[Tulee arkistoista tällä kertaa, ei sen takia että olis ideat loppu tai että ei jaksais kirjottaa tai mitään, vaan siks, että tää on maannut siellä jo jokusen viikkoo ja alkaa olemaan pian "vanhentunut". Joten pitää nyt julkaista tää ja palaan tähän aiheeseen sitten vaikka huomenna...]

Havaitsin tossa hetki sitten sellasen asian, että vaikka estroilla onkin nyt ollut jo useamman viikon (joka ei sinänsä ole edes pitkä aika!) niin vaikka osa haluista on tallella ja kykenee masturboimaan, niin silti se kehonkuva ei hahmotu ”oikein”. Siis, kuten aiemmin oon selostanut, niin koska on mahdoton valehdella omalle tietoisuudelle tavallaan omasta fyysisestä olemuksesta – en mä voi tuntea konkreettisesti pimppaa itelläni – niin se tieto on kokoajan läsnä, niin kauan ku on kosketuskin. Eikä sillä ole merkitystä, kuka (minä vs. joku muu) koskettaa, mutta niin kauan joutuu tiedostamaan sen vääränlaisen kroppansa, vaikka muulloin voi tavallaan ohittaa sen havainnoinnin ja pohjata pelkkään sisäiseen kokemukseen.

Niin tuli sitten yhtäkkiä sellainen pelottava ajatus, että entä jos aivot on kaikesta ristiriidasta huolimatta niin kauan elänyt väärässä kropassa, että vaikka kuinka unissa ja muuten voi olla tytön vartalossa, niin sitten kuitenkaan siinä korjatussa ei opi koskaan ”hahmottamaan itseään oikein”. Siis entä jos aivot ei enää tavallaan taivu siihen että havaitsee vaginan peniksen sijasta?

Tulee mieleen yks niistä unista missä oon pannut tyttönä, jossa se seksi tuntui anaaliseksiltä koska aivot ei kykene tuntemaan sitä normiseksiä sen takia ku ei niillä aivoilla ole mitään millä täyttää taas kerran se semanttinen sisältö. Siis niillä on se ”vaginaalinen seksi” taas olemassa käsitteenä mutta se on tyhjä / se ei viittaa mihinkään...

Jos miettii sitä että esimerkiks aivoverenkiertohäiriön kärsineillä, vaikka jotain osia tuhoutuis sen takii aivoista, niin monesti jos kuntoutus ehditään alottaa tarpeeks ajoissa niin toinen osa aivoista ottaa osakseen sen tuhoutuneen osan homman. Toisin sanottuna: vaikka se osa joka liikutti ennen vasenta kättä on tuhoutunut täysin, niin joku toinen osa voi ottaa sen hommakseen ja liikekyky palata useimmiten lähes sataprosenttisesti. :) Niin jos tolta kannalta miettii kuinka modulaarinen kokonaisuus ihmisaivot on, niin onko mahdollista että ne konfiguroi kaiken muunki uudelleen? Siis onhan sellasillaki potilailla joskus jopa vuosia haamukipuja / -tuntoja, joilta on amputoitu jotain.. mutta niidenki aivot lopuks jotenki tajuaa sen et ”hei ei täällä oo enää mitään!” Ja sit vielä se, että ne ei ole potilaina ehkä ihan samassa tilanteessa, ku ne ei ole kokeneet mitään ristiriitaa siitä että niillä on vaikka käsi tai jalka. ;)

Hmmm... tää vaan alko siis mietityttään.. osittain jopa pelottamaan. Ja siis myös ahdistamaan, että onko nyt taas niin helvetin mahdotonta sitten että elämästä tulis jotain, jos on saanut niin paskan kohtalon, että ristiriitaan syntyy... :o

Edelleen, koen että mulla kuuluu olla pimppa mutta onko aivojen mahdollista havaita sitä koskaan? Kyllähän ne aivot just kokee sen että niin pitäis olla, mutta siinähän on kans just ristiriita, että kokemus ei vastaa havaintoa... Mutta jos havainto muuttuu, niin kyseenalaistaako aivot sen vain siks, että ne pohjaa aiempaan tietoon (kuten monessa muussa asiassa)... Periaatteessa siis aivot kokee että tuolla alhaalla on vagina mutta se kokemus särkyy heti havainnon tieltä ja sit aivot on sillai et ”ei ookkaan! siellähän on penis!” niin mitä jos toi ei ikinä pystykään muuttumaan siihen että ”hei, niinpä onkin!” vaan sitte tulee se että ”siis mikäs tilanne tää on, ku ennen on ollu penis vaikka oon kokenut että olis pimppa!?” -> Mitä jos siitä ristiriidasta on ehtinyt tulla de facto?

Äh.. kylläpä alko taas masentaa ajatus siitä että jos ei synny biologisesti ja neurologisesti harmoniassa niin on tuomittu elämään helvettiä ja ristiriitaa aina ja ikuisesti maan päällä... :(

* Tähtisimmu *

[osa II]