Kuulostaa varmasti skeptikkojen mielestä ihan täydeltä osoitukselta siitä, että koko transsukupuolisuus on paskapuhetta ja mielenhäiriötä. Mutta jos osaa hakea tieteellisiä tutkimuksia ja on kiinnostunut asiaa tarkastelemaan jostain muualtakin kuin omasta suppean dogmaattisesta näkökulmastaan, niin löytää kyllä tutkimuksia, jotka osoittaa jotain aivan muuta.

Miksi se sitten on niin opettelua? En osaa siihen vastata kuin omalta osaltani. Mä en ole koskaan lapsena / nuorena oikein ajatellut sillai itseäni mitenkään minään, tyttönä / poikana / ihmisenä, ylipäätään. Oon vaan ”ollut”. Mutta heti kun asioita alkoi miettimään tavallaan enemmän, niin sitä enemmän ristiriidan tuntemukset ja sellainen tietynlainen dysforia lisääntyi. Että oon tavallaan elänyt kuitenkin pojan roolissa tietyllä tavalla koko lapsuuteni ja nuoruuteni, koska mua katsottiin poikana ja kohdeltiin poikana, niin kai jotenkin sitä kautta omaksui vain sen. Eikä osannut tavallaan alkuun edes kyseenalaistaa sitä, että tuntuuko se luonnolliselta, sitä vain oli.

Sitten kun asioita alkoi tajuamaan ja sanotaan vaikka että ”löytää itseään”, vaikka on niin käytetty ilmaisu että ärsyttää käyttää, niin kaikki feminiininen tuntui luonnolliselta. Mutta paradoksaalisesti, se ei kuitenkaan tullut luonnostaan, koska oli elänyt siihen asti vuosia pojan roolissa. Joten aloin kirjaimellisesti tarkkailemaan ympäristöä joka paikassa ja ympäristössä olleita biotyttöjä, jotta näkisin, miten mun olis pitänyt oppia käyttäytymään. No paljonhan biotyttöjenkin rooleissa on sellaista normittuneen järjestelmään määräämää stereotypiaa, eli ei kaikki biotytötkään välttämättä käyttäydy luonnostaan niin feminiinisesti, kuin julkisesti käyttäytyvät. Jotkut tekee sitä ihan tarkoituksellisesti, toiset taas epätietoisesti feminisoi käytöstään julkisilla paikoilla. Mun kohdalla se palveli kahta tarkoitusta: tuntisin oloni luonnollisemmaksi mutta myös se, että se lisäis läpimenevyyttä. Ja uskoisin että lähes kaikki trans* joutuu samalla tavalla omaksumaan uudet tavat, eleet, puhetyylit, etc., koska monet kuitenkin on eläneet vuosia siinä ulkopuolelta tulleessa / annetussa roolituksessa.

Mutta en minäkään todellakaan kaikkea ottanut sisääni ja omaksunut mitenkään suodattamatta. En mä halua käyttäytyä siten, että se ei tunnu itsestä luonnolliselta / hyvältä. Joten olen edelleen esim. äänekäs ja muutenkin puhetyyli voi olla ehkä vähän ”liian vähän” feminiininen, mutta tuntuu jopa siltä että sen muutoksesta on paljon tiedostamatonta ja varmaan se jatkuu, kun hormonit aloitetaan. Mutta puhe on aika hankala opeteltava sillai läpimenevyyttä ajatellen. Kaikki se melodisuus ja muu. Käsillä mä olen puhunut aika lailla aina, joten se puheen elekieli on tullut mulla aina luonnostaan. Ainakin omasta mielestä. Sen että en kuuntele hiljaa kuin patsas olen opetellut. Tytöillä on taipumus vastailla toiselle, kun se kertoo jotain, eikä vain olla hiljaa ja ilmeettömänä. Itse asiassa se on juttu, jonka oon lukenu jo paljon ennen mitään ristiriidan tuntemuksia / tunnistamista, mutta joka tuntui heti luonnolliselta. Tuli sellainen olo että ei halua olla kuin joku patsas, tuntui että se oli jotenkin törkeää ja epäkunnioittavaa sitä kertojaa kohtaan. Että vaikuttaisin siltä että en kuuntelis ollenkaan.

Aika paljon myös biotyttö ystävät on opettaneet mikä on ollut ihan älyttömän ihanaa saada sellaista ymmärrystä ystäviltä. <3 Mutta istuminen on edelleen sellainen, että ei jotenkin tunnu siltä että haluaa istua jalat ristissä. Ainoastaan sen takia, että tuntuu siltä että kun ei ole mitään lantiota / tiimalasia niin tuntuu siltä että näytän vaan joltain feminiiniseltä pojulta... Siis tuntuu että se tällä hetkellä vähentää läpimenevyyttä sen nostamisen sijaan. Istun sitten useimmiten jotenki (varmaan jotenkin kankean näköisesti) jalat vain yhdessä. Mieluisin asento on sillai toinen jalka koukistettuna pepun alle, niinku puoliristi-istunta, mutta siihen ei riitä tila kaikilla tuoleilla / penkeillä.

Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että kun sellaisen tiedostetun opettelun aloitti ja siitä joku eka vuosi tuntui jotenkin just hirveän ristiriitaiselta, kun piti ”opetella olemaan luonnollinen” (:D) niin sen jälkeen kaikkea on alkanut omaksumaan ihan tiedostamattomasti. Ja jotenkin tuntuu jopa siltä, että on tullut kaikella tavalla luonnostaan (tai tiedostamattaan?) paljon feminiinisemmäks viimeisen parin vuoden aikana, vaikka hormonihoitoja ei ole edes aloitettu vielä. Eräs ystävän ystävä sanoi mulle kerran, että ”susta tulee todella kaunis tyttö.” En tiedä kuinka paljon siinä oli olut puhumassa mutta kyllähän noista aina tulee hyvä mieli. :) <3

Kyllä musta silti tuntuu, että puhetyyliin jää jotain epäfeminiinisiä piirteitä jotka ei poistu ikinä. Se äänekkyys ja sellainen tietty sellainen ”hyökkäävyys” tai mikskä sitä sanois, että puhuu toisten päälle / anastaa puheenvuoroja. En tosin tiiä onko jälkimmäinen feminiininen vai maskuliininen ominaisuus... Enkä nyt tiedä kävelenkö ainakaan nykyhetkellä mitenkään erityisen feminiinisesti, mutta siihen varmaan vaikuttaa jonkun verran se lantioluustonkin ”väärä muoto” mutta ei kai sitä persettä nyt välttämättä tarvitse (biotyttöjenkään) keikuttaa, kuin joku markan huora...?

Kirjoitustyylistäni en sitten tiedä esim. tässä blogissa että onko jotenkin erityisen sukupuolittunut mihinkään suuntaan, mutta se nyt sitten on mitä on. En oo ajatellut että sitä tarvitsis erityisesti muuttaa, olkoon se mitä vaan, niin olkoon. Enkä muutenkaan haluais ottaa mitään älytöntä painetta feminiinisyydestä, vaikka joo, se vaikuttaa läpimenevyyteen, mutta kun tuntuu että se vika on muutenkin siinä normittuneessa järjestelmässä eikä itsessä. Saatan olla väärässäkin... Mutta omasta feminiinisyydestäni ajattelin tosiaan kans tehdä ihan omistetun postauksen joskus myöhemmin. Se on varastossa jo kirjoitettuna. :)

Nyt alkaa kuitenkin olla niin väsy että ajatuskaan ei meinaa enää kulkea, niin eiköhän tämä harvinaislaatuinen selvä perjantai ollut tässä. Nyt tutimaan.

* Tähtisimmu *