[Noniin. Eilen kerroin et piti kirjottaa tästä, joka olis tavallaan jatkoa toissa päiväiseen.. tässä tää nyt sit on. Ja varoitus: this goes deep.. goddamn deep. :D Joten varaa kahvia / teetä / bissee / <mielijuomasi tähän> ja ole hyvä<3 toivottavasti tästä saa jotain ees irti..]

Tää on asia, ota oon pohtinut varmaan vähintään yläasteelta asti ja tän prosessin aikana se on tullut mieleen varmaan joku miljoona kertaa. Sukupuoli-identiteetti, persoona, minuus, luonteenpiirteet, tavat, uskomukset, maailmankuva, maailman- & elämänkatsomus, moraali, maneerit, geenit, keho, ulkoiset piirteet, vaatetus, asusteet, ulkonäön / kehonmuokkaus (hiusten värjäyksestä korviksii ja implantteihin), ...? Mitä on identiteetti? Miten se liittyy sukupuolikokemukseen? Mikä helvetti on se ”minä” siellä jossain.. siellä silmien takana kun mä katon peiliin. Miksi se minä tykkää tietyistä asioista ja tietyistä ei; miksi siitä tuntuu tosi ihanalta, hyvältä ja viehättävältä meikata todella radikaalisti, käyttää niin paljon hiuslisäkkeitä että niitä on enemmän ku omia hiuksia ja näyttää todella keinotekoiselta? Miksi se minä ajattelee maailmasta kuten ajattelee? Miksi se minä haluaa pitää huoneensa (ja koko asuntonsa yksin eläessään) neuroottisen organisoidussa järjestyksessä? Miksi se on jatkuvassa itsetuhoisessa kierteessä? Miksi se alkaa seurustelemaan? Miksi se haluaa seurustella? Miksi se pettää aina? Miksi, miksi miksi?

Mutta alotetaan siitä, että ”mikä?” Koska se hämmentää paljon enemmän. Jos lähdetään ihan juuresta liikkeelle, niin mitä ihminen on? Kysymyshän on luonteeltaan filosofinen, koska tiede ja sen ah-niin-luotettava-ja-kaikkien-uskoma [voiko mun asennevammani haistaa universumin toiselle laidalle?] empirismi ei yksinkertaisesti kykene vastaamaan siihen. Tuskinpa pitkään aikaan. Siihen että mistä transsukupuolisuus johtuu, miksi sitä esiintyy, kuinka kauan sitä on ollut yms., saadaan takuulla vastaus aiemmin. Kuten ehkä jopa siihen että miten tää kaikki on syntynyt, miksi, mistä voimasta ja WTF.. en mee tohon pidemmälle, koska voi perse. [ja voi..silmpäpulla! :D] Oon rakentanut omaa maailmankuvaani pohdiskellen syviä jo varmaan ihan alunperin ala-asteelta asti (jos kerran ekan kerran oon ahdistunut kuoleman mahdollisesta itsensä tiedostamisen päättämisestä 4-vuotiaana).. mutta yläasteelta paljon aktiivisemmin. Varmaan aktiivisin / filosofisin aikakausi oli lukiossa, mutta eihän mun päätä vaan voi sammuttaa. Raksuttaa kokoajan ku mikäki ikiliikkuja. Joskus se on ihanaa, toisinaan taas ei – kun esim. valvoo viidettä yötä sillai että on nukkunu max. 1h joka yö siihen asti...

Oon pohdinnoissani toistaiseks päätynyt sellaiseen ajatukseen, että ihminen on psyko-fyysis-spirituaalinen olento: On spirituaalinen puoli, jota nyt voi nimittää sieluksi, mieleksi, tietoisuudeks tai ihan minkä sanan nyt tahtoo laittaa siihen osoittamaan semanttisesti. On fyysinen puoli, eli tämä biologinen ”mekaaninen” kone, jota me ohjaillaan ja jota me asutetaan. Ja on psyykkinen puoli jonka ajattelen olevan jonkinlainen unioni tai leikkaus (joukko-opin termein) kahdesta edellä olevasta. Toisin sanoen, se psyyke, minuus, ”minä” muodostuu ”siitä jostakin” immateriaalisesta mahdollisesti transsendentista entiteetistä, olkoon sen nimi nyt sielu tai mikä vaan ja siitä fyysisestä bio-mekaanisesta koneesta, jonka sisälle se on joko joutunut tai mennyt tai asetettu tai miten vaan. Psyykeen ”ominaisuudet” muodostuu mun mielestä siis siitä summasta; osa voi olla suoraan sen immateriaalisen puolen ominaisuuksia (kuten vaikkapa rohkeus, joka sinänsä on abstraktio) ja osa taas sen fyysisen koneen aivojen mukanaan tuomia (kuten esimerkiks se kuinka nopeat reaktioajat on) ja osa niiden kummankin unioni tai leikkaus; kaikki kummastakin tai osa toisesta ja osa toisesta. Vikasta nyt vois esimerkkinä keksiä vaikka.. *mietintää*.. kyky piirtää(?) Jos on hyvä näkö ”mielessä” niin se ei vielä tarkoita että handlaa tän masiinan raajoja toisintaakseen sen tarkasti sieltä pihalle, joten se vois olla hyvä esimerkki kombinaatiosta(?)..

Okei, no nyt on se tuskallinen määrittelyn vaihe ohi, voin alkaa pohtimaan miten ja missä se identiteetti on. Ensiks tulee tietenki mieleen sukupuoli. Olisiko sukupuolikokemusta ensinnäkään lainkaan ilman kehoa? Onko mielellä sukupuolta? Senkö takia meitä vaihdokkaita on ja siitäkö meidän ristiriita johtuu; väärä sielu väärässä koneessa? On kuitenkin löydetty monia todisteita (joihin syvennyn joku toinen kerta) että transsukupuolisten aivot muistuttaa jo ennen hormonihoitoja sen sukupuolen biologisten edustajien aivoja, joihin ne kokee kuuluvansa. Tai että ne on täysin eroavaiset kummankin biologisen.. tai siis cissukupuolen aivoista. Mulle tuntuu aika oudolta mahdollisuus, että asia, joka liittyy tosi lujaa materiaaliseen, fyysiseen, tasoon voiskin olla immateriaalinen lähtökohtaisesti. Siis koska on kehodysforiaa, minäkuvaristiriitaa ym., niin tuntuis rationaalisimmalta vaihtikselta että se sukupuolen kokemus on pääasiassa lähtösin ihan tän koneen sisältä tai korkeintaan sen immateriaalisen entiteetin ja tän koneen aivojen kombosta. Jos sielu ei ole materiaalinen, niin tuskinpa sillä voisi olla ominaisuuksia, jotka pohjautuu materiaaliseen tasoon todellisuudesta? En väitä että olen oikeassa, tää on vaan avointa pohdintoa. :)

Sukupuoli on tietysti itsessään aika kompleksi käsite, koska me ollaan rotuna myös aika kompleksi.. :D Siis kun on vähintään 3 sukupuolta; se mitä sun primaariset ja sekundaariset sukupuolipiirteet biologisesti on, se miten sua kohdellaan yhteiskuntakonstruktiossa ja mitä odotuksia siihen liittyy – eli sukupuoliroolit, -normit, -stereotypiat ym., ja viimeseks se mentaalinen sukupuoli eli se sisäinen kokemus siitä että millaiset rojut pitäis olla ala- / yläpäässä, millaisten odotusten kohdistuminen itseen tuntuu oikealta ja luonnolliselta etc.. Tätä ajatellen on vaikeeta määritellä sukupuoli-identiteettiäkään tyhjentävästi vain jostakin yksittäisestä asiasta johtuvaks – ja sekin on vielä vasta yksi pieni osa kokonaisidentiteettiä! :O Mutta joka tapauksessa voitaneen olla aika luottavaisin mielin että se todella on osa identiteettiä itseään? Mutta miten se osa sitä id:tä (id = identiteetti) muodostuu? Siihen en osaa ees lähtee pohtimalla vastaamaan juuri mitään. Mutta suurin osa ihmisistä varmaan on sellasia että kaikki on tavallaan sisäsyntyistä; vaikka mäkään en ole ristiinpukeutunut tai muuta vastaavaa pikkupoikana, niin siltikin kaikki poikiin yleisesti kohdistuneet odotukset ahdisti; se kun isä yritti väkisin saada mua innostumaan hiihtämisestä ym., niin se oli ihan myrkkyä. :S [voiko tää osittain jopa selittää miks jo ennen koulukiusaamista pelasin vaan videopelejä – oliko se eskapismia (jo sillon)? :O] Joten jotenki se mullakin kumpusi sisältäpäin se neitimäisyys..? Se että oon ollut tyttöstereotypian mukaisesti herkkä ja emotionaalinen, puhelias (omista tunteistanikin) ja vaikka mitä muuta. Toki, varmasti tähänkin vaikuttaa siltikin ympäristö ja muu, mutta jotenki tuntuis että suurin osa tulee sisältä päin.

Sitten tuleekin se mielenkiintoisin osa: Entä se loppu? Aloin miettimään tätä joku niistä kerroista kun [Psykopatologi] mesos mulle siitä että kun se ei ymmärrä ihmisiä, kun kukaan ei ole oma itsensä. Että kun kaikille on lokerot ja kategoriat ja pitää aina olla ”niin jotain” – kuten mä ”niin olen” cybergoth. Ja se että kun sille pitää olla määritelmä. Yritin ite siihen sen rageemisen väliin sanoo että mulle ne on suuntaa-antavia ne lokerot, kuten musiikissaki genret, en mä ajattele mitään niistä sellasena betonina, että kun joku on jotain, niin se on sitte ihan vitun lujaa ja kokonaan sitä. :D Mutta se sama ihminen, joka mesos siitä että kuinka se ostaa vaatteita jotka tuntuu hyvältä pitää päällä, ihan sama vaikka ne olis Tokmannilta tai muualta. Ihan sama vaikka ne ei olis muiden mielestä sen päällä hyvännäkösiä, se perustaa valintansa käytännöllisyyteen ja käyttömukavuuteen. Niin se sama ihminen kuitenki on viimesen vuoden sisällä kuitenki mm. blondannu sen hiuksia. → Eikö se vie sen sen luonnollisuuden siltä? Kun huomautin asiasta, niin vastaus oli taas: ”Nii, mut se on ihan eria asia ku toi että sulla on kaikki toi roju sun päässä ja noi meikit.” Miten se tarkalleen ottaen on eri asia? :D Siis onko itsensä ulkoinen ilmaisu jotenki sallittua tiettyyn rajaan asti, mutta silmien tatuointi, hiuslisäkkeet ja lävistykset kertoo aina joko huomionhausta, sisäisestä pahasta olosta tai psyykkisestä epätasapainosta..? Olenko ainoo, jonka mielestä tässä logiikassa on jotain vialla? :O

Rupesin siinä kelaaman myös sitä että mun mielestä se että ”ei ole mitään tyyliä” on itseasiassa yksi tyyli! Eikö? Siis ”tavikset” – se on niiden tyyli. Ihan yhtä pätevä kuin mikä tahansa muukin. Onhan [voi vittu.. tulee taas tosi hyvä analogia.. :D] Pokémoneissakin tyyppi Normal kaikkien Electric, Ghost, Fire, ym. rinnalla. ;) Joten silloinhan se on osa [Psykopatologin] id:tä – siis se että ”sillä ei ole tyyliä”. Mutta jos mulla on päässä vikaa ja oon huomiohuora sen perusteella miten ilmaisen itseäni ulkoisesti, niin miksi niin? Miksi se ei olis sallittua? Tuoda itseään esiin ulkonäöllään? Miks musta tuntuu että ihmiset on tehneet sitä siitä asti kun on pukeuduttu oravannahkoihin..? Miksi se on heti sairasta ja kertoo vaan psyykkisistä ongelmista ja käsittelemättömistä asioista ja sisäisistä ristiriidoista ja ties mistä, jos pukeutuu mustaan, pitää tatuoinneista tai muusta kehonmuokkauksesta tai jotain muuta ”valtavirrasta poikkeavaa”? Onko se vaan joku psykologisesti väistämätön ihmislajille tyypillinen vastakkainasettelu – kuten Antiikista asti on ollut näytelmissä ja nykyään sit leffoissa samat kaavat: protagonisti vs. antagonisti. Ja muualla: Miehet vs. naiset. Aikuiset vs. lapset. Cis vs. trans. Tampere vs. Turku. Lätkä vs. futis. PC vs. Mac. Windows vs. Linux. Slipknot-fanit vs. Mushroomhead-fanit. Oikeisto vs. vasemmisto. Osaako ihminen ylipäänsä käsittää mitään ilman binääristä asetelmaa – muuta ku kristittyjen Pyhä Kolminaisuus? Siinähän on sentään kolme osaa, vaikka en muuten uskonnoista perustakkaan.. ;)

Mutta ihan totta, miksi mun identiteettiini ei voi kuulua kaikki se tyyli mitä mulla on, muutenku psyykkisten ongelmien kautta, kun taas ”tavistyyli” voi olla luonnollinen osa kenen tahansa identiteettiä. Miksi mun identiteettini on synteettinen koska mulla on synteettisiä asioita mun kehossa tai sitä koristamassa, kuten lävistysten metalli, loxien putkilot, meikkien värit ym.? Tuosta ajatuksesta mulle tuli sitten taas mieleen, että jos unohdetaan ulkonäköön liittyvät asiat ja ajatellaan vaikka arvoja, maailmankuvaa ja muuta vastaavaa. Miten se osa identiteettiä muodostuu? Otetaan esimerkiks joku joka on harras kristitty mutta kääntyykin juutalaiseks. Miksi? Koska sillä tavalla tää on helppo esittää, mitä haen. Jos henkilö P on vaikkapa tän esimerkin alussa todella välinpitämätön muista, itsekäs ja ajattelematon. Sitten se tutustuu kristittyihin, jotka opettaa sille toisenlaisia arvoja. P punnitsee ja pohtii hetken.. jonka jälkeen omaksuu ne arvot itselleen. *PIM* Mitä siinä just tapahtu!? P:hän juuri muokkasi identiteettiään – tietoisella tasolla. Tän jälkeen, elettyään vuosikymmeniä kristittyjen arvojen ym. mukaisesti, P tutustuukin juutalaisiin ihmisiin. Ne opettaa sille toisenlaisia arvoja. [Ihan tietoisesti jätän luettelematta, koska en tunne niitä todellakaan..] P pohtii jälleen niitä ja pureskelee ja omaksuukin ne niiden kristittyjen arvojen tilalle – ainakin niiltä osin kun ovat toisensa poissulkevia.

Nyt kun ajatellaan tuota esimerkkihenkilöä P, niin eikö se tuossa koko ajan tee ihan tietoista identiteettinsä rakentamista? Sille tulee ulkopuolelta ärsykkeitä, materiaalia, input ← kertokaa mulle miten vitussa mä suomennan ton ilman että merkitystä katoo yhtään!? :O ”Syötettä” sekö se on? ”Sille tulee syötettä” .. mulle tulee vaan mieleen että ”sille tulee jätettä” ku se kuulostaa niin samalta.. :D Mutta kuitenki, tulee ulkopuolelta. P ottaa ne sisäänsä, pohtii, pureskelee, suodattelee ja lopulta omaksuu jotkin ja hylkää jotkin. Osa tästä voi – ja varmasti onkin – myös täysin epätietoista. Mutta siitäkin huolimatta, eikö joka tapauksessa oo väkisinkin niin että kun hommaa ajattelee, niin jokainen identiteetti on – vähintään jossain määrinsynteettinen?

Kyllähän mustakin tuntuu että kun näin ekaa kertaa cybergoth-tyylisiä juttuja, että se vaan ”kolahti” mulle ja ”tuntui omalta” – aivan kuten [Psykopatologista] tuntuu omalta se sen käytännöllinen tyyli ym.. Mutta eikö kummassakin ole taustalla jonkinlainen tahto tuoda itseään esiin; mä tahdon tuoda itseäni esille radikaalina, synkkänä mutta osittain pirteänä, menevänä, vallattomana, leikkisänä, vastuuttomana(?), keskenkasvuisena(?).. kun oon kuin musta hiilitabletti missä on ripauksia essoa sellasta levotonta väriä tuomassa. Vastaavasti [Psykopatologi] tahtoo tuoda itseään esille ehkä tasapainoisena (mitä se ei kyllä ole :D), massaan sulautuvana, käytännöllisenä, ulkonäöstään juurikaan kiinnostuneena.. se on se kellertävä särkylääke; tuttu ja turvallinen mutta myös perinteinen ja tavallinen. Kumpikin on mun mielestä valintoja, olkoon sitten epätietoisia tai tietoisia, mutta niillä on perusta ja se on mahdollista selvittää. Kyllä mä olen valmis myöntämään että mun mieltymykset voi ihan hyvin johtua tuosta yllä olevasta listasta, tai monista muista asioista. Ne on ajaneet mut kehittämään mun id:stä sellaisen kun se on. Kuinka moni muu on valmis myöntämään tälläisen asian itselleen? Katsomaan peiliin, tutkimaan itseään ja myöntämään että pitää värikkäitä kuteita koska tahtoo viestiä jotain, hankkii tatuointeja koska haluaa viestiä jotain, lakkaa kyntensä, meikkaa, pyöräilee, autoilee, veneilee, base-hyppää, matkustelee, opiskelee, tienaa, mitä vain.. vain koska tahtoo tuoda persoonaansa esille, identiteettiään. Oon huomannut että ihmisille voi olla todella vaikeeta sellanen.. mikä on yllättävää, kun mä oon aina se keskenkasvuinen huomiohuora, sairas transu, mielenvikainen viiltelijä ja ties mitä muuta.. mutta kaikesta siitä huolimatta kuinka paljon mussakin tota vikaa löytyy, niin mä en jostain syystä oo ettimässä sitä muista ja huutamassa niille siitä, haastamassa katkerana riitaa baarissa tuntemattomille tai kiistämässä joka helvetin asiaa mitä mulle musta itsestäni sanotaan ulkopuolelta – sellaisen havainnoitsijan silmin, jonka näkemys voi olla todella avartava ja tärkee. Kunhan sen vaan on valmis ottamaan vastaan. En mäkään ole aina ollut, en todellakaan – enkä oo vieläkään aina. Mutta itsensä kehittäminen kannattaa, tässäkin asiassa. Ei ainoastaan fyysisessä suorituskyvyssä ja matikkapäässä ym.. ;P

Tän jälkeen onkin edessä kaikista mielenkiintoisin kysymys; entä ne seksuaaliset mieltymykset ja sukupuolen kokemus? Onko osa identiteetistä kovakoodattu ja osa ainoastaan muokattavissa? Koska jos transsukupuolisuus tai homous olis muokattavissa kaiken maailman eheytyshoidoilla tai terapialla, niin siinä olis kyllä onnistuttu. Vaan kun ei ole. Koskaan. Missään. On kuitenkin useempiiki dokumentoituja tapauksia, joissa seksuaalinen suuntautuminen on muuttunut esim. aivovamman takia. Joka tietysti tukis sitä vaihtoehtoa että nää on fyysisellä tasolla yksinään, sekä se kehon hahmotus (johtaa dysforiaan jos on ristiriidassa sen kehon kans = vaihdokkaat) että toisten kehojen mieltymykset. Eli seksuaalisuus ja sukupuolisuus ei olis lainkaan spirituaalisella tai psyykkisellä tasolla, vaan ainoastaan tän bio-mekaanisen koneen keskusyksikössä sisällä.

Joka tapauksessa mun mielestä, jos jollakin joku pukeutuminen ym. ilmentää halua tuoda itseään esiin, olla jotakin identiteetiltään, niin sitten se tarkoittaa sitä kaikilla. Taviksille on jossain niiden psyyken / sielun syövereissä syy tyylilleen, pukeutumiselleen, arvoilleen.. kaikelle. Samoin hoppareilla, rockabillyillä, animeilla, modeilla, gooteilla, hipeillä, motoristeilla, urheilijoilla (jocks), punkkareilla ja kaikilla muilla noilla lukuisilla alakulttuureilla, joilla on omat estetiikkansa, elämäntyylinsä, ajattelumallinsa ja kaikki muukin – jotka nekin kaikki ovat stereotypioita kuitenki pohjimmiltaan. ;)

Mulle identiteetti on siis ilmeisestikin(?) lähes täysin synteettinen rakenne, jonka rakentuminen kuitenkin voi perustua elämässä koettuihin asioihin ym., mutta se on siltikin rakennettu, oli ne valinnat että mitä palikoita siihen kerää sitten tiedostettuja tai ei. Nyt päätän viimein tän mun esseeni ja meen nukkumaan. Jos oli tarpeeks kiinnostavaa että jaksoit lukee kokonaan, niin kiitos<3 :) Toivottavasti se antoi edes jotain ja jos ei niin oon pahoillani etten osaa palauttaa sitä aikaa minkä haaskasit siihen lukemiseen sulle.. ;) :D Öitä ihmiset rakkahat *purr purr* ❤

 

[Taas lisää tyttöjä musamaailmaan – tällä kertaa sooloartistina konemusiikin puolelle! :) Fuck yeah!]

https://www.youtube.com/watch?v=xpXn2UGN8Pk

https://thelunasequence.bandcamp.com

 

★Tähtisimmu ★