Joo, eli eilen oli sitte se legendaarinen läheistapaaminen. Siis se yksi ainoa, jonka transpoli asianomaisen pyynnöstä järjestää. Mun toinen isoveli ei ees vaivautunu paikalle asti, oli vaan kuitannu meiän äitille et: ”En mä oikein koe mitään tarvetta tulla sinne, koska en mä osaa nähdä [Tähtisimmu]a ku veljenä ja poikana... ainakaan vielä.” Sitä en tiiä että lisäskö meiän äiti kertoessaan mulle vaan ton viimesen pari sanaa... Mutta sinne tuli siis toinen isoveli, isosisko, äiti. Lisäks mun lapsen (bio)äiti, exä... ja on kaiketi pakko sanoa että ihminen jota edelleen siis ikävöin ja kaipaan ja tahdon olla sen.

[miten voin olla niin jumissa edelleen..!! en vittu käsitä itteeni! enkä mä mitenkää tahallani. jos joku tulee ja onnistuu mut valloittaan ja pyyhkiin entisen rakkauden nii tervetuloo! toivotan oikeesti onnee, voisin tehdä jo muutaki ku itkee.. mutta sentään pystyn hautaamaan kaiken ja elämään normaalia elämää lapseni ja sen synnyttäjän kans ystävinä. oon Rachel. illalla voi sitte itkee ittensä taas uneen ku on niin helvetin yksin, kylmä ja paha mieli! tunnen itteni niin vitun tyhmäks ku haaveilen edelleen yhteisestä tulevaisuudesta!! vittu mä oon tyhmä ja hyväuskonen idiootti!!]

Tosi hämmentävää kuinka se ilmapiiri voiki tuntua niin teennäiseltä siinä käytävällä ku venailtii kutsua huoneeseen sisälle, että sitte ku sinne mentii niin se oli mulle oikeestaan pahempi kokemus ku mikään tässä prosessissa tähän asti. Olihan sillonki ku oli siinä psykiatrin ja psykologin ronkittavana vuoronperään ja ne repii kahden hengen voimin koko historian ja tunne-elämän ja kaiken auki, jotta näkisivät nyt mahdollisimman tarkkaan kaikki pienimmätki yksityiskohdat tutkittavan persoonassa. Mutta nyt se tuntui lähinnä siltä ku mut olis lyöty johonki häkkiin, kiinnitetty kaulasta kahleella sen häkin kattoon, etten pääse liikaa liikkumaan ja sit mua sai tökkiä, heitellä kananmunilla, ivata ja tehdä mitä vaan, kuin jollekki koe-eläimelle. Se tuntui siltä että broidi ja systeri teki kaikkensa, jotta ne ensinnäki sais vakuutettua sen sosiaalityöntekijän ja sairaanhoitajan siitä että mä en ole trans, vaan ainoastaan moniongelmainen, huomionhakuinen, identiteettikriisistä kärsivä sekopää ja myös toisekseen että syyt ja selitykset löytyis kaikki perhedynamiikan ja mun henkilökohtaisen historian – kuten koulukiusaaminen – kautta.

Se oli niin tukahduttava tilanne olla siinä sellasen tykityksen alla, et mä huomasin monesti ihan fyysisesti täriseväni! :o Sit yritin hillitä sitä sillai ettei se näkyis et oon jotenki ihan säröillä ja teippaan itteeni kasaan kokoajan... Se oli jotenki niin.. niiiiiin sanoinkuvaamaton tilanne, et en oikeesti osaa selittää. On jotenki kaiken sen takii nii sellaset katkonaiset muistikuvat etten pysty ees mitenkään referoimaan kovin hyvin, mut listaa muutamii yksittäisii lausahduksia mitkä jäi mieleen:

”Isä suhde oli mitä oli, ennenku se tappo ittensä ja äitisuhde on aivan katastrofaalinen”

”Sillon ku idolina oli Jussi69 nii piti harjotella ässävika ja nyt ku on Marilyn Manson nii pitää saada tissit”

”Miten voidaan hoitaa fyysisesti jotain sellasta millä on NOIN paljon ongelmia ihan selvästi PÄÄN sisällä”

”(osoittaa äitiä) Sua se on ainaki pompotellu ihan miten sitä huvittaa”

”Sähän oot itekki sanonu että oot huomionhakunen” (for the record, mä en koskaan sano itsestäni mitään itse; kaikki on ensin kuultu ulkopuoliselta tarkkailijalta -- peililtä, jonka kautta voi nähdä itsensä ja oppia tuntemaan paremmin)

”Sähän oot sanonu että sä manipuloit ihmisiä” (ks. ylempi)

”Selkeesti jopa narsistisia piirteitä”

”Miksei voi vaan hyväksyä itteensä sellasena ku on”

”Miksei tätä sairautta hoideta terapialla”

Että sellasii kaunopuheisia lausuntoja broidin ja systerin suusta. Aika harva noista kyllä tais tulla systeriltä... Mut siis ei mulla nyt ollu ees kauheen suuret – no oikeestaan ei mitään – odotukset ton tapaamisen avusta / vaikutuksesta. Koska jos ihminen on niin suppea ja itsepäinen ja pelkää niin paljon kaikkea mikä ei oo yhteensopivaa kaiken sen kans mitä on jo omaan maailmankuvaansa sisällyttäny, niin silloin siihen ei ole apua. Mä en yksinkertaisesti voi auttaa enää tän enempää. Oon nyt tehnyt aivan vittu kaiken mitä vaan voi! Jos ei kaiken tän jälkee suostu ymmärtämään että identiteetti ei ole pillussa ja kullissa vaan aivoissa, niin sit vois varmaan omat aivonsa heivata pellolle, koska tulee kytkeytymään Matrixiin alapäästään!? Vittu, whatever. Se, että noi konservatiiviset suppiloaivot vois käsitellä sen asian että on tyttö, jolla on penis, niin on todennäköisempää että koko universumi luhistuu aiemmi.. Joten siihen suuntaan ei kannata ees katsella. Mutta jos ne nyt ensin ymmärtäis että eiköhän jokainen yksilö tiedä vittu itse oman identiteettinsä – kuhan sen ensin löytää. Eikö se oo vähän ku olisit vaateostoksilla ja sit kokeilet kaikkii erilaisii kivoi kledjui ja sit ku löytyy se mikä natsaa, niin kyllä sä vaan tiiät sen! :) Eikö ne tajuu että niin se meni tänki kans; en mä edelleenkää halunnu tällästä elämääni – en mä halua kokea ristiriitaa kroppaani – en mä halua kokea et se on jonkun muun – en mä.. nojoo, käsititte jo... Mutta niin se nyt vaan menee. Ihan niinku mun broidi tietää että se haluu panna tyttöjä.. ..!! Eiku joo! Tosta tuliki sit mieleen, et se veti jopa sen siihen!

Että mä oon kuulemma yläasteella ja lukiossa juossut niin paljon pillun perässä että ku sitäki aattelee nii... Noniin. Hienosti se taas osoitti että en voi olla tyttö, koska oon juossut pillun perässä. Just nii. Siinä sit alko taas kerran keittää mullaki nii tiuskasin sille vaa et ”On sitä kuule kullinki perässä juostu paljon, mutku ne on kaikki ollu heteroja!” Eipä sanonu ainakaa mitää takas. :D Stna.

Ja siis vaikka mitä kaikkee tollasta tosi epäolennaista mun mielestä. Ne transpolin raukat yritti sitäki selvittää mun sisaruksille että ku trans* on aikoinaan yritetty auttaa kaikilla mahdollisilla keinoilla: antamalla synteettistä biologista hormonia, terapialla, kaikella, mutta mikään ei ole toiminut! Mut ei. Kyseessä on siis aina mielenhäiriö, kun halua silpoa itteensä.

Niijoo, ja kyllä ne nosti mun viiltelyn ja masennuksen [ei oo muuten koskaan diagnosoitu – johon systeri sano ”noku et oo koskaan menny mihinkää!” no en kai jos kerran en oo kokenu tarvetta!?] Ja nii, broidi mesos siitäki monesti, että ku pitää olla erilainen ja ku pitää saada huomioo, pitää olla jotain mitä ei oo ja piiloutua. Pitää peittää ittensä meikeillä ja pitää laittaa hiuslisäkkeitä ja cyberloxeja ja kaikkee että ku en oo koskaan voinu olla ”oma itteni”. Tääki kertonee siitä että millä jurakaudella mun broidi elää? Siis eli sen mielestä kaikki jotka ei pukeudu vaatteisiin, jotka on Prismasta / Cittarista, niin on jotenki et peittää ittensä ja haluu olla / teeskentelee olevansa jotain muuta ku todellisuudessa on. *hhhhhuuuuuuuoooooohhhhhh* -.-

Ja kyllä se muisti siitäki mussuttaa että ku ei ollu ne varsinaiset diagnoosin asettajat paikalla, se psykiatri ja psykologi. Jotka on tutkinu liian vähän ku ”eihän parilla käynnillä voi ihmisestä tehdä diagnoosia!” Ja sitte se siitäki vaahtos, että ku mut laitettiin hyllylle hoitojen kannalta, kunnes saan itteni psyykkisesti parempaan kuntoon että kestän nää hormonit ym.. Nii siitä se vetos siihen että ”nii että ensin ollaan sillai että 'nooo emmänyttiiä..' mut sitte kahden vuoden päästä ni kyllä sitte onnistuu!?”

Eihän näille kahdelle oikeesti vaan jumalauta, saatana, VOI TEHDÄ MITÄÄN!!!!! Perkele!!! Katotaan nyt että ajaudutaanko tässä siihen että mä en vaan enää jaksa / siedä ja joudun laittamaan välit poikki. En mä halua, mutta en mä voi antaa niiden jatkaakkaa mun pahoinpitelyä!? :o

Mun exä oli kyllä niin ihana! :) <3 Se tuli muutamaanki väliin, piti (ex-)oman penistyttönsä puolia ja yritti vähä sanoo takas mut broidihan huutaa niin kauan ketä tahansa kumoon, et se kuulee enää oman äänensä... -.- Eikä se nyt jaksa tollasille aaseille kauaa mesota, vaikka kuinka haluis puolustaa mua. :D Mutta oli kyllä niin jotenki turvattu olo.. <3 tuntu siltä et ei tarvii pelätä ja että joku pitää mun selustan. Ehkä sen takii nyt onki nii ikävä sit sitä ihmistä.. meitä. Se ei ees vittu tiedä miks itken itteni uneen varmaan tänäänki.. Sille sanoin vaan et hormonit kiukuttaa ja itkettää – joo on se osatotuus, et ei se valhe todellakaan oo! Mut ei se oo ehkä se pääsyy. Se ei myöskään ees tajunnu sitä kuinka ihanaa mulla oli olla taas sen kans, vaikka ei ees mitenkää oltu lähekkäin tietenkä tai mitää. Se vaan niin pistää mun sydämen sykkiin vaikka kuinka haluisin syväjäädyttää sen... !! :o Oho.. Meninpäs nyt ihan sentimentaaliseks taas.. :o Anteeks. Karkasin aiheestaki ihan..! :o :D No.. minkäs sitä tekee... Penistyttö haaveilee poikatytöstään edelleen ja vieläki... Mut en mä uskalla mitää tehdä. Lamaannun ku vaan ajattelenki torjuntaa. Oon huono.

Että ei muuta ku To/Die/For ja Still Remains soimaan ja fiilistelemään sitä että joskus vielä ollaan yhdessä... <3

* Tähtisimmu *