Tää nyt – vähemmän yllättäen – liittyy taas yhteen rakkaista perheenjäsenistäni, jonka mielestä jokaisen pitäis enssijasesti hyväksyä itsensä. Ja.. wait for it.. ”just sellasena ku on”! Joo, kyllä, se pystyy sanomaan niin. Eli sen mielestä siis riippumatta siitä että ootko syntynyt ilman käsiä, epäselvään biosukupuoleen tai kuurona (itse se käytti ainoastaan ensimmäistä mainituista vertauskuvista) niin mitään ei pitäis muuttaa / korjata, koska jos tekee niin, tarkoittaa se vain ja ainoastaan sitä että et nyt hyväksy itseäsi. Onko tää oikeesti pätevää logiikkaa? Siis joku joka handlaa filosofian / matikan logiikan nii voi tehdä tosta deduktiopäätelmän tai jotai...

Mulla toi nyt ei kuitenkaa mene perille. Siis mikään noista vaihtoehdoista. Siis... jos nyt kädettömälle tarjoutuu mahdollisuus saada kyberneettiset kädet, jotka kytketään sen aivoihin, niin miksi helvetissä se ei ottais niitä!? Siis kuka nyt jättäis ottamatta? Eikö tolla samalla logiikalla nyt sitte jos sun kotoa löytyy lutikoita, nii pitäs hyväksyä se ja elää vaan niitten kans? Vai onko tää nyt sitte jo taas naisen logiikkaa, hä? ;D Siis eihän nyt jonkun asian korjaaminen tarkoita ettei hyväksyis sitä sellaisenaan!

Ja vielä mielenkiintosemmaks tää menee siinä kohtaa kun aletaan vertaan sitä että mitä kummanki mielestä vaihdokkaiden tulis hyväksyä. :D Koska mun (ja yleensä ilmiön todellisuuden ”puolella” olevien) mielestä tietenki pitäis pystyä hyväksymään se, että on syntynyt väärään kroppaan / aivot on kytkeytyny ”väärin” ja sen yhden mielestä sit pitäis hyväksyä se että.. no, siis.. että tuntuu siltä että on... Siis.. äh.. Kun mun mielestä siis se hyväksyntä tarkoittaa sitä että hyväksyy sen, että on ristiriita ja ”antaa itselleen luvan” olla trans* ja siten hyväksyy itsensä ja ristiriitansa ja ”antaa luvan” samalla sitten korjata kroppansa vastaamaan sitä mitä sen piti olla. Ja ton toisen mielestä siis se hyväksyntä tarkottaa sitä että hyväksyy sen ristiriidan ja itsensä ja elää sit siinä väärässä vartalossa. Siis, osaanko mä nyt selostaa tätä ollenka...? :D

Pointti nyt kuitenki oli se että katotaan siis samaa omenaa mutta eri puolelta, tavallaan. Ku mun mielestä se mitä pitää hyväksyä on se sisäinen identiteetti (johti se korjaamiseen tai ei) ja toisen mielestä se hyväksyttävä asia on tavallaan se ristiriita itse, jolloin ei pitäis tarvita korjausta. Tää nyt selkeesti tietysti värittyy siitä että sen yhden näkemyksen perusteella transsukupuolisuus ei ole olemassa oleva ilmiö, vaan kyseessä on poikkeuksettai psykologisesti hoidettavissa oleva häiriö. Nii, ja sitte se jatkoi sitä perusteluaan vielä sillä että ” - - ohan kaikki miehet vähän feminiinisiä ja kaikki naiset vähän maskuliinisia - - ” On joo, mutta edelleen, ei sillä minkälaisia osa jonkun tavoista, tottumuksista, näkemyksistä tai mistä tahansa ole, ei sillä oo mitään tekemistä (sukupuoli-)identiteetin kanssa! Mä voin edelleen nimetä ainaki 5 biotyttöä jotka on kaikki maskuliinisempia ku minä ja niiden sukupuoli-identiteetti on silti tyttö, joten mitä vittua?

Kyllä mulla ainaki sillon aikoinaan kun ittee alkoi kelailemaan, niin suurin vaikeus oli just se että voiko ihan vittu oikeesti olla niin että mä en oo tarkotettu tähän kroppaan. Siis se fiilis siitä kuinka luonnonoikku, friikki, virheellinen ja kelvoton tunsi olevansa! :( Ja sit se jatku vielä pitkään, koska kaikki kyseenalaistaa sut ja sun koko helvetin olemassa olon! Taas kerran: Ei kai kukaan nyt jumalauta halua kaikkea tota paskaa vapaaehtoisesti? Miettikää nyt skeptikot taas hiukan...! Eihän sitä vaihtoehtoa tahtonut oikeesti nähdä totena, ei millään. Kaikki se pohdinta, mietiskely ja tutkiskelu.. ja joka kerta tuli samaan lopputulokseen, että kyllä, mä olen tyttö. Se jatkui vuosia se että mietti ja mietti sitä – eikä sitä halunnu yhtään sen enempää sen jälkeen kun luki just noista mahdollisista komplikaatioista hoidoissa ja kaikesta siitä... Mutta sitte ku tarpeeks moneen kertaan sitä oli käyny yksin ja ystävien kanssa läpi ja ei ollut kertaakaan tullut siihen tulokseen että tuntuu luonnolliselta elää poikana, niin mitäs siinä sitte enää muuta ku kohtaa itsensä. :)

Kyllä nyt mun mielestä voi sitte ajatella ihan yhtä hyvin niin, että joku joka syntyy kuurona tai ilman käsiä, niin sen pään sisällä sillä on sisäinen vahva tunne siitä että ”mulla pitäis olla kädet” tai ”mun pitäis kuulla mitä toi mun rakas mulle puhuu” – eikö senkään sitte pitäis sitä muka lähtee korjaamaan? Mun logiikka ei ainaka toimi niin.

* Tähtisimmu *