[Piti julkaista tuolta viikolla arkistoon kirjoitetusta arsenaalista mutta nyt oli pakko purkaa päätä, kun niin paha mieli! :( :(]

Eli. Eilen oli yhden melkein sukulaisen perinteiset syysjuhlat, bailut jotka se järjestää vuosittain ja johon minä olin ekaa kertaa kutsuttujen listalla. Miksi? Koska isosiskolla on vaikeeta käsitellä mun korjausprosessia (kuten pian saatte lukea) ja ilmeisesti kun kyseessä on sellainen semi-girl's night juttu, niin tää nyt oli joku sen yritys ymmärtää tai jotai... En oikeesti tiiä.. mutta olin siis puolipakotetusti kutsuttu, tuli tosi haluttu olo.

Mutta koska olen parantumaton bilehile ja bailuprinsessa niin tietenki menin! :P Kyseessä siis sellanen tapahtuma, jonka järjestäjäpari tietää totuuden musta. Ne on tunteneet mut jo ennen korjausprosessin alkua, joten ne tietää aina mun bioalkuperän. Mutta kaikki muut vieraat mitä juhliin oli tulossa ei tienny mitään musta – korkeintaan nimen (joka on edelleen jo valmiiks sukupuolineutraali, ainaki ulkomailla, ainaki menneinä vuosikymmeninä). Ei mennyt sitte saapumisesta ku viis minuuttia korkeintaan kun muhun kohdistuva kyseenalaistaminen ja mitätöinti alkoi. Systeri esitteli mut kätevästi ja hiukan ehkä jopa painottaen että ”tää on mun veli.” Mä olen epäterveen ymmärtäväinen ollut kaikki nää vuodet senkin jälkeen kun olen oman identiteettini tajunnu ja vielä senki jälkeen kun sain diagnoosin, mutta kuinka kauan mun tarvii vielä kestää tätä!? :( Sit se myös jatkui koko illan. Mä esittelin itseni aina ”[Tähtisimmu], [Maijan] nuorin lapsi.” jotta välttäisin hämmennystä.. ja joka helvetin kerta systeri jotenki keksi jotain sanottavaa minuutin sisään, jonka se pystyi alottaan ”Tää mun veli - - ” Miksi sen piti tehdä niin!? :(

Silloin kun mun lapselle pidettiin sen bioäidin (oltiin yhdessä myös silloin vielä) nimiäisiä, niin kulutin monta tuntia aikaa sellaisen kirjeen kirjoittamiseen missä selitin transsukupuolisuudesta ilmiönä, että se on luonnollinen poikkeama, että sitä on tutkittu ja huomattu lukuisia eroavaisuuksia trans* aivoissa verrattuna muihin ja joissain taas huomattu että transsukupuolisten aivot muistuttaa rakenteeltaan / toiminnaltaan sen biovastineensa aivoja (siis transtyttöjen aivot biotyttöjen aivoja etc.) ja selostin vaikka mitä muuta todella avoimesti, mahdollisimman helppolukuisesti ja kaikkee. Ajattelin että se jättäis tarpeeks aikaa sisäistää asia ja kaikkee...

Mutta väärässähän mä olin. Jos kaikkien asenne on jo valmiiks sellane, että ne ei edes yritä sisäistää / tajuta / ymmärtää, niin ei kai niin sillon voi myöskään koskaan tapahtua!? Mutta en käsitä, että kun tätäkin perhettä ja sukuja on ravistellut kaikki mahdollinen tragedia alkaen itsemurhista ja päättyen lääkärin leikkausvirheen aiheuttamaan kuolemaan, niin että eikö nää ihmiset ihan oikeesti hahmota, että mä haluan kuolla koska mua jatkuvasti kyseenalaistetaan ja mitätöidään niiden seurassa!!? :( :( Just sen takia useimmat ihmiset itsensä tappaa yleensäkki, mutta mitä marginaalisempi ryhmä, niin sen todennäköisempää, koska sitä enemmän ne joutuu kokemaan sitä. Ei mun pää oikeesti kestä sitä jatkuvaa kelvottomuuden ja virheellisyyden tunnetta! Mä olen kantanut sitä fiilistä lapsuudesta asti (onko se johtunu tästä vai koulukiusaamisesta ym. ei tiiä) ja nyt viimein kun oon alkamassa pääsemään siitä eroon ja näkemään oikeesti arvoa itselläni ja vartalollani, niin nyt sit ympäristö käyttäytyy ihan päinvastoin. Ne samat ihmiset, jotka kaikki nää vuodet on hokeneet mulle että mä en ole arvoton, kelvoton ja virhe todellisuuden kudoksessa, niin nyt ne aiheuttaa sitä fiilistä! Miten tää vaan on mahdollista? :(

Hain tukea meidän lapsen bioäidiltä tähän asiaan ja samalla tuli mieleen analogia, jolla ainaki vanhemat pääsee melko lähelle sitä fiilistä mikä mulle tulee kun mun sukupuoli-identiteetti särjetään ja mitätöidään: Ajatelkaa että se lapsi määrättäis vaikka sijaisperheeseen tai jotenki vietäis pois ja sen seurauksena kaikki lakkais sanomasta teitä äidiks / isäks / vanhemmaks (mitä nyt kukin itsestään käyttää). Miettikää kuinka pahalta se tuntuis, kun teiltä mitätöidään se mitä olette tosi syvällä sisimmissänne...! En toistaseks oo ton pätevämpää vertausta kehittäny, mut ehkä vielä...

Mun on vaan pakko alkaa leikkaamaan ihmisiä ulos mun elämästä, jos ne ei voi kunnioittaa mua. En mä jaksa elää muuten! :( On niin ironista että ollu rikki syntymästä saakka ja muut joutunu pitämään sitä haurasta aina uudelleen sirpaleista itsensä koonnutta olentoa pystyssä ja hengissä ja sitten kun se viimein olis eheytymässä pysyvästi ja sirpaleet tarttumassa kiinteästi toisiinsa, niin sitten aletaanki särkeä sitä...

Suruttaa ihan hirveesti. :( Pakenen pariin(toista) saunasiideriin, haaveilen parisuhteesta, oikeasta vartalosta ja kuuntelen jotain akselilta Swallow The Sun, Slumber, Graveworm...

* Tähtisimmu *