Joo..

Tota..

:D

[ei onneks muutu mielialat taas nopeeta ku toissapäivänä itketti ja olin maailman kauhein ihminen, eilen ja tänään koko päivän kiukutti niiiiiiiiin paljon! ja nyt sitte taas naarattaa jo.. ehkä se yksi video siitä yhdestä rakkaasta ihmispennusta vaan tosiaan voi tehdä munkin päivän, ihan niinku Mammankin :)]

Siis en koe että olisin jotenkin velkaa selityksen eiliselle rant-tekstille, enkä aio vetää yhtäkään pointtia takaisin, en todellakaan. Kyllä se oli ihan sellaista aitoa misantrooppista tosiasioiden kertomista. Monet välttää sanomasta mitään tosiasiaks, siinä pelossa että joku kyseenalaistaa ne ja alkaa mesoamaan että ”perustele nyt miks se on fakta- eikä mielipideasia” tai piipittämään jotain muuta jostain peräpenkistä. No, mä nyt sanon sitten vaikka niin, että olen aivan saatanan varmasti oikeessa siinä että sellaiset muovi-ihmiset eivät todellakaan ajattele itse, vaan seuraavat muita ja toisiaan. Se tavallaan on siinä by definition, koska sehän on yks ensisijaisia attribuutteja sellasella.. hmm.. oliolla. Ja lopun voikin sitten johtaa siitä, eikö niin? Mä nyt en aio omistaa yhtä postausta itseni verifioimiselle, koska en ole ikinä ollu mikään väittelijä. Olen ollut vain asioiden kertoja, pohtija ja keskustelija – mutta ei mun jutut ihan hirveen paskaa voi olla kun niille on aina löytyny kymmeniä kuuntelijoita? Ja nyt satoja, kiitos Internet<3 Nelinumeroista määrää odotellessa.. ;) Sen sijaan ehdotan että joku alkaa falsifioimaan mut jos kokee aiheelliseks. Ha! keksin oikolukiessa sellasen pointin, että eikö se että ei saa sanoa että muovit on aivottomia oo ihan sama asia ku ei sais sanoa että me vaihdokkaat ollaan synteettisiä. Ei kumpaakaan tarvii jatkuvasti naamaan työntää, mutta eikö nyt kosmiset totuudet pidä kohdata ja puhua asioista niinku ne on? Noniin, yrittäkääpä nyt ampua polveen kun ammuin itteeni toiseen jo! Vittumainen temppu, vai mitä? >:D

Mutta mun tarkotus oli siis vähän valottaa sitä että miksi moinen purkaus. Mistä se tuli. Miksi se tuli. Miksi olen niin misantrooppinen, katkeran oloinen [ainakin yritän pyrkiä siitäkin eroon – kuinka moni muu voi sanoa samaa?] ja halveksuva. Jos ei muuten, niin siks, että vaikka pyrin kirjottaan omana itsenäni, niin ihan noin lujaa ei oo koskaan aiemmin tullu mun asenteet ja maailma läpi tästä blogista sinne lukijan kasvoille suorastaan. Ja tää on kuitenkin blogi transsukupuolisuudesta ja eilen ajelehdin hiiiiiukan etäälle siitä kuitenki sit. Tavallaan tekis mieli pyytää anteeks, mutta mitä tässä nyt alkaa jeesustelemaan ku kerran se on kirjotettu ja tollanenhan mä olen, niin vittuakos tässä. :D No siis, enemmänkin filosofiaan perehtynyt varmaan heti huomas mun kirjotuksesta jo, kuinka toisella olkapäällä mun korvan kuiskuttaa Nietzsche ja toisella LaVey.. mutta ei se ihan niin oikeestaan ees mene. Mulla on ollut noita ajatuksia jo yläasteella – ennenku tiesin mitä kaikkea ”filosofia” oikeestaan ees tarkottaa ja pitää sisällään. Ja ennenku tiesin ees kuka on Platon – ja silti mun valtio oli hyvin pitkälti samanlainen kuin sen. Sieltä asti oon halveksunut muovia. Kaikkea sitä.. no vittu yksinkertaisesti epä-älykkyyttä ja ajattelukyvyn puutetta. Kyllähän sellaset ihmiset nyt vaan on tyhmiä, eihän siitä nyt pääse mihinkään. Ja ei, tässä ei ole ees sitä ”pakotietä” että tullaan sädekehä pään päällä ostamaan sitä taivaspaikkaa itselle ja pätemään että ”älykkyyttä on hei monenlaista” – joo, oon samaa mieltä. Ja muovilta puuttuu kaikenlainen. Ne ikäänku jopa väistelee sitä.

Mutta. En mäkään ole niin misantrooppinen ja armoton että kuvittelen ettei ne vois saavuttaa sitä. Ehkä ne ei tahdo. Onhan se tavallaan helvetin helppoo elää muovisena, aivottomana ja kaikkea kyseenalaistamatta! Joku on joskus sanonut: ”Kärsimys on älykkäiden ihmisten ongelma.” Se on aika jäätävän kova sitaatti, etenkin koska se on määritelty ongelmaksi. Jos alkaa ajattelemaan, tutkimaan itseään, lukemaan uutisia, pohtimaan ihmistä, maailmaa, jumalaa, todellisuutta, mitä vaan, uhraa ajatuksiakaan sille että onko joku perusteltua, oikeutettua.. mistä pitää itse, mitä itse on... niin todella harva – jos kukaan – on niin ehjä synnynnäisesti että ei oo mitään tuskaisaa löydettävää tai kohdattavaa. Viimeistään siinä ku menee noihin isompiin kokonaisuuksiin niin alkaa tuskaindeksi nostaa lukemaa nopeemmin ku.. [mietin oikeesti jotain nokkelaa, mutta olin liian unessa, ei tullu :D].. nopeemmin ku pidättyjä riisuutuu hääyönä. Ehkä ne muovit tekee ihan tietoisen valinnan siis.

Kuten se että mulle tuottaa suuria vaikeuksia ottaa vastuuta itestäni ja kaikkee mitä oon aiemmin kirjottanu. Ei oo kauaa aikaa ku herra Psykopatologi taas lateli mulle totuuksia ja totes että ennen kaikkee toi johtuu siitä että mä en halua. Mulla oli hetken luu kurkussa, koska en osannu kumota sitä mitenkään.. joten myönnyin. Niin. Ehkä en ees halua ottaa vastuuta itsestäni ja ”kasvaa aikuiseks” – ehkä se ahdistaa, kaikki se mitä sellaselta oliolta vaaditaan. Ei se vaan oo mua varten, tuntisin haaskaavani elämääni. Ehkä ne muovit ja ns. onnellisen perheen vanhemmat ja muut tollaset sitten tekee tietoisen valinnan ajelehtia sillai älyttöminä läpi elämän? Ei se tietysti muuta sitä miten näen ne, mutta oon pohjimmiltani niin liian ymmärtäväinen, että tavallaan ajattelen sitten että jos se onkin niiden valinta, niin sama juttu ku lemmikkiasian kans: Mitä mä siihen meen toista määrittämään ja sille mesoomaan. Voin mä silti lemmikinkin omistajia pitää häiriintyneinä omassa päässäni, kuten pidän muoviakin halveksuttavina ja alempiarvoisina.

No mutta miksi se kaikki sitten? Mistä se tulee? Eihän se kaikki voi olla kehittynyt tän menneen 7 – 8 vuoden aikana jolloin vaihdokkuus on vaikuttanut mun elämään. Ei niin. Muistetaanpa nyt, että herra Kaappi on kiusannut mua aika lujaa sillon ku olin alle eskari-ikänen. Mahdollisesti se selittää sen kuolemisen haluamisen sillon neljä – viisvuotiaana, mutta en osaa sanoa varmaks. Ja sen päälle se koulukiusaaminen, 3lk alusta koko loppu alakoulun. Ja se oli julmaa. Tosin mun mielestä.. kuten tyypillistä! vaikka itsekkin yritän olla aktiivisesti ajattelematta ja tuntematta niin, on se ihan vammasen haastavaa.. tosin mun mielestä monia on kohdeltu tosi paljon pahemmin, hakattu, työnnetty naama pissaiseen lumihankeen, sotkettu vaatteet, toistuvasti esitetty ystävää ja sitten viety kaikki toivo ystävyydestä, ... tapoja on varmaan yhtä monia kuin kiusaajia. Mutta mulla se oli siis nimittelyä ja täydellistä hylkäämistä ja syrjintää. Ei kukaan tahtonut olla mun kanssa hetkeäkään, jotta ei joutuisi epäsuosioon, joten teknisesti oli minä vs. 22 muuta luokkalaista. Hyvät voittoprosentit! :D Mun vakioveikkauskerroin olis ollu astronominen. Ja niitä kutsumanimiä oli paljon, eikä vaan ”läski” ja ”nörtti” vaan paljon pahempia. Niitä oli loppuvaiheessa niin monta, että jengi vaan lyhensi ne: ”NMTL”. Se oli mun nimi. Ei mua kutsuttu ees mun syntymänimellä [Nykyisestähän ei ollut ees tietoo vielä sillon..] vaan tolla nimellä mua kutsuttiin, olin NMTL. En voi paljastaa tarkemmin, koska.. no tiiätte kyllä. Ja toi oli siis lyhennetty versio, ne lisäs aina kirjaimia tarpeen tullen. Jossain vaiheessa se oli ainaki NMTLHHPP.. jotain jotain...

Siinä on alkuasetelma. Sitten kun lakkasin – ehkä koulukiusaamisen takia – pelkäämästä ja välittämästä. Musta tuli emotionaalinen zombie tavallaan, niin aloin pukeutumaan niinku huvitti, meikkaamaan, lakkaamaan kynnet. Ajauduin samalla tutkimaan okkultismia, saatanan palvontaa, satanismia.. aloin ajattelemaan. Omilla aivoillani; Miksi mua kiusattiin? Miksi ihmiset on tollasia? Oonko mä sairas kun runkkaan joka päivä? Miltähän seksi tuntuu? Miltähän humala tuntuu? Onkohan jumalaa? Onkohan saatanaa? Mitähän on kuoleman jälkeen? ja vaikka mitä muuta. Kuinka moni keskiverto ala-asteen lopulla / yläasteen alussa oleva kelaa noita? Siis mä ihan oikeesti kysyn, koska luulen ettei kovin moni, mutta voin todellakin olla väärässä! Mistä mä tietäisin. Enemmän kasiluokan ja lukion kolmannen välillä mua kuunneltiin, kuin mun kans keskusteltiin. Usein vaan pohdin tavallaan ääneen, esitin teorioita kaikesta, listasin huomioita... Olin vaan oma itseni. Ajattelin omilla aivoillani. Niinhän kaikki mun läheiset ystävätkin teki, mutta ei niin häiriintyneen paljon. Ei niin paljon että niiden uni olis kärsinyt siitä kun ahdistaa että missä tietoisuus on kun on unessa. → Tai mitä helvettiä tää tietoisuus ees on!?

Mutta kaikesta rohkeudesta, suosiosta ja muusta huolimatta, olin uhri. Monen enemmän ja vähemmän seksuaalisen kokeilun. Olin jännä, mystinen, kiehtova, taiteilijapersoona, millon mitäki. Kyllä ihmiset ainaki tiesi että kauniilla sanoilla ja pään silityksellä pääsee mun housuihin. Tiiä sit pitikö mikään ikinä paikkaansa vai oliko kaikki niitä ”kai oot kuullu että [Tähtisimmulta] saa ihan sikahelpolla” -juttuja. Siihen päälle vielä se, että vanhemmat koulun kundit oli jatkuva paine ja pelon aihe, ennenku oli itelläki enemmän ikää. Edelleen muistan sen kun mua potkastiin päähän. Lujaa. Lääkäri kai sanoi että oli leivä aivotärähdys.. Sen kun mut kaadetaan maahan ja pelkään että mut tapetaan siihen paikkaan (se oli kyllä yläasteen jälkeen mutta se oli entinen fitness-kilpailija se jätkä). Sen kun pakenen henkeni edestä yhtä narkkia joka huutaa puhelimeen Kaapille että ”miltä susta tuntuu jos mä tapan sun veljes NYT!?” Sen kun oon niin humalassa että yks (useammankin teinipojan ja -tytön kans lähentelyssään onnistunut) spurgu tunkee kieltä mun suuhun, ennenku taas herään että missä mennään ja lähden vittuun siitä. Se kun isä nostaa seinälle ja huutaa. Se kun yks todella rakastettu mimmi ajetaan itsemurhaan kiusaamisella ja lähialueelta viis kuus tyyppiä vetää ittensä kylmäks seuraavana viitenä vuotena.

Kun mä mietin kaikkee sitä mitä ihmiset on tehnyt, mun läheisille, mulle, toisilleen, maailmalle... mille vaan. Niin mua kuvottaa niin paljon että haluisin jonkun rangaistuksen, että edustan tätä paskarotua, että oon lähtökohtaisesti samanlainen kuin noi. Jos ne on mun mielestä vihattavia, niin logiikan kestämiseks mun pitää vihata iteeniki – siis sen takia että oon ihminen. Mähän vihaan paljon muista(kin) syistä. Mutta siis mulle se on ihan sama onko suomalainen, venäläinen, amerikkalainen, tummaihoinen, islamisti, kristitty, juutalainen, lahkolainen, vuorikiipeilijä, kirjastonhoitaja, pappi, saatananpalvoja, gootti, punkkari, tavis, alkoholisti, narkki, aasialainen, ex-rikollinen, pedofiili, raiskaaja, murhaaja, rikas, köyhä, spurgu, toimari, koomikko, näyttelijä, taiteilija, lapseton, lisääntynyt, .. mulle kaikki on sitä samaa paskaa! Me ollaan kaikki sitä samaa paskaa! Mutta siitä voi päästä eroon, voi opetella, karkottaa kaikkea sitä mitä ihmisyyteen sisältyy luonnostaan.

Se ahneus, tahdittomuus, välinpitämättömyys, itsekkyys, epäoikeudenmukaisuus, kapeakatseisuus, .. [Keksi itse lisää.] En mä voi ehkä väittää että hobbesilainen ihmiskuva on oikea ja Jean-Jacques Rousseau olis ollut väärässä, mutta voiko joku muukaan väittää toisin päin? Mä en oo vaan koskaan nähnyt ihmistä luonnostaan käyttäytyvän hyvin. Joko se on sen takia, että kyseessä on ystävä, jolloin se on joko koettu velvollisuudeks tai vältellään syyllisyyden tunnetta. Jos kyseessä on vieras, jolle avataan ovi, tahdotaan itselle hyvä mieli. Ihminen on mulle aina itsekäs, niin myös minä. [Tosin mä ruoskin itteeni monen muunkinlaisesta itsekkyydestä, etenki ku siitäki tullu heijastuksia muilta.. liekö sitten oikeita vai ei..] Mä olen yrittänyt kehittää itsestäni ymmärtäväisen, maailmaa ymmärtävän, paljon tietoa ja taitoa omaavan [huonoa suomea, tiietään – kello on myös kolme yöllä], empaattisen, epäitsekkään, oikeudenmukaisen ja avoimen.. oppivaisen ja vastaanottavaisen.

Ehkä en oo onnistunut eheyttämään itteeni sillai että en kokis itseäni arvottomaksi ja kelvottomaksi panokaluksi, jota voi heitellä ja nussia ja ruoskia miten haluaa – mutta oon aivan vitun varma, että en ainakaan saa kenestäkään tuntumaan siltä. Se ei ehkä tee musta hyvää ihmistä, tai edes absoluuttisesti parempaa, mutta kylläpä uskallan sanoa että tekee se relativistisesti suurinta osaa paremman. [EDIT: Mutta kaikesta tuosta yllä mainitusta syystä siis pidän kaikkia ihmisrodun edustajia täysinä kusipäinä, kunnes yksilöllisesti osoittavat etteivät oo muovia tai muutakaan paskaa. En ehkä "sais" olla niin katkera, enkä niin negatiivinen enkä niin pessimistinen, enkä niin kyyninen.. mutta vaikka se oliski todistetusti epäoikeutettua, niin eikö se nyt ole sentään ymmärrettävää?]

Ei sen enempää tästä ja yritän pitää asenteeni ja niiden intohimoisen esiintuomisen vähemmällä – siinä samalla tasolla ku ennen eilistä. Mutta tulipahan kerrottua asioita! :D ”Kelaa sitä” sano Iso H ja Elastinen ku kasetille demon nauhotti. *Purrrr* Ihmiset! ❤

Koska jäi vähän musta ja pimeä fiilis vieläkin niin saatte sen mukaisen biisin. Älkää kuunnelko liian lujaa, demonit voi kuulla ja tulla rellestämään teiän kämppään. ;)

https://www.youtube.com/watch?v=ORLcFRbjet4

 

★Tähtisimmu ★