Olipahan taas perinteisen kostea viikonloppu. Ei tullut kirjoitettua mitään kun meni taas niin bailaamisen puolelle, mutta pääsi myös pitkästä aikaa soittamaan rakkaita rumpuja! <3 Se on vaan jotain niiiiiiin parasta ja ihanaa! Vaikka tais olla kyllä enemmän humaltumista taas kuin soittamista mutta eihän sitä muusikot ikinä selvin päin ole... ;)

Anyway, ajattelin kertoa tänään niistä tutkimuksista vähän tarkemmin, että mitä siihen standardiin tutkimusprosessiin kuuluu.

Eli, transpolilla on perinteisesti kuusi käyntiä: Ensimmäinen on sairaanhoitajan kanssa, toinen on sosiaalityöntekijän kanssa, 3. ja 4. on psykiatrin kanssa ja 5. ja 6. on psykologin kanssa. Jos joku ei nyt muista, niin psykiatri on se joka on ”oikea” lääkäri; psykologit ei voi kirjoittaa reseptejä etc.. Jos psykiatrin mielestä on aihetta niin sen ja psykologin välissä saattaa olla vielä kaks tapaamista päihdepsykologin kanssa, jos vaikuttaa esimerkiksi alkoholin käyttö kovin runsaalta... Niinku esim. mun kohdalla. No, totesivat sitten että vaikka kerta-annokset on hirveän suuria ja reilusti yli suositusten, niin ei kuitenkaan ole havaittavaa ongelmakäyttöä tai riippuvuutta. Nii, saatana. Kaikki muutkin juo suurin piirtein yhtä usein kuin minä. Sitten seittemännellä kerralla on yleensä se hoitoneuvottelu, jolloin saa joko transsukupuolisen diagnoosin tai sitten jonkun muun ”selityksen” ristiriidalle yms. ja hoidot evätään.

Sairaanhoitajan kanssa omalla kohdalla keskustelu ja kysymykset pyöri lähinnä sellaisissa tosi yleisissä asioissa, että milloin on alkanut tuntea ristiriitaa, minkälaisena näkee tulevaisuutensa, mitä tekee just tällä hetkellä, miltä keho tuntuu, miten murrosikä meni, miten lapsuus / nuoruus meni, etc. etc.. Aika sillai laajaa se keskustelun aihealueet, joilla liikutaan.

Sosiaalityöntekijä sitten keskittyy erityisesti ihmissuhteisiin. Kyselee parisuhteet, perhesuhteet, sukulaissuhteet, ystävyyssuhteet. Että minkälaiset on ollut suhteet vanhempiin, minkälainen suhde niillä oli keskenään, minkälaiset kotiolosuhteet, suhteet mahdollisiin sisaruksiin. Miten seurustelut on mennyt, kuinka pitkiä, onko ollut paljon irtosuhteita, miksi ja miksei... Ylipäätään kaikkea mikä liittyy normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen

Psykiatri sitten taas teetättää pari kyselyä, joista toisessa oli muistaakseni joku tyyliin 250 tosi – epätosi -asteikolla arvioitavaa kysymystä. Sen kai pitäis jotenkin mitata sitten potilaan sukupuolittumista, kun ne kysymykset on just jotain että tykkääkö vasaroida ja jotain muuta ehkä vähän kyseenalaisen stereotyyppistä sukupuolinormittunutta käyttäytymistä koskevaa. Ne lomakkeet saa siis kotiin täytettäväks. Se varsinainen keskustelu on sitten sitä että se yrittää kaivaa potilaasta niitä persoonallisuushäiriöitä ja muuta ”poikkeavaa” käyttäytymistä, kuten mun kohdalla itsensä viiltely oli aika kuuma puheenaihe. Ne tapaamiset oli pian kesän jälkeen, niin ei pystynyt edes olemaan pitkähihaisessa tai mitään kun olis paahtunut hengiltä, joten ei voinut välttyä siltä että se tarttuu aiheeseen. Mutta siis se yrittää kartoittaa että onko potilas narsisti, vainoharhainen, epävakaa, läheisriippuvainen, estynyt tai jotain muuta vastaavaa, joka saattaa olla esteenä tai hidasteena varsinkin hormonihoidoille, kun hormonit nyt sekoittaa pään ihan biotytöillä ja -pojillakin. Jotka on olleet paksuna tai seuranneet jotain toista raskaana olevaa, niin kyllä tietää. :D

Psykologi sitten taas kyselee vielä enemmän sellasia itsetutkiskelua vaatineita kysymyksiä. Siis että niihin on vaikea osata vastata, jos ei ole koskaan itseään tutkinut. Jotain just siltä linjalta että miten käsittelee ahdistusta, pahaa oloa tai iloa tai surua. Miten kokee pettymykset, miksi joku asia tuntuu joltain tai saa tai ei saa käyttäytymään jollain tavalla. Lisäksi pääsee katselemaan musteläiskiä. :) Mulle se ei ollut edes ensimmäinen kerta. Lisäks, se psykologi kertoi että ne on muuttanut sitä, miten niitä vastauksia analysoidaan. Ennen se oli kuulemma niin, että niihin oli tavallaan ”oikeat” vastaukset, mitä potilaan ”olis pitänyt” nähdä tai ainakin lähelle sitä. Ja sen perusteella sitten analysoitiin että onko pipipää. Mutta nykyään ne tekeekin niin, että ne vertailee jollain softalla tai jollain niitä potilaan antamia vastauksia johonki tyyliin 10 000 yleisimpään tai viimeisimpään tai jotain siihen suuntaan. Sanoisin että tää uus metodi on parempi. Psykologilta saa myös kotitehtäviä. Ainakin SCID-kyselyn ja sit sen jonkun toisen. Mulla itse asiassa on se kotona tallessa, kun unohdin ottaa sen mukaan silloin seuraavalla kerralla, niin sitten jouduin täyttämään sen uudelleen siellä. :D

Näiden jälkeen nyt on sitten hoitoneuvottelu, jota mulla on lykätty useammastakin syystä, mutta joista päällimmäinen oli se tunne-elämän epävakauden persoonallisuushäiriö. Ja se viiltely nähtiin tietenkin ongelmallisena myös. Olen edelleen sitä mieltä, että jos itsensä näännyttäminen, lähes hengiltä juokseminen tai alkoholin tai muiden päihteiden käyttäminen on jotenkin ”hyväksyttäviä” keinoja purkaa pahaa oloa tai ahdistusta tai auttaa sen kestämisessä / käsittelyssä / kohtaamisessa, niin kyllä itsensä vahingoittaminenkin on. Eikä mua häiritse ne arvet lainkaan, eikä se kun joskus jotkut suppeat ihmiset kommentoi, kuinka hirveän näköinen olen. No en mä ollutkaan juuri sitä henkilöä ehkä iskemässä muutenkaan, joten mitäs mua kiinnostaa mitä se on mieltä mun kehosta / ulkonäöstä / tyylistä / mistään. Jos jonkun oloa helpottaa että sitä ruoskitaan tai poltetaan tai viilletään, niin sitten se asia vain on niin. Ei se ainakaan hajota maksaa tai keuhkoja. ;)

Omista tuloksistani sain sellaista palautetta, että annoin kuulemma nelinkertaisen määrän vastauksia keskivertoon nähden siinä Rorschachin musteläikkätestissä. Siinä kaaviossa, joka niiden potilaan vastausten ja niiden verrokkien pohjalta piirretään, niin siinä on joku about 10 pistettä ja sitten joku sellainen vaaka-akseli, että jokainen sen ylittävä piste on jotenkin ”merkittävä”. No mulla kaikki paitsi yksi oli reilusti yli sen rajan ja yhden arvo oli niin suuri, että pystyakseli loppui kesken. Kertooko se nyt sitten että olen ihan hullu tai jotain vielä trans-asioiden lisäks, sitä en tiedä, mutta sitä psykologiakin vähän hymyilytti se tulos. :D

Muutenkin mun on ehkä hankala kertoa hirveän tarkasti mitä kaikkea ne kyselee, kun mä menin sinne sillä periaatteella että avaudun ihan täysin, jotta voin tehdä mahdollisimman helpoks sen analysoinnin, jotta voin olla itse mahdollisimman paljon avuksi prosessini nopeelle etenemiselle. Sitä se psykiatri ja psykologi ihmettelikin, että olin jotenkin jopa epänormaalin avoin, että mulla ei ollut minkäänlaisia suojia pystyssä. Olin ihan niinku ”guard down” siinä tutkimuksissa. Mutta toivottavasti se on helpottanut diagnosointia...

Mutta ei ne ole mitään kovin kummallisia ne tutkimukset. Jos nyt on ikinä käynyt missään terapeutilla tai koulukuraattorilla tai jossain, niin aika samanlaista. Pitää vain toivoa, että kaikille sattuis yhtä mukavat tyypit kuin mulle. Oli tosi ihania ihmisiä, vaikka olikin se psykiatri aika semmonen vanha ja vähän ehkä höperö, niin silti ei mitenkään kuutamolla tai epäammattimaisen oloinen.

Mutta sellaista tänään. Kiitos lukemisesta ja edelleen, kyllä saa kommenteissa ehdottaa kirjoituksenaiheita, mistä haluais tietää. Minäkuva? Kuinka vaikeaa on julkisten vessojen kanssa? Mitä odotan hormonien vaikutuksista eniten?

* Tähtisimmu *