[EDIT 27.04.17: Just joo.. että nykyään on sitten roskakommentteja niinku roskapostiakin. Oli yön aikana ilmestyny kommentti, joka oli varmaankin niin pitkä ku Vuodatus antaa skriivaa, jossa oli ”ystävällisesti” listattu joku ( [3 × 107] × 4 + 6)2 erilaista Niken kenkiin ym. keskittyvää sivua. Joopajoo, takuulla oliski varmaan vieny jollekki asialliselle sivulle ku niitä olis seurannu.. :D Lisäks koko komentti oli muuten ranskaa poislukien URL:t, että sellasta. Ihan niinku infona ja varotuksena IT:stä vähemmän tietäville <3]

[Edelliset: Osa I, Osa II, Osa III – :) jos jäi lukematta]

Kello oli jotain kahden jälkeen kun astuin toipumispaikkani ovesta sisään. Pakko myöntää että en muista mitään seuraavista hetkistä muutaku että olin ihan helvetin väsyny. Eka konkreettinen muistikuva seuraavaks on se että herään sängyltä. Mulle on käyty kaupasta hakemassa erilaisia keittoja ja kaikkee<3 <3 :) Kello oli siin vaihees siis jotain kaheksan illalla – olin siis nukkunu joku 6h. Kurkkuun alko sattua heti kun vähän heräs paremmin. Lisää särkylääkettä vaan. Mietittiin siin hetki just sitä että voinko mä nyt ottaa niinku kumpaakin; sekä Buranaa että Panadolia vai vaan toista, ku kummassakin purkissa tosiaan oli että ”1 – 4 kertaa päivässä kipuun tarvittaessa” päädyttiin siihen että ehkä pärjään kuitenki yhdellä kuussatasella Buranalla koska mulla on aina kaikki lääkkeet toiminu super-hyvin.. ja hämmentävästi vastaavasti ei oo mitää yliherkkyyksiä, sen enempää ruokaan ku mihinkään muuhunkaan. [helvetti, jotain positiivista tässäki kropassa..!]

Sitte oli vuorossa se että piti yrittää syödä jotain. Ja joo! Sepäs se olikin julmetun hauskaa toimintaa..! :S Kaulassa oleva kilpirusto oli kuitenkin just telottu ihan huolella – siis silvottu yksinkertasesti tervettä kudosta.. jotta mun elämä olis edes mahdollista ilman että meinaa kuolla ahdistukseen [tai sen seurauksena tehtyyn itsemurhaan]. Tollai niinku taas perspektiivinä, että olen varsin vitun tietoinen kuinka kipeetä on silpoa tervettä kehoa, mutta se kun on jumalauta ainoa keino, jolla minä ja monet muut mun kaltaiset voi elää edes etäisesti siedettävää elämää. On hassua että me joudutaan perustelemaan kaikkee tätä jatkuvasti, mutta tupakoitsijoiden ei tarvii perustella keuhkojen siirtoa, alkkisten maksan siirtoa, raajoja menettäneiden proteesejaan, sokeina syntyneiden synteettistä näköään.. ja kaikki vain sen takia, että meillä se ”ongelma” / ”sairaus” on sellanen ”immateriaalinen”, jota ei voi empiirisesti mitata tai kouriintuntuvasti konkretisoida? Mitä jos olis mahdollista irrottaa mun aivot mun päästä ja tökätä sellanen cocktail-lippu siihen kohtaan missä on se transsukupuolisuus, että ”Tossa! Tuo kohta selittää miksi tämä henkilö kokee että hänellä on tissit ja pillu, vaikka fyysisesti näin ei olekaan.” Sittenkö se kaikki terveen kudoksen korjaaminen minäkuvaa vastaavaksi olis jotenki helpommin ymmärrettävää / perusteltua?? !? Perkele... No mutta, oon aiemmin jo selittäny kuinka me tiedetään olevamme synteettisiä, ei siitä siis enempää. [cocktail-lippu.. :D ..!! cock tail → kullin häntä = nyytit?]

Mutta tosiaan, siis kun kelaa että mitä mulle oli just tehty, niin tuskin tulee ihan jättimäisenä yllätyksenä että pelkästään keittojen – siis lämpimien, täysin homogeenisten keittojen – niidenki syöminen oli.. sanotaan nyt vaikka että työlästä. Siis ihan sellasii tyyliin teelusikallisii jouduin ottaan sillä (ruoka)lusikalla ja sillonki tuntu jotenki vähä oudolta se nieleminen ja kaikki. Kiristi kurkkua.. en tiiä oliko ompeleet, haavateipit vai se haavataitos.. mutta todella friikkiä oli. :O Vielä kauheempaa oli se, kun tajusin että en voi haukotella vaikka väsytti.. tai nauraa, yskiä, aivastaa, venytellä (normaalisti), taittaa päätä taakse enempää ku et leuka on suoraan eteenpäin (= 90 astetta?), nukkua normaalisti, pestä hampaita kunnolla, kaivella kielellä hampaiden välistä pinaatin tai kasvisten palasia (keitot..), purskutella vettä suussa hampaiden pesun jälkeen, tai tehdä muutenkaan lähinnä mitään mikä vaati vähänkään kaulan lihaksia.

228_411.jpg?1493247595Siis käytännössä seuraavat päivät oli sillai että nukuin sohvalla sängyn sijasta, koska sohvalla sain itteni tarpeeks pystyyn ja pään tarpeeks ”etukenoon” että kaula ei venyny ja siten sattunu siihen haavaan – tai ettei se ylipäänsä venyny, koska niin sanotaan noissa ohjeissaki. Mutta ei kyllä ollu mitään ongelmia sillai saada unta, kyllä toi yllättävän rankka kokemus on jotenki – jos ei fyysisesti ”voi” olla niin henkisesti sit, koska sellasessa puoliks istuma-asennossa ei ollu mitään ongelmii nukkuu seuraavat kolme yötä tuosta. Kyllä nukutti – kerrankin! :D Mua, jolla on usein vähintään lievää insomniaa... Noh, jotain hyvää kaippa tässäki sit.. ;) Mutta siis hereillä ollessa, ei mitään äkkinäisiä liikkeitä, ei aivastelua tai muutakaan mitä luettelin. Ei voinu kattoo mitää komedia pätkiä ku nauraminen sattu helvetisti ja tuntu ihan järjettömän friikiltä ku se kiristi just sillai ja kaikkee.. Eikä voinu ees kattoo sivulle normaalisti, ei todellakaan!.. Vähän pysty kattoo sivulle, ylös ei yhtään. Pelailtiin sit Diablo kolmosta Xboxilla, josta mun sisäinen HC PC gamer on edelleen katkera.. ;P ..vaikka oonhan viimeaikoina kyllä päätyny enemmän ja enemmän siihe että oon nykyään enemmän casual ku hardcore.. :) Mut silti; PC Master Race FTW! ;)

Periaatteessa siis mun leuka oli kokoajan korkeintaan suoraan eteenpäin, yleensä katoin hiukan alaspäin, koska niin oli jotenki helpompi olla. Ekana päivänä leikkauksen jälkeen otin heti aamulla spiron kanssa samaan aikaan särkylääkkeen ja sain syötyy jotain jogurttia tai jotain aamupalaks, mutta ennenkaikkee se, että sain kahvia! <3 :D Se oli jo ihanaa ku edellisenä aamuna en ollu saanu. Sitte se päivä meni ihan oikeesti aika pitkälti maatessa sohvalla ja pelatessa sitä Döblöö. About kuuden tunnin välein alko selkeesti nieleminen sattua ja muutenki tuntuu helvetin ikävältä siin kurkussa, niinku sellanen pakottava tunne (tai se mitä mä ymmärrän että sillä tarkotetaan ku jossain tuntuu pakotusta).. kuitenki vaikeesti kuvailtava ja jäätävän ikävä tunne. Jota tietysti usein seuras ahdistus komplikaatiosta, odottamattoman huonosta lopputuloksesta tai siitä että se ei koskaan enää tuntuiskaan normaalilta – että nieleminen ja kaikki olis ikuisesti jotenki sellasta oudon ja friikin tuntuista.. :S

Tai oikeestaan. Jossain vaiheessa tuli sellanenkin havahtuminen, että mun keho on nyt pysyvästi muokattu siltä kohtaa – vanhaan ei ole mitenkään paluuta enää! :O :S Siis, jos vaikka katuisin transitiota, tatuointia, läväreitä tai mitä vaan, niin kaiken voi korjaa (edes jotenki): estrot pois niin lähes kaikki palautuu (tissit voi mastektomisoida pois), tatskat voi laseroida ja läväritki voi plastiikkakirurgisoida kuosiin (jos ajattelee mun muodottomaks venynyttä alahuulta esim.) mutta tää.. Tää on pysyvää. En voi saada mun aataminomppua takas ikinä koskaan. Ja se lopullisuus iski yhtäkkii.. Ja nyt en todellakaan meinaa että olisin katunut tai mitään – ei edelleenkään se, vaan se, että oon mielestäni täälläki aiemminkin selittäny siitä että kun mulla on ongelma asioiden lopullisuuden ja peruuttamattomuuden kans. En oo koskaan osannu erota – koska se on niin lopullista. En oo osannu jättää, aina oon pettäny (tosin siihen on ollu monia mahdollisia syitä, joita on kans tullu käytyy läpi..) Oon ihan rikki aina ku joku päättyy; olkoon se sitte yhden illan bileet, asuminen jollain paikkakunnalla, se kun ystävä muuttaa kauemmas musta, abiristeily, lukio, festarit (= viikonloppubileet tavallaan).. aina pelkkää ahdistusta ja itkua vähintään yks päivä. Sama juttu siinä että meni vuoteen 2011.. tai 2012 että uskalsin / pystyin kattoon sen Frendien viimesen jakson, ja sillonki tolkuttomassa kännissä ja itkien. Myöhemminhän ylitin itseni kattoessani sen selvin päin ja yksin... itkien yhtä paljon edelleen, mutta voittaen pelkoni ja ahdistukseni.

Mutta niin, se lopullisuus siin siis iski. Tajusin ettei oo paluuta enää! Sit alko ahdistaa se että jos joskus tuliski siihen tulokseen että koko transitio tosiaan olikin virheveto; etten olekkaan tosiaan trans, vaan oon vaan niin traumatisoitunu isoveljen ja koulukiusaamisesta ja muusta.. että kehitin itselleni tytön identiteetin ja kaikkee muuta mikä oli sen kaiken kiusatun tyypin ”vastakohta” monessa mielessä... No, se jää nähtäväks, mutta tää on nyt ainaki pysyvää! :D Ei oo kilpirustoa enää.. tuskinpa sitä kaipaisin vaikka vastoin kaikkea logiikkaa ja järkeä paljastuiskin että en oo trans todellisuudessa. [luulis että olisin alkanu jo oireilee jos muutokset ei täsmäis psyyken kans..] Se ahdisti hetken mutta onneks oli hyvää seuraa ja sellanen ihminen joka ymmärtää ja osaa tukea<3 Se ajatus ei oo häirinny enää ton päivän jälkeen. Siis se lopullisuus. :)

Hampaat pystyin kyllä pesemään jotenkuten ekana ja toisenakin päivänä, mutta tokana päivänä olikin sitten vielä pahempi – piti se haavataitos irrottaa. Voi juma-vitun-lauta että se oli friikkiä touhua.. siis kun sen alla oli ne haavateipit, joiden alla puolestaan se pari päivää sitten auki ollut tikattu haava. BTW, ne tikit ainaki mitä mulle laitettiin on sulavia. Kaikilla ei käytetä niitä, en tiiä millä sen päättävät. Alla on kuvia siitä, mitä sieltä alta paljastu. Jos on ns. heikkohermoinen niin ei kannata ehkä (ainakaan kaikkia) kattoo (ainakaan kovin tarkkaan) – viimesenä on makro-kuva, eli helvetin läheltä ja tarkka.. näkyy se haavakin osittain sieltä teippien alta.

[Joutu myös normia enemmän muokkaileen, koska muidenki ku mun yksityisyys kyseessä..]

228_403.jpg?1493247568228_404.jpg?1493247570228_405.jpg?1493247572228_407.jpg?1493247575228_406.jpg?1493247573228_408.jpg?1493247577

[Pakko sanoo, että yllättävän vähän toi oikeesti näky(y)! Noi on viel melkein pelkässä luonnonvalossa otettu, joten ku kävin esim. siel apteekis nii tuskin jengi tota kohtaa sen erityisemmin tuijotti ku mitä mua mun meikkien, hiusten ym. takii tuijotetaa... :D]

Muuten se toka päivä meni aikalailla samalla tavalla ku ekaki, sillai et just tasan niitä keittoja kykeni vetämään ja sekin vaati sen että oli tosiaan särkylääkkeen vaikutus päällä ja huipussaan – eli ateriat ajoittu aika tarkasti tunti pari sen jälkee ku Burana oli kietastu huiviin. Ja niitä meni aamusta saakka sen 6h välein. Yhtään enempää ei voinu toimia normaalisti, ei mitään. Ei sillä että olis ees jaksanu – monesti meinasin nukahtaa siinä jo pelkästään ku pelattiin... En oikein tiiä että miks en sitten ottanu niitä päikkäreitä.. kai pelkäsin etten sit yöllä nukkuis, vaikka olin todellakin niin kuitti koko operaatiosta [tai sitte jatkuvasta särkylääkkeiden huumauksesta..] että unensaanti ei kyllä ollu mikään ongelma, vaikka joutuki nukkumaan sohvalla ihan pystyssä.

Kolmantena päivänä alkoi olemaan kaikki mielekkäät keitot kokeiltu; pinaattikeitto, hernari, kasvissosekeitto ja tomaattivuohenjuustokeitto.. melkein kaikki loput oli sit heterogeenisiä.. tai ei ainaka keksitty yhtäkkii kauheesti muita ihan täysin tasalaatuisia. Vedin siis eineskeittoja, koska en tod. jaksanu alkaa duunaa mitää safkaa tossa tilassa..! Eikä se muutenka oo kovin hohdokasta kiskoo samoja safkoja monta päivää putkeen.. mutta jotenki – vaikka hampaiden peseminen ja kaikki muu oli samaa helvettiä ku siihenki asti – tuntu että vois jo yrittää syödä vähän ees kiinteetä, joten pilkoin nakkeja sinne mun kasvissosekeittoon kaveriks. Ja siis ne palat oli todellakin siis sen kokosii mitä me syötettiin kinkkua meidän Vintiölle pari vuotta sitte... Siis niin sellasta pientä piiperrystä ku vaan voi olla, kunhan nyt vähän sais ees jotain. Hiffasin jälkeenpäin myös että juustosta ku leikkaa kuutioita kuumaan keittoon, nii nehän kivasti sulaa ja saa silti makua, joten sitäki tuli sit käytettyy. Kolmantena päivänä alko olemaan jo sillai että ei ollu tukala olo enää oletuksena, siis että vaikka liikkeet oli ihan yhtä rajotettu ja kaikkee, niin ei enää jotenki tuntunu niin kurjalta – en tiiä oliko se jonkunasteinen henkinen askel ylöspäin siitä operaation aiheuttamasta psyykkisestä uupumuksesta?

Neljäntenä päivänä uskalsin kokeilla jo spagettia fetalla ja lihapullilla (nuudeleita taisin syödä jo kolmantena päivänä..?.. ei muista.. vähän on huuruista kaikki..) – mut feta pehmenee lämmössä ja sulaa suussa ja lihapullat oli taas 2-vuotiaan kokoseks pilkottu, niin meni ihan kivasti alas. Särkylääkettä meni edelleen kuuden tunnin välein – en ees ajatellu että olisin pidempään.. sen huomas heti ku vaikutus alko laantua! Hampaiden pesu oli hiukan helpompaa, mutta se juuston kaivelu hampaiden välistä kielellä oli täysin mahdotonta edelleen. Joutu vaan venttaileen että se sulaa siellä.. :D Vittumaista ja inhottavaa, mutta jälkikäteen naarattaa sekin. Viides päivä leikkauksen jälkeen lähdin sit jo himaan ja kuudes päivä oli jo yllättävän normaali. Söin siis jo ihan normaalia kiinteetä safkaa [ei perse..! ihanku olisin oikeesti joku kaksvee..! :D :D] eikä ollu juurikaan ongelmallista. Viidentenä päivänä meni vielä särkylääkettä neljä tablettia mut kuudentena pysty menemään jo kolmella → tarve yksinkertaisesti väheni. Otin kuudentena aamulla yhden ja päivällä yhden ja ennen nukkumaanmenoo sit viel.

Viikko kun oli kulunu, niin olin edelleen ihan sika väsyny kokoajan. Siis mun piti käydä hakee uudet pilsut ja olin siitäki reissusta ihan poikki, ja se ei tod. oo mikää pitkä matka. En tiiä johtuuko se sit siitä että jotenki palauduin hitaasti siitä leikkauksesta vai se jatkuva särkylääkkeiden vetäminenkö mua sit uuvutti, mutta ihan loppu olin. Siis lähinnä söin ja nukuin, kun en kirjottanu tänne mitään / muokannu kuvia tätä varten tai muuta. Seittemäntenä päivänä heräsin siihen että se ihana hoitajalikka soitti mulle ja kyseli vointia. Kerroin että ihan hyvin on alkanu paranee, mutta sanoin että väsyttää kokoajan. Se oli sen mukaan ihan normaalia, ja että joillain kuulemma voi jatkuu paljon pidempäänki se väsymys. Kysyin sit että millon haavateippejä pitää alkaa kiskoon irti, ku ei ne ollu juurikaan mihinkään siitä irronnu vaikka olin käyny suihkussa normisti ja pessy kasvoja normisti.. Niin se sano et sen 10 päivää ne vois maksimissaan olla, että muutaman päivän päästä pitäis alkaa viimestään kiskomaan niitä irti jollei lähde.

Ei vittu että hätkähdin..! :O Ne oli nimittäin lujempaa kiinni ku verottaja suomalaisten rahoissa. Sanoin että oon yrittäny kyl suihkutella ja vähän kokeilla nyppiä, muttaku skitsottaa niin helvetisti se, että ku tuntuu että sieltä tulee tikit ja ruokatorvi ja koko kurkunpää mukana.. tiesin tietysti ettei niin oo, mutta se on niiiiiiin friikki tunne ettei voi käsittää jollei oo kokenu. Se on jotenki niin ”haavoittunu” se alue, että tuntuu todella epämukavalta koskee edes lähelle sitä, saati sit että niitä teippejä pitäs alkaa houkuttelemaan siitä irti..! :S Voi perse ja paska! Se mimmi yritti rauhotella vaikka kyllä sen tirskumisesta päätellen se bonjas etten nyt ihan tosissani ollu kauhukuvieni ja pelkojeni kans, mut sillä oli empatiakykyä niin rajattomasti että ymmärsi sen ahdistuksen ja epämukavuuden, niin se yritti sit rauhotella ja sano vaan että pikkuhiljaa niitä siitä ottaa pois ja ettei se iho veny eikä mitää. Se sano että lääkäri soittaa viikon päästä ite, niin voin tarkistaa mm. että annoinko pamipäissäni oikean mailin minne se sen linkin lähettää siihen videoon mun koko operaatiosta. Alla olevat kuvat siis kuudennelta päivältä.

228_409.jpg?1493247579228_410.jpg?1493247591

Syöminen, aivastaminen ja yskiminen on ihan fine ollu kuudennesta päivästä eteenpäin.. se hampaiden pesu – siis veden purskuttelu lähinnä – vielä siinäki vaiheessa tosi vaikeeta ja ei tunnu ”normaalilta”.. samoin nauraminen aiheuttaa toooooooosi vaikeen ja ahdistavan ja kiristävän ja pakottavan tunteen kaulaan edelleen. Mutta jatkuvasti parempaan päin. Seuraava osa ei tuu ihan yhtä pian, koska tää on niin tuore juttu. Tulee sitten ku about kaks viikkoo on kulunu leikkauksesta – kuvien kera tietysti. ;) Haavateipit on sitten pois ja jälki näkyvissä, jo ennakkovaroituksena taas kaikille. Jatketaan tästä *rok rok* :) ❤

https://www.youtube.com/watch?v=z1BOMLhfaTA

 

★Tähtisimmu ★

[Suoraan Osaan V :) olkaa hyvät]