[Vaikka tämä teoria pitäiskin paikkansa, se ei mitenkään oikeuta ketään väheksymään meitä, tai olettamaan että se pätee jokaiseen meistä – me ollaan yksilöitä, kuten kaikki. Vaikeudet on voitettavissa ja jokaisen vuoren yli pystyy kiipeemään, mikä eteen tulee! https://www.youtube.com/watch?v=PjKa98ERgs0]

En muista oonko koskaan vielä netissä törmännyt keneenkään, joka huudellessaan transsukupuolisuutta halveksuvia, väheksyviä tai mitätöiviä kommenttejaan, olis ihan aidosti tutustunut aiheisiin ja hankkinu senkin verran tietoa että olis edes kuullut tästä teoriasta. Mutta ajattelin käsitellä sen silti tässä tokassa osassa. Edellisen osan blitzkrieg-hyökkäys murskas vihollisen ensimmäisen linjan ja nyt pitää napsia tarkka-ampujat puista, jotka jaksaa kytätä pitkään ja hartaasti saadakseen vain yhden luodin suoman mahdollisuuden, vaikka harvassa näyttää olevan ihmiset joilla edes olis tätä luotia.. mutta en aio sitä niille harvoillekkaan sallia. Joten käsitelläänpä autogynefilia sitten seuraavaks.

Termi on professori Ray Blanchardin kehittämä ja on yhdistelmä sanoista auto (= itse), gyne (= nainen) ja filia (= rakkaus), eli rakkaus itseensä naisena. Tän teorian mukaan transtyttöjä on siis kahdenlaisia; homoseksuaalisia ja autogynefilisiä. Blanchard tarkoittaa homoseksuaaleilla transtytöillä siis niitä, jotka kokee vetoa miehiin. [Tän kirjotuksen puitteissa on irrelevanttia että siinä samalla Blanchard ohittaa yksilön oman identiteetin, joten en aio pureutua siihen.] Teorian perustana Blanchard käyttää mm. omaa transtytöillä teettämäänsä kyselyä, jonka mukaan 193 haastatellusta ” - - aikuisesta, miespuolisesta heteroseksuaalisesta ristiinpukeutujasta - - ” jotka kokevat paitsi sukupuolidysforiaa, saavat vähintään ajoittain fetisistä mielihyvää siitä että ristiinpukeutuu, noin puolet kiihottu tai masturboi vähintään ajoittain, kun ristiinpukeutuivat[1].

Jotta toi ryhmä saatiin haarukoitua, kysyttiin ensin: Have you ever felt like a woman? ja annettiin vaihtoehdot:

a) Only if you were wearing at least one piece of female underwear or clothing

b) While wearing at least one piece of female underwear or clothing and only occasionally at other times as well

c) At all times and for at least one year

d) Never felt like a woman

Ja näiden perusteelta myös jaettiin kaikki osallistujat ryhmiin, jotka esiintyy seuraavissa tuloksissa.

[Seuraavat on suoraan [1] viittauksen taulukoista suomennettu]

Kuluneen vuoden aikana, oletko tuntenut kiihottuvasi kun puet naisten vaatteita päällesi?

Vain kun olen pitänyt naisten vaatteita ylläni (n = 28)

60.7% Aina – 17.9% Yleensä – 14.3% Noin puolet ajasta – 3.6% En yleensä – 3.6% En koskaan

Joskus myös miesten vaatteissa (n = 52)

44.2% Aina – 9.6% Yleensä – 19.2% Noin puolet ajasta – 17.3% En yleensä – 9.6% En koskaan

Jatkuvasti vähintään vuoden ajan (n = 113)

12.4% Aina – 2.7% Yleensä – 6.2% Puolet ajasta – 31.0% En yleensä – 47.8% En koskaan



Kuluneen vuoden aikana, oletko masturboinut kun olet pukeutunut naiseksi?

Vain kun olen pitänyt naisten vaatteita ylläni (n = 28)

46.4% Aina – 28.6% Yleensä – 7.1% Puolet ajasta – 14.3% En yleensä – 3.6% En koskaan

Joskus myös miesten vaatteissa (n = 52)

23.1% Aina – 26.9% Yleensä – 7.7% Puolet ajasta – 28.8% En yleensä – 13.5% En koskaan

Jatkuvasti vähintään vuoden ajan (n = 113)

2.7% Aina – 2.7% Yleensä – 9.7% Puolet ajasta – 31.0% Puolet ajasta – 54.0% En koskaan


Tämän perusteella Blanchardin mielestä pitäis uusia transvestistä fetisismiä koskeva diagnoosi, koska sukupuolidysforia ja naiseuden fetisointi ei ole toisensa poissulkevia. [Sinänsä vanhentunutta, koska tuolloin käytössä oli DSM-III ja nykyään jo DSM-V mutta silti tää oli relevanttia aiheen kannalta.] Kyseessä ei kuitenkaan oo Blanchardin ”pääteos” koskien autogynefiliaa; vaikka kuinka yritin kaivella ja ettiä niin en saanut sitä käsiini edes yliopiston verkon kautta. Joudun tässä tukeutumaan pitkälti yhden kritisoijan Charles Moserin referointiin Blanchardin teoksista.

Blanchardin mukaan autogynefiliaa esiintyy vain ja ainoastaan transsukupuolisilla tytöillä, jotka kokee sukupuolidysforiaa mutta eivät oo homoseksuaaleja (jälleen siis tämän tarkoittaessa että ne on kiinnostuneita miehistä). Sen ilmenemiseks lasketaan ” - - ever having erotic arousal to the thought or image of oneself as a woman - - ” eli jos on koskaan kiihottunut ajatuksesta itsestään naisena. Ei-homoseksuaalien transtyttöjen lisäks autogynefiliaa voidaan havaita myös ainakin joillain transvestiiteilla ja sukupuolidysforisilla geneettisillä pojilla, jotka ei ole transseksuaaleja. (sic) Lisäks, autogynefiliaa ei esiinny geneettisillä tytöillä lainkaan – biotytöt ei kiihotu silkasta ajatuksesta että niillä on rinnat tai pimppi. Myöskään analogista käänteisilmiötä, eroottista innostusta ajatuksesta itsestään miehenä (autoandrofiliaa) ei esiinny transpojilla. Moser huomauttaa, ettei ole tutkimusdataa siitä, onko ei-sukupuolidysforisilla ihmisillä seksuaalisia fantasioita itsestään erilaisessa kropassa.. ” - - in which they have different body types (thinner, more muscular, clear skin etc.).” Moser lisää vielä: se että henkilöllä on fantasioita, joissa on eri(lainen) keho tai se toimii eri tavalla, on täysin eri asia kuin fantasiat, joissa itse kehon erilaisuus on olennainen osa kiihottumista. Esimerkkinä: ”A man with erectile dysfunction may not be aroused sexually at thought or image of himself with an erection, but having a full long-lasting erection may be integral to his fantasies. A fantasy in which he is unable to obtain an erection may not be arousing sexually.” Testatakseen kaikkea edellä mainittua, Moser räätälöi Blanchardin autogynefiliatestin (oikeat pronominit yms.) biotytöille ja teetti sen 51 osallistujalla, joista 29 palautti sen.[2]

En jaksa koko taulukkoa tähän kirjottaa ja tekijänoikeussyistä en uskalla ottaa kaappausta, mutta esimerkiks:

I have been erotically aroused by contemplating myself in the nude.

15 vastas ”Ajoittain” ja 2 vastas ”Usein” ..

I have been erotically aroused by contemplating myself fully clothed in sexy attire.

13 vastas ”Ajoittain” ja 1 ”Usein” ..

I have been erotically aroused by imagining myself with a ”sexier” body.

13 vastas ”Ajoittain” ja 1 vastas ”Usein” ..

Jos käytetään Blanchardin omaa kriteeriä, että jos on koskaan kokenut kiihottuneisuutta, niin 93% kaikista vastanneista on autogynefilisiä. Vaikka otos on pieni ja kyselyyn ei sisältynyt kiihottumisen voimakkuuden mittaamista tai ajantasaista frekvenssiä tälläsille kiihottumisille, niin silti ” - - the items were tailored after Blanchard's questions and thus his assessment methods can be criticized similarly.” Lisäks on tutkimuksia mm. siitä että 37% miehistä oli kokenut orgasmin homoseksuaalisessa tilanteessa, mutta vain 25% oli useemmin ku ”yks kokeilu vaan” -tyyppisesti. Pointtina siis että onko järkevää laskee mikään yhdestä kerrasta. Viitataan myös että pre-op transtytöistä 49% vastas että on ollu autogynefilistä kiihottumista, mutta post-op se putos niin että vaan 3% ilmotti samoin. Vastaavasti määrä, jotka vastas ettei ole koskaan autogynefilistä kiihottumista lisäänty 14% → 56% silpomisten jälkeen. Lisäks pointti, että parafilian ominaispiirteisiin kuuluu että halu on intensiivinen, toistuva ja krooninen, mutta monille transtytöille autogynefilia ei täytä yhtään tai jotakin noista. Ja edelleen, samoin kuten cistytöt saattoi kiihottua pikemminkin seksuaalisesta kontaktista, enemmän kuin autogynefiilisistä ärsykkeistä, sama voi pätee transtyttöihinkin.[2]

Löysin yhden artikkelin myös joka tukee Blanchardin teoriaa, jonka hän on myöhemmin esittänyt. Artikkelissa viitataan pariin tutkimukseen, joissa tutkittiin sukupuolista dimorfismia, eli eroja sukupuolten välillä yli sekundääristen sukupuoliominaisuuksien. Blanchardin hypoteesi oli että homoseksuaalien transtyttöjen aivoissa olis feminisoitumista havaittavissa ja vastaavasti heteroseksuaalien (= tuntee vetoa geneettisiin naisiin) ei. Artikkelissa viitataan erilliseen MRI-skannaustutkimukseen, joissa toisessa havaittiin että kaheksasta aivoalueesta, jotka erotti urosaivot ja naarasaivot, heteroseksuaalien transnaisten aivot ei eronneet yhdessäkään cismiehistä. Vastaavasti neljästä aivoalueesta, jotka erotti heteroseksuaalit transnaiset cismiesten kontrolliryhmästä, sukupuolista dimorfismia ei ollut yhdessäkään. Tämä tukee sitä Blanchardin oletusta – ja siten hänen teoriaansa monien mukaan – että heteroseksuaaliset transnaiset eroaa merkittävästi homoseksuaaleista siskoistaan. Artikkeli kuitenkin päättää toteamukseen, että vaikka ei löytynytkään merkkejä feminisaatiosta aivoissa, niin tutkimuksen löydökset osoittaa että transsukupuolisilla on täysin omanlaisensa aivorakenne verrattuna cissukupuolisiin. Että meidän sukupuolikokemus ei ole mitenkään vaihteleva tai ohimenevä, vaan syntyperäinen ja muuttumaton piirre.[3]

Neljäs lähde on artikkeli, jonka on kirjoittanut Anne A. Lawrence, jossa väitetään että Blanchard oli oikeassa, mutta että joidenkin transtyttöjen väitteet, ettei autogynefilian kuvaus sovi heihin, johtuukin sen ajattelemisesta pelkästään eroottisena ilmiönä. Lawrencen mukaan autogynefilia voidaan konseptualisoida paljon tarkemmin seksuaalisen suuntautumisen tyyppinä, johon kuuluu myös romanttista kiintymystä. Täten se käsittäis useamman transnaisen – myös ne, jotka alkuperäinen konsepti jättää ulkopuolelle, heidän oman itsensä kokemuksen perusteella. Kerrotaan että 1997 tehdyssä tutkimuksessa 1 032 miehestä, joista suurin osa identifioitui heteroiks ja kukaan ei elänyt täyspäiväisesti naisena, 17% identifioitui transseksuaaliks [sic] ja toivoi korjaushoitoja, 28% piti ”feminiinistä itseään” suosimanaan identiteettinä, 4% käytti feminisoivia hormoneja ja 43% toivoi saavansa feminisoivia hormoneja. Edelleen jatketaan että Blanchardin muotoilun mukaan heterot ristiinpukeutujat on uroksia, jotka on seksuaalisesti kiinnostuneita naaraista, mutta joilla on parafilinen seksuaalinen intressi, joka aiheuttaa halun ajoittain esittää mielenkiinnon kohteitaan. Sama pitää paikkansa autogynefilisten transtyttöjen kans, mutta niiden parafilia saa ne haluamaan mennä pidemmälle ja pysyvästi muokkaamaan kehojaan, jotta voivat tulla mielenkiinnon kohteikseen, tai niin lähelle niitä kuin mahdollista.[4]

Lawrence jatkaa edelleen viitaten Blanchardin tutkimukseen, jonka kertoo olevan sekä houkutteleva että arvokas, Lawrencen itsensä ollessaan sekä tutkija että transnainen. Blanchard pääty siihen että hetero- bi- ja aseksuaalit transnaiset muistuttivat toisiaan – ja heteroja ristiinpukeutujia. Kun taas homot transnaiset oli ihan oma juttunsa; ovat olleet nuorempia kun on hakeneet diagnoosia, ovat olleet feminiinisempiä poikia ja olivat epätodennäköisemmin koskaan kiihottuneet ristiinpukeutumisesta. Edelleen jatketaan, että autogynefilia on vain yksi yleisin muoto laajemmasta seksuaalisen parafilian kategoriasta, jota Blanchard kutsuu termillä ”eroottisen kohteen sijaintivirhe” (engl. erotic target location error). Tällä tarkoittaen sitä, että sitä tunnustavilla miehillä on tarve muuttua tai matkia halunsa kohdetta, eli he paikantavat virheellisesti halunsa kohteen joko kokonaan tai osittain itsensä sisältä, kun yleensä se hahmotetaan itsensä ulkopuolelle. Kirjoittajan mukaan monien vastalauseiden ytimessä on se, että Blanchard yliyksinkertaistaa paljon monimutkaisempaa todellisuutta, ohittaen olennaisia osia ilmiöstä. Kirjoittaja itse on eri mieltä, ja kehottaa palaamaan Blanchardin alkuperäiseen määritelmään ja ajattelemaan autogynefiliaa vain romanttisen rakkauden yhtenä muotona, ja erityisenä seksuaalisena suuntautumisena.[4]

Artikkeli jatkaa, että on laajalti tunnustettua että emotionaalinen side ja mielenkiinto voi säilyä suhteissa vaikka eroottinen puoli olis jo kadonnut. Tästä vetäen siihen että Blanchard oli huomannu 1991 tekemässään tutkimuksessa, että autogynefilinen kiihottuminen saattaa ei-homoissa transnaisissa hälvetä ajan myötä, vaikka transsukupuolisuuden kokemus säilyykin. Tämän perusteella voidaan ajatella, että edelleen jatkuva toive / tarve naisen kehosta seksuaalisen halun katoamisenkin jälkeen, muistuttaa sitä kuinka kahden ihmisen välillä voi olla rakkausside vaikka seksuaalinen mielenkiinto olis jo kadonnut. Kerrotaan myös että ei-homot transnaiset tyypillisesti kuvaa itseään ”epätavalliseks pojaks” lapsena, ennemmin kuin ”feminiiniseks pojaks” ja että haastatteluiden perusteella myöskään harrastuksen ja mielenkiinnon kohteet ei ollu erityisen feminiinisiä lapsena. Lisäks moni heistä on kiinnostunu enemmän ”asioista” kuin ihmisistä, esimerkkinä annetaan erityisesti tietokoneet ja muut koneet. Tää johtuu kirjoittajan oman kokemuksen mukaan siitä että transnaisissa on samoja piirteitä kuin Aspergerista kärsivillä; vajeita empatiakyvyssä ja interpersonaalisissa taidoissa.[4]

Lisäks, koska seksuaalinen preferenssi on luonteeltaan hyvin syvällä omassa luonnossa ja se ei ole mikään valinta, niin jos se on todella eroottisen kohteen sijaintivirhe, olis ihan perusteltua kirjoittajan mukaan että se johtaa siihen että on toive tulla kohteekseen. Kirjoittaja viittaa kahteen tutkimukseen, joissa on pojat alle 3v ja jotka ilmensivät toivetta ristiinpukeutua ja kokivat erektion sen seurauksena. Romanttisen rakkauden tärkeimmäks piirteeks kerrotaan rakkauden kohteen idealisointi ja luja toive että voi yhdentyä rakkauden kohteen kanssa. Ei-homoissa transnaisissa tän idealisaation kerrotaan suuntautuvan naisen kehoon ja erityisesti sen sukuelimiin, josta tulee suuri toive ja tarve yhdentyä niihin; saada ne itselleen. Kerrotaan että leikkausten jälkeen kyseiset henkilöt ovat helpottuneita päästyään eroon miehisistä sukuelimistä ja voivat jopa innokkaana esitellä uusia genitaalejaan (transsukupuolisten tukiryhmissä) ylpeinä siitä että ovat lähempänä sitä mitä rakastavat. Samalla väitetään että homot transnaiset ei idealisoi naisen sukuelimiä samalla tavalla; kirjoittaja kertoo tavanneensa erään potilaan, joka ei halunnut harjottaa dilaatiota neovaginalleen, koska piti sitä ”liian rumana” jotta vois katsoa tai koskea sitä. Rinnastetaan myös rakkauden kohde yleisesti, että kun se on selvillä niin kaikki muu unohtuu ja tehdään mitä vain saavuttaakseen se, jopa laiminlyöden omia tarpeita tai velvollisuuksia kuten työ ym., tämän noudattaessa samaa kaavaa kuin mitä ei-homot transnaiset tekee kun ovat päättäneet hakeutua silvottavaks. Siitä tulee ykkösprioriteetti. Henkilöt, joilla on perinteinen seksuaaliorientaatio, rakentaa elämänsä rakkauden kohteensa ympärille.. transnaisten toimiessa samoin; oman kehon muokkaaminen ja naisena eläminen tarjoaa identiteetin ja elämän tarkoituksen. Ei-homot transnaiset usein kertoo vaihtavansa alaa, poliittista suuntautumista, läpikäyneensä uskonnollisen kääntymisen ja / tai muuten harkitsevansa todella perustavanlaatuisia uskoja ja arvojaan. Useimmiten feminiiniseen suuntaan.[4]

Kirjoittaja päättää siihen, autogynefilian ymmärtäminen on elintärkeää jotta voidaan ymmärtää jatkuvasti lisääntyvää epätyypillistä MtF-transseksualismia [sic] mutta sitä ei pitäis ajatella puhtaasti eroottisena ilmiönä pelkästään, vaan sen sijaan autogynefiliset transtytöt pitäis ajatella miehinä, jotka ”rakastavat naisia ja toivovat tulevansa rakkautensa kohteeksi” [suora käännös].[4]

Moser on myös yllä mainitun Lawrencen artikkelin jälkeen ottanut uudelleen kantaa Blanchardin autogynefiliateoriaan. Huomauttaen muun muassa että kyselyssä on jokaisessa kohdassa sana ”koskaan” joka tarkoittaa että yksikin sattumanvarainen episodi kaukana menneisyydessä aiheuttaa vastauksen huomioimisen kohti autogynefiliaa. Edelleen, huomautetaan että ei ole mitään tutkimusta siitä että autogynefilia todistettavasti aiheuttais ongelmia tai haittaa interpersonaaliselle seksuaaliselle kiintymykselle, tai että homot transnaiset eivät kokis sukupuolidysforiaa. Päinvastoin, suurin osa transnaisista, riippumatta suuntautumisesta ja autogynefiliasta, kokevat interpersonaalista kiintymystä kumppaneitaan kohtaan ja myös sukupuolidysforiaa. Moser hyökkää myös sen väitteen kimppuun, jonka Lawrence on tehnyt 2005, että itsensä homoiksi identifioineet transnaiset, joilla on autogynefiliaa menneisyydessään, identifioivat itsensä virheellisesti, koska monilla on heteroliittoja tai useita naiskumppaneita menneisyydessään. Moser huomauttaa että eräänkin tutkimuksen mukaan 20% homoista cismiehistä oli ollut naimisissa naisen kanssa, 14% oli heteroseksuaalisia kokemuksia viimeisen vuoden ajalta ja 52% itse identifioituneista homoista oli heteroseksuaalisia hetkiä menneisyydessään.[5]

Lisäksi kritisoidaan Blanchardin tekemää koetta, jossa soitettiin erilaisia nauhoja, pyrkien osoittaa että heteroseksuaalit ristiinpukeutujat, jotka väitti että se ei kiihota heitä, elävät valheessa joko tietoisesti tai epätietoisesti. Kokeessa mitattiin erektiota kun ristiinpukeutujille soitettiin seksiä kuvailevia ääninauhoja, joista seksistä naisen kanssa miehenä ei kiihottunut kukaan niin paljon kuin seksistä naisen kans ristiinpukeutuneena naiseks, samoin seksistä miehen kanssa naisena kiihotuttiin enemmän. Huomautetaan että ei ollu nauhaa naisena seksistä naisen kanssa, joka olis relevantein, koska osallistujat kokivat olevansa naisia ja kokevansa vetoa naisiin. Lisäks koska mitattiin maksimaalista erektiota, niin pienet muutokset kiihottumisen tilassa ylenkatsottiin. Edelleen, seksinauha naisena miehen kanssa saattoi olla kiihottavin siitä syystä että he tunsivat olonsa naisiksi ristiinpukeutuneina, joten seksi miehenä naisen kanssa olis ristiriidassa heidän identiteettiensä kanssa. Moser jatkaa että jos autogynefilia olis oikeesti parafilia, niin luulis että transtytöt kieltäytyy anti-androgeeneistä, koska ne laskee seksuaalihalua – mutta päinvastoin ne pitää siitä vaikutuksesta. Tämä perustuu siis siihen että parafiliaa ilmentävä henkilöhän ei tahdo halujensa kuolevan, joten feminisaatio veis lähemmäs halujen kohdetta, mutta anti-androt vähentäis autogynefilistä kiihotusta, koska ne vähentäis kaikkea kiihotusta. Tätä Moser käyttää kritiikkinä autogynefiliaa vastaan ja toteaa ettei se oikeastaan voi olla parafilia. Hän tuo myös ilmi että osalle jo demaskulinisaatio – ilman feminisaatiota – oli koettu helpotukseks.[5]

Yllä olevien lisäks Moser kritisoi myös autogynefiliaa seksuaalisena suuntautumisena, perustuen siihen, että myös geneettiset naiset pyrkii muokkaamaan itseään kosmetiikalla, vaatteilla ja leikkauksilla, jotta saisivat toivovansa kuvan itsestään toteutettua, ja vedotakseen suuntautumisensa mukaiseen kumppaniin. Lisäks todetaan ettei (heteroilla) transnaisilla ole yhtään sen enempää ongelmia pariutumisen kans kuin homovastineillaan. Moser päättää artikkelinsa siihen, että kaikki ristiriitaiset (suhteessa Blanchardiin ja Lawrenceen) tutkimustulokset ja muu huomioon ottaen autogynefilia vaikuttais enemmin vain yhdeltä ominaisuudelta muiden joukossa, joka koskee transnaisia, eikä miltään merkiltä joka tekee siitä patologisesti merkittävän asian.[5]

Riippumatta siitä, onko autogynefiliaa olemassa, päteekö se kaikkiin transtyttöihin vai ainoastaan osaan meistä.. (tällä hetkellä teorian vastustajia / kritisoijia on huomattavasti enemmän ku kannattajia) ei mikään edelleen ja jälleen kerran oikeuta meitä väheksymään, eikä autogynefiliasta voi mitenkään johtaa loogisesti johtopäätöstä että ”väärin tavoin” perusteltu sukupuolenkorjaus olis paha asia – etenkään jos se siltikin helpottaa ja auttaa niiden oloa, mieltä ja kaikkea muutakin, jotka siihen lähtee.∎

[En ota tähän sen enempää ite kantaa tässä vaan teen tästä ihan oman artikkelin sitten jossa kerron omia ajatuksia ja pohdin asiaa.]


★Tähtisimmu ★


[Tästä Osaan III]


Lähteet:

[1]Blanchard, Ray & Clemmensen, H. Leonard. Brief Reports: A Test Of The DSM-III-R’s Implicit Assumption That Fetishistic Arousal And Gender Dysphoria Are Mutually Exclusive, The Journal of Sex Research Vol. 25, No. 3, pp. 426 – 432. 1988.

[2]Charles Moser PhD MD (2009) Autogynephilia in Women, Journal of Homosexuality, 56:5, 539-547, DOI: 10.1080/00918360903005212

[3]Cantor, M. James. New MRI Studies Support The Blanchard Typology Of Male-to-Female Transsexualism. Arch Sex Behav (2011) 40:863–864. DOI 10.1007/s10508-011-9805-6

[4]Lawrence, A. Anne. Becoming What We Love: Autogynephilic Transsexualism Conceptualized As An Expression Of Romantic Love. Perspectives in Biology and Medicine, volume 50, number 4 (autumn 2007): 506–20

[5]Charles Moser MD PhD (2010) Blanchard's Autogynephilia Theory: A Critique, Journal of Homosexuality, 57:6, 790-809, DOI: 10.1080/00918369.2010.486241