Oho... Onpa taas menny yhtäkkiä monta päivää että en oo julkassu mitään... :o No toisaalta viikonloppu nyt taas oli niin perinteinen ku yleensäkin ja tais venyä vielä sunnuntaillekki... :D Kuten viimeks kirjotin, niin haluu tästä mitään kantaaottavaa blogia, eikä politiikka oikeestaan kiinnostaa yhtään enempää ku yläasteella, ja lisäks sitä hehkutusta on nyt joka puolella, niin en nyt sano liittyen edelliseen postaukseeni kun että: ”Ihanaa! <3 :)” Mulle olis henkilökohtaisesti ollu hyvä se pariliitto ratkaisukin, mutta tämä sopii kans. Nyt odotellaan sitten millon ne saa sen translainkin viimein kuntoon... :) Ja siitä päästäänkin taas mun tän päivän aiheeseen.

Tää on itseasiassa sellanen, joka on kaikista useiten mun kohdalla ollu kyseenalaistettuna, milloin kukakin sitä on sanonu että ”Ootko ihan varma ettei sulle oo tullu vaan joku trauma, jonka seurauksena haluat olla tyttö” tai ”Ootko varma ettet vaan ihannoi sitä kuinka paljo helpompaa tytöillä on?” (Öö.. Miten? Sosiaalisesti vai? :D) tai ”Ootko varma ettei se että oot ollu tosi etäinen isäs kanssa ja ettei se oo ollu oikeestaan lainkaan 'läsnä' sun elämässäs oo vaikuttanu tohon?” Ja vastaus näihin kaikkiin, ainakin omalla kohdallani on vahva ”Olen.” Kuten oon aiemmin täälläkin kirjottanu niin joo, yläasteella oon hirveesti miettinyt sitä biotytön elämää ja muutoksia kehossa ja kaikkee, mutta se vaikuttaa retrospektisesti vain luonnolliselta ajanjaksolta osana itsensä transsukupuolisena löytämistä. :) Tueksi väitteelleni otan sen ettei kukaan toinen biopoika ole kertonut ajatelleensa samoin, eikä myöskään kukaan biotyttö pojista. Mitä sitten mun kohdalla tulee traumaan, niin ei, en muista että olisin koskaan joutunut kokemaan mitään niin suurta vääryyttä kenenkään biopojan osalta että siitä olis voinut koitua joku psykologisesti patologinen tila joka olis puolestaan johtanut sitten tähän, lisäksi kadoten itse tai ollen edelleen olemassa mutta mun löytämättömissä. Koulukiusaus ei sillon ala-asteella rajoittunut biopoikien kiusaamiseen, kyllä siinä oli ihan koko luokka mukana yhdessä tuumin henkisesti surmaamassa mua. Ja viimeiseks, se mitä tulee olemattomaan ”miehen malliin” ja ”isähahmoon”, niin kummankaan näistä ei tarvi olla se biologinen siittäjä, jos se lapsi sellaista kaipaa niin sen tyhjiön täyttää luonnostaan joku. Lainausmerkit sen takia että en edelleenkään näe että yhteiskunnan pitäisi perustua niin kahtiajakoiseen järjestelmään ja olla niin kankea koko hommassa. Jos ei olis sellasta tarpeetonta stereotyyppisiin ääripäihin jakamista, ei olis edes käsitteitä ”miehen malli” ja ”naisen malli” – mitä nekin ees on?! Eikö yksilö osaa käyttäytyä itselleen luontevaksi kokemallaan tavalla, ilman että joku opettaa sille että ”oot poika, sä käyttäydyt näin”? Jos mulle ei olis ulkopuolelta annettu sitä pojan roolia ja kaikkee, niin mitenkähän olisin käyttäytynyt? Senköhän takia mua onkin koulukiusattu ku en käyttäytyny tarpeeks stereotyyppisesti ja musta tuliki sen takia silmätikku kaikille? En tiiä, mutta siis jos mua ei olis yritetty tunkee siihen muottiin niin olisin saattanut löytää itteni jo paljon aikasemmin – tai alkaa pohtimaan / etsimään itseäni ainaki aiemmin... Ja siis se, että jos päästäis eroon nykyisistä sukupuolinormeista, ei tarttis mallejakaan millekään sellasille, kaikki vois olla vaan yksilöitä. :)

Sit multa on monesti kysytty sitäkin että ”Etkö luule että sun ja sun äitin läheisyys olis aiheuttanu ton koko ristiriidan?” ja pari on jopa pitänyt mun ja mun äitin suhdetta sairaana (yks niistä oli mun isä, BTW)... Ei. Miks se olis vaikuttanu yhtään mihinkään että oon ollu läheinen toisen vanhemman kanssa? On siinä ollut muitakin biopoikia; veljet, sedät, ym.. Niin miks ihmeessä se yks henkilö kaikista olis ollu jotenki tosi ratkaisevassa asemassa. Mun mielestä se on paljon loogisempi kausaliteetti niin päin, että meillä on ollu poikkeava suhde just sen takia että mä olen ollut jo syntyessäni tyttö – väärässä kehossa. Sitä on vaan pidetty sairaana just sen takia että ollaan takerruttu termeihin, stereotypiohin, sukupuolinormeihin ja muuhun tarpeettomaan paskaan. Mun olis pitäny iskän mielestä hiihtää, luistella ja kaikkee muutaki ”poikien juttuja” jotka nyt ei vaan ole ikinä kiinnostanu! Saatana. Mä tykkäsin aina leipoo äitin kanssa ja kävin uimahallissa mieluummin sen kans tyttöjen puolella ku iskän kans poikien; siellä jotenki ahdisti. :( Nii, ja jos noista malleista vielä puhutaan, niin eikö nyt sillä logiikalla kaikkien yksinhuoltajien lapsista, jotka on eri biologista sukupuolta sen huoltajansa kanssa pitäis kasvaa vaihdokkaita sitte? :D Ku ei oo niitä ”oikeita malleja”... Miettikäähän nyt.

Kuten aiemminkin ja blogin esittelyssä tossa oikeella (”Tästä blogista”) oon sanonu nii en voi kertoa ku omasta puolestani näitä juttuja, mutta kuulostaa järjettömältä väitteeltä että ylipäätään joku trans* joka monta vuotta kokee sukupuoliristiriitaa / -dysforiaa, etenkin jos vielä lapsena on ristiinpukeutunut tai muuten ilmentänyt jotain sen suuntaista käytöstä ei olis syntynyt kirjaimellisesti väärään kehoon? Odotan sitä että ne vahvistaa yhdeks selitykseks sen että aivot on feminisoitunut / maskulinisoitunu ”väärin” koska se vaan kuulostaa paitsi loogiselta, mutta myös luonnolliselta selitykseltä.

Sit oon miettiny (itselleni tyypilliseen tapaan) asiaa taas kaikilta mahdollisilta kannoilta ja kulmista ja puolelta, niin tullu mieleen sellanen juttu, että entä sitte jos se ristiriita onkin ”aiheutunut” jostain? Jos kuvitellaan että on vaikkapa joku hyväkskäytetty tyttölapsi, joka sitten sen traumaattisen kokemuksen seurauksena kokee olevansa väärässä kehossa ja siitä ”kehittyy” transpoika... Mikä on todennäköisyys että jos se ei tyyliin kolmekymppiseks mennessä oo muuttunu se ristiriidan ja dysforian kokemus, niin että se ikinä enää muuttuis? Eihän sillä ole teknisesti paskaakaan merkitystä mikä sen aiheuttaa sen ristiriidan ja kaiken (niin kauan ku se nyt ei oo just joku skitsofrenia tai jakomielitauti, tosin jälkimmäinenki vois olla pätevä, jos kelaa...) jos se kuitenkin on pysyvä. Eikä se vanha sanonta ”Tarpeeksi kauan kun uskoo valheeseen siitä tulee todellisuutta.” oo mitenkä väärässä. Eikä se edes olis valheellinen tossa insestiesimerkissä se tunne, varmasti ihan aito. Sen taustasta voi sit olla montaa mieltä, mut se subjektiivinen kokemus olis varmasti aivan helvetin aito! Joten mitä merkitystä sillä edes on mikä se lähtöpiste on, jos kerran on olemassa kuitenkin oloa helpottavia hoitoja ym.? Se subjektiivinen kokemus on kuitenki täysin aito sille subjektille. Ja kuinka usein (pois lukien bigenderit) tuollainen identiteetin osa muuttuu ”tosta noin vaan” kenelläkään??

Että kyllä ite vaan nään sen asian yksiselitteisesti niin että tarns* on synnynnäistä – ja vaikka ”johtuis” jostain muusta, niin sillä ei ole merkitystä koska kokemusmaailma on subjektiivinen. Joten ei kenelläkään tulis olla oikeutta kyseenalaistaa toisen identiteettiä tai määritellä toista ulkopuolelta. Translain muutosta odotellessa. :D

Kiitos lukemisesta. :) <3

Hehkutanpa nyt loppuun vielä pari aivan ihanaa biisiä mitä oon kuunnellu melkein taukoamatta tässä viime aikoina... <3

[EDIT 14.08.16: Muutettu linkit toimiviks, avautuu uuteen *]

https://www.youtube.com/watch?v=reC1Ta-FMKE

https://www.youtube.com/watch?v=gwBb7ibB9tc

* Tähtisimmu *