Ööö, joo, eli on sitte joku kuukausi edellisestä postauksesta. Haluun selostaa tän ihan ”virallisena” osana tän kertaista enkä perinteisesti [prologina] tai [omina ajatuksina / monologina itseni kanssa]. Siis aluks luulin että oon vaan tulossa ihan perus flunssaan ku oli useampi päivä sillai jotenki kurkku arka ja karhee ja silmät punaset, kuivat ja turvoksissa ja kaikkee. Sit olin ollu jo yli kaks viikkoo jotenki tosi uupunut fyysisesti; en jaksanut käydä kaupassa ku tyyliin joka kolmas päivä ja aina ostin vaan jotain leipää ja muuta ”pikkusta” koska en jaksanut edes ruokaa tehdä. Siis musta ei tuntunut missään vaiheessa masentuneelta, epätoivoiselta, päätös ei epäilyttänyt, tulevaisuus ei pelottanut, ei mitään niinku negatiivista sillai mentaalisesti ajatuksissa. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään, olin vaan jotenki ihan väsypoikki koko ajan. No sama homma jatku koko kolmannen viikon. Mulla on aina ollu univaikeuksia, joten ei sillai mitään isoa, mutta kolmannella viikolla tuli sitte jo aika vakaviakin sellasia. Vaikka valvoin koko päivän ilman päikkäreitä ja olin ihan kuollu ku illalla menin nukkumaan viimein, niin nukuin silti poikkeuksetta aika tarkasti tasan 4h. 23 – 03, 00 – 04, 20 – 00, ... sitte heräsin ”ihan pirteänä” eli en siis saanut unta ja tuntu että olisin nukkunu oikeesti joku 8h. Mutta sitten yhtäkkiä parin kolmen tunnin jälkeen olin ihan yhtä väsynyt taas, ja eiku sama uudestaan. Meni siis jotain neljättä viikkoo ihan helvetin oudolla unirytmillä että nukuin aina 4h kerrallaan, koska enempää en yksinkertaisesti pystynyt! :o

Sen takia ei sitten jaksanut edes tätä kirjottaa vaikka olis tahtonut, kun oli jotenki aivan kujalla koko ajan ja ihan loppu. Tosi sellane epätodellinen olo, sitte ku yhdistää siihen vielä sen että kävi tosi vähän ulkona sen saman uupumuksen takia, niin ei yhtään auttanu asiaa, todellakaan! :o Sitte muistin että ”mitähän kaikkee sivuvaikutuksia noilla estroilla saattokaan olla...?” Kaivoin sen lapun ja siellähän luki muun muassa ”univaikeudet” ja ”kuivat silmät” :D No, mutta nekään ei ollu tarpeeks. Varmaan osittain sitten johtuen siitä huonosti syömisestä (josta osa kyllä johtuu tulottomuudestakin!) ja kaikesta, niin alkoi usein huimaan tai tuntumaan muuten ”kevytpäiseltä”. Lisäks iltaisin saattoi oksettaa. No sitten kun 60. päivä (reseptin mukaan ihan kiltisti) tuplasin estroannoksen, niin ei noi ”oireet” ainaka helpottanu. En oo varmaan eläessäni ollut niin kuutamolla ku viime su – ti / ke välisen ajan. :D Siis ihan selvin päin mutta silti ne päivät tuntuu siltä ku olis ollu hapoissa tai sienissä tai jotain ja niin etäiseltä että ihanku ne olis ollut unta, toista olevaisen tasoa tai jotain muuta, mutta ihan vitun sakkasta meininkiä! :D Eilen sit alkoi viimein jotenki palata todellisuuteen tavallaan. Siis enhän mä nyt kai missään tripillä ollutkaan, mutta tiiättekö...?

Se iltainen ajoittainen oksetus voi todellakin johtua hormonitasojen muutoksista; vrt. raskaana olevat biotytöt. Se ero on edelleen suhteellisesti about sama, kun tää mitä mulle tehdään synteettisesti. Ja muutenkin siis loppuviimein pistäisin kaiken tuon mitä ylempänä selostin niin samaan piikkiin. Kaikki jotka on ollut paksuna tai ollut läheisesti paksuna olevan kanssa, niin tietää, että hormonit voi sekoittaa pään niinku niiiiiiiiin pahasti että ei mitään rajaa! :D Ja joillainhan pelkästään menkat riittää siihen.

No, mitäs mulle sitten muuta? Onko edistystä tapahtunut? No, joo ja ei... Musta itsestäni ei tietenkään tunnu siltä että mitään kauheen erityistä olis tapahtunut, mutta mähän näen ne kasvot peilistä joka päivä – tissejä oon tietoisesti lakannu tsekkaamasta, jotta tulis sellanen build-up että sitte ku sen tajuaa niin se tulee sillai räjähtämällä, tiiättekö... ;) Ja plus, oon mielestäni aiemminki selostanu jo, että jotenki jo ennen hormoneja oli niit sellasii päivii että tuntu että näyttäis jotenki enemmän tytöltä. Ja estrojen jälkeen vasta niitä on ollutkin – nykyään joka päivä oikeestaan. (Palaan tähän seuraavissa merkinnöissä.) Mutta. Tossa näin yhtä ystävää sillai ettei oltu jokuseen viikkoon – niin, puhun viikoista en kuukausista tai vuosista vaan vittu viikkoista! :o :) – niin se kysy eka että onko jotain muutoksia. Sit mä olin vaan perus että ”ei kai mitään kovin kummallista vielä” että ”kasvot nyt tuntuu näyttävän enemmän tytöltä joka päivä...” Siin kohtaa oli hiukan hämärä valaistus (ylläri että gootin kotona? ;D) nii sit tää ystävä oli sillai et ”nojoo... ... *lyhyt tauko* ... *hämmentynyt ilme* ... Siis! Tuus tänne valoon! Siis. Siis sun iho näyttää jotenki tosi paljo pehmeemmältä ja jotenki...” Sit siinä hetken se tutkiskeli mun kasvoja ja hämmenteli... :D Että kaipa tässä sitten alkaa muutosta tapahtuu.

Vaikka itte ei sillai visuaalista nyt hirveesti oo huomannu, niin mun tissit on ihan sika arat! Siis välillä niin pahasti että ei voi esim. maata masupuolella ollenkaan, edes pehmeellä sängyllä – saatika sit jossain kovalla sohvalla. Mentaalipuoleltakin ystävät kyselly paljo, että joko itken kaikelle. :D En... ainakaan vielä, mutta sitä ei tosiaan tiedä että mitä kaikkee tässä vielä tulee... Täähän on tavallaan mulle ensimmäinen oikein tapahtuva teini-ikä... :) <3

Mutta joo, siitä vähän luettavaa taas varsinki kaikille, jotka harkitsee prosessiin lähtöä. Ei ole todellakaan mikään läpihuutojuttu sitte. :D Vaikka hormonithan vaikuttaa todella yksilöllisesti(!!) niin silti. Kannattaa suhtautua sillai aika varauksella, että sieltä voi tulla mitä vaan. ;) Ja taas puolestaan skeptikoille taas sitä samaa, että eihän tällästä nyt kukaan halua vapaaehtoisesti kokea kaikkea tätä (vai mitä sanoo biotytöt? ;D) vaan todellakin viimeisenä epätoivoisena yrityksenä tulla kokonaiseks. Mutta täytyy sanoa että mun kohdalla se kyllä edelleen tähän mennessä on todellakin kannattanut ja ollut niiiiiiin oikee valinta että ei ole sanoja! Ja todellakin, kokonaiseks.. kokonaiseks tässä ollaan matkalla! :) <3 Luv U people!

* Tähtisimmu *