Aloin tossa kelailemaan taas saunassa ollessani taas itteeni ja tätä prosessia, joka nyt on kestänyt siis ens keväänä jolloin pitäs viimein olla edessä sitte jotain todellista edistymistä nii tosiaan jo kolme vuotta. Aloin miettii että miten oon muuttunu ja miten tää koko asia on tavallaan kehittyny mun pään sisällä... Ja sit varsinki ku lueskelin noi kaikki tähän liittyvät sairaskertomukset taas uudestaan ku äiti tahto tietää mitä niissä lukee. Pakko sanoo että kenellekään muulle en kyllä olis lukenu niitä (ehkä?) – ainaka kokonaan – paitsi yhdelle henkilölle ja se kyllä tietää sen että sais lukee ne. :) <3

Mut nii, aloin sit kelailemaan et ku oon sanonu niissä iha ekoissa transpolin haastatteluissa että en oo varma haluaisinko ees mitää korjaushoitoja, et jos ne vaikuttaa negatiivisesti johonki elinajanodotteeseen ja että kaikkien muittenki riskien takia. Lisäks oon ollu sillon alussa jotenki tosi paljo epävarmempi identiteetistäni, että en oo osannu sanoa sitäkää että oonko transsukupuolinen mutta sillon jo oon löytäny itteeni sen verran että oon osannu sanoa olevani 100% transgender. Sit aloin miettii että oonko mä sitte löytäny oikeesti itteeni enemmän vai oonko tavallaan vaan jatkanu sit sillä linjalla ku mikä on alkanu – rippumatta siis siitä että onko se ollu oikee ”suunta”... Et mitä jos mä oonki vaan ottanu hukassa olevana ja ”epätoivoisena” jonku suunnan ja jotenki kehittäny itte itteeni siihen suuntaan...

Siis en mä nyt itse usko että niin on käynyt. Ja vaikka kuinka mua on tutkittu sekä ystävien kans että oon ihan yksinänikin monesti, nii ei oo löytyny mitää epäaitouttavia tekijöitä. Mut oon pitkään miettiny esimerkiks sellasta että oonko mä jotenki ”huono” trans* koska A) en koe niin vahvaa ristiriitaa elimistäni että en vois kosketella itteeni ja B) en tykkää peppuseksistä. Ensimmäistä oon vissiin aiemminki pohtinu täällä ja jotenki selittäny että se halu vaan ajaa siin tilanteessa niin lujaa ohi – ilmeisesti siis teston voimasta – että sen hetken vaan ei ajattele sit ku sitä seksiä / itsetyydytystä... Mut tekeekö se must jotenki ”huonon” ku pystyn tavallaan hetkellisesti sivuuttamaan sen...? Ei kai... Mut jotenki tuntuu että monilla muilla trans* se näyttäytyy niin paljo vahvemmin sellasessaki tilanteessa... No joo ja toi jälkimmäinen pointti nyt ehkä kaipais vähä selittelyä. Ku siis monesti netissä törmää transtyttöihin, jotka ihan tietoisesti jää siihen ”välitilaan” ja laukee jopa peppuseksistä. Ei kyllä koske mua. Mä edelleen kaipaan siitä tilanteesta ihan sitä aitoa, jonkalaista se on biotytöillekin... Mutta oonko mä nyt sit jotenki senki takia ”huono” ettei se toimi mun kohdalla tässä väärässä kropassa sillai ku noilla limbottajilla...?

Pakko kyllä sanoa että tollai yleisesti ottaen on seksistä tullu jatkuvasti vaikeempaa ja haastavampaa ku ei osaa enää olla yhtää jotenki rennosti ja ottaa ihan kauheet paineet ja se tilanne ahdistaa jatkuvasti enemmän... jotenki kaikella tavalla... En sit tiiä loppuuko ne hommat sitte jo ennenku estrot (niillä usein on tapana aiheuttaa sellasta) pudottaa haluja niin paljo et ei tee ees mieli enää... Mut sit tuli sellanenki mieleen et ku oon alkanu kaipaamaan alistamistaki paljo enemmän mitä vahvempi se identiteetti on, et onko seki jotenki jotain ”teennäistä tyttöisyyden” hakua; alistetumpana tuntee ittensä enemmän tytöks ku sillon ku on dominoivassa roolissa...? Jaa-a... :) Ku monet transtytöt, jotka just jää siihen limboon nii selittää että pitää olla petikaveri jotenki tosi maskuliininen otteiltaan, että tuntee ittensä enemmän tytöks... Ja taas tulee mieleen et oonko mä nyt jotenki ”huono” ku pystyn tavallaan toimiaan niis tilanteissa (tai en tiiä pystynkö nyt enää siis) siinä määräävässä roolissa. Että oonko nyt vieläkään löytäny itteeni...

Siinä saunassa ollessa kyllä taas tuntu niin ahdistavalta ja turhauttavalta se ku taas joutu höyläilemään kasvoja. En mä siis tavallaan ees ajattele enää että voisin olla väärällä tiellä, mut silti sitä vaan kelailee aina, koska pelottaa tavallaan se vaihtoehtona – ihan sama kuinka mahdolliselta se tuntuu... Eihän mun ole tarvinnut sillai ees kyseenalaistaa itteeni enää yli vuoteen, koska kaikki on jo arkistunut mulle ja tuntuu ihan oikealta ja luonnolliselta, mutta oon niin pelokas silti siitä että ”entä jos” joka nyt ehkä on sit vaan mun luonteenpiirre..?

Entiiä... Onpa tänään ollu taas oikein niin ajattelupäivä että...! :D

* Tähtisimmu *