[22. päivä]

...lähdin siis sillon sitte vielä sen kirjottamisen jälkeen käymään läpi mun ”kassakaappia” – paikkaa, jonne oon säilönyt paljon asioita mun menneisyydestä. Kuten tarpeettomiks jääneet, lahjaks saadut miestuoksut, bokserit, entisen passikuvat missä on (vielä) parta, kirjeitä ym. exiltä etc.. Ja siinä tavaroita läpikäydessä tuli sit vastaan eräänlainen päiväkirja yläasteajoilta (suurimmaks osaks)... Lueskelin siinä sit vuosien 2002 – 2003 [Tähtisimmun] mietteitä ja siellä jo oli niitä kun miettii että ”mikä mua vaivaa?” ”mikä mussa on vikana?” ”miks oon niin tällanen kelvoton paska?” etc.. Joo, toki monilla on täysin samoja ajatuksia teini-iässä, tietenki, ja noiden merkitys jää aika ympäripyöreäks. Siis sillai että oliko toi vaan sitä ”perus” syyllisyyttä / kelvottomuuden tunnetta vai sitä että koki jo sillon ristiriitaa.. syvemmällä sitä vikaa kuitenki itessään näki olleen jo sillon, se tulee melko selväks. Esimerkiks siinä että pitää viiltää saasta ja lika ulos itsestä, vuodattaa itsensä puhtaaks.

Aloin siis vaan miettii sitä, että oonko siis oikeesti oikeessa siinä ku oon sanonu että oon jollain tasolla aina tiedostanu että jotain häiriötä mussa on, mutta kesti vaan yli kymmenen vuotta tajuta se, että mitä. Siis mähän olen sitä mieltä tietenki et asia on nii, mutta edelleen: tiedostan sen ihmismielen taipumuksen ”järkeistää” asioita jälkeenpäin. :) Ei pidä olla sokea / suppea. ;)

Toinen mikä herätti mun huomion, on se kuinka usein siellä mainittiin se että ”isä vihaa mua” – tää sen takia että yleisesti monet on sitä mieltä että transsukupuolisuus on poikkeuksetta ”vain” psykologisesti hoidettavissa oleva trauman tms. aiheuttama tilapäinen mielenhäiriö tai minäkuvavinouma. En edelleenkään allekirjoita sitä, vaan oon edelleen sitä mieltä (omalla kohdalla) että se isän käytös selittyy sillä mun ”vialla”. Tähän voin tarjota taustatueks sitä, että äiti sano mulle sillon kun kerroin itsestäni sille, että ”isäs ajatteli aina että sussa on jotain vikaa”. Terveisiä vaan sinne tuonpuoleiseen, faija: Up yours! ;P Mutta nii, voisko sitten olla kuitenki mahdollista että kaikki se on omalta osaltaan ajanut mut siihen että oon tavallaan ”kehittäny” itselleni uuden identiteetin? Kun siihen iskee päälle perusteeks vielä sen 3lk – 6lk helvetillisen koulukiusaamisen, niin se vois tukea sitä; ”en kelpaa poikana, joten mun on oltava siis tyttö” tai jotai... En myöskään allekirjoita. :D Mutta vain sokea ja idiootti ei pohdi avoimesti vaihtoehtoja ja mä oon kumpaakin niin monessa muussa asiassa jo, että ei tässä voi enää olla. ;)

Siis en voi varsinaisesti kiistääkään mitään tuosta mahdollisuudesta – ainakaan vakuuttavasti, mutta. Voin heittää sellaisen pointin, että. Onko sillä merkitystä onko tää identiteetti / minäkuva / kehonkuva / kaikki ”muodostettu” vai ”muodostunut”? Eikö lopputulos ole silti sama? Siis se, että jos se onkin ollut aluksi valhe / naamio, jonka taakse piiloutua, mutta jos se naamio on liimautunut mun kasvoihin ja siitä valheesta on tullut todellisuutta? -> ”Have you ever had a dream, Neo, that you were so sure was real? What if you were unable to wake from that dream? How would you know the difference between the dream world and the real world?

Mitä jos en oo ”erottanu” enää sitä mikä on se ”alkuperäinen minä” ja se ”mun luoma minä” vaan ne on sulautuneet yhteen, tai jälkimmäinen on jopa ylikirjottanu sen ensimmäisen? Oon siis viemässä tätä siihen, että hoito / ratkaisu ei ole väärä (ainakaan enää tällä hetkellä) vaikka se nykyinen minä oliskin alunperin ollu. :) Edelleen, tiedän mitä tunnen, mitä oon ja kuka oon. Ja tiiän että selviän, vaikka olisinki sitte yksin lopun elämääni kun ei ole annettavaa sen enempää heteroille ku homoille. Hyvää lauantaita kaikille ihanille ihmisille! :) ...ja vähemmän ihanille kans! ;) :P

Loppuun vielä ikuinen voimabiisi mulle! :)

-> https://www.youtube.com/watch?v=EmCA7EwE3rY

* Tähtisimmu *