Niin. Kirjotin aiemmin että samaistun enemmän monessa mielessä Kämppiksen yläasteikäsen pikkusiskon juttuihin kuin monien oman ikäseni. Miten on mahdollista että mä yksinkertaisesti jaksan kuunnella sen juttuja pojista ja murkkuiän ongelmista ja kaikesta, jotenki samalla hämmentävällä tavoin ollen sitä vanhempi, että mulla on se aikuisen vapaus tehdä mitä huvittaa – mutta mulla ei oo yhtään sitä vastuuntuntoa.. Ei musta tuntunu juuri missään vaiheessa että meillä on yli 10v ikäeroa – meiän jutut oli ihan samoja silti..? Ehkä mä oon alikehittyny tai sairas tai jälkeenjääny tai jotai.. mutta ku ystävät puhuu töistään niin musta tuntuu ihan siltä et ”niijoo, toiki tekee noita tollasii aikuisten juttuja”.. En mä osaa ajatella itteeni johonki paskaduuniin vaan koska pitää maksaa vuokra tai jotai – ei mun tarvii tehdä mitään mitä en haluu.

Mä vaan voin dokaa keskellä viikkoo jos musta tuntuu siltä. Mä vaan voin pyörii ystävien kans kaikki päivät ja viikonloput ilman mitään vastuita – käyttää aikani miten huvittaa.. Nojoo, todellisuudessa en voi, pitäähän mun yrittää valmistua opistolta mutta käytännössä teen aika lailla mitä huvittaa. On jotenki jopa omasta mielestä pelottavaa kuinka kehittymätön ja keskeneräinen mieli mulla voi ees olla. Sekin mistä oon aiemmin puhunu, ettei oo sitä itsesuojeluvaistoakaan, vaan heittäydyn lapsenomaisella uskolla kenen vaan syliin, kun se ensin on päässy mun muurien sisään. Sit lisäks se teinimäinen hyväksynnän ja huomion haku; viiltelen alueille jotka vois vahingossa paljastua, jotta joku näkis ja tulis hoivaamaan ja pelastamaan mut pahalta maailmalta...

Ja kaikista maailman ihmisistä Kosmos päätti just mulle antaa lapsen!? Siis Exähän on maailman paras äiti – ei siinä ongelmaa oo – mutta lähinnä se että mä oon se toinen... Enhän mä osaa ees huolehtia itestäni ja oon altis hyväkskäytölle ja ahdistelulle ja muulle, niin miten helvetissä voisin huolehtia jostain, joka on vielä muakin avuttomampi... Mutta en tajuu silti! Mikä mut on jumittanu sinne 13 vuoden taakse? Pääsenkö koskaan eteenpäin? Haluanko ees?

Mä en osaa sanoa mikä kaikessa vastuussa ja ”aikuisuudessa” pelottaa. Mua ahdistaa sen taloudellisen vastuunottamisen lisäks paljon enemmän moni muu asia: Mä oon yläasteelta asti sanonu että ”miksei vaan voida kaikki maata ystävien kesken sikin sokin sängyllä ja vaan hengata – miks se on niin iso asia missä kenenkin käsi ja jalka on, kun kerran ystäviä ollaan kaikki” Joo, no jossain vaiheessa se todellakin oli tota ja enemmän vielä ehkä kun kaikki sääti ristiin ja pani toisiaan... Mutta se avoimuus! Se estottomuus! Se on kadonnu monilta – kaikki on tullut rauhallisiks ja jotenki varautuneks.. menettäny sen kykynsä heittäytyä. En sano että se mun tasoinen heittäytyminen on myöskään tervettä, mutta se ei oo ollu varmaan koskaan terveellä tasolla, joten irrelevantti pointti.

Ja se sulkeutuneisuus: ei kukaan enää avaudu sillai ku miten joskus 14v – 19v... sillon ystävät oli niinku kaikki kaikessa – nyt kaikilla on joku vitun ura ja ollaan niin asetuttu ja on parisuhteet, perheet, dogelit ja muut... Mä en ees kaipaa sitä! Enkä nyt haluu siis todellakaa väheksyä mun ystäviä – mut mä en vaan tajua miten erotaan niin lujaa.. :O Mä kaipaan vaan sitä hoivaajaa, joka kattoo mun perään ja sit saan elää vastuuttomasti ja se vaan pitää huolen musta. Asumukseks tahtoisin ison kartanon, missä asuu joku 6 – 8 läheistä ystävää, pariskunnat sallittu mutta ei kaikki voi olla pareja ku sit sinkuille tulee tylsää. Kaikki elettäis yhdessä porukalla kasvatettais toistemme lapsia etc. :) En mä tiiä mikä mun ongelma on mut ei mulla oo koskaan ollu sellasta haavetta että joskus löydän jonkun ja sit saadaan lapsia ja asutaan niiden kans. En mä oo ikinä haaveillu mistään sellasesta. Aina haaveissa mulla on ollu vaan helvetisti läheisiä ystäviä ja muuta ja että vaan voisin soittaa rumpuja tai mitä vaan – esiintyä! – ja saisin elantoni siitä. Sellasta työtä mikä ei ees tunnu työltä – ehkä sen takii et sitä rakastais... Ehkä kaikki muutki sit vaan rakastaa omaa työtään..? ;) Ehkä mä en ”saa” [anna itteni] haaveilla mistään, kun en ”ansaitse” mitään – vai pelkäänkö että jos sais niin vois menettää..? Vai enkö vaan osaa haaveilla kun ei koskaan oo ajatellu että on minkään arvoinen tai vois onnistua tai tapahtua hyvin tai jotain..? Tai ehkä se että ei oo ikinä ollu ehjää perhettä on tuhonnu sen käsitteen pysyvästi mun päästä. Eihän mikään paikka voi ees tuntua kodilta – se käsite on rikki jotenki – missään ei oo niin turvallinen ja sellane fiilis että vois sanoa sitä sillai "kodiks". Siis kyllähän mä nyt puhun että "meen himaan" ja tollai mutta siis jos joku kysyy että missä mun koti on, sillai todellisuudessa, niin ei sitä oo. En mä kuulu mihinkään... ehkä sen takii ei voi olla perhettäkään..?

Yhden ystävän kans puhuttii että sillä on tullu ihan luonnostaan sellane rauhottuminen ja sellane et tuntee häpeää jos pyörii tuolla kaupungilla räkä poskella polvet nurmikolla konttaamisesta vihreenä ihan kujalla... ja tää ystävä on mua kaks vuotta nuorempi .. tai kolme, ihan sama, kun mulle sillä iällä ei oo vittuakaan väliä..! :D Vastasin sille vaan hämmentyneenä että ”aijaa??” Kyllä vaan voisin edelleen tuolla mennä ihan ympärikännissä ja sekasin..! Haluisin tehdä niin, mutta en mä nyt yksin – etenkää nykyään – tonne uskalla lähtee vetään mitään koomaa..! :O Sen näki jo sillon pari viikkoo sitte mihin sellaset illat voi johtaa... :( :S Mutta ei mua nolottais hengaa jonku 18v tyyppien kans tuolla kiskoa pussikaljaa ja ravata puskapissalla!? Niitä varmaan hävettäis hengaa mun kans – vaikka mua ei oo koskaan vielä luultu yli 23-vuotiaaks... Varmaan toi kybergoottityyli antaa vähän periks tossa ikäarviossa, mut anyway..!

Mut nii, en tiiä miks mä en haaveile mistään ”normaalista” tai elä ”normaalia” elämää 28-vuotiaaks... En mä haluu tehdä duunia vaan rahan takia, enkä olla estyneempi ja rajoittuneempi... Mä oon tälläne häiriintyny sekopää!<3 Viimeaikoina monesti tullu sellane fiilis että mitä vittua mä nyt niin itteeni ruoskin aina ja väheksyn..? Ajatellu, että mitäs sitte vaikka on vähän itsetuhonen, hyväkskäyttäjä, esine, lelu, saastainen lutka, uhriutuva psyko, heittäytyvä ikiteini, sinisilmäinen, alikehittyny ja vaikka mitä muuta.. koska noin joku 50 ihmistä rakastaa mua joko sen kaiken takia – tai sit siitä huolimatta! :D En oo varma tietääkö ne kaikki itekkä kumpi on se oikee syy. ;) Mutta oon niin tärkee monelle että oikeesti se surun määrä jos mulle kävis jotain.. ja sen takii ehkä joutuvatki välillä kattoo vähän mun perään, kun muuten se suru olis tullu jo... monesti.. :( Anteeks kaikista niistä kerroista, ja kiitos että ootte jaksaneet pelastaa ja pitää hengissä!<3 Oon elämäni velkaa kaikille... ehkä oon vähän taakka kun joutuu kattoon vierestä mun jatkuvaa synkkyyttä ja kärsimystä – mutta monesti oon myös se jonka kanssa on niin hauskaa että nauretaan kyyneleet silmissä! <3 Ehkä oon vähän raskas välillä koska niin moni on monesti huolissaan että menettääkö ne mut ja joutuu aina välillä kattoon vähän perään ja repiin autotieltä makaamasta ja parvekkeen kaiteelta pois... Ehkä itken usein ja kuormitan – mutta työnnän aina kaikki omat murheet ja ongelmat sivuun, kun ystävällä on mikään pienikään hätä..! Pidän puhelimessa aina äänet, jotta herään jos mua tarvitaan! Annan paljon, vaikka otankin paljon. Niin miks vitussa mä nyt en sais olla sit sellane uhri ja etsiä vaan sitä hoivaajaa? Ei se nyt yhtä paha oo ku jos tuntisin luonnostaan sairaalloista mielitekoa murhata ihmisiä!? Jos oon ongelmallinen ja mun aivot on jotenki jumiutunu 15-vuotiaan tasolle, niin mikäs siinä sitte – pitää vaan löytää sellanen tyyppi, joka haluu itsetuhoisen, avoimen heittäytyvän, vastuuttoman ja omistautuvan kybergoottiprinsessan siipiensä suojaan ja seksileluks. ;P Mä oon ”Tuskahuora”... xD

Että niin saatana! Ei kai mussa nyt niin paljon vikaa ettei jotain hyvääki.. viallisena ja arvottomana siltiki nään itteni... mutta kai tossa ajatusmallissa nyt jotain olis ees kehittyny... :D [Oon muuten tehny jo uuden otsikkokuvanki valmiiks ja voitte kuvitella kuinka vaikeeta on kun en vielä voi laittaa sitä, kun oon taas suunnitellu kaiken... :D]

Ootte ihmiset ihania ja mailia saa todellaki laittaa lisääki, samoin kommentteja! :) Ihanaa vaan saada palautetta ja etenki huomata että on ees jonkunlainen tuki / toivo ihmisille! Mä vastaan niin pian aina kun ehdin vaan, mutta en haluu vastata kiireessä, vaan ajatuksella. :) Mutta voimia ja jaksamista kaikille, ootte rakkahia! ❤ :)

[EDIT 14.08.06: Muutettu lainaus oikeen väriseks..]

”If it's a war you came to see

you will never see a waved white flag in front of me

I can't end up dead

I won't be misled

I'll keep singing this song inside my head”

[ei oo alla olevasta biisistä, mut sopi vaan tähän]

 

https://www.youtube.com/watch?v=iL2UTlUQBk0

https://clawerfield.bandcamp.com/

 

★Tähtisimmu ★