Ajattelin aloittaa tämän varsinaisen blogaamisen jotenkin aikajanan alusta, siten että ne joita kiinnostaa historiani, voivat sen lukea, ja ne joita ei, voivat yksinkertaisesti hypätä näiden postauksien yli.

Oon ollut sukupuoleltani aika ”tavallinen” lapsi: tykkäsin lapsena kaikenmaailman action-figuureista ja pikkuautoista ja muusta biopojille ”tyypillisestä”. Ei mitään cross-dressingia, ei mitään viitteitä sukupuoliristiriidasta. En kuulemma kuitenkaan tykännyt erityisemmin leikkiä poikien kanssa. Jos naapurin pojat pyysivät ulos leikkimään, saatoin helposti kieltäytyä, mutta jos silloiset biotyttö ystävät, tulivat käymään tai pyysivät leikkimään, olin ihan innoissani ja heti mukana.

En kuulemma tykännyt yhtään käydä parturissa. No sehän nyt ei ole mikään ihme; kukapa lapsi tykkäisi.. Mutta minä en tykännyt siitä jos minun hiuksia pyrittiin pitämään lyhyenä. Minä tykkäsin siitä pitkästä takatukasta. Lapsuudenleikkini olivat kuulemma poikkeuksellisia vain muihin sisaruksiin suhteutettuna.

Ala-asteella ollessa muistan että olisin kovin halunnut olla tyttöjen suosiossa. Ei, ei sillä tavalla kuin monet ikätoverit olivat, että niistä pojista ”tykättiin”. Vaan siten että olisin halunnut ”päästä” siihen porukkaan, jossa oli tyttöjä ja joskus tyttöjä ja poikia. En kuitenkaan päässyt siihen haaveeseeni koskaan ja päinvastoin tulin koulukiusatuksi kolmannesta luokasta eteenpäin.

Koulukiusaaminen ei koostunut niinkään fyysisestä pahoinpitelystä tai muusta sellaisesta, vaan se oli nimenomaan henkistä: jatkuvaa hyljeksintää, haukkumista, nimittelyä ynnä muuta. Kiusaaminen sinänsä ei mitenkään ollut suunnattu sukupuoleeni tai siihen liittyviin asioihin. Sen lähtökohta oli lähinnä se että minua pidettiin jotenkin selittämättömällä tavalla erilaisena ja outona, kukaan ei vain osannut selittää miten tai miksi. Ainoa, jota nimittelystä on voinut päätellä, olin ylipainoinen ja huonokuntoinen yleisesti.

Liikuntatunnit ovat tietenkin yksi asia, joka tulee heti mieleen kaikille, että miten siellä meni. Ei mitenkään sen erilaisemmin. En tykännyt mennä suihkuun ja paljastaa itseäni muille, mutta ainakaan tuolloin en muista siihen liittyneen mitään sukupuolidysforiaa. Se oli vain sitä geneeristä ujoutta tai epävarmuutta. Ei siis vieläkään mitään viitteitä mistään varsinaisesta ristiriidasta, tai en ainakaan muista.

Enkä koskaan ala-asteaikoina ajatellut että haluaisin pukeutua tyttöjen vaatteisiin tai mitään muuta vastaavaa. Ehkä lähinnä jonkinlaista sukupuoliristiriidan kokemusta on ollut se että tuntui siltä että en ”ole yksi jätkistä”, tiiättekö... Siis se että en kokenut että haluan käyttäytyä kuin miten muut pojat käyttäytyivät. En tykännyt ”rajuista” leikeistä kuten vuorenvalloitus tai joku muu vastaava. Ne leikit ei kiinnostaneet ja se odotettu käytös tuntui luonnottomalta. Tykkäsin jostain kivoista leikeistä, niinku peili, purkkis tai keinis. (Nää termit varmaan on tosi lokaaleja, joten muualla varmaan tunnetaan eri nimillä :D)

Omat muistot ovat aika häilyviä koko lapsuudesta ja ala-asteajoista, joko sitten jonkin alitajuisen henkisen defenssimekanismin takia, että oon pyyhkinyt ne epätietoisesti, koska ovat olleet niin tuskallisia, tai sitten vain sen takia että oon dokannut niin paljon... En tiedä. Mutta lapsuudesta on joutunut, siis joutunut, paljon kyselemään oikeasti muilta, koska en juurikaan muista mitään. Eikä niissä tapahtumissa tai käytöksessä ole oikein mitään sukupuolisesti ihmeellistä muuta kuin se lähes ehdoton tyttöleikkikaverin suosiminen. Muuten leikkini ja käytökseni oli poikkeuksellista vain muihin sisaruksiini nähden. Näistä asioista kysellessä opin myös, että olen ollut kovin ahdistunut kuolemasta jo neljän vanhana. Olen kysellyt mitä kuoleman jälkeen on ja muuta. Paradoksaalista kyllä, olen myös kirjoittanut lapun neljän vanhana, jossa pyysin vanhempiani tappamaan minut(WTF?).

Kiitos lukemisesta.

* Tähtisimmu *

[osa II]

[osa III]