Iiiiih!! On ollu niin levoton mieli sunnuntai-maanantai yön jälkeen, että en nukkunu sillon ku varmaan korkeintaan 4h ja ma-ti yönä en yhtään.. jotenki jännitin niin lujaa tota eilistä. Ensimmäinen hormonipoli! Oli aika jakomielitautinen olo taas → :) :( :D :) :P :X ?) :^) :o :C :D >:C Tiiättekö... (osa hymiöistä saatto olla sellasii mitä ei oikeesti ole olemassa... :D) Ollu sit jotenki niin vaikee keskittyä sen takii, ettei oo kyenny skriivaa ees mitää...

Siis päässä pyöri niin älyttömästi kaikkea. Siis vitusti. Välillä friikkailin siitä (joo, edelleen, koska oon niin tälläne... ettei mistään voi koskaan olla täysin varma :D) että entä jos kuitenki paljastuis itelle myöhemmin vasta että valitsin väärän tien. Paljon oli mielessä myös kaikki ne helvetin terveysriskit, veritulpat ja -hyytymät ja kaikki! Entä lyheneekö mun elinajanodote jotenki? Mitä jos mä saanki aivoveritulpan ja kuolen heti? Mitä jos mun psyyke murenee ja sekoan ja tapan itteni – tai jonku muun? Mitä jos mun tisseistä kasvaa jotkut ihan järkyttävän näköset hirvitykset? Mitä jos lääketiede ei koskaan kehity sillai että saan kehon, jossa on kaikki oikeat (ja vaikka jopa aidot) elimet, tunnenko ikuisesti olevani joku puolivälifriikki? Haluuko kukaan mua enää koskaan ku oon luonnonoikku ja poikkeama? Mitä jos silaritkaan ei saa mua tuntemaan kasvavia tissejä omakseni? Mitä jos.. entä jos.. sitte jos.. ja niin edespäin...

Siis aivan kaikki mahdoton ja mahdollinen pyöri päässä koko yön. Aloin sitten aamulla kahdeksalta keitteleen kahvia ku päätin että ei oo järkee mennä nukkuun enää ollenkaa. Menin sitte hormonipolille ja miettikää: löysin ekalla oikeen rakennuksen ja kaikkee. WTF? :D Ja siellä hormonipolin ovella mua odotti jotain mitä en ollu koskaan vielä nähny: joku masiina, johon piti syöttää KELA-kortti ja sitte se pikkuinen vihreä loota ystävällisesti totes että oon oikeessa paikassa, sylki mulle vuoronumeron ja pyysi odottamaan kunnes kutsutaan huoneeseen. :) Se oli jotenki tosi suloinen, teki mieli silittää sitä päältä pikkuisen, mutta tajusin olevani häiriintynyt jos tekisin niin... ..eiku nii.. nytkö ”saan” käyttäytyä näiden vaistojen ja mielitekojen mukaan, viimein? ;D

No se täti siellä huoneessa oli sitten aika.. no.. kylmä jotenki. :/ Aluks ärsytti ihan sikana, mutta sitte tuntu että se jotenki alko oleen ihan erilainen ku oltiin hetki juteltu. Se kuunteli sydämen, mittas verenpaineet, kokeili kilpirauhasen ja sitten.. piti antaa sen kokeilla kivekset... Taas tajusin, että mun sukupuolidysforia on siis kasvanut aivan älyttömän paljon sitä mukaa ku löytyny identiteetti on vahvistunu. Että ahdisti. :( Poistuin kehostani psyyketasolla parhaani mukaan ja se ilmeisesti kuitenki on tehnyt näitä hommia vaihdokkaiden kans aiemminki, koska oli melko pikainen tarkastelu kasvainten varalta. Onneks! :) En olis ikinä arvannu että tuntuu noin ikävältä jonain päivänä tuokin. Mutta enpä kai olis arvannut mitään tästä kaikesta ennalta – vaikka olis ollut kyllä edelleen ihana tajuta kaikki 15 vuotta sitte, ihan vaan lopputuloksen ja elämänlaadun kannalta.

No sitten keskusteltiin siitä että mennäänkö estropillereillä vai -laastareilla vai millä ja että anti-androgeenia vai spironolaktonia (aiempi postaus noista hormoneista). Anti-androssa nyt oli jotenki isompi joku hyytymäriski muistaakseni mutta spironolaktoni taas saattoi aiheuttaa huimausta, koska se laskee verenpainetta. Anti-androt myös tappaa erektiot aika tehokkaasti, kun taas spironolaktoni ei niin paljo. Se kyllä siitäki kysy, niin sanoin vaan että eipä ole ketään näkynyt yli vuoteen, jolle kelpaisin ja oon henkisesti valmistautunu olemaan yksin lopun elämääni. Täti totes vähän virnistellen että ”Niin, voihan sitä seksiä yksinkin harrastaa...” :D :D On noilla terveydenhuollon ammatilaisilla sit huumorintaju... :D Joo, no otin sit kuitenki estrot pilsuina ja sitä spironolaktonia, ku oon ollut lapsesta saakka niin pelokas näitten juttujen kans, että ei oo voinu lukee lääkärikirjaa, ku olis voinu kuolla painovirheeseen... ;) Toivon kyllä silti oikeesti että spontaanit erektiot loppuu, oikeesti. Oikeesti. Sitte sain lähetteen niin moneen verikokeeseen, että en usko että muhun jää verta enää niiden jälkeen, kopion niistä sähkösistä resepteistä ja siinä se.

Olin vielä koko eilisen päivänki ihan sekasin, et ”ei vittu, se on oikeesti menoo nyt..!” siis vaikka en oo ikinä hypänny benji-hyppyä, niin varmaan vähän sama fiilis ku mitä kelaa ku on kallistunu yli sen painopisteen, että vois enää kipata ittensä takas. :D Että ei siis mitenkään ahdistavalla tavalla tullu se ajatus vaan sillai jotain hämmennyksen ja ilon ja epäuskon sekaisesti... Tai se kun lähdet synnyttään, tai kun kävelet ennen keikkaa backstagella, tai kun irrotat puomista siellä mäkihyppytornissa. Se helvetin point of no return! (Hypocrisy-viittaus) :D Kun on niin vähän bensaa enää lentokoneessa, että tiiät että vaikka tapahtuis mitä tahansa niin se bensa ei riitä enää takas lähtökentälle! :D

Tänään on sitte, ensinnäki ku viime yönä sai taas pitkästä aikaa nukuttua, ihan 9h putkeen, heräämättä välissä, niin on ollu ihan sellane sama filis ku aiemminki. Ei oo jännittäny tai pelottanu tai innostuttanu tai mitään; ihan vaan se perus, että tässä sitä nyt ollaan pian kehittymässä viimein omaksi itsekseen. :) Kunhan eka saan varattua ens viikolle ajan niihin verikokeisiin, niin haen sitte lääkitykseni. Että tuntuu hassulta sanoa sitä noin... :D ”Omalääkitys” :D! Kirjaimellisesti...

Nii, että ei tässä ihmeempiä. Musta tulee itseni. Se mitä aivoihin kirjoitettiin mutta keho ei kuunnellut. Pitää hommata joku käytetty kamera kyllä jostain torista ennen ekaa E-päivää! :) Nythän tää blogi sitte vasta alkaakin elämään ihan tosissaan, kun matka alkaa! Täytyy tehdä uudistunut itsensäesittelypostaus ja jotain muuta kivaa lukijoille... Katotaan mitä sitä keksis... Ideoita? Toiveita? :P <3

* Tähtisimmu *