Noni. Oli taas tosi vitun ihana viikonloppu noiden muiden perheenjäsenten kans..! >:/ :(

Siis se ei vaan mahdu mun päähän yksinkertaisesti – tai kenenkään mun ystävienkään päähän – että miten vaan voi olla niin helvetin vaikeeta ja miten voi olla niin tahditon ja yksinkertaisesti kusipää ku mitä ne on.

Olin siis viikonloppuna taas pakotetusti samassa paikassa ku Kurssitäti ja Psykopatologi. Vaikka tässä on taas hetken ollu jotenki rauhallisempaa, eikä sillai mitään sen suurempaa yhteenottoa oo ollu, mutta kyllähän sen tietää itekki että seuraava odottaa vaan tuloaan aina. Tosin nyt ollu Psykopatologin kans hiukan rauhallisempaa ja se on oikeesti jopa alkanu yrittämään muuttaa sen puheita ja muuta. [Kuten se että kysy viikonloppuna multa jotain tarjotessaan että "tuleeko teinitytölle?"] En usko että sen asenteissa ja muussa tapahtuu paskaakaan ja sen ajattelutapa ja asenteet ei auringonvarmasti oo muuttunu mihinkää, mutta mä oon aina sanonukki ettei ees tarvii. Ei mun tarvii ymmärtää lemmikki-ihmisten rakkautta lemmikkeihin, jotta osaan kunnioittaa ja empatiseerata niitä. Kyllä se edelleen on sitä mieltä että sen mielestä kaikkien pitäis olla täysin luonnollisia itsejään. Ja se siis koskee aivan kaikkee; mä oon sairas ja huomionhakuinen jo pelkästään tyylini takia, kun ”tommoset vaatteet, meikit ja hiuslisäkkeet” etc.. Mutta saati sitten kun kuvittelen vielä olevani tyttö! Voi jeesus, muthan pitäis sulkee jonnekki osastolle ja laittaa parantavaan hahmoterapiaan ja harhaluuloisten tukiryhmään! Just nii, vittu... Mä en oikeesti tiiä että onko sillä niinku sen omien kumppaneidenki kans ollu aina ongelma, jos ne sattunu olemaan meikkaavaa tyyppiä. Onko se niillekki mesonnu siitä että ku ne ei oo ”luonnollisia, omia itsejään”?? Huomionarvoista on mun mielestä myös se, että se on ite oikein parturissa käyny ottaa vaalennusraitoja kuitenki hiuksiinsa – eikös se nyt oo ”luonnotonta” sen omien määritelmien mukaan!? [miksen mä keksi näitä koskaan niissä tilanteissa!? aina jälkikäteen vasta hiffaa tämmöset aina.. prkl..]

Se nyt ei siis voi ymmärtää tätä koko prosessia ja edelleen kaikki on sairasta miten meille annetaan hormoneja ja blaa blaa – en jaksa ees selostaa jotain neljättä tuhatta kertaa samoja asioita taas.. ja tuskin se olis kovin viihdyttävää luettavaakaan.. ;) :D Mutta Kurssitäti veti kyllä siis oikeesti pohjat lauantaina heti kärkeen. Oltiin oltu samassa paikassa ehkä joku tunti ja meni mun osalta heti ovien paiskomiseks ja meinas tulla itku. Mulla oli siis sellasella tatuointiussilla.. [Mietintä tauko että miten kertoa vaarantamatta nyymiteettiä] ..no oli sellasella siis tehty juttuja paikkoihin, jotka Kurssitäti sattu spottaamaan. No sehän ei tietenkään käsittäny mitään ja mä en suostunu kertomaan mitään. Olin vaan hiljaa, enkä noteerannu mitenkään ku se kyseli. Mutta sehän on kuitenki tosi näppärä ja kun nyt on niin nykyaikainen ja kaikkee, ku on oikein älyluurin hommannu tossa viime vuonna – ja on meinaan ylpee nyt kun on nykyaikanen, ajatelkaas! Niin sehän meni sitten kysymään from teh internets niitä asioita. Olin ihan aidosti yllättyny, että se ees löysi hakemansa – en tietenkään näyttäny yllättyneisyyttäni mitenkää. Mutta sen jälkeen se jotenki sit ajautu siihen että se totes hirveen tomerasti ja varmasti mulle: ”Mä ainaki tiiän, että sä oot ihan tavallinen mies.” Ja kyllä, se viimeinen sana todella oli painotettu..! Huusin sille: ”Jaa! No sä voit sitten painua vittuun sen mielipitees kanssa!” ja löin oven kii ja lähdin menemään. Meinasin alkaa itkemään, mutta ajattelin että en saatana anna sille sitä, että se näkee kun murenen tuosta... Sitä se olis ymmärtäny vielä vähemmän.

Mutta se ei vaan selkeesti ymmärrä sitä että

a) se ei vaan voi sanoa tollasta tälläsessä tilanteessa

b) kuinka paljon se satuttaa tolla

Eikä sitäkään selkeesti että tollasista asioista tulee mulle vaan entistä kelvottomampi ja arvottomampi olo, tuntuu enemmän siltä että oon ihan täysin virheellinen ja mun pitää tappaa itteni etten oo sellanen rasite ja kuorma kaikille ja koko yhteiskunnalle. Että mä oon niin viallinen, että on joku virhe todellisuuden perustuksissa, että mä oon ees olemassa! :( Haluan niiiiiiiiiin viiltää itteeni. Haluan viiltää taas niin vitun syvälle ja niin paljon... Mä haluan että mun viallinen kehoni, mun virheellinen koko olemukseni.. että se on yhtä ruma, oksettava ja virheiden täyttämä ku mitä mä oon itse. Mä haluan rangaista itteeni siitä että en sovi.. mihinkään. En sovi yhteiskuntaan, en sovi lokeroihin – mulla ei ole paikkaa tässä maailmassa!

Tahallani syyllistin sitä vielä sitten ku vaihdoin housuja ja se näki noi tuoreet arvet ja totes ”Ainii, sä oot taas alkanu viilteleen.” Niin sanoin vaan kylmän viileesti: ”Niin oonki. Ihan sun ja [Psykopatologin] ansiosta.” Kyllä mä oikeesti tiiän sen etten voi tollai syyttää toisia suoraan siitä mitä teen omalle keholle, mutta tosiasia on myös se, että se mitä ne ite on sanonu ja muuta, on aiheuttanu mulle sen fiiliksen itteni satuttamiseen! :/

Ja seuraavana päivänä hommat vaan jatku, en muista enää mistä se lähti ja miten, ehkä pyyhin näitä alitajuisesti heti tapahtuneen jälkeen jonkunlaisena henkisenä puolustus- / suojelumekanismina..?? Mutta muistan että aloin ihan oikeesti sitten itekki kusipääks ja totesin että se on mun mielestä vitun säälittävää kiskoo onnellisuusnappeja ja olla jo valmiiks alistunu siihen että ajattelee että syö niitä loppu elämänsä. Olisin voinu käydä kii vielä sen ylipainoonki ja vaikka mitä muuta, mutta jätin tohon. Jossain vaiheessa myös huusin että on se hyvä että Äitikin on yhden hyvänki lapsen saanu. Että vaikka siinä neljä yritystä vaadittiinki että tuli viimein se laatuyksilö. Saatana, ei munkaan tarvii kaikkee kuunnella ja ottaa sisään, jossain vaiheessa on munkin aika ampua takas! Mutta ei lopu ei. Sitten myöhemmin tuli jossain yhteydessä seuraava keskustelu:

”Tuskin säkään kovin isältä tunnut [vintiölle]...

– No eihän mun pitäiskään.

Ai? No miltäs sitte?

– No äidiltä tietenki!

No mut mitennii? Ethän sä oo äiti?

– No niin me on kuitenki [Exän] kans kuule opetettu, että mä oon Äiskä.

No toi on kyllä tosi harhaanjohtavaa!!

– Kyllä se saa tietää totuuden kun sen aika on.”

Että sellasta. Mä oon taas ihan hirvee ihminen, paska äiti, kelvoton yksilö; johdan mun ja Exän lasta harhaan, piilottelen totuutta, vääristelen asioita ja vaikka mitä saatana!

Kukaan ei oo koskaan edelleenkään sanonu mitään rohkaisevaa mulle vanhemmuudesta!!

Muille kyllä hoetaan että ne on hyviä äitejä (tai isejä, tai mitä vaan) mutta ei. Mun pitää vaan jaksaa tää kaikki paska. Mä kyllä jaksan edelleen tukea Exää ja hokea kuinka ihana ja maailman paras Mamma se on, mutta en saa edes siltä mitään takasin! Mutta se onki ollu aina ihan kyvytön sanomaan mitään.. niinku biologisestikin miehet. Eipä se juuri oo feminisoitunu synnytyksen jälkee, vaikka jonku verran kokee naisellistuneensa, mutta melko marginaaliseks se kyllä on jääny. Se on kylmempi ku absoluuttinen nollapiste. Tunteeton kivipatsas; just niinku miehiä kuvaillaan monesti. Siihen ei selkeesti kans tarvita munaa ja palleja, että voi olla niin maskuliininen...

Joo. No minäpä jaksan kaiken. Vittu itkeköön sitten kun mulla menee kuppi nurin lopullisesti!! :@

https://youtu.be/seLvIqshLE0?t=920

https://viralmillennium.bandcamp.com/

 

★Tähtisimmu ★