[On ollu aika pitkä aika ku viimeks jaksanut kirjottaa mitään, vaikka tavallaan ideoita sinänsä olis ollut vaikka kuinka... Asunnottomuus ja kaikki muu paska mitä taas kaatunu niskaan vieny aika paljon voimia, mutta oon elossa siis edelleen, ei pelkoa! ;) Nyt on asuntokin löytynyt taas biotyttökämppiksen kans ja kaikkee... kai tää tästä... Mutta ihana huomata että lukijat ei ole kadonneet mihinkään! KIITOS. :) <3]

Tullut tässä tällane juttu mieleen, että mähän oon harjottanut ääntäni nyt jo melkein vuoden – tai vissiin ylikin, en muista niin tarkkaan. Mutta. Sehän ei siis oo lähellekään niin feminiininen ku mitä ite toivoisin ja mitä tahtoisin, joten treeni jatkuu, mutta...

Jatkaen tuota edellisestä merkinnästä alotettua ”enkö sitten ole trans*” -juttua, niin mähän voin ”paljastaa” (jos se nyt on oikee termi tässä kohtaa) sen alkuperäsen ääneni joo, mutta ainoastaan sellasessa seurassa, jossa mulla ei oo ”pakenemista” siitä faktasta että en oo biotyttö. Tekeekö tää musta sitten feikin tai wannaben tai jotain...? Tai jostain muusta, joka tekee samoin?

Mun vastaus on: ”Ei!” - huutomerkki on pakko, koska niin painokkaasti haluan asian ilmaista. Eihän sillä ole mitään merkitystä loppujen lopuks, että miten on niiden kans, jotka tietää että on vaihdokas? Eihän niille voi kuitenkaan missään tilanteessa mennä täydestä; ne tietää jo. Ainoa, joka siinä tilanteessa on mahdollista on se, että ne ystävät / läheiset tajuaa, tukee ja ymmärtää. Jonka pitäs johtaa siihen että alkaa myös kohtelemaan / käyttäytymään sen mukaisesti miten jokaisen omassa maailmassa asiat menee sen oman maailman sukupuolten kans. Mutta faktoja ei pääse pakoon sen enempää itse vaihdokas ku ne läheisetkään. Jos mä ”uskallan” puhua mun alkuperäsellä äänellä kun on vain sellasia läsnä, jotka on jo kuullut sen aiemmin, niin miten se vois ees tehdä musta feikin tai mitään? Nyt sitten selvennyksenä, että kyse ei oo todellakaan siitä ettenkö jaksais ”muuntaa” ääntäni, vaan siitä että kun hyväksyy itsensä sellasena (viimein) kun on, niin aivan kuten minkä tahansa muun ryhmän – olkoon kyseessä sitten ideologinen tai konkreettinen jengi – kanssa, niin jos löytyy sitä kuuluisaa itseironiaa...

Ja siis ihan oma juttunsa on sitten sellaset tyypit, jotka jotenkin sillai ”käyttää hyväkseen” omaa vaihdokkuuttaan tai jotain.. siis sillai että menee iskemään jotain sellasta jonka olettaa olevan sellanen että vois kiinnostua todellisen sukupuolen perusteella ja sitte yhtäkkiä laukoo sille päin naamaa että ”ei olekaan se mitä se toinen on luullut”. TOI, on jopa mun mielestä kyseenalaista. HUOM. en sano että ”väärin” mutta kyseenalaista. Lähinnä sen takia, että ei tollaselle oo oikein mitään.. hmmm.. järkevää perustetta toimia noin...? Eikä siinä oo oikein järkeäkään mun mielestä.

Eli, mun mielestä jokainen trans* voi ”paljastaa” itsensä ”biomuodossa” sellasessa seurassa, jossa sillä ei ole mitään pakenemista siitä faktasta itestään. Ei se tee kenestäkään feikkiä tai muuta vastaavaa. Kyllä mä voin leikitellä mun entisellä äänellä ystävien kesken, jos mulla on niin varma olo itsestäni (usein tähän liittyy humala niinku kaikkeen muuhunkin ”perseilyyn”) että tunnen itteni niin vapautuneeks että voin niin tehdä. Tällasia tilanteita tietysti tulee tosi harvoin, mutta kyllä toi viimesinkin tapahtunut oli ihan älyttömän hauska kun se yks läheisimmistä ystävistä ei ees muistanut että oon joskus kuulostanut erilaiselta. Saatiin hyvät naurut. :D Mutta en mä todellakaan missään baarissa jollekin tuntemattomalle tai edes pidemmän aikaa tuntemalle ihan omissa oloissa menis ”ihan tosta noin vaan” todellakaan paljastamaan alkuperästä ääntäni, vaikka tunnettaiskin hyvin. Kyllä sellanen juttu tarvii ”ansaita” – ihan niinku oikeus nähdä musta vuosia vanhoja kuvia, joissa on.. miehisiä piirteitä ”karvan verran”... ;P

Oon aiemminkin täällä tilittänyt siitä että miksei mulle lauota trans-vitsejä, vaikka kaikki läheiset ystävät tietää koko tän jutun ja sen kuinka sinut oon itseni kans ja kaikkee... Mutta vähän aikaa takaperin tuli kerrankin (ja tosi yllättävältä tyypiltä – ei olla tunnettu kovin kauan) yks vaihdokkuuteen liittyvä läppä kun oli puhe transrasvoista.. ja ne oli niitä ”pahoja” [Tähtisimmu]-rasvoja... ;D Mutta niin, siis en mä todellakaan tekis ikinä, koskaan, sitä että meen jossain baarissa iskemään jotain oletettua heterojätkää / lesbotypyä ja sen jälkeen vittuile sille ”valloitukselleni” että ”hih... en ookaan se mitä luulit, vituttaako?!” En mä mitenkään hyväksikäytä tai hyväkskäyttÄIS tätä.. hmmm.. ”tilaa” jossa oon. Mutta jossain tutussa seurassa, niin kyllä mun mielestä voi vetää läppää siitä että miltä ”oikeesti” kuulostaa, ihan siinä missä mistä tahansa muustakin jutusta / piirteestä / ominaisuudesta / whatever, mutta tietenkin tää riippuu aina, ihan täysin, henkilöstä ja asiasta. :)

Mutta mun pointti nyt kai oli siis se, että jos joku toinen transtyttö ottaa hirveet paineet siitä että ei sais ikinä, koskaan, paljastaa alkuperästä ääntään, niin mun mielestä ainaki ihan turhaan. Faktoja ei pääse pakoon, ei nykyää ainakaan vielä, joten faktojen ympäröidessä, mitä siinä on pahaa tai väärää...? ;)

* Tähtisimmu *