalleen mitä kaikkee se kyseli, mut se kerto mulle että nyt on aika ottaa rauhottavia ja antipsykootteja. Että Zyprexaa ja Temestaa nyt olis tarjolla. Sain ihan valita, että otanko pillerinä vai injektiona. Heitin sitä vitun lehmää mulle laitetulla tyynyllä ja huusin: ”Luulekko saatana että tällästä lääkkeillä korjataan!” Se lähti menee ja huusin perään että tois sitten ne vitun pillerit, kun yks mieshoitaja vaimeasti totes: ”Sieltä tuodaan jo injektio.” Sitte se kehotti menee mahalleen makaan. Minä vs. 4 hoitajaa + 2 vartijaa, ajattelin olevani hiukan alakynnessä, niin kävin vaan makuulle sit. Hetken päästä raottivat housuja sillai et saivat injektion annettua. Sitte lähtivät poistumaan ja huusin et millon pääsen vittu röökille, nii vastaus oli jotain linjalta ”katotaa kahden aikaan” .. kello oli kymmenen aamulla. Hetken pyörin siin ympyrää ja naureskelin itekseni, kattelin monen millin pleksillä suojatusta ikkunasta ja etin tapoja saada vahinkoa aikaan itteeni. Mut ei ollu muita vaihtoehtoja ku kirjaimellisesti hyppiä seinille, niin kävin sit vaan makaan ja jossain vaiheessa kai nukahdin.

Jatketaan seuraavassa osassa, kun tapahtuu aika vitun ihmeellisiä asioita.. jotka toisaalta vain vahvistaa sitä edelleen, että mun on tarkoitus lähtee täältä, ja mahdollisimman pian. ❤

https://www.youtube.com/watch?v=v8bbD68Umvo

 

★Tähtisimmu ★