Suomen valvottuun transsukupuolisten korjausprosessiin kuuluu vuoden ns. reaalielämän koe. Tarkoittaa sitä, että kun on annettu transsukupuolisen diagnoosi, niin viimeistään hormonihoitojen aloituksen yhteydessä aloitetaan myös vastakkaisen sukupuolen roolissa eläminen. Ja siis tarkoittaen, että stereotyyppisessä sellaisessa. Vaikka osa transtyöryhmän työntekijöistäkin on jopa sitä mieltä että sukupuoli on kovin dynaaminen ja fluidi, (en oikeasti tiedä miten ”fluid”vois kääntää hyvin suomeksi...) niin järjestelmän mukaan lokeroita on silti kaksi ja molemmat on tosi stereotyyppisiä. Eli transtyttöjen pitäis kai olla kiinnostunut vain kodin- ja lastenhoidosta, (vaikka eivät voi tulla raskaaksi) kutomisesta, teekutsujen järjestämisestä ja muusta vastaavasta ja taas vastaavasti transpoikien pitäis sitten kai hinkua autojen virittämistä, nikkarointia ja lätkän seuraamista.

No, onko näin todellisuudessa? Ei. Käsittääkseni harva trans* on edes niin stereotyyppinen kuin minä. Enkä minäkään ole ultra-feminiininen (aiheesta tulee jossain vaiheessa oma juttu, kirjoitettu jo), mutta selkeästi olen enemmän feminiininen, kuin maskuliininen. Oikeastaan on tosi harvoja asioita, jotka minussa on maskuliinisia... Mutta niin, siis reaalielämän kokeessa sitten pitäis käyttäytyä jotenkin tosi stereotyyppisesti ilmeisesti, nykyvaatimusten mukaan.

Tämä kirjoittaminen lähti siis siitä pohtimisesta, että mähän olen tavallaan jo elänyt sitä reaalielämän koetta tosi pitkään, mutta tavallaan progressiivisesti edeten: ensin omaksuin feminiinisempiä eleitä, asentoja, käytöstä, puhetyyliä, etc., sitten aloin käyttää hipstereitä boksereiden sijaan, sitten rintaliivejä ja nyt viimeisimpänä vaihdoin tyttöjen deodoranttiin. Ja kuten jossain aiemmassa postauksessa totesin, niin tämä kaikki on mulle jo tosi arkistunutta. Tosin omistan tietysti edelleen paljon enemmän boksereita ja käytän niitäkin, kun eipä ole tullut lähdettyä alusvaate- / rintaliiviostoksille tässä nykykropassa, ihan niin itsevarma en ole. Pelottaa että miten henkilökuntakin suhtautuis, kun menis Lindexille kyselemään hipstereitä... Kaikki tyttöjen vaatteet on saatu viimeisimmältä rakkaalta. Eikä se ehkä olis edes järkevää ostaa rinuleita, ennen kuin tietää riittääkö nää nykyiset jopa. Enkä edes tiedä kokoani hipstereitä ajatellen, kun poikien vaatteet on kirjainkokoja, ja jos löytäis tyttöjen alkkareita kirjainkoolla, niin tuskin on ihan yks yhteen. Kaikki tyttöjen housut ja hupparitkin mitä oon tilaillu Backstreetilta ym. on joutunu ottamaan XL:ää, kun arvannut että ei mikään muu sovi. Siitäpä onkin tullut pelko, että löydänkö ikinä kivoja oman tyylisiä vaatteita, koska ei ne hormonit just esim. hartioita kavenna...

Mä en tiedä pitääkö reaalielämän kokeessa pitää sit oikein jotain päiväkirjaa tai jotain tyyliin ”tänään kävin ensimmäistä kertaa tyttöpissalla” mutta tuokin on ollut mulle arkipäivää jo useamman vuoden. Tosin ei tietenkään, jos on vaikka ulkona kippoamassa, kun.. tavara viistäis maata varmaan tai jotain, en oo kokeillut. Toisaalta haluais, kun se tuntuis sillä tavalla luonnollisemmalta mutta toisaalta se jotenkin myös rikkois sitä luonnollisuutta kun tavara ei vastaa toimitustyyliä. Mutta missä vessassa sitten käyn? Jos löydän sellaisen tyttöjen vessan, jossa ei ole useita koppeja, että on vain yksi tila, niin käytän sitä. Kaikista mieluiten en edes käytä julkisia vessoja, kun koko tilanne on toistaiseksi lähes sietämättömän ahdistava. Tiedän että jotkut käyttää invavessoja, mutta itselle tulee jotenkin aina sellainen mieleen, että entä jos olis itse pyörätuolissa ja olis kauhea hätä ja sitten se on varattu jonkun ”sukupuolivammaisen” (vertaisryhmässä kuultu pilke silmäkulmassa periaattella tullut heitto) varaama, niin ei olis kiva. En sitten jotenkin osaa ottaa sitä niin, että viitsisin / haluaisin / uskaltaisin käyttää invavessoja. Mutta tän takia en oo yhtään tykännyt käydä esim. baareissa viime vuosina, kun asiat on aina niin vaikeita.

Jos menee poikien vessaan, niin tuntuu tosi ahdistavalta ja siltä että ei kuulu sinne ja koko tilanne jotenki, ku kaikki kattoo vähän niinku että ”mikä toi on?” tai jotain... Ja sitten jos menee tyttöjen vessaan, niin pelottaa ihan sikana, että joku nostaa kauhean metelin siitä että on väärässä vessassa tirkistelemässä tai jotain. On niin sellainen olo että ei sovi mihinkään. :(

Niin, mutta, siis, mulle monet asiat mitä siinä reaalielämän kokeessa edellytetään on ihan arkea jo. Ja kerronpa nyt selvyyden vuoksi että mä pidän liivejä, vaikka ketään ei olis näkemässä ja piilotan kaiken ylimääräisen haarojen väliin, vaikka olisin ihan vain yksin kotona. Joskus tekis mieli jopa teipata tavara kiinni, jotta pysyis paremmin mutta en tiedä mitä se aiheuttais sit jos tulee hallitsemattomia olotiloja... Ja jos on kireät housut niin kaikki pysyy ihan kohtuullisen hyvin niiden avulla takana ja pakaroiden välissä. Tosin sitten kun on jossain kaupassa tai jossain, niin ihan järkyttävän hirveää, kun jotain karkaa ja pitäis päästä johonkin korjaamaan. Ja jos ei pääse niin tuntuu tosi ahdistavalta ja epämukavalta ja koko ajan sellanen fiilis että ”eikä! Nyt kaikki näkee!” :( vaikka tiedä sitten että näkyykö se päälle päin / tsekkaileeko kukaan ”varmistusta” alapäästä... Kiitos viimeisimmälle rakkaalle tämänkin asian ymmärryksestä ja monesti muurina toimimisesta. <3

Ja mun käytös, eleet, ym. on ollut siis ”oikean roolin mukaisia” jo pitkään. Siitä on jopa tullut tavallaan positiivista palautetta, kun eräs uusi tuttavuus jokunen vuosi sitten sanoi, kun trans-asia tuli ilmi, että ”aijjaa.. no se selittääkin, kun ihmettelin et sulla on jotenki tosi tyttömäiset eleet ja olemus...” Tuli hyvä mieli. :) Mutta tavallaan ristiriitaista sekin, että ne on ”joutunut opettelemaan”, mutta voisin tehdä siitä kokonaan toisen merkinnän. Saatte tällai perjantain kunniaks nauttia (tai kärsiä ;D) kahdesta postauksesta. Ja mulla on muutakin elämää kyllä kuin tää, mut just tää perjantai on vain tyhjää täynnä, eikä oikein huvita uppoutua Elder Scrolls -maailmaankaan...

Niinjoo, ja tuli mieleen tänään siitä hormonien aiheuttamasta rasvan uudelleen jakautumisesta, että olis ihan älyttömän ihanaa, jos se vaikuttais tohon pikkuiseen siideripömppikseeni. Siis siten, että napa ei olis sellainen ikävä viiva, vaan sillai tyttömäisen pyöreä. Joojoo, ei laihduttaminen, kuntoilu ja dokaamisen vähentäminenkään varmasti haittais, mut kyllä toi pelastusrengas silti on selkeästi maskuliinisen muotoinen, jos tiiätte... Ja ihan BTW, en ole mikään läski, mutta ”säännöllinen” alkoholinkäyttö tuntuu ikävän vakaasti ylläpitävän tollaista kevyttä ylimääräistä (muillakin) tuossa navan seudulla.

No mut, seuraava postaus tulee piakkoin. :)

* Tähtisimmu *