Ymmärsin eilen jotain mitä en ollut aiemmin ymmärtänyt: Olen tavallaan sukupuolinormatiivinen. Jos lokeroita on nykyään kaksi: tyttö ja poika, niin minä kuulun toiseen niistä. Minä kuulun tyttöjen lokeroon. En ole transgender, muuten kuin siinä mielessä että se on yleistermi, jonka alle transsukupuoliset kuuluvat. Mutta ei minun minäkuva ja varsinainen sukupuoli-identiteetti ole edes transtyttö, vaan ihan vain tyttö.

Monet transsukupuoliset kokevat olevansa transsukupuolisia. Siis siinä mielessä että heidän sukupuoli-identiteettiin tavallaan kuuluu se trans-osa. Minun identiteettini on ”ihan vain” tyttö. No, ruumiinrakenteeltaan hieman (tai ehkä melko) maskuliininen tyttö, jolla on vaginan sijasta penis, eikä rintoja. Sukupuoli-identiteettini ei sijoitu kaksijakoisen järjestelmän ulkopuolelle, eli en ole kolmatta sukupuolta. Se ei myöskään sijoitu kahden pystytetyn normin välille, en koe että olen ”vähän sitä ja vähän tota”. Eikä se identiteetti ole myöskään virtaava, eli en koe että olen toisinaan ”enemmän” tyttö ja toisinaan ”vähemmän” tyttö..

En ollut aikaisemmin havainnut tätä. Jotenkin kai ei ollut niinkään ajatellut sitä itsensä lokerointia, kun en muutenkaan oikein ymmärrä pakkokategorisointia (esim. musiikissa). Siis kyllä suuntaa antavana mekanismina joo, mutta että absoluuttisena luokitteluperusteena. Ei se vaikuta järkevältä, joustavalta, eikä edes toimivalta. Mutta eilen yhtä väitöskirjaa lukiessani vasta jotenkin heräsin siihen, että enhän minä koe olevani transtyttö, se on vain se pakollinen ”leima”, joka tulee siitä että keho nyt sattui kehittymään väärään suuntaan. Mutta ei se varsinainen sukupuolen kokemus omassa itsessäni ole mitään sen erilaisempaa tavallaan kuin biotytöillä.

Voisiko se johtua tästä, että olen jotenkin aina kokenut luonnolliseksi sen miten minua on kohdeltu; kuin tyttöä. Tai senkö takia, ennen kuin tajusin itse ristiriitaa sukupuolikokemukseni ja kehoni välillä, koin jo tarvetta osallistua toisten tyttöjen keskusteluihin, vaikka ei ollut mitään vastaavaa, josta kertoa?

Eiliseen postaukseen liittyen, kun selitin että olen aina aika lailla täyttänyt ne stereotyyppiset tyttöjen ominaisuudet, niin sen takia ei mitenkään tunnu että ”luovun” mistään, kun muutkin alkavat näkemään minut tyttönä. Ei minua ole ikinä kohdeltu kuin poikia, enkä ole koskaan täyttänyt juuri yhtäkään stereotyyppistä poikien ominaisuutta. Maskuliinista nyt on ehkä juuri se että vaikeuksien keskellä vedetään pää täyteen, jonkinasteinen kilpailuvietti, se että olen aina puhunut äänekkäästi, se että ei ole ollut juuri minkäänlaista fyysistä koskemattomuutta; kuka tahansa ystävä on saanut puristella mistä vain (vai johtuuko tämä vain siitä että olen muuten vain helppo? :D), … En jaksa edes miettiä enempää, tuonkin listan aikaansaamiseen meni jo vartti... Kilpailuviettikään ei ikinä ole koskenut mitään liikuntatunteja tai mitään mutta silloin joskus harvoin kun on lanitettu jotain FPS-pelejä, niin olen kyllä halunnut olla listan kärjessä.

Aloin sitten miettimään eilen ja tänään tajuttuani tuon että olen periaatteessa normatiivinen, että johtuuko se ristiriita siitä että täytän niin paljon sitä normittunutta tyttölokeroa. Siis että johtuuko ristiriidan tuntemus käytöksestä (omasta ja muiden minuun kohdistuneesta) vai johtuuko käytös ristiriidasta. Olen meikannut nyt 12 vuotta, lakannut kynnet yhtä pitkään, käyttänyt rintaliivejä kohta yli vuoden (vaikka olenkin pre-op, eikä niissä mitään sisältöä olekaan vielä) ja viime viikolla ostin ensimmäistä kertaa tyttöjen deodoranttia. Mikään tällä listalla mainituista ei ole tuntunut mitenkään luonnottomalta. Siitä päivästä lähtien kun ensimmäisen kerran kokeilin rintaliivejä, tuntui se siltä että olisi kuulunut aina käyttää niitä. Johtuuko tämä siitä että saan vain lisävahvistusta kehittämälleni valepersoonalle? No jos en nyt ole oma itseni, niin kuka helvetti sitten olen?!

En tiedä muista transtytöistä, mutta itse toivoisin ihan älyttömän paljon joko: A) Että voisin syntyä uudelleen, ilman ristiriitaa, kumpaan tahansa biologiseen sukupuoleen, tai B) minun kehoni voitaisiin muokata täysin luonnolliseksi tytön kehoksi (nyt kun ristiriita kerran on jo olemassa). Ja täysin luonnollisella tarkoitan sitä, että ei tarvitsisi tehdä mitään kirurgisia toimenpiteitä, vaan että voitaisiin vain.. en tiedä.. korvata se väärä kromosomi oikealla siten että keho rakentaisi itsensä uudelleen luonnostaan sellaiseksi kuin sen ”olisi kuulunut” aina olla. Siis en vieläkään ymmärrä kauneuskirurgiaa, mutta kuitenkin aion itse turvautua kirurgisiin toimenpiteisiin lievittääkseni omaa ristiriidan tuntemusta. Mutta ei se ole se ulkonäkö, joka omalla kohdalla on ainoastaan tärkeää. Kuten kirjoitin, en tiedä muista transtytöistä, mutta jos vain jotenkin voisin saada kaiken: kohdun, munasarjat, kuukautiset, rintasyövän riskin, raiskauksen pelon, raskaaksi tulemisen mahdollisuuden, niin sitten tuntuisi siltä että olen kehossa, johon kuulun. Ja kaiken sen luonnostaan, oman kehon tuottamana, rakentamana, sellaisena kuin millaiseksi se sen tekee / on tarkoittanut.

Nyt kaikki tietysti ajattelee että ”vittu mikä hullu! Se oikein haluais kuukautiset”... No niinpä, ajatelkaapa. Ja luopuis seisaaltaan pissaamisestakin vielä ja ”oikeudestaan” tsekkailla kohteita kadulla, ja oikeudestaan henkilökohtaiseen tilaan ja vaikka mistä. No siinähän se: kun ei tunnu siltä että mistään luopuisin noista, paitsi seisaaltaan pissaamisesta, kun ei minulla ole koskaan ollut noita, kun ei minua ole koskaan kohdeltukaan maskuliinisena persoonana.

Kun ajattelen transitiotani, ei se tunnu oikeastaan miltään muuttamiselta tai ehkei edes korjaamiselta, vaan ennemminkin palauttamiselta. Jotenkin että palautettaisiin minulle se keho, joka minulta on riistetty tai jotain.. en mä tiedä... Mutta kuitenkin. Ei se tunnu luonnottomalta tai mitenkään erikoiselta tai poikkeukselliselta. Se tuntuu siltä että saan sen elämän, joka minulle tarkoitettiin. Vähän kuin syntymästään asti kuuro saisi kuulonsa. Ontuva analogia, mutta ei tullut muuta mieleen.

En tiedä tosiaan kuinka paljon eroan näissä asioissa toisista trans* mutta mun kohdalla näin. Sukupuoli-identiteettini on tyttö. Keho on poika. Shit happens, mutta Mythbusters todisti että you can polish shit. ;)

* Tähtisimmu *